Mitä ajattelette, kun katsotte taivaalla tähtiä?

Mietin ajan kulua ja avaruuden valtavia etäisyyksiä. Sitä, miten taivaalle katsoessani katson suoraan menneisyyteen. Sitä, että tähti jota katson, voi olla sammunut jo miljoonia vuosia sitten.

Päätähuimaavaa.

Ajattelen aurinkokuntamme, maapallon ja ihmiskunnan rajallisuutta.

Minusta kaunis ajatus, että kaikki myös aikanaan katoaa ja haihtuu universumin tuuliin. Hetkellinen valonpilkahdus oli ja olimme täällä.

että miksi Somalit ei viety heti kun niitä tuli,lappiin aidattuun paikkaan parakkeihin ja sinne isot kulhot ruokaa,ja miksi tänne tulee ugrainalaisia,koska 1940 tammikuussa Raatteentiellä hyökkäsivät Suomeen n.14000 koottu joukko Kiovan läheltä,osan Suomalaiset sai tapettua ja pakenivat takaisin Venäjälle.

Lapseni sanoi ihan pikkuisena kauniisti:

Äiti jos mä olisin tähti niin mä nukkuisin tuolla taivaalla <3

Mietin että mikähän siihen Erkin kaivuriin tuli

En ole katsellut tähtiä enää pitkään aikaan.

Vierailija kirjoitti:

En ole katsellut tähtiä enää pitkään aikaan.

Miksi?

Sieltä ollaan tultu

Tulee outo fiilis. Alkaa kaikki tuntua oudolta; koko tämä olemassaolo. Se seisominen siinä pihalla, kylmässä, ja että miettii tämän kaiken outoutta. Kesälläkin se voi iskeä, kun olet mattolaiturilla ja katsot siihen tummaan veteen nähden siitä heijastuvan oman kuvajaisesi.

Hpaskamainen tulee mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Esko Valtaojan sanoja: Olemme tähtien lapsia, tähdissä olemme olleet ja tähtiin me palaamme. Elikkäs hiukkaset ja alkuaineet joista kaikki koostuu myöskin me ihmiset ovat syntyneet auringoissa.

SAtuseta. Itseriittoinen. Harrastelijadändy.

EV, 

Tietääkö sanan TYÖ.

Että teltta on varastettu.

siellä on äiti siellä  on isä ja mun monta poikakaveria.

Kokeilin eilen ja  Ajattelin että onpas pirun kylmä ilma 

Ajattelen: 'Isä! Mitä olet kaikella tällä tarkoittanut?'

Kirkas tähtitaivas jossakin kaukana kaupungin valoista on hieno, mutta pelottava näky. Olen aina tuntenut enemmän ahdistusta kun näen sen näyn. Se valtavuus meinaa pistää sekaisin. Ikään kuin se olisi jonkinlainen selittämätön uhka, kylmä ja raaka paikka. Niin kuin onkin. Aivot ei osaa käsitellä sitä avaruuden kokoa, joten mieluummin menen sisälle ja katson vaikka kattoa.

William Shatner, joka näytteli aikanaan Star Trekissä, pääsi käymään maata kiertävällä radalla kaupallisen yhtiön sukkulalla. Kokemuksestaan hän sanoi, että "ainoa mitä avaruudessa näin, oli pimeys, kylmyys ja kuolema. Halusin äkkiä takaisin maan pinnalle".

Itse näen saman asian kun katson tähtitaivaalle. En halua miettiä koko asiaa liikaa. 

Jotta taivas on sininen ja valkoinen ja avaruus on törkyä täynnä. 

Ajattelen, että universumin mittakaavassa nämä meidän ongelmat taitaa olla aika pieniä. Se on aika lohduttava ajatus. Toisaalta mietin kuinka käsittämättömän hieno paikka tämä meidän maapallo on ja kuinka onnekkaita me ollaan kun ollaan synnytty just tänne.