Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuun ottoa ei voi tapahtua ennenkuin oikeutettu pettymys jopa viha saadaan purettua ja nimenomaan sanallistettua, jäsennettyä ymmärrettäväksi.

Moni terapiassa käyvä on joutunut kantamaan lapsena liikaa vastuuta, huolehtinut vanhempaansa, jätetty oman onnensa nojaan, ehdollistettu olemaan näkymätön ja harmiton vanhemmilleen. Tajuavat sitten jossain kohtaa että homma ei mennyt reilusti niinkuin ei mennytkään. 

Saattaa olla että nykyään terapeutin asiakkaina on yhä enemmän heitä joiden kasvuoloissa ei ole samanlaista räikeää heitteillejättöä, kaltoinkohtelua. Vanhemmat ovat voineet silti olla etäisiä ja paljon fyysisesti poissa.

Miten paljon lapsi saa tarvita vanhempaansa? Miten yksin hänet voidaan jättää? Ihan yhtä huono juttu kuin ylihuolehtiminen ja ahdistunut hössötys.

Ei ylläoleva mielestäni ole syy vihaan ja syytöksiin vaan asial

Sinun mielestäsi siis lapsen tulee kieltää vihansa, kun hän kokee tulleensa väärin kohdelluksi? Kasvatat kynnysmattoa, jonka tulee läheisriippuvaisesti unohtaa omat tarpeensa ja tunteensa ja masentuneena palvella muita niin kauan kunnes voimat loppuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuun ottoa ei voi tapahtua ennenkuin oikeutettu pettymys jopa viha saadaan purettua ja nimenomaan sanallistettua, jäsennettyä ymmärrettäväksi.

Moni terapiassa käyvä on joutunut kantamaan lapsena liikaa vastuuta, huolehtinut vanhempaansa, jätetty oman onnensa nojaan, ehdollistettu olemaan näkymätön ja harmiton vanhemmilleen. Tajuavat sitten jossain kohtaa että homma ei mennyt reilusti niinkuin ei mennytkään. 

Saattaa olla että nykyään terapeutin asiakkaina on yhä enemmän heitä joiden kasvuoloissa ei ole samanlaista räikeää heitteillejättöä, kaltoinkohtelua. Vanhemmat ovat voineet silti olla etäisiä ja paljon fyysisesti poissa.

Miten paljon lapsi saa tarvita vanhempaansa? Miten yksin hänet voidaan jättää? Ihan yhtä huono juttu kuin ylihuolehtiminen ja ahdistunut hössötys.

Ei ylläoleva mielestäni ole syy vihaan ja syytöksiin vaan asial

Mitäs lottoat, kuinka usein lapsiaan kaltoinkohdelleiden vanhempien kanssa voi käydä asiallista ja kehittävää keskustelua, kun se keskustelu sisältää kritisointia heitä kohtaan? Täysi mahdottomuus. Ideaalitilanteessa kaikki keskustelisivat aina fiksusti ja rauhallisesti, ja asiat soljuisivat eteenpäin kuin vettä vaan. Todellisuus on paljon karumpi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastuun ottoa ei voi tapahtua ennenkuin oikeutettu pettymys jopa viha saadaan purettua ja nimenomaan sanallistettua, jäsennettyä ymmärrettäväksi.

Moni terapiassa käyvä on joutunut kantamaan lapsena liikaa vastuuta, huolehtinut vanhempaansa, jätetty oman onnensa nojaan, ehdollistettu olemaan näkymätön ja harmiton vanhemmilleen. Tajuavat sitten jossain kohtaa että homma ei mennyt reilusti niinkuin ei mennytkään. 

Saattaa olla että nykyään terapeutin asiakkaina on yhä enemmän heitä joiden kasvuoloissa ei ole samanlaista räikeää heitteillejättöä, kaltoinkohtelua. Vanhemmat ovat voineet silti olla etäisiä ja paljon fyysisesti poissa.

Miten paljon lapsi saa tarvita vanhempaansa? Miten yksin hänet voidaan jättää? Ihan yhtä huono juttu kuin ylihuolehtiminen ja ahdistunut hössötys.

Ei ylläoleva

Sairasta, että on olemassa ihmisiä jotka kuvittelevat voivansa sanella mitä toiset ihmiset tuntevat. Äärimmäistä manipulaatiota ja kontrollointia. 

Vierailija kirjoitti:

"Kiitos tästä luennosta. Viestini oli toki provokatiivinen, enkä usko sodan tuovan hyvinvointia. 

kuitenkaan en usko, että tämä yksilökeskeisyys tuo myöskään mitään hyvää.

Nuorten pahoinvointi on ihan omalla levelillään , vaikka terapiassa käydään koko ajan enemmän. Voidakseen hyvin, ihminen tarvitsee kokemuksen, että hän on tärkeä.

Merkityksellisyyden kokemus ei tule omaan napaan katselusta, vaan syntyy vuorovaikutuksessa joko luontoon tai muihin ihmisiin. "

Alat pikkuhiljaa lähestyä oikeaa aihetta.

Vanhempien osuus näkyy juuri siinä koetussa vuorovaikutuksessa, sen mahdollisissa vinoumissa ja opituissa tai oppimatta jääneissä vuorovaikutustaidoissa.

Näitä sitten mm. terapiassa korjaillaan.

Niin sinä ehkä terapeuttina haluat uskoa. Valitettavasti tosi usein terapia repii muttei korjaa ja niitä huonoja terapeutteja on liikaa. Ratkaisu olisi yhteisöllisyyden vahvistaminen, ei se, että kaikilla olisi terapeutti. Kaikkien lapsuudessa on asioita, joiden avulla voidaan väärissä käsissä hajottaa suhde vanhempiin.

Käsitelty ja käsitelty. Eli vasta kun on saanut kaataa sen (enimmäkseen aiheettoman) likasangon ihan tavallisen vanhemman niskaan (ilman että vanhempi saa edes kertoa mitalin toista puolta), silloinko vasta voi ottaa vastuun itsestään?

Voe voe.

Tätä lukiessa ei voi välttyä ajatukselta että juuri tästä on kyse, "lapsen" haluttomuudesta lakata olemasta lapsi. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta suurin ongelma näissä näyttäisi olevan epärealistiset vaatimukset siitä millainen erehtymätön täydellisyys äidin tulee olla, ja haluttomuus kasvaa aikuiseksi ja luopua lapsen roolista. 

JOS terapia tuota tukee, niin karhunpalveluksen tekee "lapselle". Vaikka ehkä terapeutti menee sieltä mistä aita matalin, ruokkii tuota uhriutumista ja ottaa rahat.

Ehkä hän on jopa oikeassa, ehkä ei ole mitään keinoa saada "lasta" ymmärtämään, ettei hän enää ole lapsi. Että lapsuuteen ei kukaan kuitenkaan voi palata, vaan ne korjaavat kokemukset on saatavissa omassa perheessä. Olemalla se täydellinen virheetön äiti, joka on aina 100% vain lapsen käytössä, väsymättä erehtymättä, tai edes elämättä omaa elämää. ,

Eli et ole vieläkään ymmärtänyt keskustelun pointtia? 

Kun näitä lasten kokemuksia vanhemmistaan lukee, niin ei kukaan vanhempi joka ei ole ammatiltaan psykoterapeutti ei pysty kasvattamaan psyykeltään terveitä lapsia. Vain täydelliset vanhemmat voivat onnistua eivät muut, koska aina menee jossain väärin. Väärin on sekin jos koittaa ymmärtää vajavaisia vanhempiaan, koska se on yliymmärtämistä. 

 

pitäköön tätä nyt joku itsesäälissä vikinänä, mutta kun niissä omissa haasteissaan ja nahkoissaan ne vanhemmat elävät, niine kokemuksineen mitä ovat itse lapsuudessaan kokeneet, niin ei ole täydellisiä vanhempia. Ei vaan ole. Vuoteen mahtuu monta päivää, osan niistä lapset sairastaa, valvotaan, maksetaan lainaa, ollaan työssä tai työttöminä. Kaikilla omat huolensa ja murheensa. Omat vastuunsa ja oma epätäydellisyytensä. 

 

Minusta se on niiltä parhaansa yrittäneiltä vanhemmilta liikaa vaadittu, että heidän olisi pitänyt olla valmiita vanhemmuuteen silloin, kun lapset syntyvät. Yhdessähän siinä kasvetaan. Näin on sanottu neuvolassakin, vanhemmaksi kasvetaan lapsen kanssa. 

 

Ellei tämä riitä, kaikilta vanhemmiksi aikovilta pitäisi vaatia lapsiajokortti. Siis käydä se terapia jo etukäteen, että osaavat toimia oikein. Tosin siinä terapiassa olisi kuitenkin se aukko, ettei koskaan voi käydä etukäteen läpi niitä haasteita, mitä elämässä voi tulla. Niitä ei vaan voi käsitellä teoreettisesti. Eikä niitten läpikäymistä voi harjoitella etukäteen. Elämä ei vaan koskaan ole valmista. 

 

Nämä tulevat esille myös parisuhteissa. Jotkut eivät ymmärrä, että konfliktissa voi olla tilanne, jossa molemmat ovat oikeassa (molemmilla on validi syy kokea miten kokee) eikä oleellista ole oikeudenkäynti vaan toistensa kohtaaminen ja tilainteiden ymmärtäminen. Se, jonka mielestä on vain yksi totuus, pitää kiinni omastaa ja nollaa toisen, koska kun hän on kerran itse oikeassa, toisen on oltava väärässä. 

Tuo ei ole kehittynyt tapa hoitaa asioita eikä niillä eväillä voi ylläpitää hyviä ihmissuhteita vaan niiden pysyvyys on aina revitty toisen selkänahasta, sen, jonka rooli on olla aina väärässä ja ymmärtää toisen puolustusselitykset. 

Esimerkki omasta elämästä. Kerroin, miten minua sattui tapahtuma x. Henkilö sitten puolustautui, että näin nyt vaan tapahtuu syistä y ja z. Aiemmin olisin varmaan jäänyt vaan kokemaan tuskaani ja nielemään kaiken. Nyt, terapian myötä, osasin todeta, että ymmärrän hyvin asiat y ja z. Se ei kuitenkaan poista sitä, että tapahtuma x saattuu minuun kovaa, joudun sivullisena heitetyksi bussin alle ja jos tähän ei saada muutosta, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin poistua tilanteesta (ja ihmissuhteesta). 

Vierailija kirjoitti:

Käsitelty ja käsitelty. Eli vasta kun on saanut kaataa sen (enimmäkseen aiheettoman) likasangon ihan tavallisen vanhemman niskaan (ilman että vanhempi saa edes kertoa mitalin toista puolta), silloinko vasta voi ottaa vastuun itsestään?

Voe voe.

Tätä lukiessa ei voi välttyä ajatukselta että juuri tästä on kyse, "lapsen" haluttomuudesta lakata olemasta lapsi. 

Olet mielenvikainen ihmishirviö, jos kuvittelet, että lapsensa henkisesti rikkovat vanhemmat ovat ihan tavallisen normaaleja vanhempia. Onko sinut kasvattanut se hyypiöukko joka sulki lapsensa kellariin ja teki heille kauheuksia? Joka tapauksessa, et ole normaali. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelen juuri kirjaa "Onneksi äitini kuoli". 

Omalla kohdallani on ollut ihan todella surullista ja järkyttävää huomata, että rakkaan äitini kuoleman jälkeen, surun hälvettyä, aloin tajuta, että hänen kuolemansa oli minun vapauteni. 

Niin. Kannattaa kasvaa itselliseksi aikuiseksi ja jättää omien vanhempiensa puutteet menneeseen, mielellään jo silloin kun vanhemmat ovat vielä elossa. 

On vähän vaikea kasvaa, kun ei ole palikoita ja vanhempi ottaa ne vähätkin aina kädestä pois. Onneksi niitä korvaavia palikoita voi saada muiltakin, vaikka siltä terapeutilta.

Miten se vanhempi ottaa palikoita pois? Kasva aikuiseksi äläkä anna niitä palikoita, kukaan ei

Kaikki eivät osaa sanoa ajatuksiaan pehmeästi, suloisesti ja sokerikuorrutteisesti. Osa haluaa käsitellä asiat asioina juuttumatta tunteisiin. 

Paikkansa silläkin huomiolla on. Jossain kohtaa tulee se tilanne, että päättää että oman hyvän elämän avaimet ovat TÄLLÄ HETKELLÄ omissa käsissä. Ei enää kiinnosta yrittääkö joku kävellä yli. Ei halua antaa kellekään sitä valtaa eikä halua märehtiä.

Ota mielipiteenä, joka on eri kuin sinun. Mielipiteistä ei kannata triggeröityä, energiansa voi suunnata muualle. (Taas neuvo jota et pyytänyt).

Olen eri

Vierailija kirjoitti:

Kun näitä lasten kokemuksia vanhemmistaan lukee, niin ei kukaan vanhempi joka ei ole ammatiltaan psykoterapeutti ei pysty kasvattamaan psyykeltään terveitä lapsia. Vain täydelliset vanhemmat voivat onnistua eivät muut, koska aina menee jossain väärin. Väärin on sekin jos koittaa ymmärtää vajavaisia vanhempiaan, koska se on yliymmärtämistä. 

 

pitäköön tätä nyt joku itsesäälissä vikinänä, mutta kun niissä omissa haasteissaan ja nahkoissaan ne vanhemmat elävät, niine kokemuksineen mitä ovat itse lapsuudessaan kokeneet, niin ei ole täydellisiä vanhempia. Ei vaan ole. Vuoteen mahtuu monta päivää, osan niistä lapset sairastaa, valvotaan, maksetaan lainaa, ollaan työssä tai työttöminä. Kaikilla omat huolensa ja murheensa. Omat vastuunsa ja oma epätäydellisyytensä. 

 

Minusta se on niiltä parhaansa yrittäneiltä vanhemmilta liikaa vaadittu, että heidän olisi pitänyt olla valmiita vanhemm

Olet ihan oikeassa, että juuri tuollaisen retoriikan käyttäminen on uhriutumista. Annoit hienon esimerkin. Hyvä, että tunnistat itsessäsi tuon haitallisen piirteen. Nyt voit lähteä työstämään sitä päästäksesi siitä eroon. 

Jaa, mt-ongelmaa on monen moista. Myötätunto väkisin tässä on niiden ihan tavallisten vanhempien puolella, joiden lapsi on sairastunut, ja päättänyt (joko yksin tai terapeutin kanssa), että vika on epätäydellisen lapsuuden.

Toki on oikeasti todella huonoja vanhempia, mutta heistä ei tässä nähdäkseni ole lainkaan kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä alkaa kyllä käydä vanhempia todella sääliksi. Odottakaapa vaan, kun omat lapsenne tulevat syyttämään ja syyllistämään teitä itseänne elämänsä pilaamisesta.

Samaa minä ajattelen, mitä sitten kun henkisesti lapsen roolista väkisin kiinni pitävä saa omia lapsia. Säälin näitä lapsia.

Oletko huomannut, että aika moni kokee oman lapsuutensa niin traumaattisena, että on suosiolla hankkimatta lapsia? Ei halua siirtää sukupolvien vääriä malleja eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Kun näitä lasten kokemuksia vanhemmistaan lukee, niin ei kukaan vanhempi joka ei ole ammatiltaan psykoterapeutti ei pysty kasvattamaan psyykeltään terveitä lapsia. Vain täydelliset vanhemmat voivat onnistua eivät muut, koska aina menee jossain väärin. Väärin on sekin jos koittaa ymmärtää vajavaisia vanhempiaan, koska se on yliymmärtämistä. 

 

pitäköön tätä nyt joku itsesäälissä vikinänä, mutta kun niissä omissa haasteissaan ja nahkoissaan ne vanhemmat elävät, niine kokemuksineen mitä ovat itse lapsuudessaan kokeneet, niin ei ole täydellisiä vanhempia. Ei vaan ole. Vuoteen mahtuu monta päivää, osan niistä lapset sairastaa, valvotaan, maksetaan lainaa, ollaan työssä tai työttöminä. Kaikilla omat huolensa ja murheensa. Omat vastuunsa ja oma epätäydellisyytensä. 

 

Minusta se on niiltä parhaansa yrittäneiltä vanhemmilta liikaa vaadittu, että heidän olisi pitänyt olla valmiita vanhemm

Ongelma on siinä, että moni vanhempi uskoo yrittäneensä parastaan, mutta koska hänellä ei ole harmainta käsitystäkään siitä, mikä objektiivisesti ajateltuna olisi ollut oikean suuntaista toimintaa, hänen parhaansa on voinut mennä täysin metsikköön. 

Ja kuten sanottu, paras ei välttämättä ole riittävä. 

Aidosti parhaansa tekemistä on se, että tiedostaa olevansa itse epätäydellinen (tähän asti moni pääsee ja pitää tätä tasoa riittävänä) ja lähtee aktiivisesti työstämään sitä kasvua ja niitä omia ratkaisevia ongelmakohtiaan. Toki, niistä ei välttämättä ole mitään hajua silloin, kun lapsi on lapsi. Lapsi ei tiedä, millaisissa oloissa hänen kuuluisi kasvaa eikä hänellä muutenkaan ole valtaa asioiden muuttamiselle.

Siksi näitä käydään läpi sitten siinä vaiheessa, kun lapsi on aikuinen ja alkaa ymmärtää, mitä ongelmia hänen lapsuutensa on hänelle aiheuttanut ja missä kohdissa hänen itsensä pitää vielä kasvaa ja opetella asioita. 

Itsekkäät, uhriutuvat, lapselliset, vastuuta pakoilevat marttyyrit - teidän olisi hyvä tehdä syvää itsetutkiskelua ihan KAIKKIEN ympärillänne olevien ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. Ette ole vain huonoja vanhempia, vaan myös rasittavia työkavereita, saatanallisia naapureita, valittavia asiakkaita ja kaikin tavoin negatiivista energiaa puskevia myrkkytynnyreitä. Tehkää kanssaihmisillenne palvelus, tajutkaa miten käyttäydytte ja muuttakaa sitä käytöstä. 180 astetta, kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Jaa, mt-ongelmaa on monen moista. Myötätunto väkisin tässä on niiden ihan tavallisten vanhempien puolella, joiden lapsi on sairastunut, ja päättänyt (joko yksin tai terapeutin kanssa), että vika on epätäydellisen lapsuuden.

Toki on oikeasti todella huonoja vanhempia, mutta heistä ei tässä nähdäkseni ole lainkaan kyse.

Rakas, et ole tavallinen, etkä tosiaankaan ole ollut tavallinen vanhempi. 

"Terapian ongelma on se, että kaikkea tuijotetaan sen yhden ihmisen näkökulmasta. Asiat kuitenkin tapahtuvat vuorovaikutuksessa, ei yksipuolisesti. Asioihin vaikuttaa myös muut tekijät, joita terapiassa napottava tyyppi ei tiedosta. 

 

Jotta terapiasta olisi apua, pitäisi sen ulottua laajemmin, kuin yhden ihmisen omasta näkökulmasta lukittuihin kokemuksiin ja tunteisiin. Jos vanhempi on ollut se ikävä ihminen, niin kannattaisi jututtaa myös sitä vanhempaa. Voi ilmetä, että se terapiassa oleva lapsi on itse asiassa ollut itse piru ja vanhempi se, joka on saanut taiteilla selvitäkseen täysjärkisenä tämän mussukan kanssa. 

 

Elämä tapahtuu kahden ihmisen aktiivisessa vuorovaikutuksessa, ei pelkästään vastaanottajan roolissa. Näin ollen se uhriksi itsensä kokeva on takuulla osallistunut kuvioon jollain lailla. Jos hän ei ole ollut patterin sidottuna vankina, niin takuulla kumpikin on soppaa keittänyt laillaan. Anteeksipyyntöjä voi vaatia, mutta useimmissa tapauksissa niitä joutuu myös itse esittämään."

Vauvaikäisestä "takuulla osallistunut kuvioon", kun persoonallisuushäiriöiset/muuten sairaat/keskenkasvuiset vanhemmat jättävät lapsen yksin kasvamaan/ohjaavat lapsen kannattelemaan heitä? Kova on tarve sälyttää vastuu vanhempien tekemisistä lapsille, samalla kun suureen ääneen rääytään aikuisia lapsia ottamaan vastuu vain itsestään ja omasta elämästään.

Ja sitähän joku jo ehtikin kommentoimaan, mitä mieltä oli "jututtamisestaan". Parempi, että lapsi katkaisee välit kuin että vanhempi joutuisi kohtaamaan ja arvioimaan omaa käytöstään ja tekojaan.

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäät, uhriutuvat, lapselliset, vastuuta pakoilevat marttyyrit - teidän olisi hyvä tehdä syvää itsetutkiskelua ihan KAIKKIEN ympärillänne olevien ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. Ette ole vain huonoja vanhempia, vaan myös rasittavia työkavereita, saatanallisia naapureita, valittavia asiakkaita ja kaikin tavoin negatiivista energiaa puskevia myrkkytynnyreitä. Tehkää kanssaihmisillenne palvelus, tajutkaa miten käyttäydytte ja muuttakaa sitä käytöstä. 180 astetta, kiitos. 

360 astetta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itsekkäät, uhriutuvat, lapselliset, vastuuta pakoilevat marttyyrit - teidän olisi hyvä tehdä syvää itsetutkiskelua ihan KAIKKIEN ympärillänne olevien ihmisten hyvinvoinnin vuoksi. Ette ole vain huonoja vanhempia, vaan myös rasittavia työkavereita, saatanallisia naapureita, valittavia asiakkaita ja kaikin tavoin negatiivista energiaa puskevia myrkkytynnyreitä. Tehkää kanssaihmisillenne palvelus, tajutkaa miten käyttäydytte ja muuttakaa sitä käytöstä. 180 astetta, kiitos. 

360 astetta. 

 

Back to square one?