Lapseni hylänneet minut, aion lopettaa yhteydenpidon

Ap. jäin miettimään miltä tuntuisi jos lapseni hakisi vain lahjat ja häipyisi. Mietin miltä tuntuisi jos lapseni ei haluaisi olla kanssani missään tekemisissä, itkisin silmät päästäni.

Tiedät itse parhaiten kuinka olette toimineet, mistä tilenna johtuu, ei auta syyttää lapsia. Tuskin ovat imeväisikäisiä enää?

Toisaalta mietin onko tämä uusi suuntaus meillä, että mies ottaa ohjat ja hyvä niin. Yleensä synnyttäjä ja imettäjä on ollut se ensisijainen huoltaja, mies vain maksaja.

Anteeksi tytöt, en halua arvostella ja syytellä, koska en tiedä totuutta. Miksi lapset kuitenkin hakivat lahjat?

Voi elämä mikä marttyyriäiti 🙄

Vierailija kirjoitti:

Ja tilanteesta ei voi puhua lasten kanssa? Kertoa että ikävöit heitä ja olisi mukava, jos voisivat viettää kanssasi aikaa. Teinit voi näyttää etäisiltä, mutta ei ne kyllä vanhempiaan todellisuudessa hylkää. Tällöin vanhemman tehtävä on olla aktiivinen ja halata vaikka työnnetään pois. Joskus voi sivusilmällä jopa nähdä hymyn. Mikäli isä on ongelma, niin sitten apua kysymään lastenvalvojalta. Ikinä lasta ei saa hylätä ns. kostona.

Joku tässä tarinassa ei kyllä tästää.

Miten niin muka ei täsmää?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset? Syy voi olla iässä, esimerkiksi teini-ikäiset voivat viihtyä omissa oloissaan. Ja nyt kyllä kuulostaa aikamoiselta marttyyrin puheelta, kyllä sinä voit äitinä jatkaa yhteydenpitoa, jos lapsilla ei ole mitään sinun käytöksestäsi johtuvaa syytä pitää etäisyyttä. Ole aikuinen.

Mistä tämä marttyyri-syytös tulee? Olen sitä pidempään jo ihmetellyt.

 

Toisella on paha mieli ihan aiheesta. Hän kokee suhteen lapsiin olevan yksipuolinen. Hän kertoo asiasta. Hän miettii, josko ottaisi etäisyyttä ja lapset ehkä huomaisivat taikka kaipaisivat edes viestiin vastaamisen verran. Ja heti lentää marttyyri-kortti kehään? 

Millä tavoin äidin pitäisi asia ottaa esille niin, että ei olisi marttyyri?

 

Marttyyri heittää hanskat tiskiin ja luovuttaa, "pitäkää tunkkinne, minä pahoitin nyt mieleni ja häivyn elämistänne ikiajoiksi tekstarilla". "Olen uhri, maailma exineen lapsineen on minua vastaan. Heissä on vika, kun eivät minua hyväksy".

Normaali aikuinen vähintään soittaa lapsille tai pyytää kahville. Kysyy neutraalisti, miltä tilanne lapsen silmissä näyttää ja reagoi lapsen sanomisen mukaan. Ei korota ääntään, kyselee niin kauan asiasta, että on ymmärtänyt tilanteen, kertoo oman näkemyksensä ja pyrkii molempia tyydyttävään kompromissiin. Jos lapsi kertoo jonkin vanhemman tavan satuttavan, ottaa asian tosissaan ja koittaa luopua tuosta tavasta. Vastaavasti kertoo, mikä lapsen käytöksessä satuttaa (syyllistämättä, huutamatta). Pyrkii näkemään omat vikansa muiden silmin ja kertoo mikä itseä vaivaa. Syyllistämättä ja vaatimatta muiden taipuvan oman tahtoon, kompromissiin pyrkien ja sanoistaan kiinni pitäen.

Vierailija kirjoitti:

Ap. jäin miettimään miltä tuntuisi jos lapseni hakisi vain lahjat ja häipyisi. Mietin miltä tuntuisi jos lapseni ei haluaisi olla kanssani missään tekemisissä, itkisin silmät päästäni.

Tiedät itse parhaiten kuinka olette toimineet, mistä tilenna johtuu, ei auta syyttää lapsia. Tuskin ovat imeväisikäisiä enää?

Toisaalta mietin onko tämä uusi suuntaus meillä, että mies ottaa ohjat ja hyvä niin. Yleensä synnyttäjä ja imettäjä on ollut se ensisijainen huoltaja, mies vain maksaja.

Anteeksi tytöt, en halua arvostella ja syytellä, koska en tiedä totuutta. Miksi lapset kuitenkin hakivat lahjat?

Hah - kyllähän kakaroille ina tavara kelpaa!!

Vierailija kirjoitti:

Nämä tosiaan on rikkinäisen, surullisen ihmisen ajatuksia. Ei asioita joita sanon lapsilleni. Tänään olen todella rikki asian kanssa.

Täällä tuntuu olevan ihmisiä jotka ymmärtävät. He jotka eivät ymmärrä saavat olla siitä onnellisia, koska eivät ole koskaan elämässään törmänneet vastaavaan.

Mä en vaan nyt jaksa. Itkettää, surettaa, suututtaa. Haluan vain tämän kaiken loppuvan. Kipu on niin iso.

Itke ja sure, anna sen kivun tulla. Tee itsellesi pesä ja käperry itkemään tai juokse tai nyrkkeile ahdistus ja viha. Kipu ei tapa sinua, mutta se tappaa vähintään henkisesti, jos kiellät sen tai patoat sisällesi. Mikäpä äidille olisi tärkeämpää kuin lapsensa. Olen todella pahoillani puolestasi. 

Luulen näkeväni sivusta, että tämä ei ole elämäsi ensimmäinen iso kipu, etkä nyt oikein enää jaksaisi tätäkin painajaista. Olet kuitenkin sen verran veden pinnan päällä, että ymmärrät, että sinä olet lopulta oman elämäsi keskeisin henkilö ja jos sinun on keksittävä tapoja suojella itseäsi, niitä on mietittävä. On vastuullista pitää itsestään ja mielenterveydestään huolta.

Älä lopeta. Mieti, mikä on mennyt vikaan ja yritä korjata se. Uhriutuminen ja itsesäälissä kieriminen ei auta mitään, vaikka se onkin helpompaa. 

Vierailija kirjoitti:

On mahdollista, että isä on narsisti, joka on puhunut sinusta valeita lapsille. Jos näin, kamala ja kipeä tilanne.

Näin minäkin tulkitsen. Lapsi luontaisesti haluaa pitää kummankin vanhemman arjessaan, mutta valitettavasti on ohjailtavissa. Tarve tällaiseen ohjailuun on sairasta ja vahingoittaa aina eniten lapsia. Kannustan pysymään saatavilla, vaikka sitten passiivisempana taustalla. Panosta aktiivisesti omaan hyvään oloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset? Syy voi olla iässä, esimerkiksi teini-ikäiset voivat viihtyä omissa oloissaan. Ja nyt kyllä kuulostaa aikamoiselta marttyyrin puheelta, kyllä sinä voit äitinä jatkaa yhteydenpitoa, jos lapsilla ei ole mitään sinun käytöksestäsi johtuvaa syytä pitää etäisyyttä. Ole aikuinen.

Mistä tämä marttyyri-syytös tulee? Olen sitä pidempään jo ihmetellyt.

 

Toisella on paha mieli ihan aiheesta. Hän kokee suhteen lapsiin olevan yksipuolinen. Hän kertoo asiasta. Hän miettii, josko ottaisi etäisyyttä ja lapset ehkä huomaisivat taikka kaipaisivat edes viestiin vastaamisen verran. Ja heti lentää marttyyri-kortti kehään? 

Millä tavoin äidin pitäisi asia ottaa esille niin, että ei olisi marttyyri?

 

Marttyyri heittää hanskat tiskiin ja lu

Kyllä saa hajota ja luovuttaa, kunhan ei tee sitä ääneen lapsille. Olo helpottaa sitten, kun kipu on ohi ja pystyy taas ajattelemaan selkeämmin.

Kun olin vakavasti masentunut, eikä kukaan läheiseni kokenut mitään tarvetta tukea minua, olin hetkittäin sitä mieltä, etten halua enää ikinä nähdä heistä yhtäkään. Olen vain antanut ja antanut, saamatta itse vastavuoroisesti mitään. Näitä tunteita tuli ja myös meni, kun niiden antoi tulla. Läheiseni eivät tiedä tästä yhtään mitään.

Se luovuttamisen tunne voi joskus olla tarpeellinen, vaikka hetkeksi. Se poistaa valtavan määrän taakkaa kuormittuneen ihmisen harteilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tilanteesta ei voi puhua lasten kanssa? Kertoa että ikävöit heitä ja olisi mukava, jos voisivat viettää kanssasi aikaa. Teinit voi näyttää etäisiltä, mutta ei ne kyllä vanhempiaan todellisuudessa hylkää. Tällöin vanhemman tehtävä on olla aktiivinen ja halata vaikka työnnetään pois. Joskus voi sivusilmällä jopa nähdä hymyn. Mikäli isä on ongelma, niin sitten apua kysymään lastenvalvojalta. Ikinä lasta ei saa hylätä ns. kostona.

Joku tässä tarinassa ei kyllä tästää.

Miten niin muka ei täsmää?!

Ei saa käsitystä, miksi lapset valitsivat asua isän luona, jos sinä olit läheisempi. Minkä ikäisiä he olivat, kun erositte? Alkoiko tämä käytös heti vai vähitellen? Onko tästä kuinka kauan aikaa? Oletko tehnyt lasten kanssa matkoja, leffailtoja, lautapeli-iltoja tai mitä vaan mikä sitoo teidät samaan paikkaan pitemmäksi aikaa, jotta ehditte puhua. Järkännyt synttäreitä tai muuta juhlaa? Oletko kertonut lapsille, että kaipaat ja rakastat. Miksi sallit lasten vaan hakea lahjat ja lähteä? Olisiko siihen voinut keksiä jotain, mikä heidät pysäyttää hetkeksi. Entä sukusi, onko heidätkin hylätty? Lapsille pitää myös pienestä alkaen kertoa, että puhelimeen pitää vastata ja syy miksi (äiti huolestuu tms.). Teininä ne vastaa "ok', mutta vastaus sekin on. Tilanne muuttuu, kun teiniajan jaksaa systemaattisesti pitää yhteyttä, olla altiivinen ja rakastaa. Sinä olet ottamassa täysin toisen linjan ja vielä marttyyriasenteella. Ex voi olla narsisti tai mikä vaan mielenvikainen ja erityisesti siitä syystä lapsiin pitää säilyttää side. Vaihe on taatusti raskas ja haastava, mutta koska sinulla on lapsiin kuitenkin yhteys niin on siinä vielä pelastettavaakin. 

Täällä on aivan turhaa pähkäillä ja jakaa diaknooseja kummastakaan. Ap kertoo, että lapsensa, siis kaikki lapset? ovat hänet hylänneet ja hän itse nyt päätti olla pitämättä yhteyttä lapsiinsa??

Siis eikö lapset halua lähteä kanssasi edes esim. pizzalle, leffaan tai mikä nyt heistä onkaan hauskaa?

Jos olisin viikonloppuäiti, niin kyllä lahjoisin lapsia kaikella kivalla, jos eivät haluaisi muuten olla luonani.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö lapset halua lähteä kanssasi edes esim. pizzalle, leffaan tai mikä nyt heistä onkaan hauskaa?

Jos olisin viikonloppuäiti, niin kyllä lahjoisin lapsia kaikella kivalla, jos eivät haluaisi muuten olla luonani.

Jos mies on narsisti, hän on voinut sanoa, että äiti on juoppo/väkivaltainen/juoksee miehissä/narsisti/mielenvikainen/haukkunut lapsia/sanonut, ettei jaksa lapsia tai pidä lapsistaan. 

Narsistit hajottavat ihmisten välisiä suhteita. Olen joutunut itsekin sen kohteeksi sekä narsisti yrittänyt manipuloida minua äitiäni ja ystäviäni vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö lapset halua lähteä kanssasi edes esim. pizzalle, leffaan tai mikä nyt heistä onkaan hauskaa?

Jos olisin viikonloppuäiti, niin kyllä lahjoisin lapsia kaikella kivalla, jos eivät haluaisi muuten olla luonani.

Jos mies on narsisti, hän on voinut sanoa, että äiti on juoppo/väkivaltainen/juoksee miehissä/narsisti/mielenvikainen/haukkunut lapsia/sanonut, ettei jaksa lapsia tai pidä lapsistaan. 

Narsistit hajottavat ihmisten välisiä suhteita. Olen joutunut itsekin sen kohteeksi sekä narsisti yrittänyt manipuloida minua äitiäni ja ystäviäni vastaan. 

Lapsetko eivät huomaa hänen valehtelevan? Itse en uskonut äitini väittämiä isästä.

Jospa katsoisit peiliin ja arvioit, miksi lapset halusivat isänsä luokse asumaan. Taidatte olla aika epäkypsiä vanhempia, kun ette ole osanneet sovussa ratkaista asumis/tapaamisasioita. Lapset eivät halua asua mielenterveyspotilaan tai alkoholistin kanssa (hekin ovat mielenterveysongelmaisia). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö lapset halua lähteä kanssasi edes esim. pizzalle, leffaan tai mikä nyt heistä onkaan hauskaa?

Jos olisin viikonloppuäiti, niin kyllä lahjoisin lapsia kaikella kivalla, jos eivät haluaisi muuten olla luonani.

Jos mies on narsisti, hän on voinut sanoa, että äiti on juoppo/väkivaltainen/juoksee miehissä/narsisti/mielenvikainen/haukkunut lapsia/sanonut, ettei jaksa lapsia tai pidä lapsistaan. 

Narsistit hajottavat ihmisten välisiä suhteita. Olen joutunut itsekin sen kohteeksi sekä narsisti yrittänyt manipuloida minua äitiäni ja ystäviäni vastaan. 

Lapsetko eivät huomaa hänen valehtelevan? Itse en uskonut äitini väittämiä isästä.

Jotkut lapset huomaavat, jotkut eivät. Ei kai siinä mitään ihmeellistä ole. Samahan se on muissakin ihmissuhteissa, joku huomaa ja joku ei.

Ymmärrän kyllä aloittajaa. Mulle on käynyt samoin kymmenen vuotta sitten. Lapset jäivät isälleen, koska hän jäi entiseen taloon jne. 

Erkaannuttaminen alkoi heti. Uusi nainenkin astui kuvioihin ja osallistui siihen. Poika saatiin käännytettyä helposti. 

Kukaan, joka ei ole tuota kokenut, ei voi sitä tuskaa ymmärtää. Samanlaista kiittämättömyyttä oli lahjoista jne. 

Revittiin heidän elämästään pois täysin, en saanut koulukuvia, en mitään. Oli vain pakko jatkaa elämää. Jotkut päivät ovat todella raskaita. Joulut istun yksin ja itken. (Vanhempia mulla ei ole). Äitienpäivät, syntymäpäivät. 

On vain pakko suojella itseään ja jatkaa jotenkin elämääsi. 

Sinulle ja saman kokeneille

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän kyllä aloittajaa. Mulle on käynyt samoin kymmenen vuotta sitten. Lapset jäivät isälleen, koska hän jäi entiseen taloon jne. 

 

Erkaannuttaminen alkoi heti. Uusi nainenkin astui kuvioihin ja osallistui siihen. Poika saatiin käännytettyä helposti. 

 

Kukaan, joka ei ole tuota kokenut, ei voi sitä tuskaa ymmärtää. Samanlaista kiittämättömyyttä oli lahjoista jne. 

 

Revittiin heidän elämästään pois täysin, en saanut koulukuvia, en mitään. Oli vain pakko jatkaa elämää. Jotkut päivät ovat todella raskaita. Joulut istun yksin ja itken. (Vanhempia mulla ei ole). Äitienpäivät, syntymäpäivät. 

 

On vain pakko suojella itseään ja jatkaa jotenkin elämääsi. 

 

Sinulle ja saman kokeneille

Halaus <3

Lisäksi sitä on täysin väsynyt ja rikki jo siitä avioliitosta ja erosta. Sitähän ne toki yrittävätkin. Älä vaan näytä kipuasi eksälle.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa ihan omalta äidiltäni. Hänelle haluaisin sanoa, että saa olla vihainen siitä, miten muut on kohdellu. Kaikki ei ole ollut reilua ja myös muut tekevät asioita väärin. Mutta katkeruus ja viha tekee ihmisestä luotaantyöntävän, sellaisen kanssa ei viihdy ja jotkut myös pelkäävät olla sellaisen seurassa. Kiukuttelulla ja hyvää kohtelua vaatimalla et saa toista kunnioittamaan sinua. Sun pitää itse olla esimerkki siitä käytöksestä, mitä haluat itsellesi. Lopeta syyttelyt, vihjailut ja marttyyrimainen käytös. Kehu kun on aihetta, kerro jos olet jostain iloinen. Jos joku satuttaa sua, älä ole mykkäkoulussa vaan sano vaikka että tuopa oli fiksusti sanottu tai mitä tuolla tarkoitit. Anna muille mahdollisuus korjata virheensä ja ole se aikuiken, joka ei käyttäydy kuin lapsi.

Tosi hyvin kirjoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen just nyt marttyyri, koska olen niin rikki ja loppu tähän. Mun elämästä on viety vääryydellä kaikki tärkeä. Juuri nyt en jakss olla järkevä aikuinen. Tässä meidän tilanteessa ei ole mikään normaalia eikä järkevää. Ei ne lapset osaa itsekkään sanoa syytä. 

Mä en jaksa. Lapset on aina ollu mulle kaikista tärkeintä. Ex tietää sen ja tietää että näin satuttaa mua pahiten kun ei enää muuten pysty.

Mä vaan haluan unohtaa, että mulla ikinä lapsia olikaan. Koska muhun sattuu niin valtavan paljon.

Ei tätä voi kukaan kuvitella joka ei ole itse joutunut vastaavaa kokea. 

Kuulostat masentuneelta. Lapset eivät ehkä jaksa kannatella sinua? Voisiko se olla syy siihen, että ottavat etäisyyttä? Masentunut ja tarvitseva vanhempi voi olla hirveä kiviriippa nuorelle ihmiselle. 

Anna lasten nyt elää omaa elämäänsä hetki ja elä sinä omaasi.