Muita joilla oli liian ruusuiset kuvitelmat lapsien hankkimisesta?

Vierailija kirjoitti:

Se vauva-aika on oikeasti ihan perseestä, vaikka kukaan ei sitä suostu ääneen sanomaan. Ja jos kaikki menee hyvin, niin lapsista on vaan enemmän ja enemmän iloa ja vähemmän ja vähemmän vaivaa. Ei tietysti mene kaikilla näin, mutta meillä onneksi on toistaiseksi mennyt.

Ensimmäisen lapsen vauvavuosi oli aivan ihanaa, elämäni parasta aikaa.

Sitten vähän vaikeutui kun hän oli taapero. Sitten syntyi toinen lapsi ja vauvavuosi oli hyvää mukavaa aikaa.

Nro 2 täytti 1 ja alkoi haastavat vuodet. Nro 1 on aina ollut helppo, nro 2 on nyt 6 ja alkaa helpottaa. Rankinta oli kun nro2 oli 1-4 vuotias ja tuskin hän tulee koskaan olemaan lapsi helpoimmasta päästä. 

Vauvavuodet oli meillä selkeästi helpoimpia.

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli liian ruusuiset kuvitelmat tukiverkostoista. Meillä on alle 5-vuotiaiden lasten elämässä ollut yhteensä varmaan alle 15 tuntia, että joku muu kuin minä tai mies olisi hoitanut heitä, poislukien päiväkoti. Isovanhemmat ovat kyllä lapsista kiinnostuneita, mutta eivät osaa/uskalla/halua jäädä heidän kanssa yksin. Ihan muutama kerta on ollut, kun nuoremman synnytyksen tai työjutun takia on ollut pakko pyytää hakemaan päiväkodista, ja silloinkin on tultu tukka putkella itse kotiin ja otettu taas heti täysi vastuu koko paketista.

Ennen lapsia oli joku epämääräinen kuvitelma, jossa kaikki runsaat sukulaiset ja ystävät vähän auttelevat siellä täällä ja antavat vanhemmille mahdollisuuden käydä vaikka kahdestaan kahvilla, ja lasten ollessa sairaina tulisi isovanhemmat auttamaan pahimman yli. No, ei tällaista tapahdu ainakaan meidän elämässä. Eikä toki voi vaatiakaan, en sillä.

Onhan se vain todella totaalista tajuta, e

Ihan oikeasti? Et voi jättää 12-vuotiasta hetkeksikään, siis minuutiksikaan vahtimatta? Tuohan on jo sairasta. Ei ihme että on raskasta elämää, jos lapset on sidottuna vielä murrosikäisinäkin vanhempiin. Ja lapsilla vasta raskasta sitten onkin kun joutuvat täysin kylmiltään elämään omaa eläämäänsä aikuisina kun eivät ole oppineet huolehtimaan itsestään ja itsenäistyneet kuten pitää lapsena tehdä.

Mikä ap sun elämästä tekee niin tuskallista?

Ja ei, älä missään nimessä tee toista lasta kuin sitten vasta kun esikoinen alkaa itsenäistyä, osaa käydä vessassa itse, puhuu hyvin, jne. eli ainakin 3 vuotta mielellään 5 vuotta ikäeroa, niin esikoinen saa olla perheen pienin tarpeeksi kauan ja sun kroppa ja mieli toipuu kunnolla, eikä parisuhde sitten kariudu kakkosen tuloon. Eniten avioeroja tapahtuu silloin kun toinen lapsi on vauva.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on varmaankin kuvitelmat paljon pahempia mitä todellusuus olisi. Kuvittelen että raskausaika olisi ihan hirveää kipua ja oksentelua koko ajan, synnytystä en pysty edes kuvittelemaan, vauva-aika olisi aivan kamalaa: vauva itkisi 24/7 enkä saisi koskaan nukuttua. Taaperoaika olisi aivan kauheaa: lapsi kiukuttelisi ja vaatisi jotain koko ajan. Koululaiselta saisi kuulla vain haistattelua ja rahan vaatimista.

Kaikkien näitten kuvitelmieb vuoksi olenkin lapseton.

Itsekin kuvittelin näin ja näinhän se meni. Ei tullut ylläreitä. En silti vaihtaisi perheellistä elämääni takaisin perheettömään, jos nyt saisin uudelleen valita. Kannattaa varautua pahimpaan niin saattaa välillä aina yllättyä iloisesti 😁. 

 

Kahden lapsen ja neljän koiran äippä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten tällaiset voi tulla joillekin yllätyksenä, oli sitten koira tai lapsi kyseessä. Yllättää että lapsiarki on raskasta ja koiran päivittäinen ulkoiluttaminen samoin. Niinku näähän on hyvin etukäteen tiedossa.

Kyse lienee enemmän omien voimavarojen yliarvioinnista.

Ei vanhemmuus vaadi mitään ihmeellisiä voimavaroja, ellei lapsella ole vakavia sairauksia tms. Siitä annetaan ihan ylimitoitetun raskas kuva. 

 

Tuokin riippuu ihmisestä, että miten niitä voimavaroja on mihinkin. Minä tykkään todella paljon olla omissa oloissani ja yksin. Tiesin toki, että lapsia pitää hoitaa ja valvoa, sillä olin ollut nuorena lapsenvahtina aika paljon, mutta ei minulla vauvoista ollut kokemusta. Ei siis ollut käs

Vauvat nukkuu suurimman osan vuorokautta. Mulla on kaksosetkin, ja aina olen saanut tehdä rauhassa asioita, koska lapset eivät vaadi mitään koko aikaa vaikka ovat hereilläkin, ihan pienet katselee ja möllöttelee siinä pitkällään, vaikka sohvalla vieressä tai sitterissä, samalla voin katsoa telkkaria, kutoa tai lukea kirjaa. Vähän isompi vauva sitten alkaa katsella jo lelujakin ja voi lattialla pötkötellä leluja katselemassa ja laittamassa suuhunsa. Kylläpä onkin raskasta. Hui!

Ei ollut liian ruusuiset kuvitelmat, tiesin että ongelmia voi olla. En ole elänyt tynnyrissä. Silti en tiennyt miltä vanhemmuus oikeasti tuntuu. Että lapsesta tulee saman tien tärkein asia maailmassa, ja että vastuu painaa hartioita heti kun lapsen saa pungettua maailmaan.

Minulla oli ruusuiset kuvitelmat siitä, että introverttinä kestäisin hyvin perhe-elämää. Toki tukiverkoistakin oli heidän puheidensa perusteella vähän ruusuinen kuva. Rakastan lapsiani, mutta kaipaan omaa aikaa ja tilaa välillä niin paljon, että pää pamahtaa.

Vierailija kirjoitti:

*lasten? 

 

Mikä tää "lapsien"-juttu oikeasti on? Soljuvampi "lasten" on aina ollut käytössä.

Lap-si-en

Kolme tavua, raskasta.

Las-ten 

Kaksi tavua, soljuvaa ja kaunista.

Ystävä sä lapsien...

Vaihtoehtoinen muoto. Mutta ymmärrän pointin.

Vuorten, vuorien...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miten tällaiset voi tulla joillekin yllätyksenä, oli sitten koira tai lapsi kyseessä. Yllättää että lapsiarki on raskasta ja koiran päivittäinen ulkoiluttaminen samoin. Niinku näähän on hyvin etukäteen tiedossa.

Kyse lienee enemmän omien voimavarojen yliarvioinnista.

Ei vanhemmuus vaadi mitään ihmeellisiä voimavaroja, ellei lapsella ole vakavia sairauksia tms. Siitä annetaan ihan ylimitoitetun raskas kuva. 

 

Tuokin riippuu ihmisestä, että miten niitä voimavaroja on mihinkin. Minä tykkään todella paljon olla omissa oloissani ja yksin. Tiesin toki, että lapsia pitää hoitaa ja valvoa, sillä olin ollut nuorena lapsenvahtina aika paljon, mutta ei m

Sinulla ei selvästikään ole yhtään koliikkivauvaa. Siinä on 16 tuntia vuorokaudessa huutoa ja lapsen rauhoittelua, loput kahdeksan 5-15 minuutin pätkissä nukkumista. On aika eri kokemus kuin sinulla.

Edellinen oli tarkoitettu numerolle 45, lainaaminen ei näköjään toiminut.

Saas nähdä helpottuuko elämä lapsen kasvaessa, mutta ainakin nämä ensimmäiset vuodet ovat tuntuneet hirvittävän raskaalta. Meille syntyi vahvatahtoinen poika, joka uhmaa nyt kovasti (2 v.). Lapsiluku on ehdottomasti tässä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

*lasten? 

 

Mikä tää "lapsien"-juttu oikeasti on? Soljuvampi "lasten" on aina ollut käytössä.

Lap-si-en

Kolme tavua, raskasta.

Las-ten 

Kaksi tavua, soljuvaa ja kaunista.

"Ystävä sä lapsien

Katso minuun pienehen"

Licentia poetica

https://tieteentermipankki.fi/wiki/Nimitys:licentia_poetica

lapsi29

TAIVUTUS 

yks. nom.

lapsi

yks. gen.

lapsen

yks. part.

lasta

yks. ill.

lapseen

mon. nom.

lapset

mon. gen.

lasten, lapsien

mon. part.

lapsia

mon. ill.

lapsiin

 

https://www.kielitoimistonsa

  https://kielitoimistonohjepankki.fi/ohje/taivutustyyppeja-savelien-ja-s…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on varmaankin kuvitelmat paljon pahempia mitä todellusuus olisi. Kuvittelen että raskausaika olisi ihan hirveää kipua ja oksentelua koko ajan, synnytystä en pysty edes kuvittelemaan, vauva-aika olisi aivan kamalaa: vauva itkisi 24/7 enkä saisi koskaan nukuttua. Taaperoaika olisi aivan kauheaa: lapsi kiukuttelisi ja vaatisi jotain koko ajan. Koululaiselta saisi kuulla vain haistattelua ja rahan vaatimista.

Kaikkien näitten kuvitelmieb vuoksi olenkin lapseton.

Itsekin kuvittelin näin ja näinhän se meni. Ei tullut ylläreitä. En silti vaihtaisi perheellistä elämääni takaisin perheettömään, jos nyt saisin uudelleen valita. Kannattaa varautua pahimpaan niin saattaa välillä aina yllättyä iloisesti 😁. 

 

Kahden lapsen ja neljän koiran äippä

 

Minä taas todennäköisesti vaihtaisin. En vaan ole äitityyppiä. Nyt on 15 vuotta takana ja pikkuhiljaa helpottaa. Koiria ei kyllä tulisi mieleenkään hankkia.

Hep

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli ruusuiset kuvitelmat siitä, että introverttinä kestäisin hyvin perhe-elämää. Toki tukiverkoistakin oli heidän puheidensa perusteella vähän ruusuinen kuva. Rakastan lapsiani, mutta kaipaan omaa aikaa ja tilaa välillä niin paljon, että pää pamahtaa.

Sama täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

*lasten? 

 

Mikä tää "lapsien"-juttu oikeasti on? Soljuvampi "lasten" on aina ollut käytössä.

Lap-si-en

Kolme tavua, raskasta.

Las-ten 

Kaksi tavua, soljuvaa ja kaunista.

 

Ystävä sä lapsien...

Vaihtoehtoinen muoto. Mutta ymmärrän pointin.

Vuorten, vuorien...

Lapsienhoitaja vai lastenhoitaja? 

Vierailija kirjoitti:

Etenkin kun lapsella on vakava sairaus, elämästä tulee jatkuvan pelon kanssa elämistä. Lisäksi sairastuin itse vakavasti lapsen syntymän jälkeen. 

 

Sellaista se on - elämää ei voi ennustaa. 

Ei ole, ja vaikka ennustaa ei voi, voi todennäköisyyksiään parantaa. Esim jos ei tee lapsia, on todennäköisyys sairaan lapsen hoitopakolle nolla. Jos ei tupakoi, pienentää keuhkosyöpäriskiään merkittävästi. Jos hankkii korkeakoulutuksen työllistävältä alalta, on paljon todennäköisemmin hyväpalkkainen kuin lopettamalla koulunkäynnin peruskouluun. Jne jne. Elämää VOI yrittää ohjata parempaan, ja on älyllisesti vajavaista kuitata kaikki vaan "sellaista se on eikä mihinkään voi vaikuttaa". Se on laiskan ihmisen lausahdus, kun itse ei viitsi tehdä mitään ja on helpompi kuitata kaikki vaan kohtalona jolle ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä vanhempien puhe on lähinnä vain niitä negatiivisia puolia. Kukaan ei koskaan ainakaan minulle sano mitään positiivista lapsiarjesta. Siksi olen itse lykännyt omien lasten hankintaa, kun olen saanut käsityksen, että lapsiarki on hirveää s*ntaa. 

Eli elämme ilmeisesti eri kuplissa.

Jos joku olisi kertonut minulle kaikista niistä huumoripitoisista hetkistä, mitä esim. lasten kommelluksiin liittyy, olisin jo hankkinut lapsia. Mutta ei - ainainen valitus flunssakierteestä ja huonosti nukutuista öistä.

Eli ei ole kyllä mistään ruusuista mitään tietoakaan.

Itse en oikein kehtaa hehkuttaa lapsettomille kavereille, elleivät he oikein erikseen kysy hyvistä puolista. Vähän sama olo kuin fiilistelisi omaa ennätysmaratonia halvaantuneelle ystävälle, tai ilakoisi ylennyksestään pitkäaikaistyöttömälle kaverille. Tuntuu, ettei tätä ihanaa onnea halua hieroa toisen naamaan, sehän voi salassa vaikka kärsiä lapsettomuudesta. 

Kyllä! Nykyään yritän jaksaa käyttämällä nikotiinilaastaria vaikka en edes koskaan ole tupakoinut. 

Minun oli etukäteen vaikea arvioida kaikkien kuormittavien tekijöiden yhteisvaikutusta, ja sitä että ystäväni eivät pysy elämässäni, ja sitä että kaikki tulee muuttumaan kalliimmaksi ja kalliimmaksi. Lapset on jees, mutta monet asiat yhdessä luovat suuren kuormituksen.