Miehet ihannoi 50-lukua
Totta. Amerikassa ja Englannissa oli naisia joiden piti hakea rauhoittavia jopa kamaa pärjätäkseen. Täysin toimimaton nainen lähetettiin parantolaan. Kuuluisa mutta tulee tässä. Olisit ollut aivan yhtä yksin mitä nytkin. Kotirouvan sai ainoastaan työssäkäyvä mies. Miehen tuli myydä itsensä naisen perheelle. Mikäli naisen isä sanoi ei, piti vain niellä ylpeytensä.
Kommentit (187)
Kaikessa feikattiin ennen että selviytyi, epäilen että sen ajan naiset ovat olleet hirveän rehellisiä masennus kyselyissä. Naisen masennushan ja tai pelkkä hormonitason toiminnan muutos esimerkiksi pms oli tarpeeksi hyvä syy heittää nainen parantolaan hullujen huoneelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Naisten ei 50-luvulla eikä edes 60-luvulla tai 80-luvulla tarvinnut kokea yhtä paljon seksuaalissävytteistä puhetta, nähdä paljastavia kuvia mediassa ja mainoksissa esim. kauppaan mennessä. Silloin ei pidetty kohteliaana, että kuka tahansa mies t
Minä olin lapsi ja nuori 1970-luvulla. Ihmettelin jo silloin, miten miehet pystyi ottamaan päiväunia työpäivän jälkeen, mutta naiset ei. Kotityöt ja lapset oli täysin naisten vastuulla, ehkä joku 1/1000 miehestä teki jotain kotona. Naisen arvo määriteltiin siinä millaisessa kunnossa koti oli. Huonossakin avioliitossa piti sinnitellä, sillä eronneita naisia halveksittiin yleisesti, eronneita miehiä ei.
Mistä sait päähäsi, että ennen ei ollut seksuaalissävytteisiä puheita? Kasvavien tyttöjen ruumiinrakennetta sai ihan ventovieraat miehetkin kommentoida ja kopeloida rintoja. Jos siitä valitti, sai vain kommentin, että semmosia ne miehet on. Kodin seinien sisällä naisia sai lyödä ja r*iskata, siinä laki suojeli miehiä. En ymmärrä ihmisiä, jotka haikailee vanhojen, huonojen aikojen perään. Niiden täytyy olla miehiä.
Trollausta taas aplta tyhjyyden tunteen poistamiseen.
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Voi rakas, kun niin on lisääntynyt miestenkin ongelmat, mt- ja päihdeongelmat. Kai nyt tajuat itsekin, että tuohon aikaan naiset eivät saaneet olla äänessä, eivät saaneet ilmaista itseään, ja eivät saaneet olla masentuneita. Vielä 60- luvullakin naiset oli miesten omaisuutta, ja sitä te miehet haluaisitte, että naiset olisi vieläkin. Naisten ei ollut mahdollista olla sinkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Jenkeissä 50-luvulla naiset raatoivat tauotta kotitöissä koska siivoamista ja jynssäämistä ja ruuanlaittoa kotosalla on 16 tunniksi päivässä kuten kaikki hyvin tiedämme. Samaan aikaa miehet kävi 10 tuntia päivässä tapaamassa kavereitaan terästehtaalla ja nukkui lopun ajan sohvalla.
Suomessa vielä 1960-luvun alkuun asti erittäin suuri osa maan asukkaista asui maaseudulla, ja siellä useimmiten pienillä ja heikosti kannattavilla maatiloilla. Parhaassa tapauksessa keskikokoisilla maatiloilla. Naisten työpäivä alkoi aamulypsystä ja päättyi klo 20 jälkeen viimeisiin ilta-askareisiin. Koko päivä oli täynnä fyysisestikin raskasta työtä sisällä talossa, navetassa, puutarhassa ja pellolla.
Miehillä oli työ vielä useimmiten fyysisesti raskaampaa (esim. metsätöissä tarvitaan hirvittävästi voimaa) mutta heille oli sallitumpaa pitää päivällä taukoja, esimerkiksi puolen tunnin päivälepo aina ruoan päälle, tupakkataukoja ym. Toki heilläkin riitti töitä etenkin kiireellisinä aikoina vaikka yöhön asti, mutta hiljaisempina aikoina heillä oli hiukan enemmän mahdollisuuksia huilata kuin naisilla.
Hyvä laittaa jotain jenkkien tutkimuksuia kun Suomessa 50-luvun yhteiskunta on ollut täysin toisenlainen 😀
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Laitatko ton muistelusi tueksi linkin vaikka ihan vaan yhteen tutkimukseen.. saa olla vaikka rebublikaanien tekemä mun puolesta.
Saat linkin tutkimukseen ja pyydät edes yhtä linkkiä tutkimukseen..
Tuolta ei tutkimus aukea, Google Scholarilla toki. Viitattu on alansa klassikko, mutta toisilla aineistoilla tilanne näyttää erilaiselta. Syytkin naisten onnellisuuden muutokseen ovat melko selvät eivätkä ne liity kotiäitiyden katoamiseen. Voi myös pohtia, miten hyvin yhdysvaltalaisten naisten onnellisuus rinnastuu suomalaisten vastaavaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Tämä ei alapeukuilla muutu, mutta kertoo kyllä asenteista aika paljon. Pää pensaaseen, todellisuus piiloon ja ideologialla mennään jatkossakin. No minä en miehenä tästä kärsi, vaan te naiset.
Sellaiset naisvihaaja siellä, ilmainen piika ja patja pitäisi saada. Onneksi sinä tulet vanhenemaan yksin :)
1950-luku saattoi olla hienoa Yhdysvalloissa, mutta Suomessa paras vuosikymmen oli 1980-luku.
Kyllä ne 50-luvun Pin-up tytöt vaan oli kauniita. Toisin kuin nykyään. Nykyään Pin-up tarkoittaneen kauttaaltaan tatuoitua naista. Helvetin rumaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Laitatko ton muistelusi tueksi linkin vaikka ihan vaan yhteen tutkimukseen.. saa olla vaikka rebublikaanien tekemä mun puolesta.
Saat linkin tutkim
Laitatko ton tekstisi tueksi linkin vaikka ihan vaan yhteen tutkimukseen.. saa olla vaikka demokraattien tekemä mun puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Tämä ei alapeukuilla muutu, mutta kertoo kyllä asenteista aika paljon. Pää pensaaseen, todellisuus piiloon ja ideologialla mennään jatkossakin. No minä en miehenä tästä kärsi, vaan te naiset.
Se
Missä noin oli sanottu että piika ja patja? Otapa lääkkeesi kun tunnetilasi alkaa mennä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Naisten ei 50-luvulla eikä edes 60-luvulla tai 80-luvulla tarvinnut kokea yhtä paljon seksuaalissävytteistä puhetta, nähdä paljastavia kuvia mediassa ja mainoksissa esim. kauppaan mennessä. Sillo
Mitä ihmettä. 80-luvulla kaupat oli täynnä pornolehtiä, ihan lasten ulottuvilla. Jallu tai Kalle laitettiin vaikka Suosikin tai SinäMinän kansien väliin ja sitten ihmeteltiin silmät pyöreinä miksi nainen tunkee haukea jalkoväliin 🙄
Ihan hyvä vaan, että ei riitä enää, jos mies vaan tekee töitä. Vielä parikymmentä vuotta Suomessakin sekin oli vielä vaan plussaa, että ei ollut alkoholisti eikä lyönyt vaimoaan. Nykyään naiset ei onneksi katso edes päin tuollaisia moukkia.
Oma isäni on aina halveksinut naisia ja ihannoi juurikin aikaa, jolloin nainen joutui olemaan ns hellan ja nyrkin välissä, isäni on syntynyt 40-luvulla. Isäni takia minusta kasvoi feministi joja ymmärsi jo nuorena, että jos nainen ei pidä toisen naisen puolta niin ei sitä tee kukaan muukaan.
Miehet pitävät AINA miesten puolta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Naisten ei 50-luvulla eikä edes 60-luvulla tai 80-luvulla tarvinnut kokea yhtä paljon seksuaalissävytteistä puhetta, nähdä paljastavia kuvia mediassa ja mainoksissa esim. kauppaan mennessä. Sillo
Miehenä en kyllä ollenkaan kaipaa vanhoja huonoja aikoja. Isäni on syntynyt talvisodan aikana, ja kasvoi aikuiseksi sodanjälkeisessä Suomessa. Jo lapsena ja nuorena hän teki raskaita maa- ja metsätaloustöitä, aluksi käsin, myöhemmin moottorisahalla. Sen jälkeen hän teki töitä rakennusalalla, viljeli kannattamatonta maatilaa "vapaa-aikoinaan", ja ylipäätään teki mitä tahansa (yleensä fyysisesti erittäin raskaita) töitä, mitä sattui vastaan tulemaan. Koulutuksena pelkkä kansakoulu. Nyt hän on vanhus, jonka liikuntakyky on mennyt nuorena tehtyjen fyysisesti erittäin raskaiden töiden vuoksi; selkä, nivelet, lantio.. kaikki aivan sökönä.
Joten saan olla kiitollinen siitä, että voin työn lomassa naputella tekstejä av-palstalle, työskennellä kevyessä ja mielekkäässä sisätyössä, osittain jopa omassa kodissa etätyöpäivinä. En kuluta voimiani työnteossa eikä minua odota yhtä ankara ja vaivojentäyteinen vanhuus.
Joku täällä kehotti ottamaan lääkkeet :D Miehet loukkaantuvat niin tajuttoman herkästi, ei tarvi kuin sanoa totuus: että moni mies haluaa vain ilmaisen kotipiian ja seksipatjan niin kehotetaan ottamaan lääkkeet...
Onneksi naisvihaajat kuolevat lopulta sukupuuttoon
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.aeaweb.org/articles?id=10.1257/pol.1.2.190
Naisten onnellisuus on pudonnut 1970-luvulta suhteessa miehiin. En löydä tästä tietoa 1950-luvulta saakka mutta muistan lukeneeni että se on pudonnut sieltä saakka tähän päivään. Nyt naiset käyttävät masennuslääkkeitä ja muita nappeja mt-ongelmiinsa ennätysmäärän. Silti naiset eivät ihannoi vanhoja aikoja, mikseivät naiset ota asioista selvää samalla tavoin kuin miehet? Tätä ihmettelen kerta toisensa jälkeen kun kerran tätä on tutkittu laajalti ja todettu kerta toisensa jälkeen että vanhanaikainen elämä teki naiset onnellisemmaksi,
Naisten ei 50-luvulla eikä edes 60-luvulla tai 80-luvulla tarvinnut kokea yhtä paljon seksuaalissävytteistä puhetta, nähdä paljastavia kuvia mediassa ja mainoksissa esim. kauppaan mennessä. Sillo
Kuinka monen naisen ja miehen kanssa sinä sen lapsuutesi elit?
Saat linkin tutkimukseen ja pyydät edes yhtä linkkiä tutkimukseen...