taaperoni on niin kamala, ihmettelen miksi joillakin on useita lapsia?

Jos ei saa hetkeäkään olla keskittymättä lapseen? Kuinka nopeesti hajoo pää?

tai sitten en vaan muista!

Sen lisäksi jos pään käänsi niin juoksi hyppimään sohvalle ja tippui sieltä tietysti myös alas jne



Vaikka olin läsnä ja mukana lapsen touhuissa.



Oli vaan niin energinen. Kirjat ei kiinnostanut mikä oli mulle iso paha mieli kun olin niin toivonut lukuhetkiä yms,ei ne kiinnosta vieläkään vaikka on jo 7v ja paaaaljon rauhallisempi vaikka on meneväinen tapaus edelleen.



Meillä oli KAIKESSA lapsilukko ja makkarin ja vessan ovet kiinni kun niissä ei oltu. Tämä säästi mun hermoja,kukat,pöytälamput tmv pois.



Leluja oli vain sen verran esillä,että leikki niillä,jos oli "kaikki tarjolla" niin alkoi vain levittelemään ja riehumaan.



Ja ulkoilu. Se auttaa. Aamupäivällä ulos,sieltä välipala ja piiiiitkät päiväunet kun on kunnolla ulkoillut. Saa äiti lepoa,ja se lapsi. Ja iltapäivällä ulos taas.



Uskalsin tehdä toisen lapsen vasta kun esikoinen oli 6v :) Tää on AIVAN erilainen.

Kun vain äkkiä kasvaisi, viisastuisi ja tulisi helpommaksi.

Voih...

laittaa lapsi päiväkotiin. Vaikuttaa siltä, että lapsesta on yksinkertaisesti TYLSÄÄ olla aina kotona ja ilman muiden lasten seuraa. Sori vaan, mutta aika pöljää miettiä lapsen antamista pois - ennemmin kuin päivähoitoon laittamista!



Ja mikäköhän se ap:n duuni on, kun jopa taaperon hoitoa rasittavampi??!

jalkapalloa, jääkiekkoa, seikkailua tms.



Meidän esikoinen oli tuollainen ja harmittaa, etten osannut muuta kuin huutaa tai olla välittämättä, kun mikään ei auttanut.



Poika on nyt 18v ja istuu ekaa kertaa linnassa, että silleen.



Syytän itseäni, isä oli aina töissä.

katso silmiin, kuuntele, ilmehdi jne. Lapsen kanssa voi joko vain olla ja tehdä perushoidolliset työt tai olla läsnä. Lapsi kaipaa jatkuvaa hyväksyntää ja onnistumisen kokemuksia eli kuuntele ja kehu.



Ei lapsesi tarvitse missään tapauksessa olla yksin ja ainoa lapsi vaikkei olekaan sisaruksia 2 vuotiaana. Meilläkin lapsia yli neljän vuoden ikäerolla ja vanhimmalla ja nuorimmalla ikäeroa 16v.

Minulla myös 3-vuotias, jolla samantyyppisiä taipumuksia. Kun näen että homma uhkaa lähteä käsistä, pistän pikkumiehen ulkoilemaan ja /tai leikimme jotain fyysistä sisällä. Auttaa!

enkä kestä enää kotonaoloa. ulkoilu lapsen kanssa on mukavaa, mutta sitä pukemista ja kiukutteluako pitäisi jaksaa KOLME kertaa päivässä ?



en todellakaan halua katsoa, millaiseksi tilanne kehittyy, kun lapsi täyttää kaksi. Siksi vienkin lapsen hoitoon ja aloitan työt aiemmin kuin oli tarkoitus. Näin varmasti kaikilla on parempi mieli, enkä tunne mitään syyllisyyttä.

Oikeastiko luulette, että siinä on se normi, ja jos joku toinen lapsi on erilainen, on siinä lapsessa vikaa? Kylläpä on omahyväistä porukkaa. Varmaan myös olette sitä mieltä, että kun se lapsi käyttäytyy hyvin, on se ihan yksinomaan teidän loistavan kasvatustyönne tulosta? Voi, miten toivonkaan, että saatte vielä yhden lapsen, joka on hankala ja vaikea. Siinäpä mietitte, kasvoivatko ne edelliset vähän niin kuin itsestään vai onko vain taito ruostunut...



Oma esikoiseni oli ekan vuoden maailman helpoin vauva. Hymyili ja viihtyi pitkiä aikoja leikkitelineen alla itsekseen. Todella helppoa. Mutta sitten kun oppi kävelemään, alkoi meno ja meininki! Viiletti joka paikkaan ja ehti tehdä vaikka mitä. Ei nyt ollut noin paha kuin ap:n poika, mutta johtuikin varmaan siitä, että laitettiin päiväkotiin hiukan alle 2-vuotiaana, kun saatiin suositus tutulta nlatädiltä (ei siis meidän nlatäti). Lapsemme muuttui täysin. On siis edelleen vilkas ja kokeilee kaikkea, mutta erona on se, että ei ehdi tehdä mitään pahaa. Kotimme ei ole mikään turvavyöhyke ja silti eläminen onnistuu, koska saa purkaa puhtia kavereiden kanssa, ja illalla sitten puuhaamme perheenä yhdessä kaikkea. Osallistuu nyt myös kotitöihin ja leipomiseen. :) Pitkinä loma-aikoina meinaa homma kyllä karata lapasesta, vaikka melko tiukkaa ohjelmaa noudatammekin. Sellainen ihana löhöäminen ja oleminen ei käy edes lomisin, kun poika pitkästyy heti. Ohjelmaa pitää olla aika tavalla, jotta jaksaa sitten viikossa noin kaksi tavallista päivää ihan vain kotiympyröissä.



Ap, lapsesi on todennäköisesti aivan normaali, vilkas 2-vuotias, joka on pitkästynyt. Hän tarvitsee lapsikontakteja ja myös muita aikuiskontakteja sekä sinulta pientä ennakoivaa otetta. Suosittelen myös kerhoa tai ainakin 3 päivänä viikossa muiden lasten seuraa ja ohjelmoitua ohjelmaa. Lähde lapsesi kanssa ulos kodin sisältä. Aluksi voi tuntua, että on vain entistä enemmän kiellettävää, mutta pidemmän päälle kannattaa. Tee leikkipuistotapaamisia tuttavaperheiden kanssa, vie lastasi retkille esim. ihan bussilla johonkin kaukaisempaan leikkipuistoon, jossa syötte eväät ja takaisin. Itse tein lyhyttä työpäivää ekan vuoden, joten voimia riitti ohjelmoida niitä vapaapäiviä ja iltojakin.

ja "urheiluharrastuksia" eli temppujumppaa, nappulafutista ym., joissa lapsi saa purkaa energiaa, mutta samalla "valmentaja" pitää kurissa ja lapsi oppii toimimaan ryhmässä eli ottamaan toiset huomioon.



Ja siis toi kalaöljy ei oo mitään huuhaata. Aivot tarvitsevat paljon nimenomaan omega 3 -rasvoja, ja niitä on riittävästi vain kalaöljyssä.



On pureskeltavia hedelmänmakuisia kapseleita tai sitten lusikalla sitä sitruunan makuista Lysiä. Oikeesti suosittelen! Ei siit ainakaan haittaa ole!

Minulla on tuollainen poika, nyt tosin 3v. Uhma senkun pahenee, mutta kun viedään poikaa uimaan, keilaamaan, pelataan ulkona lätkää tai jalkkista, mennään kelkkailemaan, hiihdetään ( tai no ton ikäinen kävelee ) elämä hymyilee ja poika rauhallinen. Meidän poika tarvitsee todella paljon fyysistä rasitetta..meillä ei tussutella leegoilla tai palapeleillä. Nyt vasta innostunut maalaamaan, piirtämään ja askartelemaan. Vieläkään ei seurustelu puhelimessa onnistu, sisällä vaatii minua koko ajan leikkimään, istumaan lattialla mitä milloinkin tehden. Nyt tosin äitikin viihtyy kun voidaan maalata, piirtää, kuunnella satuja ja seurata sitä kirjasta, poika tykkää olla mukana kotitöissä.



Vuosi sitten en olis voinut kuvitellakkaan jättäväni pöydälle jotain,mikä ei olis lentänyt saman tien lattialle... nyt on liina ja kynttilät tai kukka ja poika ei koske. Vilkkaalla lapsella täytyy olla tiukempi kuri mitä helpolla lapsella. Meillä on selkeä jäähy saman tien jos poika koheltaa. Jos pukeminen ei onnistu tai vetkuttelee, sitten ei lähdetä ulos vaikka poika itkee sitä sitten naama punaisena. Kun rauhoittuu, kerrotaan miksi näin kävi. Yleensä sen jälkeen istuu ku tatti ja pukeminen ohi muutamassa minuutissa. Sama on ollut ruokailuissa ym.



Lapsi tarvitsee toistoa toistoa ja toistoa..rytmit ja syömiset kohilleen. Arki kun menee saman rutiinin mukaan, kaikki helpottaa aikanaan. Näin ainakin meillä kävi. Nykyään poika tietää kun esim. illalla tullaan ulkoa, mennään suihkuun, syödään, katsotaan joku ohjelma, hammaspesulle, sänkyyn lukemaan ja sit uninalle kainaloon ja nukkumaan. Meillä ei mitään kitinöitä tai ongelmia enää ole kun itsepäisesti ollaan tätä tehty 3v..joskus huutaen, joskus laahaten ja raivoten.



Kyllä se ap alkaa helpottamaan, mutta uhma vaan muuttuu, ei häviä. Nyt on helpompaa kuin poika ymmärtää asioita, puhuu ja viihtyy erilaisissa leikeissä.



Meillä minun hermojani auttoi kun poika lähti 2,5v. tarhaan, nyt ei mene enää käämit joka asiasta kun on päivän ollut ikävä ja ihana nähdä ja touhuta. Kotona olin todella tylsistynyt, kaipasin aikuisten seuraa, omaa elämää ja se sai minut ainakin hulluuden partaalle, kun päivät pitkät seurusteli vain lapsen kanssa, kaikki meni päivästä toiseen saman kaavan mukaan.

ettei enää kotona tarvitse sekoilla????



Päiväkodissa PÄIN VASTOIN opetetaan olemaan riehumatta, ryntäämättä, kiipeilemättä pöydille, tuoleille, juoksematta sisällä, pyörimättä ruokapöydässä, koskematta stereoihin ym laitteisiin, levittämättä leluja, pelejä ym lattialle ja korjaamaan kaikki perästä. Pkn henkilökunta tekee sitä KOKO AJAN.

SITÄ pitäisi jokaisen vilkkaan äidin ja isänkin opettaa. Ai että miten se muka onnistuu? Olemalla korkeintaan metrin päässä, vaatimalla, ohjaamalla kädestä pitäen, estämällä kädestä pitäen ei toivotut tekemiset, kehumalla, palkitsemalla...

Kasvattamalla.

Hyvänen aika, etkö sä tajua että 2-vuotias on lapsi ja noin pieni vaatii huomiota!!

Et sitten paljon tajua. Just noin tyhmillä ihmisillä on sitten vaikeaa lasten kanssa kun ei tajuta edes lasten perustarpeita.

Ei ihme että itki vauvana kun et osannut reagoida itkuun.

Uskomaton juttu, onko joku äiti oikeasti näin tyhmä??

Kaikki 2-vuotiaat koskettelevat nappuloita, ei kai siitä kannata hermoja menettää. Ei se ole pahan tekoa. Eihän 2-vuotias edes tajua ja ajattele kuin isommat, noin pienillä on tutkimusvaihe päällä!!

Marssipa kirjastoon ja lainaa joku kirja lapsen kehitysvaiheista. Nyt mua lähinnä säälittää sun lapses!

Siis tottakai pienet on tollaisia, ei ne vielä ymmärrä, ei ne ole tahallaan ilkeitä. Ne tutkii kaikkea. On se välillä rasittavaa, mutta toisaalta, musta se oli hauskaa aikaa myös, ja mulla on 6 lasta :), osa hyvinkin temperamentikkaita.

Mun mielestä pienillekin pitää puhua paljon. Sillai iloisesti, innostuneesti (nyt mennäänkin tekemään ruokaa!), pitää selittää asioita (ei saa huitoa, äitiä voi sattua, tms). Kannattaa tutkia maailmaa lapsen kanssa. Ja huumoria kannattaa olla. Sekä johdonmukainen - esimerkiksi ei kannata kieltää mitään, mitä ei välttämättä tarvitse, mutta silloin kun sanoo ei, niin pitää myös tarkoittaa sitä.

tätä ketjua lukiessa tajuan miksi mulla on ollut mielestäni aika helppoa vilkkaan ja paljon virikkeitä vaativan vajaan parivuotiaan kanssa.



Olen itsekin samanlainen: Jatkuvasti liikkeessä ja kaipaan vaihtelua. Niinpä olenkin tehnyt ihan automaattisesti sitä, mitä moni täällä suositteli: Käynyt lapsen kanssa kerhoissa, jumpissa, kylässä, ulkona, kaupoissa, kaupungilla jne. Olen yrittänyt ihan käytännön syistäkin hoitaa asioita paljon lapsen kanssa, kun en yksin pahemmin pääse, joten kulkemista tulee siitäkin. Olemme oikeastaan joka päivä menossa jossakin.



Mun tuuriani on siis ollut, että on sattunut lapsi jolla on samanlainen tempperamentti kuin mulla. Olen ihan itsenikin vuoksi siis tullut tarjonneeksi lapselle paljon virikkeitä sekä menoa ja meininkiä. Enkä ole edes tajunnut kaivata sitä, että voisin istuskella rauhassa lukemassa kirjoja lapsen kanssa ja viettää rauhallisia koti-iltoja.



Voin kuvitella, että tämä on raskasta, jos sattuu olemaan itse rauhallisempi tyyppi ja rasittuu herkästi siitä, että pitää jatkuvasti olla menossa. Minä saattaisin taas kokea raskaammaksi sellaisen lapsen, joka rasittuu herkästi liiasta vaihtelusta.



Jaksamista kaikille äideille.

peesi. päiväkodeissa on pienet tilat, pienet pihat. liikaa lapsia. siellä ei saa purkaa energiaa vaan opetetaan miten ollaan.

ettei enää kotona tarvitse sekoilla???? Päiväkodissa PÄIN VASTOIN opetetaan olemaan riehumatta, ryntäämättä, kiipeilemättä pöydille, tuoleille, juoksematta sisällä, pyörimättä ruokapöydässä, koskematta stereoihin ym laitteisiin, levittämättä leluja, pelejä ym lattialle ja korjaamaan kaikki perästä. Pkn henkilökunta tekee sitä KOKO AJAN. SITÄ pitäisi jokaisen vilkkaan äidin ja isänkin opettaa. Ai että miten se muka onnistuu? Olemalla korkeintaan metrin päässä, vaatimalla, ohjaamalla kädestä pitäen, estämällä kädestä pitäen ei toivotut tekemiset, kehumalla, palkitsemalla... Kasvattamalla.

Miten teillä nykyään menee?

Mitä teille kuuluu nyt, kun on teinejä talossa? Sillä kyselen, kun olis hauska nähdä vieläkö nämä äidit palstailee. Jos joku tunnistais tämän ketjun.