Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Minusta suurin ongelma näissä näyttäisi olevan epärealistiset vaatimukset siitä millainen erehtymätön täydellisyys äidin tulee olla, ja haluttomuus kasvaa aikuiseksi ja luopua lapsen roolista. 

JOS terapia tuota tukee, niin karhunpalveluksen tekee "lapselle". Vaikka ehkä terapeutti menee sieltä mistä aita matalin, ruokkii tuota uhriutumista ja ottaa rahat.

Ehkä hän on jopa oikeassa, ehkä ei ole mitään keinoa saada "lasta" ymmärtämään, ettei hän enää ole lapsi. Että lapsuuteen ei kukaan kuitenkaan voi palata, vaan ne korjaavat kokemukset on saatavissa omassa perheessä. Olemalla se täydellinen virheetön äiti, joka on aina 100% vain lapsen käytössä, väsymättä erehtymättä, tai edes elämättä omaa elämää. ,

Tuohan olisi terapeutin täydellistä ammattitaidottomuutta, käytännössä vahvistaa vain kaikki vääristymät mitä asiakas latoo eteen.

Yleensä terapeutti sekä tukee että haastaa muttajos haastaa liikaa asiakas voi lähteä lätkimään. Tai reagoida vaikka itsetuhoisesti, syytellä jne

Kyllä vaatii herkkyyttä tietää miten tukea toista muttei ohjeistaa eikä tietää toåsen puolesta.

https://www.youtube.com/live/hYoQG-_Txjo?si=AyloG46F-o-cZ06x

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

Oletko huomannut, että aika moni kokee oman lapsuutensa niin traumaattisena, että on suosiolla hankkimatta lapsia? Ei halua siirtää sukupolvien vääriä malleja eteenpäin.

Se olisi ollut viisas päätös jos olisi koskaan tullut mieleenkään, mitä voi tulla eteen. Olisi nyt paljon kivempaa ja mielekkäämpää tekemistä kuin roikkua tässä ketjussa. Mutta kun ei tullut mieleenkään. 

Kuka pakottaa roikkumaan tässä ketjussa? Mitä siitä saat tai mikä on motiivisi?

Yritän saada niitä palikoita millä ne katkenneet välit saisi korjattua. Ihan sen takia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

Oletko huomannut, että aika moni kokee oman lapsuutensa niin traumaattisena, että on suosiolla hankkimatta lapsia? Ei halua siirtää sukupolvien vääriä malleja eteenpäin.

Se olisi ollut viisas päätös jos olisi koskaan tullut mieleenkään, mitä voi tulla eteen. Olisi nyt paljon kivempaa ja mielekkäämpää tekemistä kuin roikkua tässä ketjussa. Mutta kun ei tullut mieleenkään. 

Kyllä sinua taas on kaltoin kohdeltu. Pakko on täälläkin roikkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuun ottoa ei voi tapahtua ennenkuin oikeutettu pettymys jopa viha saadaan purettua ja nimenomaan sanallistettua, jäsennettyä ymmärrettäväksi.

Moni terapiassa käyvä on joutunut kantamaan lapsena liikaa vastuuta, huolehtinut vanhempaansa, jätetty oman onnensa nojaan, ehdollistettu olemaan näkymätön ja harmiton vanhemmilleen. Tajuavat sitten jossain kohtaa että homma ei mennyt reilusti niinkuin ei mennytkään. 

Saattaa olla että nykyään terapeutin asiakkaina on yhä enemmän heitä joiden kasvuoloissa ei ole samanlaista räikeää heitteillejättöä, kaltoinkohtelua. Vanhemmat ovat voineet silti olla etäisiä ja paljon fyysisesti poissa.

Miten paljon lapsi saa tarvita vanhempaansa? Miten yksin hänet voidaan jättää? Ihan yhtä huono juttu kuin ylihuolehtiminen ja ahdistunut hössötys.

Ei ylläoleva

Mistähän sinä ne vihat ja syytökset repäisit?

Sinulta ("Vastuun ottoa ei voi tapahtua ennenkuin oikeutettu pettymys jopa viha saadaan purettua") ja syytökset vanhempaa kohtaan on koko tämän keskustelun ytimessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija 

Oletko huomannut, että aika moni kokee oman lapsuutensa niin traumaattisena, että on suosiolla hankkimatta lapsia? Ei halua siirtää sukupolvien vääriä malleja eteenpäin.

Se olisi ollut viisas päätös jos olisi koskaan tullut mieleenkään, mitä voi tulla eteen. Olisi nyt paljon kivempaa ja mielekkäämpää tekemistä kuin roikkua tässä ketjussa. Mutta kun ei tullut mieleenkään. 

Kuka pakottaa roikkumaan tässä ketjussa? Mitä siitä saat tai mikä on motiivisi?

Yritän saada niitä palikoita millä ne katkenneet välit saisi korjattua. Ihan sen takia. 

Kuulostaa hyvältä. Onko tullut mitään hanskaan?

Täällä on ihmisiä sekä toimivissa vanhempi-lapsi -suhteissa että toimimattomissa ja niissä, joissa asiat on saatu korjattua. Jos joku vanhempi aidosti haluaa kuulla ja oppia, saadakseen korjattua yhteyden lapseensa, kannattaisi esittää avoimia kysymyksiä nille vanhemmille, jotka ovat onnistuneet (miten he tekivät sen) sekä niille lapsille, joille on syntynyt tarve käsitellä asioita aikuisuudessa (mitä he kaipaavat). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliymmärtäminen on sitä, että antaa toisen lyödä tai laiminlyödä henkisesti tai fyysisesti siksi, että ymmärtää syyt, miksi näin tapahtuu. Ymmärtäminen on sitä, että ymmärtää, miksi näin tapahtuu, mutta suojaa itsensä vastaavilta tapahtumilta jatkossa, vaikka se johtaisi välien etääntymiseen tai katkeamiseen (toki kannattaa antaa mahdollisuus välien korjautumiselle, mutta kuten tästä ketjustakin näkee, usein vastapuolella ei ole kykyä eikä halua muutokseen). 

Just näin. Yliymmärtäjä saattaa todeta vanhemmastaan näin: "No olihan nuo vanhempani todella kauheita minua kohtaan, ja ovat edelleenkin aika ikäviä ja tuppaavat myös uhriutumaan, mutta ymmärrän heitä koska heillä itsellään oli niin vaikea lapsuus. Ei pidä mennä sörkkimään sitä muurahaispesää. Sellaisia he vain ovat." Normaali ihminen toteaa näin: "Vanhempani kohtelivat minua huonosti, ja ymmä

Yliymmärtäminen on sitä että aikuinen lapsi saa ulkoistaa omat ongelmansa muihin ja sanoa mitä vaan, miten vaan ja silti pitää ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yliymmärtäminen on sitä, että antaa toisen lyödä tai laiminlyödä henkisesti tai fyysisesti siksi, että ymmärtää syyt, miksi näin tapahtuu. Ymmärtäminen on sitä, että ymmärtää, miksi näin tapahtuu, mutta suojaa itsensä vastaavilta tapahtumilta jatkossa, vaikka se johtaisi välien etääntymiseen tai katkeamiseen (toki kannattaa antaa mahdollisuus välien korjautumiselle, mutta kuten tästä ketjustakin näkee, usein vastapuolella ei ole kykyä eikä halua muutokseen). 

Jos vanhempi edelleen lyö tai laiminlyö (outo termi kahden aikuisen väliseen suhteeseen?) aikuista lastaan niin totta hemmetissä se on yliymmärtämistä jos lapsi ei tässä kohtaa tee johtopäätöksiä ja irtaudu tilanteesta. Mutta miten tämä liittyy tähän keskusteluun jossa vanhempaa syytetään lapsuusajan virheistä?

Siitäkö tässä keskustellaan? Luepas uudelleen alusta asti ja ajatuksella. Tämäkin asia tullut esille useamman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Joskus vielä tämän yksilökeskeisen oman navan ympärillä pyörivän systeemin täytyy astua takaisin yhteisöllisyyteen. Sen sijaan, että jatkuvasti keskitytään siihen, mitä Minä olen ansainnut, mikä Minulle kuuluu ja miten Minä voin, aletaan keskittyä siihen, miten minä voin olla iloksi ja hyödyksi. 

Ehkä tämä minä-meininki loppuu vasta, jos tulee sota tai muu kriisi. 

 

Yhteisö, jossa yksi saa perseillä miten lystää ilman, että kukaan saa sitä kyseenalaistaa, ei ole sellainen, johon valitsen kuulua. Luojan kiitos alkuperäisestä ns. perheyhteisöstä pääsee tarvittaessa eroon viimeistään siinä vaiheessa, kun saavuttaa täysi-ikäisyyden. Sitten voi valita ja rakentaa yhteisöjä, joissa yksilöt tulevat hyvin kohdelluiksi.

Minut kasvatettiin niin näkymättömäksi, omia tarpeita vailla olevaksi ja muiden tarpeita täyttäväksi, että en osannut suojella itseäni edes seksuaaliselta väkivallalta ja traumatisoiduin lisää. Varmaan aika tavallinen tarina, että nämä asiat lähtevät kertautumaan aikuisuudessa, kunnes ne on hoidettu kuntoon. 

Todellakin toivon, että olisin saanut sen opin ja validoinnin vanhemmiltani, jonka nyt olen saanut useammalta psykiatrisen puolen henkilöltä. Enää en alistu kenellekään itseni kustannuksella enkä ole enää näkymätön ja vailla tarpeita. Enkä alistu edes vanhemmilleni, koska olen aikuinen ja kasvanut aikuseksi. 

a kun ei tullut mieleenkään. 

Kuka pakottaa roikkumaan tässä ketjussa? Mitä siitä saat tai mikä on motiivisi?

Yritän saada niitä palikoita millä ne katkenneet välit saisi korjattua. Ihan sen takia. 

Kuulostaa hyvältä. Onko tullut mitään hanskaan?

Kiitos, olen saanut paljon ajateltavaa. Tosin en tiedä miten sitä voisin hyödyntää kun välit ovat poikki eikä mitään yhteyksiä ole.

 

Yliymmärtäminen on sitä että aikuinen lapsi saa ulkoistaa omat ongelmansa muihin ja sanoa mitä vaan, miten vaan ja silti pitää ymmärtää.

****

Tässä kontekstissa lapsen yliymmärtäminen vanhempiaan kohtaan on sitä, että omista mt-ongelmistaan ja traumaoireistaan huolimatta, lapsi edelleen selittää, että lapsuus oli (riittävän) hyvä ja että vanhemmat rakastivat ja tekivät parhaansa. Pitää riisua yliymmärtämis-lasit ja alkaa nähdä asiat ja niiden seuraukset objektiivisesti. 

Monilla vanhempisuhde on edelleen vääristynyt, koska vanhempi ei ole kehittänyt itseään, joten tarvitaan yliymmärtämisen lopettamista, jotta suhde ei vahingoittaisi lasta lisää. 

Vierailija kirjoitti:

Sinun mielestäsi siis lapsen tulee kieltää vihansa, kun hän kokee tulleensa väärin kohdelluksi? Kasvatat kynnysmattoa, jonka tulee läheisriippuvaisesti unohtaa omat tarpeensa ja tunteensa ja masentuneena palvella muita niin kauan kunnes voimat loppuu?

Ei, vaan lapsen tulee aikuisena pystyä käsittelemään asioita vanhempiensa kanssa aikuisen ihmisen tavoin, ei kolmevuotiaana lapsena. Sen sijaan että "purkaa vihaa", tulee ymmärtää myös ne tilanteet missä vanhempi on ollut silloin kun itse on ollut lapsi eikä suhtautua kaikkeen tapahtuneeseen ikäänkuin elämässä ei olisi ollut muita muuttujia kuin hän.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ihmisiä sekä toimivissa vanhempi-lapsi -suhteissa että toimimattomissa ja niissä, joissa asiat on saatu korjattua. Jos joku vanhempi aidosti haluaa kuulla ja oppia, saadakseen korjattua yhteyden lapseensa, kannattaisi esittää avoimia kysymyksiä nille vanhemmille, jotka ovat onnistuneet (miten he tekivät sen) sekä niille lapsille, joille on syntynyt tarve käsitellä asioita aikuisuudessa (mitä he kaipaavat). 

 

Tässähän minä nyt kyselen. Ihan vilpittömästi haen apuja.

Vierailija kirjoitti:

a kun ei tullut mieleenkään. 

Kuka pakottaa roikkumaan tässä ketjussa? Mitä siitä saat tai mikä on motiivisi?

Yritän saada niitä palikoita millä ne katkenneet välit saisi korjattua. Ihan sen takia. 

Kuulostaa hyvältä. Onko tullut mitään hanskaan?

Kiitos, olen saanut paljon ajateltavaa. Tosin en tiedä miten sitä voisin hyödyntää kun välit ovat poikki eikä mitään yhteyksiä ole.

Ehkä se vielä joskus tulee ja näitä oppeja voi hyödyntää ihan kaikissa ihmissuhteissa ja etenkin oman itsensä kanssa. Meille jokaiselle oma itse on kuitenkin se tärkein ja kun siitä on pitänyt terveesti hyvän huolen, se valuu sitten muidenkin hyväksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen yliymmärtänyt vanhempiani yli 40 vuotta ja todella moni muukin toimii niin. Me yliymmärtäjät olemme helposti niitä, jotka olemme vielä syvemmällä suossa kuin ne, jotka ovat osoittaneet tyytymättömyyttään asioihin läpi elämänsä. Me olemme kaasuvalottaneet itsellemme kaiken "normaaliksi" ja että vanhemmat ovat tehneet parhaansa meidän eteemme. No, läheskään aina eivät ole ja läheskään aina se paras ei ole lähellekään riittävää, vaikka olisivatkin yrittäneet.

Mitä tämä yliymmärtäminen tarkoittaa käytännössä? Mitä haittaa on siitä että ymmärtää vanhempiensa puutteet ja lähtökohdat?

 

Sitä haittaa, jos ottaa vastaan kaltoinkohtelua vanhemmaltaan (sekä muissa ihmissuhteissa, koska siihen on oppinut), koska sillä vanhemmalla on ollut niin vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitäs lottoat, kuinka usein lapsiaan kaltoinkohdelleiden vanhempien kanssa voi käydä asiallista ja kehittävää keskustelua, kun se keskustelu sisältää kritisointia heitä kohtaan? Täysi mahdottomuus. Ideaalitilanteessa kaikki keskustelisivat aina fiksusti ja rauhallisesti, ja asiat soljuisivat eteenpäin kuin vettä vaan. Todellisuus on paljon karumpi. 

Sekö sitten auttaa tässä että purkaa vihaansa vanhempiin, kuten edellä ehdotettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä aikuinen lapsi on ollut lapsena haastava lapsi. Vaikea, valehteleva, kuriton, tms. 

 

Miten vanhempi toimii? Kiristää otettaan, uhkailee, rakaiseen.

Tämä ei auta lapseen. Noidankehä jatkuu.

Aikuisena lapsi syyttää vanhempiaan ja vanhemmat puolustautuvat. Kumpi heistä on oikeassa? 

Ei ole mitään "oikeassa olemista" tai "syyllistä". Jos on tuollaiseen tarve, on itsellä jotain vikaa päässä ja self help tai terapia auttaisi. On asioita, jotka pitää selvittää, ei se ole nollasummapeliä eikä tuomioistuin. Siinä hedelmällisimmillän ollaan samalla puolella ja yhteinen halu saavuttaa yhteinen hyvä olo eikä se ole pois kummaltakaan. 

 

"Kumpi on oikeassa" ei ole olennaista niiden kahden yksilön suhteessa. Mutta ulkopuolisille keskustelijoille asialla on aika paljonkin merkitystä.

Jos vanhemmille on sattunut erityisen karmaiseva lapsi, minun oikeudentajuuni ei ainakaan sovi automaattisesti kaataa (edes tämän keskustelun yleisellä tasolla) vastuuta koko stressaavasta tilanteesta vanhempien - varsinkaan vain yhden vanhemman - päälle. Samalla tiedostan, ettei se tilanne alaikäisenkään vika ole, varsinkaan jos kyseinen alaikäinen on vaikka autismin kirjolla tai muuten tavallista kyvyttömämpi hallitsemaan omia reaktioitaan. Mutta ketään ei hyödytä vyöryttää syyllisyyttä sellaisen vanhemman päälle, joka ei stressaavan tilanteen ollessa päällä osannut käyttää juuri oikeita silkkihansikkaita hankalan lapsensa kanssa, vaan erehtyi luulemaan että ihan normaali arki ja normaali vanhemmuus riittää.

Itse olen jäänyt lapsettomaksi osittain siitä syystä, että olen nähnyt miten ihan mukavien, normaalien ihmisten elämä on mennyt pilalle karmaisevan jälkikasvun ansiosta. Valtaosalla ihmisistä ei ole ongelmalapsia - edes niillä jotka eivät selkeästi ole hyviä vanhempia! - mutta rulettiahan tuo näyttää olevan. Ja kaikki on aina vanhempien syy. Lempeäluonteinen vanhempi saa puolestaan pyyhkeitä sitten siitä, mikset pitänyt jyrkempää kuria, mitäs läksit ja kasvatit niin huonosti, nih. Joku toinen lapsi sitten taas tarvitsisi sitä lempeää vanhempaa oman hirviövanhempansa sijaan, mutta kun ruletissa nyt kävi näin huono mäihä.

Pahimmassa tapauksessa samaan aikaan päälle kaatuu teinihirviö, työpaikan menetys ja läheisen kuolema, ja siinä pitäisi sitten paitsi pysyä normaalijärkisenä myös onnistua nousemaan stressin yläpuolelle täydellisen valaistuneena, niin ettei tunne inhimillistä mielipahaa mistään. Ommm.

No thanks. Minulla oli ihan tarpeeksi kestämistä elämän kriiseissä ilman kiukuttelevia lapsiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulluksi ja kuulluksi, jankkaa ihan kuin pikkulapsi "äiti kato". 

Miksi noi tajua olla aikuisia, vaan sitkeästi haluavat pysyä lapsen roolissa? Siinä se ongelma on. Ei haluta olla aikuisia ja ottaa aikuisen vastuu omasta elämästä. Etsitään syyllisiä, kun pitäisi etsiä ratkaisuja tähän päivään. 

Sitähän he juuri tekevät, kasvavat aikuisiksi, vaikka se on vaikeaa lapseksi jääneen äidin kanssa. Aikuiseksi ei voi hypätä, vaan se vaatii askelet. Se lapsi yrittää nyt tarjota äidille mahdollisuutta ottaa ne ehkä vuosikymmeniä sitten väliin jääneet askelet. Äiti kieltäytyy. Lapsi haluaa kasvaa, joten tekee sen terapeutin ja muiden läheistensä kanssa ja äiti jää omaan keskenkasvuiseen tilaansa, lapsiaikuiseksi.

Toi on kyllä ihan hemmetin törkeää. Mutta kasva sinä vain terapeu

Mikä olisi mielestäsi vaihtoehto? Ottaa koko elämä turpaansa, henkisesti/fyysisesti, vanhemmaltaan? Miksi pitäisi?