Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa. 

Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista. 

Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.

P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen. 

Tämä. Aikuisena saa vihdoin itse valita seuransa. Jos valinta ei kohdistu narsistisen vauvan kaltaiseen äitiin, vika on lapsessa.

Huomaan et ap on hyvin voimakas persoona. Tätä kannattaa tutkailla.. Ehkä aika pyöristää kulmia? Ja ymmärrys kun lisääntyy..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei anteeksi pyytäminen tarkoita sitä että sen jolta pyydetään anteeksi on pakko lakaista kaikki maton alle ja kaiken on pakko olla kuin ennenkin. Se on vasta ensimmäinen askel, sen lisäksi pitää käsitellä itse kaltoinkohtelu.

Jos oma asenne on "sinä tunnet väärin" kuten AP:n kommenteista muille välittyy, se ei ole lainkaan hyvä lähtökohta ja indikoi että myös lapsuudessa AP on ollut se joka määrittelee mitä lapsella on oikeus tuntea ja ajatella.

 

Sama fiilis tuli minullekin. 

Sen lisäksi terapia laukaisee prosessin, jossa on eri vaiheita, ja alkuun yleensä kuuluu voimakkaat tunneryöpyt ja ylilyönnitkin. Äidin pitäisi ymmärtää, että nyt se painekattila räjähti, mutta ei se ole koko totuus, ja lapsikin tulee sen myöhemmin ymmärtämään.

Nyt äidin kannattaisi ymmärtää olla ottamatta liikaa itseensä eikä varsinkaan ka

Kylläpä on oletusta äidin pyhyydestä. Näin upea äiti ei varmasti ole koskaan tehnyt mitään väärää. Hän käy rähmälleen ja ottaa vastaan kaiken tuhkan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se velvollisuus auttaa ja hoitaa loppuu kun lapsuus loppuu. Sitten lopulta roolit kääntyvät, vanhempi alkaa olla se joka tarvitsee apua.

Eikä tosiaan ole velvollisuutta kuunnella aikuisen perseilyä loputtomiin. Lapsen pitää kasvaa tasaveroiseksi aikuiseksi, ei kiukutella kuin teini loputtomiin.

Joskus parasta kaikille on katkaista välit, eihän kaikki muutkaan aikuiset tule toimeen keskenään. Ei siinä tarvitse mitään syyllisiä määrittää.

Ilman muuta on parasta katkaista välit, jos ei kertakaikkiaan toimeen tulla eikä puolin ja toisin haluta tulla vastaan.

Täällä vaan oli aika paljon äitejä, joiden mielestä lapsi ei saisi tällä tavoin itsenäistyä.

Terveeseen itsenäistymiseen ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan kuulu välien katkaiseminen. 

Voi myös itsenäistyä ja katkaista välit sitten, kun huomaa että itsenäisenä aikuisena on mahdollisuus ja oikeus huolehtia itsestään ja jättää elämästä pois ihmiset, jotka kohtelevat huonosti eivätkä muuta käytöstään. Se on ihan terve tapa toimia epäterveen tilanteen suhteen kyllä.

Voivoi.. olen itse käynyt läpi nuo ihan samat tunteet ja ajatukset ja syytöksiä äitiäni kohtaan. Ne kuuluu prosessiin. Annat nyt vihan tulla.. Jonain päivänä se on vaan häivähdys. Kaikkea hyvää sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Huomaan et ap on hyvin voimakas persoona. Tätä kannattaa tutkailla.. Ehkä aika pyöristää kulmia? Ja ymmärrys kun lisääntyy..

Minusta hän on hyvinkin älykäs ja katsoo asioita m8nesta näkökulmasta.

Vierailija kirjoitti:

Täällä huutaa nyt joku joka ei ole tyytyväinen elämäänsä, että yhyy, vanhempien vika.

Ei ole, jos se lapsuus on ollut aika normaali. Kyse on omista ominaisuuksista, ei ehkä  vaan ole tarpeeksi älykäs eikä sitkeyttä nykyajan hyvin vaativaan työelämään. Mutta ei se  vanhempien vika ole (poislukien nyt ne insestit ja oikeasti rankat lapsuudet). Some pahentaa tilannetta, voi tulla fiilis että kaikki muut vaan menestyy.

Joka tapauksessa, äidin syyttely ei tuo työkuntoa, kai se on ihan selvä? Ei kannata jatkaa tuohon suuntaan. Fiksumpaa on löytää ne hyvät asiat mitä lapsuudessa on ollut, ja ratkoa niitä nykyhetken ongelmia. Niin kauan kun velloo hirveässä vihassa ja kaunassa ei pysty tekemään mitään rakentavaa elämän parantamiseen, aika ja energia menee siihen vihaan.

Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tunnekylmän äitini mielestä vellovani menneisyydessä, vihassa, kaunassa ja juuttuneeni syyttelemään.

Tuo on todella rasittavaa itsessään, että kun vähänkin ilmaiset pettymystäsi tälläisille vanhempille, he rankaisevat siitä mitätöimällä tuskasi, pettymyksesi, masennuksesi, täysin oikeutetut havaintosi. He eivät edes yritä käsittää, mitä koetat heille kertoa tai mihin olet tyytymätön vaikkapa sen hetkisessä roolien jaossa. Sellaista mahdolisuutta ei vain ole, että voisit osua kritiikissäsi oikeaan saati että kyseinen ihminen olisi aidosti pahoilaan tajutessaan jotakin, ehkä jopa anteeksipyytäen.

Ei tule tapahtumaan. Olen jo ajat sitten luovuttanut tämän toivomisen. Ainoa syyllinen ja kelvoton voin olla ainoastaan minä.

Joskus muutaman vuoden välirikko voi olla välttämätön. Tämäkin koettu. Aika parantaa. 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa. 

Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista. 

Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.

P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen. 

Äitini suvussa on ollut aina jotain omituista. Kun olen jonkun huonoa  käytöstä ihmetellyt on minulle sanottu jo pienestä lapsesta lähtien, että sinun pitää vain "ymmärtää". 

Nyt äidilläni on diagnosoitu harhaluuloisuushäiriö. Hänen juttunsa ovat sitä tasoa, että vievät yöunet. Hänen sairaudentuntonsa on nolla.

Pidän etäisyyttä ja voin paremmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se velvollisuus auttaa ja hoitaa loppuu kun lapsuus loppuu. Sitten lopulta roolit kääntyvät, vanhempi alkaa olla se joka tarvitsee apua.

Eikä tosiaan ole velvollisuutta kuunnella aikuisen perseilyä loputtomiin. Lapsen pitää kasvaa tasaveroiseksi aikuiseksi, ei kiukutella kuin teini loputtomiin.

Joskus parasta kaikille on katkaista välit, eihän kaikki muutkaan aikuiset tule toimeen keskenään. Ei siinä tarvitse mitään syyllisiä määrittää.

Ilman muuta on parasta katkaista välit, jos ei kertakaikkiaan toimeen tulla eikä puolin ja toisin haluta tulla vastaan.

Täällä vaan oli aika paljon äitejä, joiden mielestä lapsi ei saisi tällä tavoin itsenäistyä.

Terveeseen itsenäistymiseen ei koskaan, ei ikinä, ei milloinkaan ku

Näissä tilanteissa kannattaa olla hyvin carovainen. Ei ole terve reaktio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä huutaa nyt joku joka ei ole tyytyväinen elämäänsä, että yhyy, vanhempien vika.

Ei ole, jos se lapsuus on ollut aika normaali. Kyse on omista ominaisuuksista, ei ehkä  vaan ole tarpeeksi älykäs eikä sitkeyttä nykyajan hyvin vaativaan työelämään. Mutta ei se  vanhempien vika ole (poislukien nyt ne insestit ja oikeasti rankat lapsuudet). Some pahentaa tilannetta, voi tulla fiilis että kaikki muut vaan menestyy.

Joka tapauksessa, äidin syyttely ei tuo työkuntoa, kai se on ihan selvä? Ei kannata jatkaa tuohon suuntaan. Fiksumpaa on löytää ne hyvät asiat mitä lapsuudessa on ollut, ja ratkoa niitä nykyhetken ongelmia. Niin kauan kun velloo hirveässä vihassa ja kaunassa ei pysty tekemään mitään rakentavaa elämän parantamiseen, aika ja energia menee siihen vihaan.

Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tunnekylmän äitini mielestä vellovani menn

Eli jatkoit syyttelyä kerta toisensa jälkeen ja hämmennyit kun vastakaikua ei muuttunut.

On lopulta ihmisen oma valinta. Jos vielä 20 vuoden jälkeen on täynnä vihaa, ei ole päässyt eteenpäin. Se on silloin oma valinta.

Valitettavasti se on se syy, miksi jotkut ei ikinä parane esimerkiksi masennuksesta. 

Sa tuntea, vihata, katkaista välit.. mutta. Sieltä olisi päästävä pikkuhiljaa sopuun, anteeksiantoon, ymmärrykseen. Ihan itsensäkin vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samasta perheestä tulevat eri tavoin pärjäävät lapset voivat olla saaneet hyvin erilaista kohtelua. Jos yritit viitata siihen, että samasta perheestä tullaan samoilla eväillä ja toiset vaan selviytyy omasta ansiostaan paremmin kuin toiset. Lähes poikkeuksetta häiriintyneissä perheissä dynamiikka on se, ettei lapsia kohdella tasapuolisesti. Vain yhtä tai osaa lapsista saatetaan kaltoinkohdella, syrjiä jne. Ikäero voi vaikuttaa erilaisina olosuhteina, vanhemmat saattavat antaa erilaisia rooleja. Kehitysvaihe vaikuttaa ja perheen tilanteetkin voivat muuttua. Joku voi joutua kantamaan huolta nuoremmista sisaruksista vanhempien sijaan, vaihtoehtoja on lukemattomia. Sama perhe ei ole tae samanlaisesta kohtalosta. Tämä korostuu uusio- ja eroperheissä.

Ja ihan yhtälailla voi käydä niin että se hyvää kohtelua saanut alkaa aikuisena voimaan pahoin ja huonoa kohtelua saanut pärjää. Tai että molemmat ovat oikeasti saaneet tasaveroisesti keppiä ja porkkanaa ja vain silti toisen elämä menee solmuun ja toisen ei. Kaikki ei vaan yksinkertaisesti riipu siitä mikä mieninki on kotona ollut vaan näistä lapsista itsestään ja heidän synnynnäisistä ominaisuuksistaan. 

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Ei kohdella samoin absoluuttisessa mielessä koska jokaisen lapsen synnynnäisistä eroista johtuen tarpeet ovat erilaisia. Mutta tasapuolisesti ja yhtälailla kaikkia rakastavasti kuitenkin. Ja silti pätee se, että jonkun lapsen elämä voi kriisiytyä aikuisena ja toisen ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa. 

Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista. 

Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.

P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen. 

Äitini suvussa on ollut aina jotain omituista. Kun olen jonkun huonoa  käytöstä ihmetellyt on minulle sanottu jo pienestä lapsesta lähtien, että sinun pitää vain "ymmärtää". <

Harhaluuloisuushäiriö on sairaus. Ei mitään omituisuutta vaan hoidettava kohtuullisen yleinen sairaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa. 

Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista. 

Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.

P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen. 

Äitini suvussa on ollut aina jotain omituista. Kun olen jonkun huonoa  käytöstä ihmetellyt on minulle sanottu jo pienestä lapsesta lähtien, että sinun pitää vain "ymmärtää". <

Eikö tuo anna paljon selityksiä? Lisää ymmärrystä äitiäsi ja hänen käytöstään kohtaan. Kenties myötätuntoa. Sairaus on sairaus.

Mieheni äidillä on skitsofrenia, autetaan päivittäin. On hänen äitinsä .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

 

Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa. 

Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä huutaa nyt joku joka ei ole tyytyväinen elämäänsä, että yhyy, vanhempien vika.

Ei ole, jos se lapsuus on ollut aika normaali. Kyse on omista ominaisuuksista, ei ehkä  vaan ole tarpeeksi älykäs eikä sitkeyttä nykyajan hyvin vaativaan työelämään. Mutta ei se  vanhempien vika ole (poislukien nyt ne insestit ja oikeasti rankat lapsuudet). Some pahentaa tilannetta, voi tulla fiilis että kaikki muut vaan menestyy.

Joka tapauksessa, äidin syyttely ei tuo työkuntoa, kai se on ihan selvä? Ei kannata jatkaa tuohon suuntaan. Fiksumpaa on löytää ne hyvät asiat mitä lapsuudessa on ollut, ja ratkoa niitä nykyhetken ongelmia. Niin kauan kun velloo hirveässä vihassa ja kaunassa ei pysty tekemään mitään rakentavaa elämän parantamiseen, aika ja energia menee siihen vihaan.

Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tunnekylmän äitini mielestä vellovani menneisyydessä, vihassa, kaunassa ja juuttuneeni syyttelemään.

Tuo on todella rasittavaa itsessään, että kun vähänkin ilmaiset pettymystäsi tälläisille vanhempille, he rankaisevat siitä mitätöimällä tuskasi, pettymyksesi, masennuksesi, täysin oikeutetut havaintosi. He eivät edes yritä käsittää, mitä koetat heille kertoa tai mihin olet tyytymätön vaikkapa sen hetkisessä roolien jaossa. Sellaista mahdolisuutta ei vain ole, että voisit osua kritiikissäsi oikeaan saati että kyseinen ihminen olisi aidosti pahoilaan tajutessaan jotakin, ehkä jopa anteeksipyytäen.

Ei tule tapahtumaan. Olen jo ajat sitten luovuttanut tämän toivomisen. Ainoa syyllinen ja kelvoton voin olla ainoastaan minä.

Pystytkö konkreettisesti esimerkillä avaamaan mitä ovat nämä oikeutetut havainnot? 

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa. 

Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista. 

Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.

P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen. 

Juuri näin. Kovin kevyin perustein ei kannata välejä katkaista. Silloin rikkoo omaa itseään ja kehitystään. 

Voi voi, uli uli. Ihmiset on virheellisiä, inhottavia, kauheitakin. Äiditkin. Pääskää hyvänennaika yli. Oletteko itse täydellisiä? Onko vaikeaa myöntää oma epätäydellisyys ja siksi on niin vaativa kaikkia muita kohtaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.

Kyllä kohdellaan ja rakastetaan. 

 

Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa. 

Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran. 

Ihan yhtä älytön tai älykäs kommentti oli tuo edellinen että "Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon." Ihan kuin sen kirjoittaja tuntisi kaikki perheet.