Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Om äitini on kasvanut alkoholistiperheessä ja monellatapaa jäänyt vaille henkisesti, fyysisesti ja emotionaalisesti. Äidilläni on ollut myös paljon ikäviä asioita omissa parisuhteissaan mm. väkivaltaa. Hän on ollut monellatavoin siis rikkinäinen ihminen kasvattaessaan yksinhuoltajana meitä lapsia. Varmasti on parhaansa tehnyt ja varmasti olisi paremminkin voinut olla. Mutta nyt oli ja on näin. Ei tulisi mieleenkään syyttävällä sormella osoitella ja suurennuslasilla etsiä vikoja. Äiti rakas
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.
Kyllä kohdellaan ja rakastetaan.
Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa.
Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran.
Ihan yhtä älytön tai älykäs kommentti oli tuo edellinen että "Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon." Ihan kuin sen kirjoittaja tuntisi kaikki perheet.
En Käytä termiä.äiti valitsee suosikkinsa eikä.minulla ole aiheesta traumoja. Ei siis kannata kovasti leimata ja lokeroida minua. Totean vaan ihan neutraalin tosiasian.
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia huonoja fiiliksiään, masennusta tai muita ongelmia ei voi loputtomasti sysätä vanhempien niskoille. On olemassa myös yksilön oma vastuu. Kun ymmärtää tämän, niin voi selvitä mistätahansa.
Tunnen paljonkin ihmisiä joilla on ollut järkyttävä lapsuus, alkoholismia ja vaikka mitä. Silti nämä porskuttaa kiitollisin mielin ja ovat väleissä vanhempiinsa.
Avainsana on anteeksianto. Katkeruuteen ei kannata jäädä kiinni, siinä loppujenlopuksi satuttaa vain itseään.
Ihmisillä on aikamoisia yleistyksiä asioista anteeksianto ja katkeruus ja ongelmien sysääminen toisten niskoille. Näissä on vaikka kuinka monta erilaista variaatiota.
Eikä se kiitollinen porskuttaja välttämättä ole yhtään terveempi kuin se "katkera" masentunut. Olin itse kiitollinen porskuttaja 52-vuotiaaksi asti, kunnes työkyky hävisi täysin ja muukin toimintakyky, kun lapsuuden traumat eivät enää pysyneet pinnan alla. Edelleenkään en ole katkera, vaikka tämä sairastuminen johtuu lapsuudestani ja tarkemmin vanhemmistani.
Anteeksianto ei luo terveitä ihmissuhteita eikä muuta sairastuttavasti toimivia vanhempia toimimaan terveesti. Toki se on hyvä ihmisen itsensä kannalta, mutta myös ennenaikainen anteeksianto on haitallista. Itse annoin kaiken anteeksi, pyytämättä, selvittämättä, selitin aina itselleni kaikki parhain päin vanhempien puolesta: on sairas, on vaikeiden olosuhteiden uhri, on itsensä vanki, on sitä ja on tätä, eikä siksi pysty täyttämään holhoojan lakisääteisiä velvollisuuksiaan tai rakastamaan lastaan. Mutta joo, siinä meni sitten kirjaimellisesti lapsi pesuveden mukana. Minä itse. Koska ymmärsin liikaa vanhempiani, ei jäänyt tilaa ymmärtää itseään yhtään. Joskus epämääräisesti kiitin mielessäni sitä, että yleensä ihmiset vastaavalla taustalla ovat työkyvyttömiä, kaupungin vuokra-asunnoissa, väkivaltaisissa parisuhteissa jne., mutta minä olen saanut silti onnistunut pysymään työkykyisenä ja jopa rakentamaan uran ja olemaan itse ei-haitallinen muille.
Nyt sitten viisikymppisenä etsin ja rakennan itseäni, kun se on ollut pakko jättää tekemättä, muuten tuo paketti olisi aikanaan levinnyt käsiin. Itsensä täydellinen sivuunlaitto ja laiminlyönti oli ainoa vaihtoehto pysyä pinnalla - kunnes voimat loppuivat. Oli todella kipeää joutua avaamaan silmät todellisuuteen. Mielummin sitä olisi antanut asioiden vain olla, koska tämä sairastaminen ja paraneminen ei ole mitenkään itsestään tapahtuvaa vaan vaatii älyttömän määrän työtä ja uusien asoiden, tunteiden ja toimintojen opettelua.
Ja kyllä, lapsetkin voivat olla paskiaisia ja onhan se vanhempikin jonkun lapsi. Kerroin tässä vain omasta kokemuksestani, jokaisella on omansa. Myös vanhemmillani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän suvussa kultalapsesta tuli juurikin narsisti, koska oikeutus on ollut kaikkeen aina.
Mistä te hänen asiansa tiedätte. Mikä ihmeen tarve on leimata ja yleistää.
Se kertoo vain sinusta.
No se nyt kyllä suvussa yleensä tiedetään, kuka on kultalapsi ja kuka ei ole. Se on aika näkyvä asia, ja suvussa ollaan yleensä tekemisissä koko perheen kanssa ja pitkä aika, jolloin tämmöiset asiat voi varsin luotettavasti nähdä, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä tilanteista.
Narsisti käyttäytyy tilanteen mukaan, eikä kohtele kultalasta ja syntipukkia muiden edessä samoin kuin katseilta piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka vanhemmat ( lue äiti) kohtelisi kaikki lapsiaan täysin samoin, siltikin joku kokee saaneensa vähemmän, huonommin, eriarvoisemmin. Koska ihmiset on erilaisia ja kokee asiat erilailla.
Oma siskoni ei koskaan ole saanut mitään omasta mielestään. Äidistäni hän on saanut jopa enemmän kuin muut ja minä en edes muista mitä kukakin on milloinkin saanut. Kun ei katsos kiinnosta. = luonne erot
Juuri näin. Ja jos tässä kohtaa lapsi aikuisiällä katkeroituu vanhempaansa kohtaan niin minusta se ei ole oikeutettua vaan oikea kohde toimenpiteille olisi tyyppi peilissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Om äitini on kasvanut alkoholistiperheessä ja monellatapaa jäänyt vaille henkisesti, fyysisesti ja emotionaalisesti. Äidilläni on ollut myös paljon ikäviä asioita omissa parisuhteissaan mm. väkivaltaa. Hän on ollut monellatavoin siis rikkinäinen ihminen kasvattaessaan yksinhuoltajana meitä lapsia. Varmasti on parhaansa tehnyt ja varmasti olisi paremminkin voinut olla. Mutta nyt oli ja on näin. Ei tulisi mieleenkään syyttävällä sormella osoitella ja suurennuslasilla etsiä vikoja. Äiti rakas
Me toivottavasti olemme joka sukupolvessa vähän parempia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.
Kyllä kohdellaan ja rakastetaan.
Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa.
Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran.
Ihan yhtä älytön tai älykäs kommentti oli tuo edellinen että "Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon." Ihan kuin sen kirjoittaja tuntisi kaikki perheet.
"Se miten kokee ei kuitenkaan tarkoita sitä etteivätkö vanhemmat voisi kyetä kohtelemaan lapsiaan tasapuolisesti ja kaikkia rakastavasti. Sulla on ilmeisesti traumoja siitä että sinä et oman kokemuksesi mukaan ole tullut kohdelluksi yhtä hyvin kuin muita sisaruksiasi. Käytät termiä "äiti valitsee suosikkinsa". Tiedän valtavasti perheitä joissa äidillä ei ole mitään suosikkia."
Oisko myös sellainen korrelaatio, ettei mainitsemissasi perheissä lapset niin usein päädy terapian aloitettuaan huonoihin väleihin vanhempiensa kanssa? Toisin sanoen, miten liittyy ketjun aiheeseen se, että jotkut vanhemmat ovat ihan hyviä vanhempia ja silti vai juuri siksi myöhemminkään ei välit ole koetuksella? Ehkä lapset ei ees päädy terapiaan, jossa heidät voidaan manipuloida vanhempiaan vastaan, aatellappa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa.
Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista.
Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.
P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen.
Minulle on ammattilaisten toimesta suositeltu täyttä eroa luonnehäiriöiseen (narsisti, oletettavasti myös psykopaatti, mutta ei avoimen väkivaltainen, piilosadistinen kylläkin). Nuo neuvot ovat paljon parempia kuin ne, joita olen myös saanut, että nyt menet vaan sinne vanhempasi ovelle niin hän kyllä kapsahtaa kaulaasi ja kaikki on hyvin. Juu, ei ole. Koskaan mikään ei ole ollut hyvin hänen kanssaan, koska hänellä on vialliset aivot ja viallinen tunne-elämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän suvussa kultalapsesta tuli juurikin narsisti, koska oikeutus on ollut kaikkeen aina.
Mistä te hänen asiansa tiedätte. Mikä ihmeen tarve on leimata ja yleistää.
Se kertoo vain sinusta.
No se nyt kyllä suvussa yleensä tiedetään, kuka on kultalapsi ja kuka ei ole. Se on aika näkyvä asia, ja suvussa ollaan yleensä tekemisissä koko perheen kanssa ja pitkä aika, jolloin tämmöiset asiat voi varsin luotettavasti nähdä, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä tilanteista.
Narsisti käyttäytyy tilanteen mukaan, eikä kohtele kultalasta ja syntipukkia muiden edessä samoin kuin katseilta piilossa.
Täyttä.puppua nämä kaavamaiset yleistykset. Tai suvun tekemät diagnoosit ihmisestä ja perheestä.
Minä diagnosoin melummin nämä ilkeät "tietäjät" eli haukkujat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkia huonoja fiiliksiään, masennusta tai muita ongelmia ei voi loputtomasti sysätä vanhempien niskoille. On olemassa myös yksilön oma vastuu. Kun ymmärtää tämän, niin voi selvitä mistätahansa.
Tunnen paljonkin ihmisiä joilla on ollut järkyttävä lapsuus, alkoholismia ja vaikka mitä. Silti nämä porskuttaa kiitollisin mielin ja ovat väleissä vanhempiinsa.
Avainsana on anteeksianto. Katkeruuteen ei kannata jäädä kiinni, siinä loppujenlopuksi satuttaa vain itseään.
Ihmisillä on aikamoisia yleistyksiä asioista anteeksianto ja katkeruus ja ongelmien sysääminen toisten niskoille. Näissä on vaikka kuinka monta erilaista variaatiota.
Eikä se kiitollinen porskuttaja välttämättä ole yhtään terveempi kuin se "katkera" masentunut. Olin itse kiitollinen porskuttaja 52-vuotiaaksi asti, kunnes työkyky hävisi täysin ja muukin
Et sinä ollut antanut anteeksi. Olit lakaissut asiat maton alle ja jättänyt kaikki käsittelemättä.
En tarkoittanut anteeksiannolla sitä.
Ensin pitääkin olla vihainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.
Kyllä kohdellaan ja rakastetaan.
Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa.
Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran.
Se että sinun kokemus omasta perheestäsi on ollut epäoikeudenmukainen ei tarkoita etteikö olisi perheitä jossa kaikkia lapsia kohdeltaisiin tasapuolisesti ja yhtälailla rakastavasti temperamentista riippumatta.
Totta kai sellaisia perheitä on, onneksi paljonkin. Niiden perheiden lapset eivät mene terapaiaan ja tule vihaisina vanhempiensa luo setvimään lapsuuttaan - tuotahan ei todellakaan tapahdu kaikille ihmisille vaan vain pienelle osalle ihmisiä ja tässä ketjussa on keskusteltu siitä pienestä osasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suosittelen ammattilaisen kanssa juttelemista erittäin vahvasti, jos tilanne on se että ei kykene olemaan missään tekemisissä vanhempansa/ vanhempiensa kanssa.
Psykopaattinarsisteja on loppujenlopuksi erittäin minimaalinen osuus ihmisistä. Toki se äiti voi olla narsistisia piirteitä paljonkin omaava, mutta jos lapsuus ei ole ollut julmaa kaltoinkohtelua ja sadistista väkivaltaa syntymästä aikuisuuteen, niin tuskin on kyse narsistipsykopaatista.
Näitä termejä viljellään nykyään ihan liikaa.
P.s. meissä kaikissa on narsistisia piirteitä. Pienet vauvat on äärimmäisen narsistisia syntyessään, että selviävät hengissä. Kuluu siis ihmisyyteen.
Äitini suvussa on ollut aina jotain omituista. Kun olen jonkun huonoa käytöstä ihme
Joskus psykoosilääke injektiona on ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Om äitini on kasvanut alkoholistiperheessä ja monellatapaa jäänyt vaille henkisesti, fyysisesti ja emotionaalisesti. Äidilläni on ollut myös paljon ikäviä asioita omissa parisuhteissaan mm. väkivaltaa. Hän on ollut monellatavoin siis rikkinäinen ihminen kasvattaessaan yksinhuoltajana meitä lapsia. Varmasti on parhaansa tehnyt ja varmasti olisi paremminkin voinut olla. Mutta nyt oli ja on näin. Ei tulisi mieleenkään syyttävällä sormella osoitella ja suurennuslasilla etsiä vikoja. Äiti rakas
Ymmärrätkö, että tuolla samalla asenteella (omani) voi silti sairastua monella erilaisella tavalla johtuen lapsuudesta, vaikka on ollut se rakas äiti, joka on tehnyt sen mitä osasi ja "parhaansa". Ei sitä tarvitse suurennuslasilla etsiä, kun on sairaus tai ihan sairas toimintamalli, jonka vuoksi on altistanut itsensä fyysiselle tai henkiselle vahingolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman perheen lapsia ei koskaan kohdella samoin. Eikä edes rakasteta yhtä paljon.
Kyllä kohdellaan ja rakastetaan.
Tämä tulee nyt varmasti isona järkytyksenä, mutta et tunne kaikkia perheitä. Perheen lasten temperamentit voivat olla keskenään täysin erilaiset ja äiti valitsee suosikkinsa.
Olet kuin isäs... totesi äiti minulle, hakuttuaan ensin isän läpimädäksi jälleen kerran.
Se että sinun kokemus omasta perheestäsi on ollut epäoikeudenmukainen ei tarkoita etteikö olisi perheitä jossa kaikkia lapsia kohdeltaisiin tasapuolisesti ja yhtälailla rakastavasti temperamentista riippumatta.
Omat sisarukseni ovat myös tuota mieltä. En tiedä miksi. Toinen sulki silmänsä vanhempien väkivallalta, toinen meni siihen mukaan. He ovat sitä tyyppiä jonka mielestä ihmisen luonnetta ja käytöstä enemmän vaikuttaa vuosikymmeniä sitten vaihdettujen eritteiden alkuperä siihen keiden kanssa aikuisen ihmisen on vuonna 2023 oltava tekemisissä. Sitä ei näet itse päätetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja vaikka vanhemmat ( lue äiti) kohtelisi kaikki lapsiaan täysin samoin, siltikin joku kokee saaneensa vähemmän, huonommin, eriarvoisemmin. Koska ihmiset on erilaisia ja kokee asiat erilailla.
Oma siskoni ei koskaan ole saanut mitään omasta mielestään. Äidistäni hän on saanut jopa enemmän kuin muut ja minä en edes muista mitä kukakin on milloinkin saanut. Kun ei katsos kiinnosta. = luonne erot
Juuri näin. Ja jos tässä kohtaa lapsi aikuisiällä katkeroituu vanhempaansa kohtaan niin minusta se ei ole oikeutettua vaan oikea kohde toimenpiteille olisi tyyppi peilissä.
Vaan minkäs sille tekee, jokainen valitsee itse. Ja sitten he, joilla on "oikeutettua", onneksi jokainen saa valita itse.
Vierailija kirjoitti:
On lopulta ihmisen oma valinta. Jos vielä 20 vuoden jälkeen on täynnä vihaa, ei ole päässyt eteenpäin. Se on silloin oma valinta.
Valitettavasti se on se syy, miksi jotkut ei ikinä parane esimerkiksi masennuksesta.
Sa tuntea, vihata, katkaista välit.. mutta. Sieltä olisi päästävä pikkuhiljaa sopuun, anteeksiantoon, ymmärrykseen. Ihan itsensäkin vuoksi.
TÄMÄ. Siskoni velloo vielä neljäkymppisenäkin itsesäälissä. Terapia käyty. Polttaa jatkuvasti siltoja takanaan, ei onnistu työ ei ihmissuhteet, välit menevät aina poikki joka paikassa. Tämä kaikki on tietenkin aina jonkun muun vika. Vanhempien, yhteiskunnan, pomon, mitä milloinkin. Huomattavaa on se että jo pienenä oli sellainen murjottava uhriutuja ja kohteli muakin huonosti. Tästä huolimatta olen yrittänyt ymmärtää ja olla tukenakin mutta jossain se raja mullakin menee. Kun ihminen ei suostu kasvamaan aikuiseksi niin minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, sanan narsisti käyttö todellakin pitäisi kieltää, jos aikoo käyttää sitä muussa kontekstissa kuin puhuttaessa narsistisesta persoonallisuushäiriöstä tai muusta vastaavasta ja yhtä vakavasta luonnehäiriöstä.
Miksi ihmeessä? Alunperin narsistilla tarkoitettiin nimenomaan itserakasta ihmistä, sana tulee Narkissos-myytistä.
Tämä "narskudiagnoosien" viljely netissä on alkanut vasta muutama vuosi sitten. Sitä ennen sillä oli vuosisatoja vakiintunut merkitys.
Terminä narsismi on kärsinyt saman inflaation kuin rasismi. Kaikki jotka eivät ole minun kanssani samaa mieltä ovat rasisteja ja narsisteja. Nykyään on vaikea ottaa tosissaan ihmistä joka käyttää näitä sanoja säännöllisesti.
Riippuu ihan siitä mitkä ovat tarkoitusperät. Todellista rasismiakn on. Sitten on uhriutumisrasismia jne. temppuilua. Sama pätee narsismi-ilmiöön: voidaan tahallaan haluta mitätöidä sana helppona leimasimena. Tottakai voi aina puhua myös muilla sanoilla: rajaton, toista alistava tai mitätöivä käytös on yksi vaihtoehto.
On kuitenkin paljon ihmisiä, jopa vanhempia joilla on kehno itseymmärrys ja olemattomat vuorovaikutustaidot. He voivat ajatella olevansa erinomaisia ihmisiä, jotka tietävät täsmälleen miten lapsi kuuluu kasvattaa eivätkä kuuntele neuvoja. Tuollainen itseriittoinen itsetyytyväisyys on osa narsistista problematiikkaa: jos haastat heidän tekemisiään, he tulevat silmillesi. Pätee myös omaan (aikuiseen) lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin meidän suvussa kultalapsesta tuli juurikin narsisti, koska oikeutus on ollut kaikkeen aina.
Mistä te hänen asiansa tiedätte. Mikä ihmeen tarve on leimata ja yleistää.
Se kertoo vain sinusta.
No se nyt kyllä suvussa yleensä tiedetään, kuka on kultalapsi ja kuka ei ole. Se on aika näkyvä asia, ja suvussa ollaan yleensä tekemisissä koko perheen kanssa ja pitkä aika, jolloin tämmöiset asiat voi varsin luotettavasti nähdä, kun kyse ei ole mistään yksittäisistä tilanteista.
Narsisti käyttäytyy tilanteen mukaan, eikä kohtele kultalasta ja syntipukkia muiden edessä samoin kuin katseilta piilossa.
Meidän suvussamme se oli kyllä ihan avointa. Ja niin se on monessa muussakin perheessä. Toki on myös niitä perheitä, missä vanhempi tekee lapselle jotain täysin salassa muilta. Monesti luonnevikainen vanhempi voi jopa nauttia siitä, että saa lapset nahistelemaan keskenään (vrt. koiratappelun viihteellisyys). Tai se tulee puhtaasti vain tarpeista, hän tarvitsee ihailijan hoviinsa ja julkisesti esiteltäväksi (kultalapsi) ja henkilön, johon purkaa omaa pahaa oloaan ja joka siivoaa, kokkaa jne. (syntipukki) tai ei riitä mielenkintoa johonkin lapseen (näkymätön).
On olemassa myös todella vaativia ihmisiä.. eikös sellainenkinnpetsoonallisuyshäiriö ole olemassa? Eli kaikki voi olla täydellisesti, ihmiset täydellisiä mutta ikinä ei ole hyvä.
Silloin vika ei ole äidissä, iskässä tai kotioloissa. Silloin täytyy tiedostaa omat vikansa ja lähteä niihin hakemaan apua. Että voisi olla tyytyväinen joskus johonkin.
T: se, jonka sisarella on mieli täynnänsä mustaa vaikka kaikki hänen elämässään on tälläkin hetkellä todella upeasti. Kaikki on suorastaan täydellistä. Mutta tyytymättömyys riivaa.
Koko suku yrittää parhaansa että hänellä olisi hyvä, miellytetään ja mielistellään. Jopa se hirviö äiti. Ehkä tässä on se syy?
Ihan hyvin voidaan puhua. Onhan tässäkin ketjussa ollut useita jotka ovat kertoneet jonkun sisaruksensa olevan huonoissa väleissä vähän kaikkien, mukaanlukien vanhempiensa kanssa, vaikka ainakin kerrotun perusteella eväät elämään olivat kotoa käsin samat kaikille.
Oma pointtini on että vanhemmat ja kasvatus eivät ole välttämättä syitä kaikkeen.