Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Mitä aloittajan pitäisi lapselleen antaa anteeksi? Mitä lapswn edes pitäisi pyytää anteeksi? Sen, että olet tarjonnut hänelle huonon lapsuuden? Lapsesi tuskin tulee sinulta anteeksi pyytämään. Hyvässä lykyssä katkoo välit, etääntyy ja jatkaa elämäänsä. Huono vanhempi on se, jonka kuuluisi anteeksi pyytää, mutta tuskin aikuinen lapsi anteeksi pyyntöäkään halua kuulla vanhemmalta tai edes anteeksi antaa vanhrmmalle, joka ei näe itsessään mitään vikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Minun äitini ei koskaan vastannut minulle mitään, kun sähköpostilla sanoin, että voit valita minut tai viinan, et molempia. Viesti kyllä meni perille.
Voidaan varmaan keskustella, kumpi meistä loppuviimein laittoi välit poikki. Mutta yleensä kyseessä on se, että ei saavuteta yhteistä ymmärrystä ihmissuhteen jatkumisen edellytyksistä. Vanhempi voi valita pysyä omassa totuudessaan, mutta ei toisen osapuolen reaktiota siihen.
Kyllä se suusanallinen hyökkäys on hyökkäys myös. Vai meneekö se niin, että omalle äidille saa sanoa mitä vaan, oli totta tai ei?
Kannattaa kasvaa aikuiseksi. Sanoisiko noin ystävälle, että enhän minä pahoinpidellyt, hyökkäsin vain sanallisesti kimppuun, mitä siis valitat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Entä mistä se kertoo että on laittanut välit poikki vanhempaansa useamman kerran? Yhä useamman kerran antanut anteeksi, kokeillaan vielä kerran pään hakkaamista seinään. Montako kertaa täytyy antaa anteeksi ja sen vanhemman jatkaa jyräämistään???
Mitä jyräämistä? Ehkä se välien katkoja onkin epävakaa eikä tule muiden kanssa toimeen?
Ei voi tietää.
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Kylmiä ihmisiä on helpompi kohdella kylmästi. Tunnesidettä ei välttämättä ole koskaan syntynyt.
Palstalla todella paljon puolustellaan näitä vanhempia. Itse vanhempana kyllä kantaisin vastuuni, jos lapseni joutuisi takiani terapiassa käymään enkä syyttelisi ja haukkuisi lasta. Mielestäni aikuiselle lapsella on oikeus, syyllistymättä, katkaista yhteydenpito vanhempiin, jos se on hänelle ainut hyvä vaihtoehto. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja hyvinvoinnistaan. Kukaan ei syyttä välejä katkaise.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Jos haluaa aikaan kunnon keskustelua, kannattaisi ehkä olla vähemmän syyttävä. Syyttämällä saa aikaan vain puolustusreaktion eikä synny rakentavaa keskustelua."
Ei pidä paikkaansa. On olemassa myös ihmisiä, jotka välittävät lapsistaan enemmän kuin omasta ylpeydestään. Jotka eivät mistään hinnasta antaisi suhteen katketa siihen, että jättäisivät toisen hädän kuulematta.
Sinä et vain ole sellainen.
Miksi Sinä haluat laittaa jokaiseen viestiisi jonkun toista haukuvan asian? Lisääkö se asian painoarvoa vai haluatko vaan loukata toista?
Tuohon asiaan totean, että jos äiti on kuin pyhimys, ei kai häntä tarvitse mistään syytellä?
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se suusanallinen hyökkäys on hyökkäys myös. Vai meneekö se niin, että omalle äidille saa sanoa mitä vaan, oli totta tai ei?
Kannattaa kasvaa aikuiseksi. Sanoisiko noin ystävälle, että enhän minä pahoinpidellyt, hyökkäsin vain sanallisesti kimppuun, mitä siis valitat?
"Oli totta tai ei". Aloita vain sillä, että kyseenalaistat kaiken, mitä toinen sanoo. Pysy sitten tiukasti poterossasi, äläkä vahingossakaan edes harkitse, että sanoissa voisi olla totuuden siemen.
Ja sitten vain odotat, että tilauksesi saapuu. Sillä se varmasti tulee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselleni kaikista korjaavin kokemus oli se, että äiti pystyi näkemään tuskani ja pyytämään anteeksi omaa osaansa sen synnyssä. Jos hän olisi syyttänyt minua kokemastaan häpeästä ja kieltänyt kaiken
Hyvä että teillä meni noin hyvin.
Meillä se ei vaan onnistu mitenkään. Minä olen se äiti, joka olen pyytänyt anteeksi monta kertaa, mutta en ilmeisesti osaa sitä oikeilla sanoilla tehdä. Mistään asioista ei keskustella niitä läpi, asenne tuntuu olevan se, että en ole riittävän taitava. Kun vastassa on pitkän terapian läpi käynyt ja itsekin psykologiaa yliopistossa opiskellut tytär, niin en ymmärrä enkä osaa käyttää oikeita termejä. Tulee olo, että olen koko ajan alemmalla tasolla oleva, jota voi katsoa ylhäältä alaspäin.
Olen muutenkin huono puhumaan tunteista kun en ole sellaiseen koska
Tunnen tuskasi. Mikään, mitä tyttärelleni sanon ei ole riittävästi tai oikein. Mikään anteeksipyyntö ei ole tarpeeksi. Tuntuu kuin olisin pelissä, jonka säännöt muuttuvat jokaisen siirron jälkeen. En vain osaa ja näillä sanoin tyttäreni on sen minulle esille tuonut.
Eri
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
Todella hyvä viesti!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välien poikki laittaminen EI OLE NORMAALIA. Joka sellaiseen ryhtyy tai sellaisen neuvon mukaan toimii, on kyllä todella pihalla. Elämä on lyhyt ja aina voi jollain lailla toimeen tulla ja tekemisissä olla.
Todellakin on normaalia ja järkevää katkaista myrkyllinen ihmissuhde. Jos se sitä todella on. Jos sitä ei halua katkaista välejä, ei mitään oikeasti ikävää ole edes tapahtunut, kunhan pitää saada omat virheet jonkun muun syyksi.
Jos vika on siinä miten komennettiin siivoamaan oma huone ja heppalehdet lainattiin serkulle (palstalta tuttu esimerkki todellisesta elämästä), niin silloinkin vanhemmalle olisi parasta olla ilman tälläistä "lasta".
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miten se minua auttaisi että kertoisin äidilleni että sinun tunnekylmyytesi on vaikuttanut todella haitallisesti elämääni? Mitä saisin siitä että syyttäisin häntä ominaisuudesta joka hänellä on, niin vahvana ettei osannut olla oman lapsensa kanssa?
Se on tosiasia jonka kanssa minun on elettävä, ei se siitä miksikään muuttuisi. Sama kun suuttuisin kadulle kun kaatuessa satutan polveni. Yhtä suuri hyöty.
Sinä olet luovuttanut oman äitisi suhteen. Olet todennut, että jos on lusikalla annettu niin ei voi kauhalla vaatia. Ja olet varmaankin siinä oikeassa.
Nämä lapset, jotka haluavat jakaa negatiivisia tunteitaan vanhempiensa kanssa eivät ole (vielä) luovuttaneet. Jossain syvällä sisimmässään he toivovat, että vanhempi näkisi ja kuulisi lapsensa ja tulisi vastaan. Hän toivoo, että suhde voisi parantua ja tulla tasavertaiseksi.
Sitten kun vanhempi torjuu lapsensa, lapsi todennäköisesti tekee saman johtopäätöksen kuin sinä, ja vetää sopivan suuren etäisyyden itsensä ja vanhemman välille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oma vanhempani esimerkiksi on katsonut läpi vuosien sisarukseni minuun harjoittamaa henkistä väkivaltaa. Hän ei ole puuttunut siihen ikinä, vaikka on ihan vierestä todistanut niitä puheita ja sitä käytöstä. Toistelee vain, että minkäs sille mahtaa, aikuinen ihminen. Että vika on oikeastaan aina minun, miksi en vain anna olla. Hän kyllä tietää, että sisarukseni on monesti kertonut minulle toivovansa minun kuolevan. On vielä kuvaillut erilaisia tapoja, joilla voisin kuolla. On kertonut, etten tule koskaan rakastetuksi, koska olenhan niin tyhmä ja ruma. Tämä kaikki teini-iästä lähtien.
Vanhempani välttelevät asiaa. Minä puolestani kannan katkeruutta, että vanhempani eivät ole suojelleet minua moiselta käytökseltä, joka on vaikuttanut suuresti itsetuntooni, mielenterveyteeni ja traumojen syntymiseen. Vanhempani edelleen näkevät asian niin, että olen vain liian herkkä ja ei pitäisi muistella tuollaisia aikuisiällä.
On ehk
Nyt en ymmärrä. Miksi sisaruksesi kokemus sinusta ei saisi olla negatiivinen, jos sinulla on aikuisena ihmisenä oikeus vaatia vanhemmiltasi sisaruksen "kuriinlaittamista"? Vaikuttaa siltä, että et ole vielä huomannut olevasi itse vastuussa itsestäsi etkä ole huomannut sitäkään, että jokaisella on oikeus omaan kokemukseensa, myös sisaruksellasi.
Sisaruksesi on sanonut sinua tyhmäksi jne. ja sinä puolestasi olet ottanut uhrin aseman, koska se on helppo. Silloin ei ole vastuussa itsestään, voi syytellä vanhempiaan siitä, että vieläkään ei kykene sanomaan sisarukselleen, että tuo loukkasi, ole hiljaa.
No onko joku jo kopsannut sen jutun tänne?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Kylmiä ihmisiä on helpompi kohdella kylmästi. Tunnesidettä ei välttämättä ole koskaan syntynyt.
Palstalla todella paljon puolustellaan näitä vanhempia. Itse vanhempana kyllä kantaisin vastuuni, jos lapseni joutuisi takiani terapiassa käymään enkä syyttelisi ja haukkuisi lasta. Mielestäni aikuiselle lapsella on oikeus, syyllistymättä, katkaista yhteydenpito vanhempiin, jos se on hänelle ainut hyvä vaihtoehto. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja hyvinvoinnistaan. Kukaan ei syyttä välejä katkaise.
Ei tässä ketjussa kukaan näitä vanhempia puolusta. Todetaan vaan psykogisia faktoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa kommentteihin sillä tyylillä, että ei tarvitse enää ihmetellä, miksi lapsensa on ylipäänsä mennyt terapiaan. Kaikesta anteeksipyytelyselityksestä huolimatta ap:stä tulee ikävät vibat.
Olet ollut mielestäsi nöyrä, selittänyt taustaasi ja pyydellyt anteeksi. Silti kommentointisi antaa sinusta vihaisen, puolustelevan ja kylmän ihmisen kuvan. Osa kommenteistasi alkaa asiallisesti, mutta muuttuu ilkeäksi ja ylimieliseksi. Sinusta saa ohutnahkaisen narsistin vaikutelman. Ja ylipäänsä vaikutelman, että oman menneisyytesi työstäminen on pahasti kesken. Viha ei tule tyhjästä. Eikä myöskään lapsesi pahoinvointi.
No niin, en siis ole nöyrä, olen vihainen (varmaan piiloagressiota), puolustelen vaikka pitäisi todeta olevansa syyllinen ja olen kylmä, ilkeä ja ylimielinen. Olen siis ohutnahkainen narsisti. Piste. En ole työstänyt tarpeeksi menneisyyttäni, koska si
Et ole, vaan sinulla on lapsi, joka kuvittelee olevansa parempi kuin on ja näkee vain muiden virheet, muttei omaa puutteellisuuttaan. Niin nykyaikaa. Aina se vika on muissa. Aina. Monet ihmiset ovat täysin sokeita sille kärsimyksellä mitä he aiheuttavat puolisolleen, tutuille tai vanhemmilleen tai jopa työ ja luokkakavereilleen.
Vietin aikaa erään ystäväni ja hänen +15v lapsen kanssa. Ja sitä kärsimystä mitä se oli. Kaikki oli huonosti ja väärin ja hän ruikutti kaikesta koko sen ajan. Todennäköiset hän ajattelin, että me olimme kauheita, koska emme juosseet hänen pillinsä mukaan, mutta rehellisesti sanottuna hänen seuransa oli aivan hirveää ja olin tyytyväinen, kun he lähtivät . Mutta olen varma, että hän jälkikäteen koki itse olevansa virheetön ja ihana ja kuinka kaikki ovat vain kateellisia ja epäreiluja hänelle.
En tiedä missä ollaan menty pieleen, mutta nykyisin lapset kuvittelevat olevansa aina jotenkin parempia ihmisinä kuin heidän vanhempansa. Todennäköisesti olet paljon parempi ihminen kuin tyttäresi, hän on vain sosiaalisesti niin heikko ettei edes ymmärrä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kylmää tuo välien poikki laittaminen. Sellaista on varmasti todella vaikeaa antaa anteeksi. Murhamiehetkin saavat enemmän empatiaa osakseen kuin äidit.
Kylmiä ihmisiä on helpompi kohdella kylmästi. Tunnesidettä ei välttämättä ole koskaan syntynyt.
Palstalla todella paljon puolustellaan näitä vanhempia. Itse vanhempana kyllä kantaisin vastuuni, jos lapseni joutuisi takiani terapiassa käymään enkä syyttelisi ja haukkuisi lasta. Mielestäni aikuiselle lapsella on oikeus, syyllistymättä, katkaista yhteydenpito vanhempiin, jos se on hänelle ainut hyvä vaihtoehto. Aikuinen ihminen on vastuussa omasta onnestaan ja hyvinvoinnistaan. Kukaan ei syyttä välejä katkaise.
Kiitos näistä sanoista. Ne korjasivat paljon enemmän kuin yksikään "anteeksi, vaikka en tehnytkään mitään väärin-lausumista", joita sain itse loputtomiin.
Vaikka et ole äitini, tunsin tulevani ymmärretyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap vastaa kommentteihin sillä tyylillä, että ei tarvitse enää ihmetellä, miksi lapsensa on ylipäänsä mennyt terapiaan. Kaikesta anteeksipyytelyselityksestä huolimatta ap:stä tulee ikävät vibat.
Olet ollut mielestäsi nöyrä, selittänyt taustaasi ja pyydellyt anteeksi. Silti kommentointisi antaa sinusta vihaisen, puolustelevan ja kylmän ihmisen kuvan. Osa kommenteistasi alkaa asiallisesti, mutta muuttuu ilkeäksi ja ylimieliseksi. Sinusta saa ohutnahkaisen narsistin vaikutelman. Ja ylipäänsä vaikutelman, että oman menneisyytesi työstäminen on pahasti kesken. Viha ei tule tyhjästä. Eikä myöskään lapsesi pahoinvointi.
No niin, en siis ole nöyrä, olen vihainen (varmaan piiloagressiota), puolustelen vaikka pitäisi todeta olevansa syyllinen ja olen kylmä, ilkeä ja ylimielinen. Olen siis ohutnahkainen narsisti. Piste. En ole työstänyt tarpeeksi menneisyyttäni, koska si
Ehkä lapsesi on oppinut uhriutumismallin sinulta ja sen vuoksi syytöksiä lentää kohti. Enemmistö ihmisistä toistaa vanhempiensa virheitä ja vähemmistö yrittää ottaa niistä opiksi omassa elämänsä kohdalla ja tehdä asiat päinvastoin. Vanhemmat ovat normaalisti ihmisen ensimmäiset ja tärkeimmät auktoriteettihahmot, joten harva heitä kyseenalaistaa. Sellainen vaatii poikkeuksellisen korkeaa älykkyyttä.
Välien poikki laittaminen EI OLE NORMAALIA. Joka sellaiseen ryhtyy tai sellaisen neuvon mukaan toimii, on kyllä todella pihalla. Elämä on lyhyt ja aina voi jollain lailla toimeen tulla ja tekemisissä olla.