Lue keskustelun säännöt.
Dilemma kun en halua olla miehen uran edessä, mutta en halua muuttaakaan
09.01.2024 |
Taustaa sen verran että asutaan mun talossani ja ollaan oltu kauan yhdessä, kasvatettu lapset aikuiseksi. En ole yhtään uraorientoitunut ihminen mutta mies on ja mä olen siihen hyvin sopeutunut.
Mies ei ole päässyt täällä asuessa etenemään uralla niin kuin olisi halunnut. Täällä tosi vähän paikkoja mutta sitten taas muualle häntä on pyydettykin. Mua surettaa seurata miten paljon miestä harmittaa kun ei tee haluamaansa työtä ja siksi sen hälle soisin.
Mies haluaisi muuttaa jos siten saisi haluamansa työpaikan. Mä taas en halua muuttaa tästä talosta mutta mulle sopis jos mies muuttaisi työn perässä. Nähtäisiin sitten vapailla ja lomilla. Haluaisin siis tottakai pysyä yhdessä mutta kyllä mä ymmärtäisin senkin että etäisyys voi tehdä tehtävänsä negatiivisesti.
Mies taas ei halua muuttaa yksin, se on hälle ehdoton ei. Haluaa asua mun kanssa, ei yksin missään.
Onko tämä niin yksinkertaista että jos mies kerran ei muuta vaikka "saa luvan" niin mä saan päättää olla tuntematta morkkista siitä että en halua itse muuttaa? Koska sitä mä nyt tunnen, aina kun mies heittää innoissaan ilmaan ajatuksen että aattele jos muutettaiskin Tampereelle, tms.
Niin ja mainittakoon että ollaan jo muuteltu sen verran paljon yhteiselon aikana että mulla on nyt vahva tunne että haluan pysyä näillä juurilla.
Kommentit (198)
Jos miehellä ei ole rohkeutta muuttaa yksin, niin ei se ole sinun murheesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti uhriuduttu AP:n puolesta. Kun ainoa merkityksellinen seikka tässä on, onko tälle "vahvalle tunteelle" perusteluita. Jos niitä ei oikein ole, niin aika vaikea ymmärtää. Teeskennellä ymmärrystä toki jonkin aikaa voi.
Kyllähän tässä tapauksessa apllä on vahva peruste- hän omistaa talon ,jossa he asuvat ja viihtyy kyseisellä paikkakunnalla. Aiemmin on muutettu useaan kertaan miehen työn mukaan, joten joustoa on ollut ihan riittävästi. Nytkin mies saa ihan itse päättää muuttaako vai ei. Jos erillään asuminen johtaa eroon, niin mitä sitten? Lapsetkin jo aikuisia. Kyseessä on jo kumminkin vähintään keski-ikäiset ihmiset ja läheskään kaikki ei enää halua siinä vaiheessa tehdä suuria mullistuksia elämäänsä kun kerran omasta mielestä on asiat kunnossa.
Mistä keksit tuon, että on muutettu miehen työn vuoksi?
Siitä, että ap kuvailee miestään uraorientoituneeksi, joten on aivan loogista olettaa, että juuri miehen uran vuoksi on ne aiemmat muutot tehty.
Mikä ap sun oma työtilanne on, pystytkö tekemään etätöitä? Olisko sellainen mahdollista, että jäisit nykyiseen asuntoon, mutta viettäisit osan aikaa miehen kanssa uudessa paikassa, ja mies tulisi lomilla takaisin nykyiseen kotiin? Ja kuinka kaukaa uusi työ voisi löytyä? Onko työmatka automaattisesti liian pitkä ajettavaksi päivittäin?
Miehen ei tietysti kannata muuttaa ennen kuin on työn jo saanut, mutta töitähän voi hakea nykyiseltä paikkakunnalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle aviomiehen päivittäinen näkeminen on niin tärkeää, että en ikinä suostuisi sellaiseen liittoon ja järjestelyyn, jossa mies asuu ja työskentelee vakituisesti jollain toisella paikkakunnalla ja jota tavataan vain lomilla kuin jotain poikakaveria. Joku väliaikainen työ voisi hetken aikaan niin mennä, mutta ei jatkuva.
Muuttaisin sinne, missä mies saa tehdä sitä parempaa työtä. En tajua, miksi asuinpaikkakunta ei voisi muuttua elämän varrella. Onhan niitä viihtyisiä koteja ja paikkoja muuallakin. Se on vain sopeutumiskysymys. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka muuttavat paikkakuntaa elämänsä aikana. Käyn ihan uteliasuudesta joskus aina eri paikkakuntien sivuilla ja olen huomannut, että Suomessa on paljon mukavia kuntia ja kaupunkeja, joissa varmasti ihan samoin viihtyisi kuin nykyisessäkin, tai jopa paremmin.
Et puhu mitään omasta työstäsi. Olet
Vaikuttaa kyllä jo nyt siltä, että AP elelee työttömänä vanhemmilta perityssä talossa, ja sen elämän jatkaminen houkuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti uhriuduttu AP:n puolesta. Kun ainoa merkityksellinen seikka tässä on, onko tälle "vahvalle tunteelle" perusteluita. Jos niitä ei oikein ole, niin aika vaikea ymmärtää. Teeskennellä ymmärrystä toki jonkin aikaa voi.
Minun ei ole vaikeaa ymmärtää. Miehen tahto perustuu tunteisiin yhtä lailla, miksi se olisi tärkeämpi?
Se, että kaikilla on varmempi ja leveämpi toimeentulo ja mielekkäämpi työ ei ole pelkkä tunneasia.
Mites muuten AP:n työt menee? Riittää duunia hyvin, vaikka urakeskeinen ei ole?
Suomessa suuremmat tulot eivät johda leveämpään toimeentuloon. Siitä pitää progressiivinen verotus huolen. Vaikka p
On toki helppo laskea ,mitkä on kulut muutolle kun omistaa esim. 100 k arvoisen omakotitalon vaikkapa Porissa tai Joensuussa vs vastaavan hankkiminen 300 -500 k panostuksella Tampereelta tai pääkaupunkiseudulta. Siinä ei paljoa mahdollisen uuden talon jälleenmyyntiarvon säilyminen lohduta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle aviomiehen päivittäinen näkeminen on niin tärkeää, että en ikinä suostuisi sellaiseen liittoon ja järjestelyyn, jossa mies asuu ja työskentelee vakituisesti jollain toisella paikkakunnalla ja jota tavataan vain lomilla kuin jotain poikakaveria. Joku väliaikainen työ voisi hetken aikaan niin mennä, mutta ei jatkuva.
Muuttaisin sinne, missä mies saa tehdä sitä parempaa työtä. En tajua, miksi asuinpaikkakunta ei voisi muuttua elämän varrella. Onhan niitä viihtyisiä koteja ja paikkoja muuallakin. Se on vain sopeutumiskysymys. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka muuttavat paikkakuntaa elämänsä aikana. Käyn ihan uteliasuudesta joskus aina eri paikkakuntien sivuilla ja olen huomannut, että Suomessa on paljon mukavia kuntia ja kaupunkeja, joissa varmasti ihan samoin viihtyisi kuin nykyisessäkin, tai jopa paremmin.
Et puhu mitään omasta työstäsi. Olet
Se, mitä minä teen työkseni, tuskin vaikuttaa ap:n omaan tilanteeseen mitään. Kerroinkin vain oman mielipiteeni avioliitosta ym. Olen itse työvoimapula-alalla.
Vierailija kirjoitti:
Jos miehellä ei ole rohkeutta muuttaa yksin, niin ei se ole sinun murheesi.
Eipä paljoa vaativampi ja vastuullisempi työ kiinnosta kun verottaja vie 60% palkanlisästä. Jäljellejääneellä summalla ei kalliimpaa asumista ja elinkustannuksia makseta. Yleensä päällikkötason töissä ei myöskään ole määritelty työaikaa - kun olet vastuussa saat/joudut painamaan ihan niin pitkää päivää kunnes on hommat kondiksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies vaan nyt hakemaan vaativampia töitä, joissa on etätyömahdollisuus.
Ystäväni on ison yrityksen johtaja ja alaisiakin lienee lähemmäs 40. Hän käy toimistolla ehkä kerran puoleen vuoteen.
Ei haastavampi työ tarkoita enää nykyään jatkuvaa toimistolla juoksemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hienosti uhriuduttu AP:n puolesta. Kun ainoa merkityksellinen seikka tässä on, onko tälle "vahvalle tunteelle" perusteluita. Jos niitä ei oikein ole, niin aika vaikea ymmärtää. Teeskennellä ymmärrystä toki jonkin aikaa voi.
Minun ei ole vaikeaa ymmärtää. Miehen tahto perustuu tunteisiin yhtä lailla, miksi se olisi tärkeämpi?
Se, että kaikilla on varmempi ja leveämpi toimeentulo ja mielekkäämpi työ ei ole pelkkä tunneasia.
Mites muuten AP:n työt menee? Riittää duunia hyvin, vaikka urakeskeinen ei ole?
Kaikilla? Siis miehellä. Eli miehen tahto on tärkeämpi.
On ok ajatella noin
Perinteisesti varmaan, mutta nyt puhutaan nykyhetkestä. Minä en jaa omaisuuttani mieheni kanssa nyt enkä tulevaisuudessa, yhdessä ollaan oltu 10 vuotta ja naimisiinmenoa suunnitellaan.
Sen lisäksi vaikka aapeen ja miehensä leipä olisikin yhteinen, jos aapee ei kaipaa leveämpää leipää niin tunne sen tarpeesta on 100% miehen oma. Ja nimenomaan tunne, jos rahat riittävät nytkin molempien elämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ketju etenee niin etten perässä pysy. No, kun lasken niin me ollaan muutettu puhtaasti miehen työn perässä 6 kertaa ja miehen opintojen perässä 2 kertaa. Näiden lisäksi kerran mies opiskellut pari vuotta toisella paikkakunnalla eli etäsuhde sen aikaa. Lisäksi kerran mies ollut toisella paikkakunnalla töissä 5 kk, etäsuhde sen aikaa. Mun opintojen perässä muutettu kerran. Olin itse alalla jossa helppo työllistyä muuttojen jälkeenkin.
Tämä miehen haluama työ on vuorotyötä, etätyö ei ole mahdollista. Ei ole kevyempää kuin nykytyö, mutta toki paremmin palkattua. Matalapalkka-ala kuitenkin.
Nykyisellekin paikkakunnalle muutettiin miehen työn takia. Olin perinyt täältä pienen sukutilan jo aiemmin ja nyt remontoitu sitä kuntoon velattomasti. Pari vuotta asuttu ja nyt mies haluaa jo muualle. Mä en. Rakastan tätä tilaa enkä halua muuttaa pois just kun alkaa olla kunnossa. Lisäksi minulla täällä hyväpalkkainen työ jollaista en helposti muualta saisi etenkään tällä ikää.
Mies ei muuta, jos en mä muuta mukana. Se on niinkun tupla tai kuitti. Ehkä ihan totta että turhaa mä kannan morkkista että sitten jää työhaaveensa toistaiseksi toteutumatta.
Ap
Voisiko ap kertoa että kumman aloitteesta aiemmat muutot on tehty?
Tässä haiskahtaa nyt sellainen, ap:n pitäytyessä kommentoimasta asiaa joka on nostettu esiin, että ap on halunnut muutella ja niin on sitten toimittukin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kas, teinit kommentoimassa asiaa. 10 vuotta ei ole aika eikä mikään vielä. Kuherruskuukausi vietetty korkeintaan.
Pitäkää rahanne toki erillään, jos niin haluatte. Ja onnea, jos aiotte vielä saada lapsia ja kasvattaa ne yhdessä penniöitä laskien, mikä kuuluu kenellekin. Mutta mitä te edes naimisiin menette? Sehän ei ole muuta kuin juridinen sopimus omaisuudesta?
"Mies kumminkin säännöllisesti tulee silmät loistaen kertomaan, että on pyydetty New Yorkiin, Tokioon tai Hongkongiin. Toki hänellä on siihen oikeus. Surettaa vain olla se, joka kertoo että en lähde mihinkään, edelleenkään."
Täytyy sanoa että olisin kyllä aika katkera jos oma puolisoni ei koskaan suostuisi edes väliaikaisesti kokeilemaan mitään uutta.Vaikka olet miten rutiineista pitävä ja muutoksista kuormittuva, muutos saattaa silti tehdä sinulle hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ketju etenee niin etten perässä pysy. No, kun lasken niin me ollaan muutettu puhtaasti miehen työn perässä 6 kertaa ja miehen opintojen perässä 2 kertaa. Näiden lisäksi kerran mies opiskellut pari vuotta toisella paikkakunnalla eli etäsuhde sen aikaa. Lisäksi kerran mies ollut toisella paikkakunnalla töissä 5 kk, etäsuhde sen aikaa. Mun opintojen perässä muutettu kerran. Olin itse alalla jossa helppo työllistyä muuttojen jälkeenkin.
Tämä miehen haluama työ on vuorotyötä, etätyö ei ole mahdollista. Ei ole kevyempää kuin nykytyö, mutta toki paremmin palkattua. Matalapalkka-ala kuitenkin.
Nykyisellekin paikkakunnalle muutettiin miehen työn takia. Olin perinyt täältä pienen sukutilan jo aiemmin ja nyt remontoitu sitä kuntoon velattomasti. Pari vuotta asuttu ja nyt mies haluaa jo muualle. Mä en. Rakastan tätä tilaa enkä halua muuttaa pois just kun alkaa olla kunnossa. Lisäksi minulla täällä hyväpalkkainen työ jollaista
En minäkään muuttaisi enkä potisi mitään morkkista. Herra on hyvä ja muuttaa ihan yksin vaan.
Tästä syystä kannattaisikin valita se kumppani niin että elämänarvot ja tavoitteet kohtaavat mahdollisimman hyvin. Uraohjukseksi haluavan ei kannata valita kotona viihtyvät kumppania, joka arvostaa enemmän työn ja elämän tasapainoa enemmän kuin urakehitystä ja rahaa.
"Tämä miehen haluama työ on vuorotyötä, etätyö ei ole mahdollista. Ei ole kevyempää kuin nykytyö, mutta toki paremmin palkattua. Matalapalkka-ala kuitenkin. "
Ei nyt ihan kuulosta enää varsinaisesti "uralla etenemiseltä" jos minulta kysytään. Vai onko tuo uusi työ vielä portti johonkin ihan aidosti parempaan?
"Se, mitä minä teen työkseni, tuskin vaikuttaa ap:n omaan tilanteeseen mitään. Kerroinkin vain oman mielipiteeni avioliitosta ym. Olen itse työvoimapula-alalla."
Ei vaikuta, mutta suurin osa joutuu miettimään miten itse työllistyy uudella paikkakunnalla. Varsinkin, kun ikää alkaa olla. Itse en muuttaisi minnekään työttömäksi. Onneksi tuollaista ei tarvitse miettiä, sillä minulla on ihan kiva työ ja uuden työpaikan löytäminen olisi lottovoittoon verrattavissa. Työttömänä ja miehen elätettävänä sekä eläkeikäisenä tonnin eläkkeellä pärjääminen ei kuulosta sellaiselta, jota itse haluan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä se sun syysi on, ettet halua muuttaa? "Vahva tunne" on toki jonkinlainen peruste, mutta sillä asian perustelu on ylimielistä, etkä sillä oikeaa ymmärrystä saa.
Mikä on miehen perustelu siihen että haluaa vaihtaa työpaikkaa?
Eikös se tuossa avauksessa ollut aivan selvästi kirjoitettu: eteneminen uralla. Se tarkoittaa myös enemmän rahaa ja mahdollisesti helpompaa työtä.
Ja sitten joku muija sitä vastustaa, että "mulla on vahva tunne". :D
Miksi miehen uralla etenemisen tarve tai halu saada lisää rahaa olisi tärkempää kuin puolison onnellisuus?
Tässähän asetetaan vastakkain kahden ihmisen arvot ja onnellisuuden määritelmä. Jos raha riittää nytkin hyvään elämään, millä tavallla arvokkaampi asia on tienata yhä lisää rahaa, kuin halu asua paikassa, jossa viihtyy?
Vierailija kirjoitti:
Kas, teinit kommentoimassa asiaa. 10 vuotta ei ole aika eikä mikään vielä. Kuherruskuukausi vietetty korkeintaan.
Pitäkää rahanne toki erillään, jos niin haluatte. Ja onnea, jos aiotte vielä saada lapsia ja kasvattaa ne yhdessä penniöitä laskien, mikä kuuluu kenellekin. Mutta mitä te edes naimisiin menette? Sehän ei ole muuta kuin juridinen sopimus omaisuudesta?
AP toteaa, että lapset on kasvatettu aikuisiksi, joten ihan teineistä ja 10 v suhteesta ei ole kyse.
Marginaaliveroprosentti ei Suomessa ylitä 60 prosenttia. Toki kasvupaikoilla asuminen maksaa enemmän, mutta siinä on myös se etu, ettei oma asunto menetä siellä niin helposti kokonaan arvoaan. Muuttamisen taloudellinen järkevyys on joka tapauksessa helppo laskea. Mites on "vahva tunne"?