Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni kaikista korjaavin kokemus oli se, että äiti pystyi näkemään tuskani ja pyytämään anteeksi omaa osaansa sen synnyssä. Jos hän olisi syyttänyt minua kokemastaan häpeästä ja kieltänyt kaiken
Hyvä että teillä meni noin hyvin.
Meillä se ei vaan onnistu mitenkään. Minä olen se äiti, joka olen pyytänyt anteeksi monta kertaa, mutta en ilmeisesti osaa sitä oikeilla sanoilla tehdä. Mistään asioista ei keskustella niitä läpi, asenne tuntuu olevan se, että en ole riittävän taitava. Kun vastassa on pitkän terapian läpi käynyt ja itsekin psykologiaa yliopistossa opiskellut tytär, niin en ymmärrä enkä osaa käyttää oikeita termejä. Tulee olo, että olen koko ajan alemmalla tasolla oleva, jota voi katsoa ylhäältä alaspäin.
Olen muutenkin
Täällä kolmas samanlainen äiti. Myötätuntoiset ajatukset teille kahdelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
Ihminen, joka on heti valmis laittamaan välit poikki ja ryhtymään mykkäkouluun on kyllä ihan yhtä tunnekylmä ellei jopa tunnekylmempi kuin henkilö joka sentään yrittää, vaikka tekeekin paljon virheitä matkalla. Tunnekylmä lapsi joka selittää kuinka muka tunnekylmä äiti on pilannut hänen elämänsä, ymmärtämättättä, että se hänenkin käytös saattaa pilata täysin sen äidin elämän. Mutta eihän sillä ole mitään väliä, koska minä minä ja minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Miksi Sinä haluat laittaa jokaiseen viestiisi jonkun toista haukuvan asian? Lisääkö se asian painoarvoa vai haluatko vaan loukata toista?
Tuohon asiaan totean, että jos äiti on kuin pyhimys, ei kai häntä tarvitse mistään syytellä?
Ohis
Millä tavalla tässä haukutaan ketään?
Onko tosiasian toteaminen haukkumista? Nyt ymmärrän, miksi niitä omia lapsia on niin vaikeaa kuunnella. Kaikki poikkipuolinen on haukkumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
Sinä olet luovuttanut oman äitisi suhteen. Olet todennut, että jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia. Ja olet varmaankin siinä oikeassa.
Nämä lapset, jotka haluavat jakaa negatiivisia tunteitaan vanhempiensa kanssa eivät ole (vielä) luovuttaneet. Jossain syvällä sisimmässään he toivovat, että vanhempi näkisi ja kuulisi lapsensa ja tulisi vastaan. Hän toivoo, että suhde voisi parantua ja tulla tasavertaise
Tämä ei pidä paikkaansa. Nämä äitiään haukkuvat purkavat vihaa. Se on toisen alistamista, johon mikään ei riitä. Parissa edellisessä viestissä oli Juri tätä. Vaikka kuinka pyytää anteeksi, mikään ei riitä.
Luulen, että tuo edellinen on päässyt eteenpäin ja suhtautuu äitiinsä neutraalisti. Pystyvät elämään elämäänsä.
Edellä kirjoittaneet äidit, jotka puhuvat keskustelun lapsiensa kanssa olevan kuin shakin pelaamista. Ja että he tekevät aina väärät siirrot eivätkä osaa käyttää oikeita termejä. Aika kylmältä touhulta kuulostaa. Kyllä tuollaisessa tilanteessa vanhempi voisi aivan hyvin todeta, että tämä keskustelu on niin epäarvostavaa, että se ei voi jatkua. Aikuinen lapsi, joka kehtaa tehdä noin äidilleen, ei voi kovin huonosti voida. Ja jos huonosti voikin, niin sen terapiassa käymisen lisäksi kannattaisi kyllä peiliin katsoa. Todella suututtaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
Ihminen, joka on heti valmis laittamaan välit poikki ja ryhtymään mykkäkouluun on kyllä ihan yhtä tunnekylmä ellei jopa tunnekylmempi kuin henkilö joka sentään yrittää, vaikka tekeekin paljon virheitä matkalla. Tunnekylmä lapsi joka selittää kuinka muka tunnekylmä äiti on pilannut hänen elämänsä, ymmärtämättättä, että se hänenkin käytös saattaa pilata täysin sen äidin elämän. Mutta eihän sillä ole mitään vä
Miksi kahden toisiaan tunnekylmän sitten pitäis jatkaa yhteydenpito? Ei ole lakia eikä muuta mikä määrää kärsimään väkisin huonossa sukulaissuhteessa. Tätä en ymmärrä miksi palstalla renkutetaan ja valitetaan. Tuskin se keneltäkään on pois, jos kaksi toisiaan kohtaan tunnekylmää katkaisee välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suusanallinen hyökkäys on hyökkäys myös. Vai meneekö se niin, että omalle äidille saa sanoa mitä vaan, oli totta tai ei?
Kannattaa kasvaa aikuiseksi. Sanoisiko noin ystävälle, että enhän minä pahoinpidellyt, hyökkäsin vain sanallisesti kimppuun, mitä siis valitat?
"Oli totta tai ei". Aloita vain sillä, että kyseenalaistat kaiken, mitä toinen sanoo. Pysy sitten tiukasti poterossasi, äläkä vahingossakaan edes harkitse, että sanoissa voisi olla totuuden siemen.
Ja sitten vain odotat, että tilauksesi saapuu. Sillä se varmasti tulee.
Miksi taas hyökkäät? Onko sinulla yhtään toimivaa ihmissuhdetta? Tämä ei ole ilkeily, vaan vilpitön kysymys.
Minusta on tervettä omassa päässä kyseenalaistaa oman vanhemman toimintaa. Mutta tuolla tyylillä ei mikään ihmissuhde toimi, noin hyökäten.
Oletko koskaan oikeasti kysynyt vanhemmalta niistä tilanteista jossa koet että sinulle on tehty vääryyttä? Siis taustoja, vailla tuota hyökkäystä? Mitä sinulle vastattiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, siis TODELLAKIN on tervettä ja normaalia katkaista ihmissuhde jos se vanhempi edelleen riehuu ja perseilee EIKÄ MUUTU.
mun oma äiti toivoo ääneen mulle onnettomuutta, sairautta, kuolemaa, eroa, konkurssia ja on kymmeniä kertoja sanonut mulle että olisi pitänyt tehdä abortti eikä antaa syntyä. Käytös YHÄ JATKUU samana kuin lapsuudessani ja nuoruudessani. En vaan suostu kuuntelemaan tuota enää ja ainoa keino suojautua on VÄLIEN KATKAISU.
Kannattaisi opetella hyväksymään se, että kukaan ei ole täydellinen, ei äiditkään. Kun pystyy hyväksymään puutteet ihmisissä, niin elämä helpottuu merkittävästi. Mun lapsuus oli perseestä ja äiti oli alkoholisti. Nuorempana en ymmärtänyt, enkä hyväksynyt sitä, että miksi isäni ei ottanut eroa, vaan antoi sen helvetin jatkua. Nyt vanhempana voin ymmärtää paremmin. Olisimme kenties päätyneet äidilleni silloisen tavan mukaan ja elämä olisi mennyt mahdollisesti vielä huonommin. Jos olisin päätynyt äidilleni, niin olisin luultavasti joutunut samalle polulle. Äitini oli mahdollisesti tai jopa todennäköisesti juonut itsensä hengiltä yksin jäätyään. Ei isällä ollut kuin huonoja vaihtoehtoja valittavana. Hän toimi sen hetkisen tiedon ja tilanteen pohjalta. Mt-ongelmia mulla on, mutta en alkoholisoitunut kuitenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kelan sivuilta: "Kuntoutuspsykoterapian tavoitteena on edistää kuntoutujan työ- ja opiskelukykyä sekä tukea opintojen edistymistä, työelämässä pysymistä ja työelämään siirtymistä tai sinne palaamista."
Käsittääkseni kustannus valtiolle on yli 100 miljoonaa euroa vuodessa. Tämänkin keskusteluketjun perusteella tukea ei pitäisi myöntää psykodynaamiseen terapiaan, vaan kohdentaa tuki tuen tavoitteen näkökulmasta toimiviin terapiamuotoihin ja henkilöille, jotka terapiasta hyötyvät.
Ketjussa 30-50 vuotiaat taaperot syyttävät vähintään 50-70 vuotiaita vanhempiaan, enimmäkseen äitiä, omista toimistaan ja valinnoistaan. Kukaan ei kuitenkaan näytä toipuneen kaadettuaan jätesäkin äidin päähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Voihan sitä ottaa vain etäisyyttä. Todeta että nyt on parempi että olemme jonkin aikaa erillämme.
Valitettavasti välit on joskus katkaistava rumemmin, jonkin kammottavan välikohtauksen päätteeksi. Itsesuojautumisena. Varmasti pätee kumpaankin suuntaan.
Etäisyyttä voi ottaa myös ilmoittamatta sitä juhlallisesti toiselle osapuolelle.
Minusta on jotenkin surullista, että ihmiset eivät osaa "vetää rajoja" muuten kuin raivostumalla ja katkomalla välit. Siis sellaisissa tapauksissa, joissa vanhempi ei ole tehnyt lapsuudessa mitään hirveää, vaan on esimerkiksi käynyt vanhoilla päivillään ärsyttäväksi valittajaksi.
Minusta on ihan hyvä ja reilua kertoa miksi ottaa etäisyyttä. Siinäkin on toivon kipinä ja keskustelunavaus.
Toinen ymmärtää silloin, miksi hänen kanssaan ei haluta olla. Ei siksi, että ihminen on kaiken kaikkiaan täysin mahdoton, vaan siksi, että joku tietty asia hiertää. Silloin on mahdollista yrittää tehdä asialle jotain, jos pitää ihmissuhdetta tärkeänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi opetella hyväksymään se, että kukaan ei ole täydellinen, ei äiditkään. Kun pystyy hyväksymään puutteet ihmisissä, niin elämä helpottuu merkittävästi. Mun lapsuus oli perseestä ja äiti oli alkoholisti. Nuorempana en ymmärtänyt, enkä hyväksynyt sitä, että miksi isäni ei ottanut eroa, vaan antoi sen helvetin jatkua. Nyt vanhempana voin ymmärtää paremmin. Olisimme kenties päätyneet äidilleni silloisen tavan mukaan ja elämä olisi mennyt mahdollisesti vielä huonommin. Jos olisin päätynyt äidilleni, niin olisin luultavasti joutunut samalle polulle. Äitini oli mahdollisesti tai jopa todennäköisesti juonut itsensä hengiltä yksin jäätyään. Ei isällä ollut kuin huonoja vaihtoehtoja valittavana. Hän toimi sen hetkisen tiedon ja tilanteen pohjalta. Mt-ongelmia mulla on, mutta en alkoholisoitunut kuitenkaan.
Mutta ei hyväksyminen tarkoita sitä että pitäisi olla tekemisissä tai väleissäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Miksi Sinä haluat laittaa jokaiseen viestiisi jonkun toista haukuvan asian? Lisääkö se asian painoarvoa vai haluatko vaan loukata toista?
Tuohon asiaan totean, että jos äiti on kuin pyhimys, ei kai häntä tarvitse mistään syytellä?
Ohis
Millä tavalla tässä haukutaan ketään?
Onko tosiasian toteaminen haukkumista? Nyt ymmärrän, miksi niitä omia l
Etkö sinä näe haukkumisen tuota edellistä? Se on sinulle vaan toteamista, että teet tuntemattomasta ilkeitä johtopäätöksiä.
Sen kerron sinulle, ettet todellakaan todennut tosiasiaa vaan haukuit edeltävää kirjoittajaa ilkeästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Minun äitini ei koskaan vastannut minulle mitään, kun sähköpostilla sanoin, että voit valita minut tai viinan, et molempia. Viesti kyllä meni perille.
Voidaan varmaan keskustella, kumpi meistä loppuviimein laittoi välit poikki. Mutta yleensä kyseessä on se, että ei saavuteta yhteistä ymmärrystä ihmissuhteen jatkumisen edellytyksistä. Vanhempi voi valita pysyä omassa totuudessaan, mutta ei toisen osapuolen reaktiota siihen.
Alkoholismi on sairaus ja siihen ei sinulla riittänyt empatiaa hyväksyä, että hän on sairas, eikä kykene sairaudestaan muuhun kuin valitsemaan viinan. Ymmärrän ettei päihdeongelmaisen vanhemman lapsen osa ole helppoa koskaan, mutta sinä valitsin polkusi. Ei hän, koska hän ei sairauksiensa takia ole tilanteessa ainakaan viellä, jotta hän olisi voinut valita tosin.
Joten ole rehellinen ja sano, että sinä valitsit, koska muuta et voinut hänen sairautensa takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa kommentteihin sillä tyylillä, että ei tarvitse enää ihmetellä, miksi lapsensa on ylipäänsä mennyt terapiaan. Kaikesta anteeksipyytelyselityksestä huolimatta ap:stä tulee ikävät vibat.
Olet ollut mielestäsi nöyrä, selittänyt taustaasi ja pyydellyt anteeksi. Silti kommentointisi antaa sinusta vihaisen, puolustelevan ja kylmän ihmisen kuvan. Osa kommenteistasi alkaa asiallisesti, mutta muuttuu ilkeäksi ja ylimieliseksi. Sinusta saa ohutnahkaisen narsistin vaikutelman. Ja ylipäänsä vaikutelman, että oman menneisyytesi työstäminen on pahasti kesken. Viha ei tule tyhjästä. Eikä myöskään lapsesi pahoinvointi.
No niin, en siis ole nöyrä, olen vihainen (varmaan piiloagressiota), puolustelen vaikka pitäisi todeta olevansa syyllinen ja olen kylmä, ilkeä ja ylimielinen. Olen siis ohutnahkainen narsisti. Piste. En
"En tiedä missä ollaan menty pieleen, mutta nykyisin lapset kuvittelevat olevansa aina jotenkin parempia ihmisinä kuin heidän vanhempansa.!
Eikä huomata, että tuokin on narsismin muoto. (Huom: narsismi on eri asia kuin jokin narsistinen persoonallisuushäiriö.)
Nykyään monista ihmisistä (netissä, ei niinkään live-elämässä) paistaa katkeruus asioista, joille kukaan ei olisi voinut tehdä mitään. Miksi en perinyt vanhemmiltani parempia geenejä, miksi en syntynyt rikkaaseen perheeseen tai muuten vain erityisasemaan, miksi kaikilla muilla on asiat paremmin kuin minulla ja miksi en ole saanut maailmalta kaikkea sitä mitä se on minulle velkaa? Miksi vanhempani eivät mahdollistaneet minulle sellaista elämää, jossa saisin toteuttaa itseäni juuri kuten itse haluan?
Ja olen kyllä itse sortunut tässä vuosien varrella ihan samaan noidankehään, en väitä olevani tämän ajatusmaailman yläpuolella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Miksi Sinä haluat laittaa jokaiseen viestiisi jonkun toista haukuvan asian? Lisääkö se asian painoarvoa vai haluatko vaan loukata toista?
Tuohon asiaan totean, että jos äiti on kuin pyhimys, ei kai häntä tarvitse mistään syytellä?
Ohis
Millä tavalla tässä haukutaan ketään?
Onko tosiasian toteaminen haukkumista? Nyt ymmärrän, miksi niitä omia l
Sulla on ihan omia "faktoja", jotka on totta vain sun päässä. Ja hyvin hyökkäävä ja ilkeä tyyli, ymmärrän hyvin ettei tuolla tavalla synny mitään oikeaa keskustelua. Et sinä yritä keskustella, sinä yrität voittaa ja ilkeillä. Ei ihme, ettei äiti halua keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Edellä kirjoittaneet äidit, jotka puhuvat keskustelun lapsiensa kanssa olevan kuin shakin pelaamista. Ja että he tekevät aina väärät siirrot eivätkä osaa käyttää oikeita termejä. Aika kylmältä touhulta kuulostaa. Kyllä tuollaisessa tilanteessa vanhempi voisi aivan hyvin todeta, että tämä keskustelu on niin epäarvostavaa, että se ei voi jatkua. Aikuinen lapsi, joka kehtaa tehdä noin äidilleen, ei voi kovin huonosti voida. Ja jos huonosti voikin, niin sen terapiassa käymisen lisäksi kannattaisi kyllä peiliin katsoa. Todella suututtaa.
Niin, siis nämä äidit kuvaavat suhdettaan shakkipelinä, mikä on tosiaan kylmäävää. Lasten näkökulmaa ei tiedetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Kylmiä ihmisiä on helpompi kohdella kylmästi. Tunnesidettä ei välttämättä ole koskaan syntynyt.
Palstalla todella paljon puolustellaan näitä vanhempia. Itse vanhempana kyllä kantaisin vastuuni, jos lapseni joutuisi takiani terapiassa käymään enkä syyttelisi ja haukkuisi lasta. Mielestäni aikuiselle lapsella on oikeus, syyllistymättä, katkaista yhteydenpito vanhempiin, jos se on hänelle ainut hyvä vaihtoehto. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja hyvinvoinnistaan. Kukaan ei syyttä välejä katkaise.
Ei tässä ketjussa kukaan näitä vanhempia puolusta. Todetaan vaan psykogisia faktoja.
Kannattaa käydä sitten opettelemassa ne faktat. Mun puolesta jokainen tehköön kuin parhaakseen itselleen näkee. Katkaiskoon välit, jos se on hyväksi ja sulkekoon korvat muiden syytöksiltä. Elämässä pitää päästä eteenpäin eikä jäädä paskaan rämpimään. Mikä se keino sitten kenellekin on hyvä, sen tietää vain ihminen itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Minun äitini ei koskaan vastannut minulle mitään, kun sähköpostilla sanoin, että voit valita minut tai viinan, et molempia. Viesti kyllä meni perille.
Voidaan varmaan keskustella, kumpi meistä loppuviimein laittoi välit poikki. Mutta yleensä kyseessä on se, että ei saavuteta yhteistä ymmärrystä ihmissuhteen jatkumisen edellytyksistä. Vanhempi voi valita pysyä omassa totuudessaan, mutta ei toisen osapuolen reaktiota siihen.
Alkoholismi on sairaus ja siihen ei sinulla riittänyt empatiaa hyväksyä, että hän on sairas, eikä kykene sairaudestaan muuhun kuin valitsemaan viinan. Ymmärrän ettei päihdeongelmaisen vanhemman
Alkoholistia ei tarvitse paapoa, vaan ohjata vieroitukseen. Ellei halua mennä, ei tarvitse potea huonoa omatuntoa itsensä suojelusta.
Etäisyyttä voi ottaa myös ilmoittamatta sitä juhlallisesti toiselle osapuolelle.
Minusta on jotenkin surullista, että ihmiset eivät osaa "vetää rajoja" muuten kuin raivostumalla ja katkomalla välit. Siis sellaisissa tapauksissa, joissa vanhempi ei ole tehnyt lapsuudessa mitään hirveää, vaan on esimerkiksi käynyt vanhoilla päivillään ärsyttäväksi valittajaksi.
Harva se päivä joku täällä palstalla kertoo, että oli ihan pakko katkoa välit äitiin TOTAALISESTI, kun tämä ei tee muuta kuin valittaa kurjasta elämästään, enkä jaksa sitä enää kuunnella. Eli mitään muuta välimuotoa ei ole kun lopullinen välirikko ihmisen kanssa, joka kuulostaa kertoman perusteella pahasti masentuneelta? Ok. No, omapa on elämänne, asiahan ei tietysti minulle kuulu.
-eri