Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Tässä on myös vanhempi-lapsi -suhteeseen (ja kaikkiin ihmissuhteisiin) sovellettavissa olevaa asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos minä olisin tuo äiti, en ottaisi mitään yhteyttä, enkä vastaisi ennenkuin se toinenkin aikuinen kykenee toimimaan kuten aikuinen toimii.

Ei menisi kauan ennenkuin "lapsi" palaisi. Luultavasti perseilemään, mutta on pieni mahdollisuus että oikeasti aikuisena. Niin kauan kuin äiti yrittää pitää yhteyttä, lapsi jatkaa perseilyä. On myös rakkautta päästää vapaaksi, joskus se on "lapsen" etu.

Oletko sinä joku aikuisen lapsen valvontakomissio? Pidät jatkuvasti yhteyttä neuvoen, arvioiden ja arvostellen. Oikea toiminta on niin kuin äiti sanoo, muu on väärää toimintaa ja turhuutta?

Ihan siis rakkaudella tietenkin, miten ihmeessä se lapsi voikaan olla ahdistunut 😆

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen roskakori se äiti on? Mene valittamaan sille hammaslääkärille, jos on tehty jokin virhe. Ei äidillä ole johonkin hammaslääkintään mitään osaa.

Vai huudatko äidille myös kun bussikuski jättää pysäkille, koska sinua harmittaa? Alan uskoa, että kyllä huudat.

Pikkulapset toimii noin, aikuisen pitää tajuta paremmin.

Äitini käyttäytyy minua kohtaan noin. Pidän puhelut erittäin lyhyinä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos minä olisin tuo äiti, en ottaisi mitään yhteyttä, enkä vastaisi ennenkuin se toinenkin aikuinen kykenee toimimaan kuten aikuinen toimii.

Ei menisi kauan ennenkuin "lapsi" palaisi. Luultavasti perseilemään, mutta on pieni mahdollisuus että oikeasti aikuisena. Niin kauan kuin äiti yrittää pitää yhteyttä, lapsi jatkaa perseilyä. On myös rakkautta päästää vapaaksi, joskus se on "lapsen" etu.

Oletko sinä joku aikuisen lapsen valvontakomissio? Pidät jatkuvasti yhteyttä neuvoen, arvioiden ja arvostellen. Oikea toiminta on niin kuin äiti sanoo, muu on väärää toimintaa ja turhuutta?

Ihan siis rakkaudella tietenkin, miten ihmeessä se lapsi voikaan olla ahdistunut 😆

Jos äitini pitäisi jotenkin oletuksena, että vain perseilen ja manipuloin häntä niin joo, puolestani voisi pitää tunkkinsa. 

Vierailija kirjoitti:

Heh, ikäänkuin ennen joku hammaslääkärikammoinen olisi päässyt jonnekin psykiatrille. 

Silloin tehtiin väkisin ja sillä selvä. Jälkikäteen ajateltuna eihän se kivaa ollut, mutta pakkohan ne hampaat oli hoitaa, itsekin lapsena pelkäsin. Ihan älytön vaatimus vanhemmalle, ei maailma vaan toiminut niin.

Nykyään hampaat varmaan jätettäisiin mätenemään vaan,  pääasia ettei vaan tule paha mieli.

Nykyään itse asiassa annetaan tällaisesta laiminlyönnistä rikostuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen roskakori se äiti on? Mene valittamaan sille hammaslääkärille, jos on tehty jokin virhe. Ei äidillä ole johonkin hammaslääkintään mitään osaa.

Vai huudatko äidille myös kun bussikuski jättää pysäkille, koska sinua harmittaa? Alan uskoa, että kyllä huudat.

Pikkulapset toimii noin, aikuisen pitää tajuta paremmin.

Kyllä nyt sentään kahdeksanvuotiaan hammashoidossa on äidillä paljonkin osaa ja arpaa, ellei sitten ole sovittu, että isä hoitaa perheessä tällaiset hommat. 

Siis mitä? Se äitikö alkaa kyseenalaistaa hammaslääkärin suositusta? Millä ihmeen pätevyydellä, ellei nyt itsekin satu olemaan myös hammaslääkäri. Tosi outoa.

Kyllä se aiempina vuosina meni tasan niin, että uskotaan niitä ammattilaisia, eikä aleta sekaantumaan sellaiseen, mistä ei itse mitään ymmärretä.

Minä olin itse sellainen rimpuileva hammaslääkäripelkoinen lapsi, ja olen kovin tyytyväinen näin jälkikäteen että hampaat hoidettiin, eikä annettu mädäntyä. Silloin ei mitään nukutuksessa tehtävää hoitovaihtoehtoa ollutkaan.

Pitäisi tajuta että ajat oli toiset, ja käsitykset hyvästä kasvatuksesta ihan toiset. Ei voi tuomita siitä ettei äiti ollut yli-ihminen ja vuosikymmeniä ajastaan edellä. Vaikka osa kyllä yrittää.

Itse ratkaisukeskeisenä yritän aina ratkaista ongelmat, mitä lapsilleni tulee. Ei se johdu siitä, että en haluaisi kuunnella heitä, vaan siitä, että en halua nähdä heidän kärsivän. Toisaalta asiassa on myös se näkökulma, että haluan opettaa lapsilleni ongelmanratkaisukykyä, ettei jäädä tuleen makaamaan ja voihkimaan, vaan tartutaan toimeen silloin kun aika on. Onhan noita elämänhallintaongelmaisia nuoria (ja aikuisia) ihan lähipiirissäkin, mitään ei voi millekään, kaikki on pilalla, syyt aina muissa, joko vanhemmissa tai sossu on kohdellut väärin ja niin edelleen. 

Vanhemmuus vaatii aika paljon. Pehmeyttä ja kovuutta, kaikkea. Epätäydelliset vanhemmat kasvattavat epätäydellisiä lapsia epätäydellisessä maailmassa. Se on minusta hyvin sanottu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen roskakori se äiti on? Mene valittamaan sille hammaslääkärille, jos on tehty jokin virhe. Ei äidillä ole johonkin hammaslääkintään mitään osaa.

Vai huudatko äidille myös kun bussikuski jättää pysäkille, koska sinua harmittaa? Alan uskoa, että kyllä huudat.

Pikkulapset toimii noin, aikuisen pitää tajuta paremmin.

Äitini käyttäytyy minua kohtaan noin. Pidän puhelut erittäin lyhyinä. 

* täsmennyksenä... äiti valittaen hammaslääkärin huijaavan häntä ja tekevän väärin paikkauksia/juurihoitoja. Sitten soittaa äidin hammaslääkäri ollen huolissaan äidin oudusta käytöksestä vastaanotolla. Olen ilmeisesti yhteystietoja lähiomaisena 😑 

Voi pojat kun nämä nykylapset, joille äiti työntää vain iPadin käteen, löytävät parinkymmenen vuoden päästä terapeutille...!

Vierailija kirjoitti:

Itse ratkaisukeskeisenä yritän aina ratkaista ongelmat, mitä lapsilleni tulee. Ei se johdu siitä, että en haluaisi kuunnella heitä, vaan siitä, että en halua nähdä heidän kärsivän. Toisaalta asiassa on myös se näkökulma, että haluan opettaa lapsilleni ongelmanratkaisukykyä, ettei jäädä tuleen makaamaan ja voihkimaan, vaan tartutaan toimeen silloin kun aika on. Onhan noita elämänhallintaongelmaisia nuoria (ja aikuisia) ihan lähipiirissäkin, mitään ei voi millekään, kaikki on pilalla, syyt aina muissa, joko vanhemmissa tai sossu on kohdellut väärin ja niin edelleen. 

Vanhemmuus vaatii aika paljon. Pehmeyttä ja kovuutta, kaikkea. Epätäydelliset vanhemmat kasvattavat epätäydellisiä lapsia epätäydellisessä maailmassa. Se on minusta hyvin sanottu.

Saavatko lapset itse ratkaista ongelmiaan? Vai kurlaatko esteet pois heidän puolestaan? Mihin ikään saakka olet niin ajatellut toimia? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä ihmeen roskakori se äiti on? Mene valittamaan sille hammaslääkärille, jos on tehty jokin virhe. Ei äidillä ole johonkin hammaslääkintään mitään osaa.

Vai huudatko äidille myös kun bussikuski jättää pysäkille, koska sinua harmittaa? Alan uskoa, että kyllä huudat.

Pikkulapset toimii noin, aikuisen pitää tajuta paremmin.

Kyllä nyt sentään kahdeksanvuotiaan hammashoidossa on äidillä paljonkin osaa ja arpaa, ellei sitten ole sovittu, että isä hoitaa perheessä tällaiset hommat. 

Siis mitä? Se äitikö alkaa kyseenalaistaa hammaslääkärin suositusta? Millä ihmeen pätevyydellä, ellei nyt itsekin satu olemaan myös hammaslääkäri. Tosi outoa.

Kyllä se aiempina vuosina meni tasan niin, että uskotaan niitä ammattilaisia, eikä aleta sekaantumaan sellaiseen, mis

Siis mitä? Se äitikö alkaa kyseenalaistaa hammaslääkärin suositusta? Millä ihmeen pätevyydellä, ellei nyt itsekin satu olemaan myös hammaslääkäri. Tosi outoa.

Kyllä se aiempina vuosina meni tasan niin, että uskotaan niitä ammattilaisia, eikä aleta sekaantumaan sellaiseen, mistä ei itse mitään ymmärretä.

Minä olin itse sellainen rimpuileva hammaslääkäripelkoinen lapsi, ja olen kovin tyytyväinen näin jälkikäteen että hampaat hoidettiin, eikä annettu mädäntyä. Silloin ei mitään nukutuksessa tehtävää hoitovaihtoehtoa ollutkaan.

Pitäisi tajuta että ajat oli toiset, ja käsitykset hyvästä kasvatuksesta ihan toiset. Ei voi tuomita siitä ettei äiti ollut yli-ihminen ja vuosikymmeniä ajastaan edellä. Vaikka osa kyllä yrittää.

**

Sitäpä tuossa juuri kirjoitin, että vanhemman vastuulla on se, että se tarpeellinen hammashoito tulee annetuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Voi pojat kun nämä nykylapset, joille äiti työntää vain iPadin käteen, löytävät parinkymmenen vuoden päästä terapeutille...!

Todennäköisesti löytyy joku kätevä sovellus, jonka kautta voi kommunikoida terapeutin kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ratkaisukeskeisenä yritän aina ratkaista ongelmat, mitä lapsilleni tulee. Ei se johdu siitä, että en haluaisi kuunnella heitä, vaan siitä, että en halua nähdä heidän kärsivän. Toisaalta asiassa on myös se näkökulma, että haluan opettaa lapsilleni ongelmanratkaisukykyä, ettei jäädä tuleen makaamaan ja voihkimaan, vaan tartutaan toimeen silloin kun aika on. Onhan noita elämänhallintaongelmaisia nuoria (ja aikuisia) ihan lähipiirissäkin, mitään ei voi millekään, kaikki on pilalla, syyt aina muissa, joko vanhemmissa tai sossu on kohdellut väärin ja niin edelleen. 

Vanhemmuus vaatii aika paljon. Pehmeyttä ja kovuutta, kaikkea. Epätäydelliset vanhemmat kasvattavat epätäydellisiä lapsia epätäydellisessä maailmassa. Se on minusta hyvin sanottu.

Saavatko lapset itse ratkaista ongelmiaan? Vai kurlaatko esteet pois heidän puolestaan? Mihin ikään saakka ole

Liian pitkään olen nuoremman lapsen osalta ollut auttamassa, koska hän ei osoita itsenäistymisen merkkejä. Hän on lievästi autistinen ja masentunut, joten olen joutunut olemaan apuna pitkään. Tämä nyt tosin ei ole tyttäreni mielestä tarpeeksi, vaan olen pilannut hänen elämänsä. Onneksi saamme terapiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aikuisten lasteni kanssa puhunut etukäteen avoimesti omasta taustastani- lapsuuteni köyhyydestä ja kaltoinkohtelustani jotka ovat olleet juurisyy omaan puutteelliseen toimintaani äitinä.

Olen ollut nöyrä, pyytänyt anteeksi ja ollut valmis keskustelemaan asioista. Ylisukupolvisuus on tärkeä asia tietää ja ymmärtää että osaa korjata asioita. 

Suhde lapsiin on hyvä ja on ilo nähdä, miten hyviä vanhempia he itse ovat lapsilleen! 

Tiedätkö mitä, minäkin kyllä olen kertonut lapselleni omasta taustastani. Olen ollut nöyrä ja pyytänyt anteeksi, mutta olen tehnyt sen hänen mielestään väärin. Olet niin kuin minä ennen kuin lapseni meni terapiaan. Sinunkin luulosi omasta erinomaisuudestasi voi jonain päivänä romahtaa. 

 

Ap

Pyydät anteeksi väärin? Eli "olen pahoillani, kun sinusta tuntuu tuolta" tai "anteeksi jos olen loukannut"? Vai "anteeksi, mutta et kyllä sinäkään ole täydellinen"? "Anteeksi nyt kun kerran vaaditaan ja äitiäisi näin kiusaat!" "Anteeksi, mutta minulla oli rankkaa ja en voinut muutakaan?" tai mikä tahansa "anteeksi, mutta"?

Tyttäresi on oikeassa, nuo eivät ole aitoja anteeksipyyntöjä. Oletko aidosti pahoillasi toiminnastasi?

Lapsuusiän stressi tai ikävä kohtelu vaikuttaa aivojen kehitykseen ja tunnesäätelyyn aikuisena (tarkoittaa myös alttiutta ahdistukseen tai huolehtimiseen tai mahdollisuutta henkiseen kypsymiseen, ei vain eväitä menestymiseen). Tyttäresi ei ole myöskään valinnut saattaa sinua maailmaan  kuten sinä hänet ja sitoutunut sitä kautta olemaan vastuussa ja pitämään huolta lapsestaan. Siksi sinun toimintasi lastasi kohtaan on tässä tärkeintä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

1236 (en saa lainattua viestiäsi), en tiedä miten vahingoniloisesti äitisi lällätteli siskollesi, mutta ei tuo ole valitettavasti mitenkään harvinainen tilanne, ettei hammaslääkärikammoisen lapsen hampaita saada hoidettua. Yhden perhetuttavan lapsi sai ysärillä jopa porttikiellon hammaslääkärille, kun puri lääkäriä niin että tuli verta. Ilokaasu ei auttanut. Hammaskalusto saatiin kuntoon vasta vuosia myöhemmin. En tiedä mitä nykyään sitten tehdään. Nukutetaan?

Minkäpäs siinä vanhempi asialle voi tehdä. Itsekin ehkä yrittäisin järkeillä sen kautta, että mieti nyt vielä, ettet kadu aikuisena kun olet jättänyt purentasi korjaamatta.

Siis ihan oikeasti laitat kahdeksanvuotiaan miettimään asiaa ja sen seurauksia ja selviytymään pelostaan ja paniikistaan ja hoitamattomuuden seurauksista ihan yksin. Mielestäni tuo on lapsen kaltoinkohtelua.

No en tosiaan laita "kahdeksanvuotiaan miettimään asiaa ja sen seurauksia ja selviytymään pelostaan ja paniikistaan ja hoitamattomuuden seurauksista ihan yksin", mutta olen utelias, miten sinä saat hoidettua sellaisen lapsen hampaat, joka ei suostu avaamaan suutaan tai puree lääkäriä? Pakottaa ei tietenkään voi, järkeily ja lohduttaminen ei auta, niin mitä teet?

Kun on kyse kahdeksanvuotiaasta, niin aika monta askelta on kyllä jätetty tuohon mennessä vanhemman puolelta käyttämättä, jos lapsi ei suostu suutaan avaamaan harjaamista varten. Tai puree lääkäriä.

Hampaiden harjaus alkaa heti kun vauvalla on ensimmäiset hampaat suussa. Hammastahna on silloin hyvänmakuista ja harja pehmeä. Mutta ei se vauva itse osaa sitä vaatia, vaan vanhempien pitää se ottaa osaksi päivän rutiineja.

Ja sitten kun se on toistuva, miellyttävä rutiini, niin ei 8-vuotias edes mieti koko asiaa. Mutta rutiinit tulevat vanhempien ensin tekemien ja sitten valvomien toistojen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Tämä!

Tässä sanottiin nyt se sana ja asia mitä olen yrittänyt hakea - analysoida. Toisille se on keskusteluissa tärkeää ja he haluavat analysoida ja psykologisoida asioita. Vatvoa. Sitten kun toinen on ratkaisukeskeinen eikä pohdi ja analysoi ja toinen on toista maata, niin hankalaksi menee. Keskustellessa pitää ottaa sekin huomioon, että ehkä se äiti - äitejähän tässä on nostettu tikun nokkaan - ei ehkä osaa keskustella eikä puhua edes itsestään eikä haluakaan jakaa asioita. Kaikki ei vaan osaa niin kuin pitäisi. Ei olla opittu lapsena. 

Ja mikä estää aikuisena opettelun? Vai onko tämä on se kulttuuriero tai sitten vain vanhemman ihmisen psyyke ja oppimistaidot on niin sementoituneet että uuteen ei taivuta vaikka mikä olisi , nuorempi sukupolvi toivoo että vanhemmat opettelisivat puhumaan ja käsittelemään tunteita ja antamaan niille vihdoin tilaa, mutta sitä ei tapahdu. Jos on sokea jollekin niin mitenpä sitä näkeväksi tulee.

Itse uskon että aikuisilla lapsilla on kykyä ymmärtää myös sitä vanhemman näkökulmaa mutta valitettavasti ne vanhemmat vaan menee puolustuskannalle vaikka mitä lapsi sanoisi. 

Vierailija kirjoitti:

Tämä!

Tässä sanottiin nyt se sana ja asia mitä olen yrittänyt hakea - analysoida. Toisille se on keskusteluissa tärkeää ja he haluavat analysoida ja psykologisoida asioita. Vatvoa. Sitten kun toinen on ratkaisukeskeinen eikä pohdi ja analysoi ja toinen on toista maata, niin hankalaksi menee. Keskustellessa pitää ottaa sekin huomioon, että ehkä se äiti - äitejähän tässä on nostettu tikun nokkaan - ei ehkä osaa keskustella eikä puhua edes itsestään eikä haluakaan jakaa asioita. Kaikki ei vaan osaa niin kuin pitäisi. Ei olla opittu lapsena. 

Osaathan sinäkin kirjoittaa ajatuksiasi tässä oikein sujuvasti. Kaikenlaista voi opetella. Ja jos ei osaa kaikkea sanottaa, voi hyvin kuunnella.

Ratkaiskeskeiset helposti ahdistuvat keskustelussa varsinkin kuuntelijan roolissa, ja alkavat tarjota niitä omia ehdotuksiaan. Kokeile kuitenkin kuunnella.

Tee testi. Kysy joku kysymys, esimerkiksi "miltä sinusta tuntui kuin isä ja minä erosimme ja muutettiin?" Sitten keskityt vain kuuntelemaan. Niin pitkään kuin tekstiä tulee. Sitten kysyt seuraavan kysymyksen, esimerkiksi "miltä sinusta tuntui olla siellä uudessa koulussa?" Ja sitten kuuntelet. Jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aikuisten lasteni kanssa puhunut etukäteen avoimesti omasta taustastani- lapsuuteni köyhyydestä ja kaltoinkohtelustani jotka ovat olleet juurisyy omaan puutteelliseen toimintaani äitinä.

Olen ollut nöyrä, pyytänyt anteeksi ja ollut valmis keskustelemaan asioista. Ylisukupolvisuus on tärkeä asia tietää ja ymmärtää että osaa korjata asioita. 

Suhde lapsiin on hyvä ja on ilo nähdä, miten hyviä vanhempia he itse ovat lapsilleen! 

Tiedätkö mitä, minäkin kyllä olen kertonut lapselleni omasta taustastani. Olen ollut nöyrä ja pyytänyt anteeksi, mutta olen tehnyt sen hänen mielestään väärin. Olet niin kuin minä ennen kuin lapseni meni terapiaan. Sinunkin luulosi omasta erinomaisuudestasi voi jonain päivänä romahtaa. 

 

Ap

Pyydät ante

Huom! Nuo kaikki väärät anteeksipyynnöt ovat sinun mielikuvitustasi. Ei sentään kannata noin yksisilmäinen olla! 

Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harvardissa on tehty tutkimus, jonka mukaan vain noin 10-15 % ihmisistä kykenee itsereflektioon, vaikka 95 % ihmisistä kuitenkin väittää olevansa itsetietoisia.

Se selittää tämänkin keskusteluketjun uhrivanhempien törkeitä kommentteja.

Olen itse huomannut, että itsereflektio vaatii korkeaa älykkyyttä. Silti kaikilla älykkäillä ihmisillä ei ole kykyä (tai ehkä halua?) itsereflektioon. 

Miksi ihminen ei voisi olla älykäs, vaikka tunne-elämä on rikki?

Ihmisen älykkyys voi myös olla kapea-alaista ja tilanteeseen sidoksissa. Käsittelemättömien tunteiden hallitsema ihminen voi olla ihan fiksu ja luulla, että toimii loogisesti.

Tuleehan se täällä esiin että ihmisiä on niin monenlaisia, osa arvostaa tunteista puhumista, osa pitää niitä vatvomisena, joku ajattelee että menneisyyttä on turha penkoa ja tee itse paremmin, jokunen sitten haluaa opetella puhumaan ja pyytämään anteeksi, tulemaan vastaan. Elämä vaan on sellaista, että aina ei mene lapsilla ja vanhemmilla yksiin ajatukset ja jokaisella on silti oikeus toimia parhaaksi katsomallaan tavalla ja kantaa seuraukset. Jos kokee että lapsi on kohtuuton eikä näe sitä reiluna ja oikeutettuna niin katkaise välit. Jos vanhempi tuntuu epäkunnioittavalta eikä ole valmis keskustelemaan niin katkaise välit. Tai yrittäkää jotain näennäistä välienpitämistä. Itse näen että vanhemmilla on kuolemaansa saakka velvollisuus keskusteluun lapsensa kanssa siitä että millaista vanhemmuutta on tälle aikanaan antanut - en tarkoita mitään äärimmäistä paskan ottamista ja vallankäyttöä, kyllä aikuisella lapsella on vastuu miten käyttäytyy mutta vanhemman tulisi voida vastata ja keskustella asioista ja ottaa vastaan jopa kiukkua ja ärtymystä, se kuuluu prosessiin. Mutta toki ei epäasiallista sellaista. Sen lapsen prosessi ja vastuu on käyttäytyä kuitenkin aikuismaisesti mutta jos hän kokee että on vihainen ja ärtynyt niin sitten voi ottaa etäisyyttä koska selkeästi tarvitsee tilaa omalle prosessilleen.