Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Eikö se aikuinen saa suuta ihan itse auki, miksei itse sano perseilevälle sisarukselle? 

Kannattaa kasvaa aikuiseksi.

Vierailija kirjoitti:

"Kun tulkitset kritiikin, tuomitsemisen, vihan tai minkä tahansa pelon muodon hyökkäykseksi itseäsi vastaan etkä rakkauden pyynnöksi, olet tulkinnut väärin sen mitä joku halusi sinulle sanoa sillä ainoalla tavalla minkä hän osasi." B.H.

Juuri näin. Lisäksi pienikin kritiikki selvästi tulkitaan hyökkäykseksi, ja torjutaan. Umpikuja.

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Jäisitkö itse huonoon parisuhteeseen? Sellaiseen jonka jälkeen tatvitsisit terapiaa? Niimpä niin. Järkevää lähteä huonosta ihmissuhteesta. 

Vierailija kirjoitti:

"Hallelujaa terapialle, menneisyyden tonkimiselle ja paskoille äideille ja loukatuille lapsille! Yhyy!"

Tämä keskustelu lähti liikkeelle nimenomaan loukatun äidin valituksesta. Sehän tässä on tärkeintä, pyhä äiti!

Äidit ovat ihmisiä. Mutta nyt on muodostunut ryhmä näitä aikuisia lapsia, jotka ottavat, että heidän olisi pitänyt olla ollut täydellisiä heidän lapsuudessaan ja koska he eivät olleet, niin kaikki ne omat virheet ja epäonnistumiset voi sitten kaataa äitien syyksi. Kun äiti ei sitä ja äiti ei tätä ja nyt olen sitten epäonnistunut ja joudun käymään terapiassa. 

Joku raja sillekin, että kuinka paljon muut ovat vastuussa niistä omista surkeista valinnoista, jota on suunnilleen saanut tehdä siitä asti kun yksin sai mennä kouluun. Äitisi ei valinnut sitä halusitko opiskella taimet, halusitko aloittaa viinanjuonnin, tupakanpolton tai vaikka liikkua huonoissa piireissä. Hän ei todennäköisesti valinnut puolisoasi, eikä asuinmaatasi. Eikä edes ruokaostoksiasi. Saat todennäköisesti jopa päättää ihan itse latatko puhelimesi äänettömälle. Ja jos et saa, niin sinä olet ihan itse päättänyt antaa hänelle tuon vallan. 

Miten jotkut jaksaa murehtia mitä muut on mieltä omista valinnoista. Mä olen laittanut välit poikki väkivaltaisiin luonnevikaisiin vanhempiin jo 17 v sitten. Varmaan joku (tai moni) joka ei tunne tilannetta tai mitä mun lapsuudessa tapahtui, ajattelee että minä olen vaikea lapsi ja kiittämätön kun en ymmärrä vanhempiani. Mutta MITÄPÄ SITTEN? Ei yhtään mitään. Se riittää että itse tiedän päätökseni perusteet ja tiedän että tein oikein, eritoten lasteni takia joita suojelen. Se mitä muut ajattelee ja spekuloi ei ole minun ongelmani. 

siksi tämä ketjukin on outo, moni laittaa valtavan painoarvon sille mitä muut miettii ja ajattelee.

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Oliko tämä joku kilpailu?

Aikuistuville lapsille usein käy niin, että esimerkiksi seurustelusuhteen kautta tulevat osaksi perhettä, jossa kommunikoidaan normaalisti. Tunteitaan saa osoittaa, ja niille saa vastakaikua.

Silloin oman perheen tunnekylmyys paljastuu, ja tulee tietoiseksi sellaisesta, jonka on aina sisällään tiennyt.

Silloin tekee arvion, että lähteäkö muuttamaan lapsuudenperhettään vai suunnatako omaan, omanlaiseen tulevaisuuteen. Aika harva nuori jää hakkaamaan päätänsä seinään, vaan lähtee. Eikä todellakaan kärsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se suusanallinen hyökkäys on hyökkäys myös. Vai meneekö se niin, että omalle äidille saa sanoa mitä vaan, oli totta tai ei?

Kannattaa kasvaa aikuiseksi. Sanoisiko noin ystävälle, että enhän minä pahoinpidellyt, hyökkäsin vain sanallisesti kimppuun, mitä siis valitat?

"Oli totta tai ei". Aloita vain sillä, että kyseenalaistat kaiken, mitä toinen sanoo. Pysy sitten tiukasti poterossasi, äläkä vahingossakaan edes harkitse, että sanoissa voisi olla totuuden siemen.

Ja sitten vain odotat, että tilauksesi saapuu. Sillä se varmasti tulee.

 

Miksi taas hyökkäät? Onko sinulla yhtään toimivaa ihmissuhdetta? Tämä ei ole ilkeily, vaan vilpitön kysymys.

Minusta on tervettä omassa päässä kyseenalaistaa oman vanhemman toimintaa. Mutta tuolla tyylillä ei mik

Ironista kyllä, kaikki ihmissuhteeni ovat toimivia, paitsi välit vanhempiini. Kaikki muut ovat kohdelleet minua hyvin. On lapsuusaikainen kaveripiiri ja opiskeluaikainen ystäväporukka, joka on kuin se perhe, jota en koskaan saanut. Lisäksi muutama yksittäinen luottoystävä.

Pysyvän parisuhteen muodostaminen on lapsuustraumojen vuoksi valitettavasti ollut mahdotonta, vaikka monen exänkin kanssa pidämme edelleen yhteyttä. On vain todella vaikea luottaa keneenkään, kun oma vanhempi on pettänyt täysin luottamuksen.

Isäni on ajanut minua kirveen kanssa humalassa, äitini maannut humalassa mitenkään minuun reagoimatta sohvalla sen jälkeen, kun isäni pahoinpiteli hänet nähteni. Tämän jälkeen äitini aloitti parisuhteen isäpuoleni kanssa, joka oli suhteen alussa naimisissa toisen kanssa ja absolutisti. Äitini opetti hänet "rentoutumaan", ja niinpä hän humalassa päätyi käyttämään minua seksuaalisesti hyväkseen, kun oli teini. Äitini ei nähnyt tilannetta, koska oli sammunut. He myös harrastivat humalassa seksiä parisängyssä, jossa nukuin kouluikäisenä. Kysyessäni äidiltäni miksi, hänen vastauksensa oli "Ehkä me vain olimme niin rakastuneita".

Näissä tilanteissa "olen kokenut" että minulle on tehty vääryyttä.

Pahoittelen, jos olen hyökkäävä, mutta menee aika pahasti tunteisiin, kun moni tuntuu ottavan lähtökohdaksi sen, että lapsi on tunteidensa kanssa väärässä ja "vanhempi on varmasti parhaansa yrittänyt. Ehkä niin, mutta se paras voi silti olla h*lvetin huono, eikä mikään maailman valkopesu tai terapeuttien syyttely poista sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Jäisitkö itse huonoon parisuhteeseen? Sellaiseen jonka jälkeen tatvitsisit terapiaa? Niimpä niin. Järkevää lähteä huonosta ihmissuhteesta. 

Ihmiset ovat aika hirveitä. Siksi monet parisuhteet ovat aika huonoja. Ja sitten ne hirveät ihmiset siirtyvät taas uuteen parisuhteeseen ja minkä luulet olevan lopputulos, kun hirveät ihmiset siirtyvät uuteen parisuhteeseen?

Järkevää olisi kaikille opetella olemaan vähän parempia ihmisiä. Ehkä, jos itse kokee olevansa niin virheetön kannattaisi lähettää se äiti sinne terapiaan. Tietenkin, jos ihmissuhteilla ei ole mitään arvoa, niin aina vois siirtyä seuravaan hirveään ihmiseen ja sen mukana tulevaan huonoon parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut jaksaa murehtia mitä muut on mieltä omista valinnoista. Mä olen laittanut välit poikki väkivaltaisiin luonnevikaisiin vanhempiin jo 17 v sitten. Varmaan joku (tai moni) joka ei tunne tilannetta tai mitä mun lapsuudessa tapahtui, ajattelee että minä olen vaikea lapsi ja kiittämätön kun en ymmärrä vanhempiani. Mutta MITÄPÄ SITTEN? Ei yhtään mitään. Se riittää että itse tiedän päätökseni perusteet ja tiedän että tein oikein, eritoten lasteni takia joita suojelen. Se mitä muut ajattelee ja spekuloi ei ole minun ongelmani. 

siksi tämä ketjukin on outo, moni laittaa valtavan painoarvon sille mitä muut miettii ja ajattelee.

Sama täällä, välit poikki kokonaan jo 30 v. Ja elämä on hyvää, eikä mitään tarvetta syyttää (vaikka ihan oikeaa syytä olisi).

Toi yksi ilkeilijä kuulostaa ihan äitihullulta, näkee narsisteja kaikkialla ja ilkeilee.

Ihme myytti ja syyllistys että lapsi itse kärsii loppuelämän jos laittaa välit poikki. Mulle välien poikki laittaminen väkivaltaisiin vanhempiini - jotka ei jättäneet väkivaltaa lapsuuteen vaan samaa jatkui ollessani aikuinenkin - on ollut paras päätös elämässäni koskaan. En kadu promillen vertaa vaan tekisin sen heti samoin jos pitäisi uudelleen valita. Valitsin elämän, elossapysymisen ja turvan. Miten joku sekopää voi edes ajatella että mun pitäisi katua ja haluta takaisin siihen pelkohelvettiin ja kaltoinkohteluun? Ette te nyt rikoksen uhreillekaan sano että palaa nyt vaan takaisin sen rikoksentekijän luo ja anna uudestaan hakata/ryöstää/raizkata sinut koska muuten kadut!???

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Oliko tämä joku kilpailu?

Aikuistuville lapsille usein käy niin, että esimerkiksi seurustelusuhteen kautta tulevat osaksi perhettä, jossa kommunikoidaan normaalisti. Tunteitaan saa osoittaa, ja niille saa vastakaikua.

Silloin oman perheen tunnekylmyys paljastuu, ja tulee tietoiseksi sellaisesta, jonka on aina sisällään tiennyt.

Silloin tekee arvion, että lähteäkö muuttamaan lapsuudenperhettään vai suunnatako omaan, omanlaiseen tulevaisuuteen. Aika harva nuori jää hakkaamaan päätänsä seinään, vaan lähtee. Eikä todellakaan kärsi.

Saat tuon kuulostamaan yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Ei se, että pääsee helpolla osaksi "anopin" perhettä eikä sekään, että itse oppii sen uuden tavan kommunikoida eikä myöskään se, että laittaa omaan perheeseensä välit poikki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Jäisitkö itse huonoon parisuhteeseen? Sellaiseen jonka jälkeen tatvitsisit terapiaa? Niimpä niin. Järkevää lähteä huonosta ihmissuhteesta. 

En todellakaan ole jäänyt huonoon parisuhteeseen. Mihin kysymys liittyy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Hallelujaa terapialle, menneisyyden tonkimiselle ja paskoille äideille ja loukatuille lapsille! Yhyy!"

Tämä keskustelu lähti liikkeelle nimenomaan loukatun äidin valituksesta. Sehän tässä on tärkeintä, pyhä äiti!

Äidit ovat ihmisiä. Mutta nyt on muodostunut ryhmä näitä aikuisia lapsia, jotka ottavat, että heidän olisi pitänyt olla ollut täydellisiä heidän lapsuudessaan ja koska he eivät olleet, niin kaikki ne omat virheet ja epäonnistumiset voi sitten kaataa äitien syyksi. Kun äiti ei sitä ja äiti ei tätä ja nyt olen sitten epäonnistunut ja joudun käymään terapiassa. 

Joku raja sillekin, että kuinka paljon muut ovat vastuussa niistä omista surkeista valinnoista, jota on suunnilleen saanut tehdä siitä asti kun yksin sai mennä kouluun. Äitisi ei valinnut sitä halusitko opiskella taimet, halusitko aloittaa viinanjuonnin, tupakanpolton tai vaikka

Vai että oikein "aikuisia lapsia, jotka ottavat, että heidän olisi pitänyt olla ollut täydellisiä heidän lapsuudessaan ja koska he eivät olleet, niin kaikki ne omat virheet ja epäonnistumiset voi sitten kaataa äitien syyksi"?

Ei ihme, että keskustelu on mahdotonta, kun sitä käydään tällaisten olkiukkojen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut jaksaa murehtia mitä muut on mieltä omista valinnoista. Mä olen laittanut välit poikki väkivaltaisiin luonnevikaisiin vanhempiin jo 17 v sitten. Varmaan joku (tai moni) joka ei tunne tilannetta tai mitä mun lapsuudessa tapahtui, ajattelee että minä olen vaikea lapsi ja kiittämätön kun en ymmärrä vanhempiani. Mutta MITÄPÄ SITTEN? Ei yhtään mitään. Se riittää että itse tiedän päätökseni perusteet ja tiedän että tein oikein, eritoten lasteni takia joita suojelen. Se mitä muut ajattelee ja spekuloi ei ole minun ongelmani. 

siksi tämä ketjukin on outo, moni laittaa valtavan painoarvon sille mitä muut miettii ja ajattelee.

Juuri näin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."

Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.

Sinä et vain ole sellainen.

Miksi Sinä haluat laittaa jokaiseen viestiisi jonkun toista haukuvan asian? Lisääkö se asian painoarvoa vai haluatko vaan loukata toista?

Tuohon asiaan totean, että jos äiti on kuin pyhimys, ei kai häntä tarvitse mistään syytellä?

Ohis

Millä tavalla tässä haukutaan ketään?

Onko tosiasian toteaminen haukkumista? Nyt ymmärrän, miksi niitä omia l

Tuo "sinä et vain ole sellainen" on haukkumista, koska sillä tarkoitetaan, että kommentoija ei välitä lapsistaan vaan enemmän omasta ylpeydestään ja antaa suhteen katket ennemmin, kuin jää kuuntelemaan lapsen hädän. Tuo kommentoija sanoo vielä, että on kyllä olemassa sellaisiakin ihmisiä, jotka ei noin tee, mutta tuo kommentoija ei kuulu niihin.

Kyllähän tuossa toista vähän tölväistään :D

eri

Itse olen välit poikki laittanut tietyistä syist ja parempaa valintaa en olisi voinut tehdä. En kadu yhtään enkä tunne siiyä syyllisyyttä. Minulla pn myös ihmisiä joiden kanssa tulen toimeen. Jyrääviä ihmisiå väistän.

Toi, ettei parisuhteet onnistu, ei todellakaan ole kenenkään vanhempien vika. 

Minua äitini hakkasi ja jätti yksin koko lapsuuteni, enkä minulla ole ollut mitään ongelmaa saada hyvää ja rakastavaa parisuhdetta. 

Ihme jutuista ihmiset vanhempiaan syyttääkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se suusanallinen hyökkäys on hyökkäys myös. Vai meneekö se niin, että omalle äidille saa sanoa mitä vaan, oli totta tai ei?

Kannattaa kasvaa aikuiseksi. Sanoisiko noin ystävälle, että enhän minä pahoinpidellyt, hyökkäsin vain sanallisesti kimppuun, mitä siis valitat?

"Oli totta tai ei". Aloita vain sillä, että kyseenalaistat kaiken, mitä toinen sanoo. Pysy sitten tiukasti poterossasi, äläkä vahingossakaan edes harkitse, että sanoissa voisi olla totuuden siemen.

Ja sitten vain odotat, että tilauksesi saapuu. Sillä se varmasti tulee.

 

Miksi taas hyökkäät? Onko sinulla yhtään toimivaa ihmissuhdetta? Tämä ei ole ilkeily, vaan vilpitön kysymys.

Minusta on tervettä omassa päässä kyseenalaistaa oma

Et kai ajattele, että sinun kannattaa vanhempiasi tästä laittaa tilille. Se olisi kuin se mitä joku tuolla jo totesi: Sama kuin syyttäisi kaaduttuaan katua, johon loukkasi jalkansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on tunneköyhempi, joka on valmis laittamaan välit poikki, eikä edes kärsi siitä. Yksi asia on tehdä virheitä tai ei osata, toinen asia on olla täysin välinpitämätön ja haluton yrittämään edes. Luulisi tämän nyt olevan aivan selvää?

Oliko tämä joku kilpailu?

Aikuistuville lapsille usein käy niin, että esimerkiksi seurustelusuhteen kautta tulevat osaksi perhettä, jossa kommunikoidaan normaalisti. Tunteitaan saa osoittaa, ja niille saa vastakaikua.

Silloin oman perheen tunnekylmyys paljastuu, ja tulee tietoiseksi sellaisesta, jonka on aina sisällään tiennyt.

Silloin tekee arvion, että lähteäkö muuttamaan lapsuudenperhettään vai suunnatako omaan, omanlaiseen tulevaisuuteen. Aika harva nuori jää hakkaamaan päätänsä seinään, vaan lähtee. Eikä todellakaan kärsi.

Saat tuon kuulostamaan yksinkertaiselta, mutta todellisuudessa se ei sitä ole. Ei se, että pääsee helpolla osaksi "anopin" perhettä eikä sekään, että itse oppii sen uuden tavan kommunikoida eikä myöskään se, että laittaa omaan perheeseensä välit poikki.

Ei ole yksinkertaista, mikään näistä. Elämä on joskus vaikeaa. Mutta kuten täällä kaiken aikaa peräänkuulutetaan, omasta elämästä täytyy tavalla tai toisella ottaa kiinni.

Ja päästää irti huonoista asioista, joihin joskus kuuluvat myös omat vanhemmat. Niin surullista kuin se onkin.

Vierailija kirjoitti:

Miten jotkut jaksaa murehtia mitä muut on mieltä omista valinnoista. Mä olen laittanut välit poikki väkivaltaisiin luonnevikaisiin vanhempiin jo 17 v sitten. Varmaan joku (tai moni) joka ei tunne tilannetta tai mitä mun lapsuudessa tapahtui, ajattelee että minä olen vaikea lapsi ja kiittämätön kun en ymmärrä vanhempiani. Mutta MITÄPÄ SITTEN? Ei yhtään mitään. Se riittää että itse tiedän päätökseni perusteet ja tiedän että tein oikein, eritoten lasteni takia joita suojelen. Se mitä muut ajattelee ja spekuloi ei ole minun ongelmani. 

siksi tämä ketjukin on outo, moni laittaa valtavan painoarvon sille mitä muut miettii ja ajattelee.

Meillä tuossa itänaapurissakaan ei ajatella, että mitähän muut meistä ajattelee kun me toimitaan näin. Sielläkin vaan suojellaan omiaan.