YLE: Pitääkö parisuhteessa suostua seksiin
vaikka ei itse haluaisi? Tutkija tyrmää monen ammattilaisen neuvot. Seksiin myöntyminen ilman omaa halua jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Tutkijan mukaan Me too -keskustelu parisuhteiden sisällä on vielä käymättä.
Kommentit (364)
Tuosta puuttuu se tosiasia, että nainen ei vain jaksa kiinnostua alati huononevasta seksistä. Kyse ei siis ole siitä että ei haluaisi, vaan on mieluummin ilman kuin että saisi itse samalla huonoa seksiä kun mies saa hyvää.
tämä nyt vain on fakta. S on voinut olla alussa oikein hyvääkin, mutta pikkuhiljaa siitä on tullut tyydyttämätöntä. Elo voi muuten olla mallillaan eikä erota haluta, kunhan ei tarvitse tyydyttää toista samlla kun itse jää jatkuvasti vaille. Meillä ainakin näin ja mieskin tietää sen. Hän aina lupailee että kyllä nyt paranee mutta joka kerta on sama homma. Harrastamme kuitenkin, mutta 1-2 x kuussa silloin kun itse koen haluavani sellaista, ja se onkin silloin kivaa, mutta kos mies haluaisi 1-2x viikossa niin aika monen asian tulisi muuttua ihan jo lähtien siitä että asiaan käytetään monta tuntia, ja silloin pitää olla keskeytyksetöntä aikaa meille kahdelle niin ettei seuraava meno odota vartin päässä.
mies ei viitsi panostaa, joten hän vastaavasti tyytyy sitten tähän harvatahtisuuteen, mennään molempien ehdoilla ja yhteisellä sopimuksella.
Ei ole pakko suostua ja toinen sitten tekee omat päätöksensä. Joko tilanne käy hänelle tai hän lähtee suhteesta tai hankkii salaseuraa.
Vierailija kirjoitti:

Mitä järkeä on jäädä epätyydyttävään suhteeseen ja alkaa eroamisen sijaan pettää? Mitä hyvää kuvittelet siitä ikinä seuranneen?
Luuseripelkuriraukkojen hommaa moinen,
"Tunneälykkäitä miehiä taitaa olla aika harvassa, ja toisaalta ihan yleisinhimillinen piirre pitää kiinni saavutetuista eduista: jos oma tyydytys tulee ilman isompaa vaivaa, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa?"
Tunneälykkään miehen saa kun painottaa parinvalinnassa sitä eikä jotain muuta seikkaa.
Ja kyllä, saavutetuista eduista pidetään kiinni jos toinen sen mahdollistaa. Jos toinen vain antaa periksi eikä vaadi niin se laiskempi yksilö ottaa siitä kaiken irti.
"En aliarvioi erektio-ongelmia tai nopeaa laukeamista, tai muita tilapäisiä stressitekijöitä, päinvastoin. Sille on vain yritettävä tehdä jotakin. "
Se yritys ei vain ole mitenkään automaattisesti se että mies pitää saada jälleen jaksamaan kuin ennenkin. Kyllä se orgasmi voidaan naiselle hoitaa muutenkin, vaikkapa suulla, sormin tai leluilla.
"Entä jos mies haluaa seksiä ilman että se johtaa arjen läheisyyteen halauksiin kosketuksiin yhdessä oloon ja yhdessä tekemiseen ja lähekkäin olemiseen?"
Siihen löytyyy muutamalla satasella monia hyviä vaihtoehtoja ihan netistä etsimällä. Eivät soittele perään ja vaadi halauksia.

Ei muute löydä jos asut väärässä paikassa

Vankilassako olet?

Jos ollaan parikymmentä vuotta harrastettu seksiä molempia tyydyttävällä tavalla, niin miksi minun täytyy sen jälkeen tyytyä vain johonkin suu- tai sormiseksiin josta en saa orgasmia? Minunko se tässä pitää mennä lääkäriin / terapeutille kun toinen ei halua hoidattaa fyysistä ongelmaa vaikka hänen suorituskyky tässä on muuttunut ja lakaisee kaikki maton alle? Ymmärrän kyllä että vaikea ongelma, mutta hoidettavissa. Rakastan miestä edelleen, siitä ei ole kysymys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Entä jos mies haluaa seksiä ilman että se johtaa arjen läheisyyteen halauksiin kosketuksiin yhdessä oloon ja yhdessä tekemiseen ja lähekkäin olemiseen?"
Siihen löytyyy muutamalla satasella monia hyviä vaihtoehtoja ihan netistä etsimällä. Eivät soittele perään ja vaadi halauksia.
Ei muute löydä jos asut väärässä paikassa
Vankilassako olet?
Koitas ettiä pikkupaikkakuntien läheltä. Aina pitäisi ajella kymmeniä ellei satoja kilsoja lähimmän luo ja sekin voi olla huijari.

Ei meilläkään täällä Kempeleessä ole edes sinkkuja vaan ainoastaan lestoja. Pitäis Ouluun raahautua bussilla ku ei oo ees autoa itellä.
Vierailija kirjoitti:
"Tunneälykkäitä miehiä taitaa olla aika harvassa, ja toisaalta ihan yleisinhimillinen piirre pitää kiinni saavutetuista eduista: jos oma tyydytys tulee ilman isompaa vaivaa, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa?"
Tunneälykkään miehen saa kun painottaa parinvalinnassa sitä eikä jotain muuta seikkaa.
Ja kyllä, saavutetuista eduista pidetään kiinni jos toinen sen mahdollistaa. Jos toinen vain antaa periksi eikä vaadi niin se laiskempi yksilö ottaa siitä kaiken irti.
Tämähän se on. Naisen kriteerit kun parinvalinnassa menevät tässä järjestyksessä(mikä itselleni sopii mainiosti koska olen sovinisti sika mutta naisia on aina riittänyt ja vielä kauniita koska olen röyhkeä ja komea ja hauska :)):
1. Ulkonäkö (naama, silmät, hiustilanne jne)
2. Keho (Pituus, kroppa, kulli jne)
3. Hauskuus/itsevarmuus jne
4. Status (ammatti, koulutus jne)
5. Raha
6. Ikä
......
10. "Tunneälykkyys"
Naaraita ohjaa heidän biologiansa saada parhaan uroksen geenit lapsilleen ja valitettavasti "tunneälykkyys" ei huuda että minulla on huippugeenit. Naaras on mielummin alfamiehen sylkykuppi kuin betamiehen kuningatar. Fakta. Tämä on nähty aikojen alusta asti ja tullaan näkemään jatkossakin.
Näin. Erektiolla ei ole mitään tekemistä naisen nautinnon kanssa.
t. penetraatiosta pitävä nainen, suhteessa naisen kanssa
Seksin saaminen ei ole mikään ihmisoikeus. Ei kukaan voi määrittää että hänen on pakko saada seksiä tietyin väliajoin. Elämässä pitää osata joustaa. Tehdä kompromisseja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Entä jos mies haluaa seksiä ilman että se johtaa arjen läheisyyteen halauksiin kosketuksiin yhdessä oloon ja yhdessä tekemiseen ja lähekkäin olemiseen?"
Siihen löytyyy muutamalla satasella monia hyviä vaihtoehtoja ihan netistä etsimällä. Eivät soittele perään ja vaadi halauksia.
Ei muute löydä jos asut väärässä paikassa
Vankilassako olet?
Koitas ettiä pikkupaikkakuntien läheltä. Aina pitäisi ajella kymmeniä ellei satoja kilsoja lähimmän luo ja sekin voi olla huijari.
Kymmeniä kilometrejä? Kyllä miehen elämä on rankkaa 🥺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tunneälykkäitä miehiä taitaa olla aika harvassa, ja toisaalta ihan yleisinhimillinen piirre pitää kiinni saavutetuista eduista: jos oma tyydytys tulee ilman isompaa vaivaa, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa?"
Tunneälykkään miehen saa kun painottaa parinvalinnassa sitä eikä jotain muuta seikkaa.
Ja kyllä, saavutetuista eduista pidetään kiinni jos toinen sen mahdollistaa. Jos toinen vain antaa periksi eikä vaadi niin se laiskempi yksilö ottaa siitä kaiken irti.
Tämähän se on. Naisen kriteerit kun parinvalinnassa menevät tässä järjestyksessä(mikä itselleni sopii mainiosti koska olen sovinisti sika mutta naisia on aina riittänyt ja vielä kauniita koska olen röyhkeä ja komea ja hauska :)):
1. Ulkonäkö (naama, silmät, hiustilanne jne)
2. Keho (Pituus, kroppa, kulli jne)
3. Hauskuus/itsevarmuus jne
4. Status (ammatti,
Haluaisitko kertoa lisää kohdasta 1, osuudesta hiustilanne? Voisit esimerkiksi kuvailla hiusrajan olemusta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Entä jos mies haluaa seksiä ilman että se johtaa arjen läheisyyteen halauksiin kosketuksiin yhdessä oloon ja yhdessä tekemiseen ja lähekkäin olemiseen?"
Siihen löytyyy muutamalla satasella monia hyviä vaihtoehtoja ihan netistä etsimällä. Eivät soittele perään ja vaadi halauksia.
Ei muute löydä jos asut väärässä paikassa
Vankilassako olet?
Koitas ettiä pikkupaikkakuntien läheltä. Aina pitäisi ajella kymmeniä ellei satoja kilsoja lähimmän luo ja sekin voi olla huijari.
Kymmeniä kilometrejä? Kyllä miehen elämä on rankkaa 🥺
No on se aika hankala varsinki autottomalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Tunneälykkäitä miehiä taitaa olla aika harvassa, ja toisaalta ihan yleisinhimillinen piirre pitää kiinni saavutetuista eduista: jos oma tyydytys tulee ilman isompaa vaivaa, miksi nähdä ylimääräistä vaivaa?"
Tunneälykkään miehen saa kun painottaa parinvalinnassa sitä eikä jotain muuta seikkaa.
Ja kyllä, saavutetuista eduista pidetään kiinni jos toinen sen mahdollistaa. Jos toinen vain antaa periksi eikä vaadi niin se laiskempi yksilö ottaa siitä kaiken irti.
Tämähän se on. Naisen kriteerit kun parinvalinnassa menevät tässä järjestyksessä(mikä itselleni sopii mainiosti koska olen sovinisti sika mutta naisia on aina riittänyt ja vielä kauniita koska olen röyhkeä ja komea ja hauska :)):
1. Ulkonäkö (naama, silmät, hiustilanne jne)
2. Keho (Pituus, kroppa, kulli jne)
3. Hauskuus/itsevarmuus jne
4. Status (ammatti,
Tunneälykkyydellä on hyvin paljon tekemistä sen kanssa miten henkilö käyttäytyy. Huonosti tai oudosti käyttäytyvää miestä ei kukaan halua. Käytös määrittää myös sen kuinka "alfa" olet, ei mikään ulkonäkö tai joku keinotekoinen status.
"Tunneälykkyydellä on hyvin paljon tekemistä sen kanssa miten henkilö käyttäytyy. Huonosti tai oudosti käyttäytyvää miestä ei kukaan halua. Käytös määrittää myös sen kuinka "alfa" olet, ei mikään ulkonäkö tai joku keinotekoinen status. "
Se on itseasiassa toisinpäin. Mitä paremman näköinen mies on sitä parempi hän on persoonallisuudeltaan naisten mielestä keskimäärin. Tästä on ihan tutkimustuloksia. Ja jos on todella komea, negatiiviset persoonallisuuden piirteet muuttuvat positiivisiksi. Esimerkkerkkejä: Ruma mies on antisosiaalinen ja pelottava. Komea mies on suloisen ujo ja mysteerinen ja miettelies. Ruma mies on ylimielinen, Komea mies on itsevarma. Ruman miehen pervot vitsit ovat ahdistavia, komean miehen pervot vitsit ovat hauskoja ja "Vitsi oot törkee!! :D + tyttömäistä kikattelua + sellaisen leikkimielinen tönäisy joka itseasiassa tarkoittaa pane minua pliis". Tiedän tämän koska itse olen komea mies ja kokenut nämä asiat.
Komean miehen pitää olla harvinaisen oksettava käytökseltään että nainen arvioisi hänen persoonallisuutensa "huonoksi". Ruma mies on naisen mielessä jonkin sortin friikki pelkästään sen takia hän on olemassa vaikkei hän tekisi tai sanoisi mitään. En yhtään ihmettele tätä incel ilmiötä kun olen nähnyt miten naiset kohtelevat ei niin viehättäviä miehiä. Ja varmasti olisin itsekkin sellainen ellen olisi syntynyt adonikseksi.
Silloin hänen varmaankin kannattaa yrittää löytää nainen, jolle riittää pelkkä mekaaninen seksi ilman läheisyyttä, halauksia, kosketuksia, yhdessä tekemistä ja yhdessäoloa.
Se saattaa kyllä olla vaikeaa, sillä useimmilla naisilla tie seksiin varmaankin kulkee arjen läheisyyden ja hellyyden kautta. Useimpien naisten lienee vaikea tuntea halua ihmiseen, jonka kanssa ei ole mitään muuta kosketusyhteyttä kuin seksi, ja henkinen yhteys puuttuu kokonaan.