Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
821/2477
|
28.12.2023 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus miettinyt miten kauan vanhemmat jaksaa kestää sitä keski-ikäisen lapsensa on-off - välejä?
Raskasta se on vanhemmillekin kun koskaan ei voi tietää, milloin taas ollaan yhteyksissä ja miten pitkään tällä erää tauko kestää. Se voi katketa yhdestä väärästä lauseesta.
Meneekö kuukausia, vuosia vai loppuuko koskaan? Yhteyttä ei saa mitenkään niin ettei voi kysyäkään.
On varmasti raskasta, etenkin jos vanhempi aidosti haluaa olla tekemisissä ja sitä aktiivisesti yrittää.
Mutta nykypäivänä tuskin on niin, että mitään yhteyttä ei saisi, jos aidosti haluaa. Yhteydenpidon välineitä on niin monia. Kysymyksen voi aina esittää, vaikka vastausta ei välttämättä saa.
Siinä vaiheessa kun kommunikaation perusteet ovat vinot niin on vaikeaa luoda mielekästä vuorovaikutusta. Sitten voi miettiä, että miksi kommunikaatio on niin latautunutta. Historia varmasti painaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hankalaa on saada yhteyttä ihmiseen joka ei halua olla yhteyksissä. Kaikki voi estää, kirjeet voi repiä lukematta. Jos muuttaa niin jättää osoitteen salaiselsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän hyvin, miksei tuon yhden myrkyllisen tyypin parisuhteet kestä. Toi hyökkäävä tyyli ei toimi ihmissuhteissa.
Vai oikein äidin syy, kun ei parisuhteet kestä.. voi luoja, en olisi uskonut että incelillekin on naispuolinen vastine.
Osuit tietämättäsi napakymppiin. Miksi luulet incelien suhtautumisen naisiin olevan niin vihamielinen?
Ai siis onko sekin nyt äidin vika, ettei kouluttamattomalla elämäntapa työttömällä ole missejä valittavaksi asti??
Oikeasti, eikö aikuisella ihmisellä ole mitään vastuuta omasta elämästään?
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa on saada yhteyttä ihmiseen joka ei halua olla yhteyksissä. Kaikki voi estää, kirjeet voi repiä lukematta. Jos muuttaa niin jättää osoitteen salaiselsi.
Voi estää. Mutta jos lähetät kirjeen, oletko varma että sitä ei lueta ennen kuin se revitään?
Tähän hänellä on oikeus, kuten myös olla lukematta. Et voi tietää, lukeeko vai ei.
Mutta jos oikeasti toivot yhteyttä, niin varmaan lähetät sen kirjeen, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa on saada yhteyttä ihmiseen joka ei halua olla yhteyksissä. Kaikki voi estää, kirjeet voi repiä lukematta. Jos muuttaa niin jättää osoitteen salaiselsi.
Voi estää. Mutta jos lähetät kirjeen, oletko varma että sitä ei lueta ennen kuin se revitään?
Tähän hänellä on oikeus, kuten myös olla lukematta. Et voi tietää, lukeeko vai ei.
Mutta jos oikeasti toivot yhteyttä, niin varmaan lähetät sen kirjeen, vai mitä?
Olen lähettänyt. Monta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hankalaa on saada yhteyttä ihmiseen joka ei halua olla yhteyksissä. Kaikki voi estää, kirjeet voi repiä lukematta. Jos muuttaa niin jättää osoitteen salaiselsi.
Eikös tuo ap lähinnä miettinyt sitä, että voiko koskaan antaa anteeksi (joko terapeutille tai lapselle tai molemmille)?
Eli ilmeisesti ei ole mitään halua olla yhteyksissä ja ryhtyä kommunikaatioon.
Älä ap huoli, lapsesi palaa luoksesi ja asenne muuttuu jos/kun hän saa oman lapsen. Se on oikeastaan ainoa keino, joka saa lapsesi näkemään asiat vanhemman näkövinkkelistä. Mä olin itse se vanhempia syyllistävä lapsi, kunnes poikani syntyi..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä ap huoli, lapsesi palaa luoksesi ja asenne muuttuu jos/kun hän saa oman lapsen. Se on oikeastaan ainoa keino, joka saa lapsesi näkemään asiat vanhemman näkövinkkelistä. Mä olin itse se vanhempia syyllistävä lapsi, kunnes poikani syntyi..
Osa havahtuu vanhempansa huonoon käytökseen vasta saatuaan oman lapsen.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Todellista välittämistä on se että uskaltaa myös vetää rajat. Et sinä voi vanhempana sietää aikuiselta ihmiseltä mitä tahansa käytöstä sillä verukkeella että hänellä on paha olla. Sinä et vain uskalla sanoa lapsellesi ei ja se on osasyy ongelmaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi myös kiinnostavaa kuulla, mitä tarkoitetaan "syyttelyllä". Sanaa käytetään tässä ketjussa ja myös tuossa HS:n jutussa. Syyttely tarkoittaisi minun korvaani sananmukaisesti jotakuinkin sitä, että lapsi sanoo äitinsä olevan syyllinen vaikkapa hänen ahdistukseensa. Tarina ei kerro, ovatko lapset oikeasti tehneet näin. Vai ovatko he kertoneet, että heillä on paha olla, ja he haluaisivat sen vuoksi puhua menneisyydestään? Se ei ole syyttelyä, että puhuu omista kokemuksistaan ja tunteistaan. Jos äiti tästä syyllistyy, niin se on eri asia.
No eiköhän se nyt ole aika selvää kaikille luku- ja kirjoitustaitoisille että syyllistäminen ja syyllistyminen on kaksi aivan eri asiaa ja tässä nimenomaan on kyse siitä että syytetää
Ihan hauskaa pohdintaa, mutta täysin hedelmätöntä, koska menneisyyttä eikä elinolosuhteita ei voi muuttaa. Marjukka on Marjukka ja tästä eteenpäin voi vain yrittää nähdä itsensä niiden monien kerrosten läpi, jotka ovat muotoutuneet vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa.
Voi yrittää kuoria itsensä kuin sipulin ja tutkia eri kerroksia ja pyrkiä havaitsemaan mikä on ydintä ja mikä taas vastinetta erilaisille kokemuksille, odotuksille tai onko se kerros syntynyt itsesuojeluksi tms.
Terapian tarkoituksena on itseymmärryksen lisääminen ja itsensä hyväksyminen vikoineen - vain sitä kautta voi oppia hyväksymään myös muita vikoineen. Tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että hyväksyy ajatuksen siitä, että muita (muiden vikoja) ei voi muuttaa. Vain itseä ja omaa suhtautumista voi.
Miten pitkään ja pitkältä ajalta pitää pyytää anteeksi ja käydä läpi jotain vanhoja asioita? Eikö se riitä että ne on jo kertaalleen pyytänyt anteeksi? Ei kaikki osaa analysoida ja reflektoida asioita kun ei osaa oikeita termejäkään? Asioista paljon lukeneen kanssa keskustelu on vaikeaa, kun ei osaa vatvoa erilaisia tunteitaan. Yrittää vaan parhaansa.
Kaikki ei ole keskustelijoita eikä kaikkia edes kiinnosta psykologisoida asioita. Voi olla vieras termi sellainenkin kuin sammuttaa tulipaloja.
Miten puhutaan kun ei osaa kaikkia sanontoja?Pitäisi ne vielä ymmörtääkin. Ja soveltaa.
Nykyisin jo päikyssä opetetaan lapsia sanoittamaan tunteensa. Mutta me vanhemmat ihmiset ei olla koskaan sellaisia taitoja opittu. Siksikö niitä välirikkoja tulee?
Onhan täälläkin keskusteltu siitä, kun iäkkäät vanhemmat ei kysy kuulumisia, vaan puhuvat omista vaivoistaan ja naapurinsa kuulumisia.
Kaikki ei vaan osaa kaikkea, vaan puhuvat liikaa omista asioistaan, siksikin kun ovat paljon yksin. Meni vähän ohis, pahoittelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Kylmiä ihmisiä on helpompi kohdella kylmästi. Tunnesidettä ei välttämättä ole koskaan syntynyt.
Palstalla todella paljon puolustellaan näitä vanhempia. Itse vanhempana kyllä kantaisin vastuuni, jos lapseni joutuisi takiani terapiassa käymään enkä syyttelisi ja haukkuisi lasta. Mielestäni aikuiselle lapsella on oikeus, syyllistymättä, katkaista yhteydenpito vanhempiin, jos se on hänelle ainut hyvä vaihtoehto. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja hyvinvoinnistaan. Kukaan ei syyttä välejä katkaise.
Kun se syy terapointiin ei välttämättä ole niissä vanhemmissa vaikka niin annettaisiin terapiassa ymmärtää. Ei mikään terapia ole eksaktia tiedettä.
Lisäksi minä ainakin tunnen tapauksen jossa lapsi katkaisi välinsä vanhempiin kymmeneksi vuodeksi ja palasi vanhampiensa elinpiiriin vasta lähes nelikymppisenä. Se muutos mikä tähän vaadittiin oli yksinkertaistettuna ihan vaan tämän kaverin pään sisällä, aikuistuminen.
Todellista välittämistä on se että uskaltaa myös vetää rajat. Et sinä voi vanhempana sietää aikuiselta ihmiseltä mitä tahansa käytöstä sillä verukkeella että hänellä on paha olla. Sinä et vain uskalla sanoa lapsellesi ei ja se on osasyy ongelmaan.
Tämä vastaus ei varmaan ole minulle, mutta nimenomaan viimein minä vedin ne rajat. Siihen se taas loppuikin. Eli eipä toiminut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta koko juttu on älytön.
Jos äiti on oikeasti huono, on ihan turha yrittää hänen kanssaan keskustella tai odottaa muutosta. Hän ei pysty,eikä halua muuttua. Ihminen hukkaa vaan aikaansa ja keskittyy ihan vääriin asioihin.
Jos äidissä on vain jotakin inhimillinen pikkuvika, niin edelleen on ihan tarpeetonta, kukaan ei ole täydellinen. Ihminen hukkaa vaan aikaansa ja keskittyy ihan vääriin asioihin.
Miksi siis?
Vierailija kirjoitti:
Älä ap huoli, lapsesi palaa luoksesi ja asenne muuttuu jos/kun hän saa oman lapsen. Se on oikeastaan ainoa keino, joka saa lapsesi näkemään asiat vanhemman näkövinkkelistä. Mä olin itse se vanhempia syyllistävä lapsi, kunnes poikani syntyi..
No ei. Yleensä se haavoittunut pyrkii suojelemaan lapsiaan kuormittavilta ja vahingoittavilta ihmissuhteilta. Eihän ap aio muuttua mitenkään, vaan miettii lähinnä että miten voisi antaa anteeksi.
No jaa, jos lapseni olisivat aikuisena huonotapaisia ja lapsellisia ja syyttelisivät asiattomasti, antaisin etäisyyden olla. Olen ollut varsin hyvä vanhempi, tiedän sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävin itse psykoterapiassa n. 1,5 vuoden ajan ollessani siinä 26-27 -vuotias. Minulla oli jo 10 vuoden ajalta masennusdiagnoosi, mutta olin kuitenkin pystynyt opiskelemaan amk-tutkinnon aakka ja tehnyt töitä 18 v. asti kaikki lomat ja satunnaisia vkl-/iltatöitä siihen lisäksi.
Minulla oli ja on edelleen vanhemmat, joita rakastan yli kaiken, mutta siellä oli molempien vanhempien osalta lapsuudessa väkivaltaa ja kaltoinkohtelua, ei kuitenkaan päihdeongelmia.
Terapiassa tuli aika alkuvaiheessa jo ilmi se, että minun oireiluni johtui kotioloista ja se pettymys ja katkeruuden määrä siinä vaiheessa oli jotain todella järkyttävää, koska olin aina ollut vanhempieni puolella ollut ja selitellyt syitä itselleni vanhempieni käytökselle parhain päin. Voin sanoa, että olin myös vihainen. Hyvin vihainen jossain vaiheessa.
Se oli
Kyllä täällä tuo terapianvaihe ymmärretään hyvin. Siitä tääll on keskusteltu mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä. Ja siitä miten tuo vaihe jää päälle eikä sen yli mennä.
Se "jää päälle", eli lapsi-vanhempi-suhteelle ei tule onnellista loppua, jos (aikuinen) lapsi ei tule emotionaalisesti kohdatuksi tuossakaan vaiheessa, kun hän yrittää selkeästi tuoda itseään ilmi ja sitä, miten paljon häneen on sattunut. Siinä vaiheessa pitää ottaa vanhempiin nollakontakti, jotta voi aidosti parantua, mutta se on niin raju toimenpide, että harva siihen pystyy.
Minulla asiat ratkaisi kuolema, ei tarvinnut itse tehdä valintoja. Ja toipuminen pääsi käyntiin.
Vierailija kirjoitti:
Todellista välittämistä on se että uskaltaa myös vetää rajat. Et sinä voi vanhempana sietää aikuiselta ihmiseltä mitä tahansa käytöstä sillä verukkeella että hänellä on paha olla. Sinä et vain uskalla sanoa lapsellesi ei ja se on osasyy ongelmaan.
Tämä vastaus ei varmaan ole minulle, mutta nimenomaan viimein minä vedin ne rajat. Siihen se taas loppuikin. Eli eipä toiminut.
Mitä tarkoitat sillä ettei toiminut? Lapsi pisti välit poikki? Se oli hänen ratkaisunsa siinä tilanteessa sitten. Mutta se oli nimenomaan hänen ratkaisunsa eikä sinun joka asetit rajat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Todellista välittämistä on se että uskaltaa myös vetää rajat. Et sinä voi vanhempana sietää aikuiselta ihmiseltä mitä tahansa käytöstä sillä verukkeella että hänellä on paha olla. Sinä et vain uskalla sanoa lapsellesi ei ja se on osasyy ongelmaan.
Mihin ongelmaan? Ei minulla ole kommunikaatio-ongelmia lasteni kanssa. Eivätkä joudu käymään terapiassa.