Mitkä metatyöt on teidän taloudessa miehen vastuulla?
Olen eronnut, joten miestä ei ole, mutta meillä se meni niin, että minä mietin kaikki viikon ruokalistat ja tein kauppalaput, pidin huolen että kaapissa oli aina lapsille vuodenaikaan sopivat vaatteet, luistimet teroitettuna ennenkuin niitä tarvittiin, jne
Hoidin myös oman autoni renkaat, huollot ja katsastukset.
Mies huolehti omatoimisesti ilmanvaihtokoneen suodattimen vaihdosta. Muut asiat hoiti, kunhan muistutin. Minusta se muistuttelu oli aika raskasta. Kun jäin lasten kanssa taloon, oli jotenkin helpompaa.
Kommentit (597)
En jaksanut lukea ketjua, mutta meillä 3-lapsisen perheen äitinä valitettavasti itse olen joutunut tekemään lähes kaikki metatyöt. Sain miehelle ujutettua vain ajokalustosta (autot ja polkupyörät) huolehtimisen. Kerrostaloasunnossa ei kiinteistönhoitotöitä ole. Mies ei käynyt töissä, joten hoiti kyllä kotona lapset, mutta oletti, että minä katson valmiiksi vaatteet ja minulle tietysti lankesi myös varmistaa vaatteiden ja urheiluvälineiden kulloinenkin varastotilanne, sopivuus ja uusien hankkiminen (ja mahdollisuuksien mukaan vanhojen myynti kirpparilla). Ahtaassa kerrostaloasunnossa myös kausivaatteiden varastointi oli välttämättömyys, joten eihän mies niitä vaatteita itse osannut säilytyspaikoista hakea tai sinne käytön jälkeen viedä. Usein mies karkasi lapsuudenkotiinsa omakotitaloon "lepäämään" viikonloppuisin, jolloin sitten noita vaatteitakin syynäsin. Miehellä ei ollut mitään käsitystä, mikä vaiva oli sovittaa lapsikatraalle vaatteita, kun lapset "makaronina" eivät itse niitä halunneet pukea.
Koska yhdellä palkalla (tuolloin ei puolison tulojen perusteella saanut edes työttömyyskorvausta) rahaa oli niukasti. Minulla meni suuri aika käytetyn tavaran kyttäämiseen ja alennusmyynneissä kiertelyyn. Varastoon ostettuna esim. kengissä oli hankalaa ennakoida, minkä verran jalka kasvaa vaikka seuraaviin talvikenkiin. Varastoja hankinnoista ja lapselta toiselle kiertävistä tavaroista piti hallinnoida ja inventoida. Kaverisynttäreitäkin varten oli laatikko, johon ostin etukäteen valmiiksi aletuotteita lahjaksi annettavaksi.
Totta kai metatöitä on helppo halveksua, jos on varaa ostaa kaikki uutena juuri sillä hetkellä kun lapsi (x3) tarvitsee vaikka uudet talvikengät, sukset, hiihtokengät, luistimet, talvihaalarin ja kolmet kaverisynttärilahjat. Silloin vain mennään ostamaan kaikki kerralla. Mutta ei se noin mene, jos kaikesta on säästettävä.
Onneksi nuo ajat ovat takana päin ja enää ei tarvitse ostaa suvun keskenkään kenellekään lahjoja. Aikuisille lapsilleni olen kyllä jotain pientä ostanut, mutta itse en saa edes syntymäpäivälahjoja. Mies ei takuueläkkeestään viitsi minulle ostaa kuin joskus harvoin kukkia, joista taas en välitä. Metatöinä edelleen hoidan vielä esim. perheen maksuliikenteen, tänäänkin odottaa kotivakuutus maksamista, itse työllä ansaitsemista rahoistani...
Vierailija kirjoitti:
Ovat. Kyllä minut sukulaiseksi lasketaan monessa kohtaa. Saan esim. hoitaa anoppini asioita sairaaloissa ym. koska olen sukua. En ole verisukua, mutta sukulaiseksi lasketaan silti.
Miten liittyy aiheeseen?
Eivät ole. Miehesi sisko on miehesi sisko eikä minkäänlaista sukua sinulle. Myöskään anoppi ei ole sinun sukulaisesi. Sairaalassa saat hoitaa anopin asioita, koska anoppi on antanut siihen luvan. Samalla perustelulla minä hoidan ystäväni asioita. Eikä se tietenkään tee meistä sukulaisia, että hoidan hänen asioitaan. Liittyy aiheeseen siten, että sinä itse väitit miehen sukulaisten olevan sinulle sukua ja sitä sitten korjatiin, koska niin asia ei ole.
Ei, anoppini eikä appeni erikseen mitään lupia antanut. Ihan on aina riittänyt, että olen osa perhettä. Puolison kanssa olemme samaa perhettä. Sukulaiset ovat sukulaisia. Omituista jankkaamista. Ja juu, emme vetisukua. Mutta perhettä ja sukua. Tämä tältä osin puolestani, en ymmärrä, mistä edes alkoi.
Ohis sori siitä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulle siis itsestäänselvää, että sinä huolehdit kaikkien perheenjäsenten menojen merkitsemisestä kalenteriin? Eli omien menojen lisäksi luet lasten harrastustiedotteet, kuulut lasten harrastusten wa-rymiin, luet wilmat ja varaat vanhempainvarttiajat. Tsekkaat netitä, milloin ilmottautuminen harrastuuksiin alkaa. Kysyt puolisoltasi, milloin tällä on lomia, työmatkoja ja muita menoja ja lisäät ne kalenteriin. Tsekkaat, ovatko menot päällekäin selvität, miten päällekyydestä selvitään, kuka muuttaa aikataulujaan. Mietit kalenteria katsoen myös milloin ehdit kauppaan, kirjastoon tai kyläilemään.
Muut perheenjäsenet kun ovat sitä mieltä, että suunnittelua ja kalenterinkäyttöä ei tarvita, mokoma turha metatyö.
Mietipä millaisia määriä tie
Niin, kodin metatyö ei ole se kalenterimerkintä, vaan se suunnittelu ja pohdinta ja organisointi. Ei ole vain yhtä asiaa, vaan monta asiaa päivittäin. Ja nyt kyse on siitä, miten nämä jakautuvat, ei sinun työtyöstä.
ei mitään, koska metatyöt eivät ole mitään todellisia töitä. ne ovat naisten uhriutumisharhoja. nalkuttaville naisille hengittäminenkin on jotain keksittyä metatyötä ja siitäkin voi uhriutua, jos mies hengittää vähemmän.
Ei yhtään mikään. Jos mies järjestelisi, menisi kauppaan sitten kun lapset kiljuu nälässä. Lapsilla ei olisi sopivia vaatteita, eikä varsinkaan säähän sopivia vaatteita. Autoja ei olisi katsastettu ajoissa, eikä laskuja maksettu. Pyykkejä pesisi silloin kun puhtaat loppuu, eli lapset saattaisivat mennä kouluun likaiset päällä.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ketjua, mutta meillä 3-lapsisen perheen äitinä valitettavasti itse olen joutunut tekemään lähes kaikki metatyöt. Sain miehelle ujutettua vain ajokalustosta (autot ja polkupyörät) huolehtimisen. Kerrostaloasunnossa ei kiinteistönhoitotöitä ole. Mies ei käynyt töissä, joten hoiti kyllä kotona lapset, mutta oletti, että minä katson valmiiksi vaatteet ja minulle tietysti lankesi myös varmistaa vaatteiden ja urheiluvälineiden kulloinenkin varastotilanne, sopivuus ja uusien hankkiminen (ja mahdollisuuksien mukaan vanhojen myynti kirpparilla). Ahtaassa kerrostaloasunnossa myös kausivaatteiden varastointi oli välttämättömyys, joten eihän mies niitä vaatteita itse osannut säilytyspaikoista hakea tai sinne käytön jälkeen viedä. Usein mies karkasi lapsuudenkotiinsa omakotitaloon "lepäämään" viikonloppuisin, jolloin sitten noita vaatteitakin syynäsin. Miehellä ei ollut mitään käsitystä, mikä vaiva oli sovittaa lapsikatraalle vaatteita
Jaan saman kokemuksen. Meillä ei ollut edes autoa, jolla olisi päässyt kätevästi hakemaan mitä nyt milloinkin oli tarjolla jossakin nettikirpulla ja usein ne nopeimmat hakijat saivat parhaat. Kirpputoreja kierrellessä taas meni aikaa. Lähes kaikki hankittiin (tai minä hankin) käytettynä, mutta oli se yksi työmaa.
Lasten synttärit oli myös oma hommansa, kun rahaa oli vähän. Suunnitteluun piti käyttää aikaa, mutta tytär isompana sanoi, että hänen synttäreillään oli aina hauskinta, koska niiden ohjelmaan ja tarjoiluihin oli panostettu. Ei rahallisesti, mutta muuten.
Mä silloin tein kaiken metatyön, mutta ei siinä hyvin käynyt. Uuvuin pahoin. Toisaalta nyt erottuani pystyn huolehtimaan kaikesta yksin. En ole pulassa minkään asian kanssa, vaan kaikki hoituu, kun olen tottunut hoitamaan. Exällä on vaikeuksia.
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea ketjua, mutta meillä 3-lapsisen perheen äitinä valitettavasti itse olen joutunut tekemään lähes kaikki metatyöt. Sain miehelle ujutettua vain ajokalustosta (autot ja polkupyörät) huolehtimisen. Kerrostaloasunnossa ei kiinteistönhoitotöitä ole. Mies ei käynyt töissä, joten hoiti kyllä kotona lapset, mutta oletti, että minä katson valmiiksi vaatteet ja minulle tietysti lankesi myös varmistaa vaatteiden ja urheiluvälineiden kulloinenkin varastotilanne, sopivuus ja uusien hankkiminen (ja mahdollisuuksien mukaan vanhojen myynti kirpparilla). Ahtaassa kerrostaloasunnossa myös kausivaatteiden varastointi oli välttämättömyys, joten eihän mies niitä vaatteita itse osannut säilytyspaikoista hakea tai sinne käytön jälkeen viedä. Usein mies karkasi lapsuudenkotiinsa omakotitaloon "lepäämään" viikonloppuisin, jolloin sitten noita vaatteitakin syynäsin. Miehellä ei ollut mitään käsitystä, mikä vaiva oli sovittaa lapsikatraalle vaatteita
Vierailija kirjoitti:
ei mitään, koska metatyöt eivät ole mitään todellisia töitä. ne ovat naisten uhriutumisharhoja. nalkuttaville naisille hengittäminenkin on jotain keksittyä metatyötä ja siitäkin voi uhriutua, jos mies hengittää vähemmän.
Teillä ei lapsia? Onko puolisoa? Sinä et organisoi mitään? Jos kaljaa haet kaupasta, siinä on jo pieni metatyö taustalla, ellet ihan vain sekavasti puolitajuttomana hortoile kaljakaupoille.
Vierailija kirjoitti:
Eihän joku suodattimen vaihto tai auton korjaus ole metatyötä.
Metatyö on näkymätöntä suunnittelua, ajattelutyötä, esim lasten kamppeiden miettimistä huomista koulupäivää varten.
Sitä metatyötä on pitää huolta siitä, että suodatin tulee vaihdetuksi ja auto korjatuksi ajallaan. Ja että huollossa käydään, kun on tarvis eikä odoteta siihen että auto hajoaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on minulle ihan ok, että sinä et tykkää kyseisestä sanasta. Voit keksiä siihen jonkun korvaavan termin. Ja kysehän ei ole vain lapsista huolehtimisesta.
Miksi keksisin, kun kyse ei ole mistään arkea ihmeellisemmästä asiasta. Eikä kukaan ole missään väittänyt, että kyse olisi vain lapsista huolehtimisesta. Tosin useampikin on ollut sitä mieltä, että lapsettomalla ei juurikaan ole "metatöitä", mutta lapsiperheessä niitä on niin paljon, että ihan uupuu niiden alle.
Ketjun aiheena on metatöiden jakaminen puolison kanssa. Mitä jos pitäisitte sen mielessä, ennenkuin tulette kertomaan omasta erinomaisuudestanne.
Keskustelupalstalla saa kertoa myös näkemyksiä, jotka ovat erilaisia kuin sinun mielipiteesi. Mitä jos pitäisit sen mielessä, että loukkaantuisi ja rupeaisi itkemään, jos joku näkee/kokee asiat eri tavalla kuin sinä.
Omakotitalon ja kesämökin huoltoon ja remontointiin liittyvät asiat
Autojen huoltoihin liittyvät asiat
Kaikkiin teknisiin laitteisiin liittyvät asiat
Pojan harrastukseen ja harrastusvälineisiin liittyvät asiat
Hänen äitinsä hoitoon liittyvät asiat..
En sanoisi, että hänkään metatöistä mitenkään vähemmällä pääsee.. Itselläni on ainakin samanpituinen lista kodinhoitoon, terveyteen, lasten koulunkäyntiin ja tytön harrastuksiin liittyvistä asioista. Onneksi näistä jaoista ei tartte riidellä, molemmat hoitaa itselleen luonnollisemmat asiat..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaatii kyllä ihan erityisen ihmisen valittamaan vaikka siitä miten paljon vaivaa ja suunnittelua ruokakaupassa käyntiin tarvitaan.
Meillä kokkaan minä eli mies. Perheessä on yhteensä 4 henkeä, joista 2 on eskari-iässä.Töistä tullessa poikean kaupassa jos tarvitsee, mutta yleensä sitten kun on syöty ja määrällisesti pari kolme kertaa viikossa. Joskus tulee koko perhe mukaan ja joskus menen yksin.
Sitä kuuluisaa metatyötä tässä on käsittääkseni se kun ostoksia tehdessä pohdiskelen tekisikö huomiseksi makaronilaatikkoa kun siitä riittää pariksi päiväksi vai olisiko sittenkin kanafileitä...
Ihan nyt jmlauta ihmiset oikeesti.
T: Iskä vaan
Metatyötä on ensisijaisesti se, että tietää mitä sinne kotiin pitää ostaa: mikä on loppu, mitä tarvii ostaa jos tekee jotain
"Niin. Siis meillä noi ruokakauppahommat ja ruuan laitto on 100% mun vastuulla ja sitä kautta luonnollisesti myös se, että kaapissa on myös maitoa ja voita ja muuta jatkuvan kulutuksen tavaraa. En millään kykene ymmärtämään mitä ihmeen erityistä ajatustyötä tämä minulta nyt vaatii. Ehkä minua nyt jotenkin riistetään huomaamattani :D
T: Iskä vaan "
Niin siis miten ne muut vastuut teidän perheessä sitten jakautuu. Oletan nyt että teillä on lapsia, sillä muutenhan nuo metatyöt jää yleensä niin vähäisiksi, ettei niistä tule ongelmaa toisin kuin lapsiperheessä, joissa nuo hommat usein moninkertaistuu.
Ei nuo metatyöt muutenkaan ole rasittavia yksittäisinä asioina, vaan silloin jos niitä kasaantuu hoidettavaksi jatkuvasti ja paljon, ja ongelmia parisuhteessa tästä asiasta voi tulla taas silloin, jos ne jakautuu kovin epätasaisesti hoidettaviksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei mitään, koska metatyöt eivät ole mitään todellisia töitä. ne ovat naisten uhriutumisharhoja. nalkuttaville naisille hengittäminenkin on jotain keksittyä metatyötä ja siitäkin voi uhriutua, jos mies hengittää vähemmän.
Teillä ei lapsia? Onko puolisoa? Sinä et organisoi mitään? Jos kaljaa haet kaupasta, siinä on jo pieni metatyö taustalla, ellet ihan vain sekavasti puolitajuttomana hortoile kaljakaupoille.
Olen eri, mutta itselleni kauppakäynti ei vaadi mitään erillistä organisointia. Sen kun pistän vaatteet päälle ja menen kauppaan. Tai piipahdan kaupassa töistä tullessa. Tai mikä nyt sattuu sopimaan milloinkin. Miksi joka asiasta pitää tehdä niin helvetin vaikeaa?
Metatyöntekijöille seksikin on varmasti metatyötä. Pitäähän siinä koko ajan miettiä, että työntääkö pippelin pimppiin vai suuhun jne. jne. Mahtaa olla vaikea elämä, kun kaikki on jatkuvaa metatyötä eikä ikinä tehdä mitään vain fiilispohjalta.
Mä vien itse autoni huoltoon, mut mies kyllä muistuttaa mua asioista. Tyyliin milloin on viimeksi öljyt vaihdettu, joko olisi aika vaihtaa renkaat... Ja ihan arkisiakin juttuja huomio, kuten että onko akusssa tehoa kun kovat pakkaset tulee... Muistuttaa et laita silikonia auton ovien tiivusteisiin, kun märän nollakelin jälkeen tulee pakkasta...
Itsellä noi joskus unohtuu.
Puoliso hoitaa kaikki koneisiin ja laitteisiin liittyvät asiat, talon huoltotarpeet, vakuutuksiin ja liittymiin liittyvät asiat ja suurimmaksi osaksi ruokahuollon, minä hoidan pääasiassa lasten ja lemmikkien asiat. Koti- ja pihatöitä tekee se joka ehtii ja jaksaa, molemmat ollaan niistä kartalla. Nyt kun ostettiin ensimmäinen yhteinen auto, suostuin siihen vain sillä ehdolla, että puoliso hoitaa kaikki autoon liittyvät asiat, minä vaan ajan ja tankkaan.
Minä teen, mies ei osaa. Ei osaa tajuta, ettei ole mitään järkeä ostaa esim ruokaa vain yhdeksi päiväksi, ja sama huomenna taas.
Hoitaa ruokaostokset ja suunnittelun, lapsiin liittyvät asiat (harrastukset, läksyt, vaatteet, kengät, lääkärissä käynnit yms), pyykkien pesun suunnittelun, autoon liittyvät, vakuutukset.
Minä suunnittelen lomat.
Miehen mukaan nuo eivät pahemmin aikaa tai kapasiteettia vie niin tekee mieluusti.
Vierailija kirjoitti:
Metatyöntekijöille seksikin on varmasti metatyötä. Pitäähän siinä koko ajan miettiä, että työntääkö pippelin pimppiin vai suuhun jne. jne. Mahtaa olla vaikea elämä, kun kaikki on jatkuvaa metatyötä eikä ikinä tehdä mitään vain fiilispohjalta.
Haha. Voi sun lapsiparkoja. Jos niitä ei ole, niin älä missään tapauksessa hankikaan! Siinä on varmaan kiva lapsuus, kun vanhemmat hoitaa koulut ja terkkarit ja kuskaamiset ja vaatteet ja kamppeet fiilispohjalta.