Lue keskustelun säännöt.
Lapseni hylänneet minut, aion lopettaa yhteydenpidon
01.01.2024 |
Erossa lapset valitsivat jäädä isän luo. Eivät käy luonani, eivät vastaa puhelimeen, viesteihin vastaavat hyvin harvoin. Joululahjat kelpasi, se on ainoa kerta kuukausiin että näin heitä muutaman minuutin, kun lahjansa hakivat.
Aion lopettaa yhteydenpidon heihin. Sattuu aina niin älyttömästi kun eivät vastaa, kieltäytyvät tulemasta jne.
Ja ennen eroa meillä oli aivan normaalit, hyvät, keskustelevat välit. Siihen vanhempaan jonka luona nyt asuvat, lapsilla oli paljon viileämmät välit.
Vaan näin nämä asiat välillä menee. Nyt itseäni suojatakseni annan heidän olla. Saavat tahtonsa, elää ilman äitiä. Luovutan.
Kommentit (125)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille oli tulossa miehen kanssa ero, lapset yläasteella, olisivat halunneet jäädä isän luo koska jäisivät lapsuudenkotiinsa asumaan ja isällä enemmän rahallisia mahdollisuuksia tehdä asioita...
Olen erittäin katkera tästä lapsille...
Eroa ei tullut mutta katkeruus jäi... tästä nyt 5 v aikaa...
Oletko tosissasi? Totta kai lapset - varsinkin teini-ikäiset - jäisivät mieluiten lapsuudenkotiinsa asumaan ja sen vanhemman luokse, jolla on mahdollisuus kustantaa heille harrastuksia ym. kodin ulkopuolella tehtäviä asioita. Olisiko heidän pitänyt lähteä kököttämään jonnekin vuokrakaksioon mahdollisesti hyvinkin kauas tutusta ympäristöstä ja kavereista?
Harvoin olen näin ilkeä, mutta tällaisia viestejä lukiessa tulee pakostakin mieleen, että äitiys ei todellakaan tee kaikille naisille hyvää. Oma onnellisuus vieritetään lasten vastuulle ja lasten on oltava äitiä varten, ei toisinpäin. Perhe-elämän pitäisi olla nukkekotileikin jatke ja mennä ennalta kaavaillun ja sanoitetun käsikirjoituksen mukaan. Jos kaikki ei mene juuri niin kuin vauvanhuuruisissa unelmissa on kuvitellut, on seurauksena katkeroituminen, joka on tässäkin tapauksessa jatkunut kokonaiset viisi (!!!) vuotta, vaikka mitään eroa ei edes lopulta tapahtunut.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen just nyt marttyyri, koska olen niin rikki ja loppu tähän. Mun elämästä on viety vääryydellä kaikki tärkeä. Juuri nyt en jakss olla järkevä aikuinen. Tässä meidän tilanteessa ei ole mikään normaalia eikä järkevää. Ei ne lapset osaa itsekkään sanoa syytä.
Mä en jaksa. Lapset on aina ollu mulle kaikista tärkeintä. Ex tietää sen ja tietää että näin satuttaa mua pahiten kun ei enää muuten pysty.
Mä vaan haluan unohtaa, että mulla ikinä lapsia olikaan. Koska muhun sattuu niin valtavan paljon.
Ei tätä voi kukaan kuvitella joka ei ole itse joutunut vastaavaa kokea.
Mitä ne sanoivat edellisessä tapaamisessa ? Ja miten tavoitit lapsesi, että saavat lahjansa, ja kysyä asiasta ?
Onko isä vaihdattanut numerot, voivat "unohtaa" kertoa sen. En kuulustele, vaan kaikki faktat pöytään, ellet ole trolli.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen just nyt marttyyri, koska olen niin rikki ja loppu tähän. Mun elämästä on viety vääryydellä kaikki tärkeä. Juuri nyt en jakss olla järkevä aikuinen. Tässä meidän tilanteessa ei ole mikään normaalia eikä järkevää. Ei ne lapset osaa itsekkään sanoa syytä.
Mä en jaksa. Lapset on aina ollu mulle kaikista tärkeintä. Ex tietää sen ja tietää että näin satuttaa mua pahiten kun ei enää muuten pysty.
Mä vaan haluan unohtaa, että mulla ikinä lapsia olikaan. Koska muhun sattuu niin valtavan paljon.
Ei tätä voi kukaan kuvitella joka ei ole itse joutunut vastaavaa kokea.
Voin kuvitella, olen kokenut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka olet surullinen, kysy itseltäsi, haluaisitko lapsena kuulla äidin marinaa ? Kyllä ne ottaa yhteyttä, kun haluavat, se on selvää. Ennemmin tai myöhemmin.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän isän puhuvan minusta lapsille jatkuvasti pahaa.
Tiedän, että tilanne on sairas ja kieroutunut.
Tiedän, että minulla ei ole mitään tehtävissä.
En jaksa enää. Luovutan. Minut on rikottu liian pahasti.
Tiedän, että minä en ole narsisti.
Osta muutama tunti narsistiterapeutilta. Ei ole ainutkertainen tilanne. Mene Youtuben self helpin syövereihin mm. Narcdaily, vapaaksinarsistista, narsisti vs minä.
Jos nyt kuitenkin olet itse narsisti, joka ei tunnista tilannettaan, löytyy Youtubesta vertaistukea siihenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille oli tulossa miehen kanssa ero, lapset yläasteella, olisivat halunneet jäädä isän luo koska jäisivät lapsuudenkotiinsa asumaan ja isällä enemmän rahallisia mahdollisuuksia tehdä asioita...
Olen erittäin katkera tästä lapsille...
Eroa ei tullut mutta katkeruus jäi... tästä nyt 5 v aikaa...
Oletko tosissasi? Totta kai lapset - varsinkin teini-ikäiset - jäisivät mieluiten lapsuudenkotiinsa asumaan ja sen vanhemman luokse, jolla on mahdollisuus kustantaa heille harrastuksia ym. kodin ulkopuolella tehtäviä asioita. Olisiko heidän pitänyt lähteä kököttämään jonnekin vuokrakaksioon mahdollisesti hyvinkin kauas tutusta ympäristöstä ja kavereista?
Harvoin olen näin ilkeä, mutta tällaisia viestejä lukiessa tulee pakostakin mieleen, että äitiys ei todellakaan tee kaikille naisille hyvää. Oma onnellisuu
Lähinnä tästä taas muistuu mieleen se, että naisten ei todellakaan kannata pitää pääosaa vanhempainvapaista ja keskittyä lapsiin.
Suhde lapsiin rakentuu paremmaksi ja kantaa yli eron, kun äitikin keskittyy siihen, että on ura ja pätäkkää eron tullessa. Lapsille tärkeintä on raha, ei läsnäolo.
Ei lapset kuule äidin marinaa. Siksi marisen täällä. En ole lapsilleni marttyyri. Aivan tavallinen äiti.
Täälläkin esille tullut että en koskaan usko vieraannuttamiseen. Aina se on sen vanhemman oma syy jne tekee asian entistä vaikeammaksi.
Minäkin ajattelin ennen,,että ei voi olla totta, että vanhemmassa johon lapset ei pidä yhteyttä pitää olla vikaa. Vikaa minussa on, paljonkin. Olen todella mennyt itseeni. Silti lapset valitsevan sen turvattomamman vanhemman.
Ei heiltä saa asiaan mitään selitystä jotain ympäripyöreää.
Minun pitäisi toimia juuri kuten ex haluaa niin hän voisi harkita muuta. Omia sanojaan.
Ikävää, että on ihmisiä jotka ovat kokeneet vastaavaa. Tämä on hirveää.
Itsesyytökset on valtaisat ja pidän itseäni todella huonona ja epäonnistuneena äitinä. Ja teidän vieraiden ihmisten sanat täällä satuttaa vielä lisää. Miksi siis en vaan poistu täältä? Miksi rääkkään itseäni? Ehkä niiden muutamien ymmärtävien viestien vuoksi. Pysyäkseni kasassa. Kun tekisi vaan mieli luovuttaa lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei lapset kuule äidin marinaa. Siksi marisen täällä. En ole lapsilleni marttyyri. Aivan tavallinen äiti.
Täälläkin esille tullut että en koskaan usko vieraannuttamiseen. Aina se on sen vanhemman oma syy jne tekee asian entistä vaikeammaksi.
Minäkin ajattelin ennen,,että ei voi olla totta, että vanhemmassa johon lapset ei pidä yhteyttä pitää olla vikaa. Vikaa minussa on, paljonkin. Olen todella mennyt itseeni. Silti lapset valitsevan sen turvattomamman vanhemman.
Ei heiltä saa asiaan mitään selitystä jotain ympäripyöreää.
Minun pitäisi toimia juuri kuten ex haluaa niin hän voisi harkita muuta. Omia sanojaan.
Ikävää, että on ihmisiä jotka ovat kokeneet vastaavaa. Tämä on hirveää.
Itsesyytökset on valtaisat ja pidän itseäni todella huonona ja epäonnistuneena äitinä. Ja teidän vieraiden ihmisten sanat täällä satuttaa vielä lisää. Miksi siis en vaan poistu tääl
Olen pahoillani puolestasi. Ainoa mitä voin sanoa on, että ehkä aikuistuttuaan lapset näkevät asiat toisin. Tuskasta huolimatta en draamailisi lasten suuntaan, antaisin heidän olla yhteydessä sen verran kuin haluavat, muistaisin juhlapäivinä (en millään rahallisesti suurella, vaan ajatuksella, että muistan). Ja keskittyisin siihen, että oma elämä olisi niin hyvää kuin tuossa tilanteessa voi olla.
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että isä on narsisti, joka on puhunut sinusta valeita lapsille. Jos näin, kamala ja kipeä tilanne.
Ei lapsi äitiä hylkää ihan pienestä.Ei pahat puheetkaan riitä jos on turvallinen ja rakastava äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille oli tulossa miehen kanssa ero, lapset yläasteella, olisivat halunneet jäädä isän luo koska jäisivät lapsuudenkotiinsa asumaan ja isällä enemmän rahallisia mahdollisuuksia tehdä asioita...
Olen erittäin katkera tästä lapsille...
Eroa ei tullut mutta katkeruus jäi... tästä nyt 5 v aikaa...
Et vaikuta ihan aikuistuneelta ihmiseltä. Tarkastelet asioita vain omasta näkökulmasta - et lasten.
Aikuistu ja ota vastuu asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen just nyt marttyyri, koska olen niin rikki ja loppu tähän. Mun elämästä on viety vääryydellä kaikki tärkeä. Juuri nyt en jakss olla järkevä aikuinen. Tässä meidän tilanteessa ei ole mikään normaalia eikä järkevää. Ei ne lapset osaa itsekkään sanoa syytä.
Mä en jaksa. Lapset on aina ollu mulle kaikista tärkeintä. Ex tietää sen ja tietää että näin satuttaa mua pahiten kun ei enää muuten pysty.
Mä vaan haluan unohtaa, että mulla ikinä lapsia olikaan. Koska muhun sattuu niin valtavan paljon.
Ei tätä voi kukaan kuvitella joka ei ole itse joutunut vastaavaa kokea.
Voin kuvitella, olen kokenut.
Ja minäkin voin kuvitella, vaikka en kokenut juuri tuota. Osa ottaa tosissaan, että nuo ovat ainoita ajatuksia. Nuo ovat tuskan ajatuksia ja tunteita. Niitä, joita koetaan, kun sattuu ihan liikaa ja haluaisi vain kaivautua jonkun kainaloon tai pesään, kunnes maailma palaa radalleen.
Otan sanani takaisin, jos nuo on sanottu suoraan lapsille. Mutta noita ajatuksia saa olla ja niitä saa sanoa vaikka terapeutille.
Ap, oletko masentunut? Oliko lapsuuskoti turvaton?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On mahdollista, että isä on narsisti, joka on puhunut sinusta valeita lapsille. Jos näin, kamala ja kipeä tilanne.
Ei lapsi äitiä hylkää ihan pienestä.Ei pahat puheetkaan riitä jos on turvallinen ja rakastava äiti.
Sinulla ei ole mitään käsitystä narsistin kyvyistä. Minäkin olen kuvaillut itseäni isän tytöksi, vaikka isä on narsisti, joka ei ole koskaan aidosti huolehtinut minusta ja äiti kantoi kaiken vastuun. He osaavat tehdä silmänkääntötemppuja olemalla hurmaavia, rakkauspommittavat myös lapsiaan!
Kuinka paljon pidit itse heihin yhteyttä ? On ihan tervettä ja normaalia kasvaa irti vanhemmista . Huonoa käytöstä toki jos ei ikinä viesteihin vastata , mutta rajansa kaikella . Jos viesteihin ja puheluihin on vastattava useita kertoja joka ikinen päivä niin on ihan ymmärrettävää ettei koko ajan pysty ja jaksa olemaan tavoitettavissa .
Narsisti yleensä joko hylkää itse tai vieraannuttaa lapsensa toisesta, koska hänellä on ikuinen kilpailu käynnissä toista vanhempaa vastaan. Hän joko luovuttaa tai lähtee hommaan täysillä.
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäiset lapset? Syy voi olla iässä, esimerkiksi teini-ikäiset voivat viihtyä omissa oloissaan. Ja nyt kyllä kuulostaa aikamoiselta marttyyrin puheelta, kyllä sinä voit äitinä jatkaa yhteydenpitoa, jos lapsilla ei ole mitään sinun käytöksestäsi johtuvaa syytä pitää etäisyyttä. Ole aikuinen.
Mistä tämä marttyyri-syytös tulee? Olen sitä pidempään jo ihmetellyt.
Toisella on paha mieli ihan aiheesta. Hän kokee suhteen lapsiin olevan yksipuolinen. Hän kertoo asiasta. Hän miettii, josko ottaisi etäisyyttä ja lapset ehkä huomaisivat taikka kaipaisivat edes viestiin vastaamisen verran. Ja heti lentää marttyyri-kortti kehään?
Millä tavoin äidin pitäisi asia ottaa esille niin, että ei olisi marttyyri?
Nämä tosiaan on rikkinäisen, surullisen ihmisen ajatuksia. Ei asioita joita sanon lapsilleni. Tänään olen todella rikki asian kanssa.
Täällä tuntuu olevan ihmisiä jotka ymmärtävät. He jotka eivät ymmärrä saavat olla siitä onnellisia, koska eivät ole koskaan elämässään törmänneet vastaavaan.
Mä en vaan nyt jaksa. Itkettää, surettaa, suututtaa. Haluan vain tämän kaiken loppuvan. Kipu on niin iso.
Ja tilanteesta ei voi puhua lasten kanssa? Kertoa että ikävöit heitä ja olisi mukava, jos voisivat viettää kanssasi aikaa. Teinit voi näyttää etäisiltä, mutta ei ne kyllä vanhempiaan todellisuudessa hylkää. Tällöin vanhemman tehtävä on olla aktiivinen ja halata vaikka työnnetään pois. Joskus voi sivusilmällä jopa nähdä hymyn. Mikäli isä on ongelma, niin sitten apua kysymään lastenvalvojalta. Ikinä lasta ei saa hylätä ns. kostona.
Joku tässä tarinassa ei kyllä tästää.
Ai että tykkään ihmisistä, jotka ovat itse virheettömiä mutta löytävät muiden sanomisista ja tekemisistä suuttumisen aiheita. Ja ei, virheiden teko ei ole mikään synti. Mutta jos niitä ei näe tai myönnä, on se jo sairasta.