Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa että te tulevat äidit (ja isät) ette tule olemaan täydellisiä vanhempia. Se on itseasiassa hyvä ymmärtää jo etukäteen.

Kaikessa epätäydellisyydessäni olen onnistunut luomaan hyviä ihmissuhteita ja hoitamaan vastuuni kaikkia sellaisia kohtaan, joita kohtaan on vastuita ollut. Ihan siitäkin riippumatta, että en itse ole saanut kokea samaa vanhempieni taholta. Ei ole järin ylivoimaista.

 

No tämäpä juuri. Mullekin aina hoettiin että odotas vaan kun sulla on omia lapsia. Nyt on, ja ovat jo aikuisiakin, ja välit on täysin erilaiset kuin itselläni omaan äitiin. Ja syykin on ihan selvä: keskusteluyhteys on ollut alusta asti kunnossa, olen kohdellut lapsiani aina arvostavasti ja kuunnellen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni on aivan liian yksisilmäinen ajatus, että jos äiti ei mene terapiaan niin se ei välitä lapsestaan eikä halua muutosta. Meillä terapiassa kävi äiti ja isä, mutta se lapsi ei halunnut sitä solmua avata. Me emme si yhdessäkään auki saaneet joten siellä käyminen oli turhaa 

Minun narsistinen äitini meni terapiaan. Pian tuli käsky, että minun pitäisi mennä hänen mukaansa sinne. No enpä mennyt. Äitini tuntien hän oli hurmannut terapeutin ja olisivat sitten yhdessä siellä yrittäneet korjata minun lukuisia vikojani. 

Minunkin narsistinen ja äärimmäisen itsekeskeinen äitini meni terapiaan. Tuollaista käskyä ei sentään tullut mutta oli niin iloinen kun terapeutti oli sanonut että äitini on aivan liikaa ajatellut muita ihmisiä ja nyt on korkea aika ajatella vihdoinkin itseänsä 😯

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan puhumaan, mutta entä kun ei kaikki vaan osaa  puhua tunteistaan? Kaikilla ei ole siihen taitoa eikä kaikki ole tottuneet puhumaan toiselle sisimmästään. 

Joko opettelee tai hyväksyy, että ihmissuhteet jäävät etäisiksi.

Olen lukenut tätä ketjua ajatuksella ja palaan tähän kommenttiin. 



Vastauksessa käsketään opettelemaan puhumaan. Tuossa neuvossa ei oteta ollenkaan huomioon sitä, että ihmiset ovat erilaisia. On ihmisiä joille puhuminen tunteista ja omasta itsestään on helppoa, mutta on niitäkin, joille ei ole eikä se ole mikään opettelun asia. Tuossa neuvossahan käsitetään asiat kovin mustavalkoisina ja ikään kuin rangaistaan, joko puhut niin kuin sinun halutaan puhuvan tai ole yksin. 

 

Eihän kaikki edes halua kenenkään kanssa hyvin läheisiä välejä, vaan heille riittää välit missä jutellaan kuulumisia ja mitä mieleen tulee. Ei haluta analysoida ja ruotia asioita. Eikä siitä muuttuakseen tarvitse mennä ammatti-ihmisen kanssa opettelemaan, koska siinä on oletuksena, ellet muutu sinua ei hyväksytä. Sehän on väkivaltaa. Näissä asioissa pitää ymmärtää sitä pidättyvämpää.

Missään ei sanottu, että ole yksin. Jos ei kykene tai suorastaan halua läheisiä ihmissuhteita, sitten tietenkin hakee niitä pinnallisempia.

Itse en osannut puhua tunteista tai edes uskaltanut tuntea niitä. Opettelin, koska kaipasin läheisempiä, tyydyttävämpiä ihmissuhteita. Ihan oman valinnan mukaan nämä asiat.

Suosittelen aiheeseen liittyen dokumenttia Great photo, lovely life, joka on ainakin HBO-palvelussa. Siinä oman kasvatuksensa uhri äiti on jo käsitellyt omia traumojaan niin, ettei jaksaisi niissä velloa. Hän ei halua kuulla tyttärensä syytöksiä, mutta tytär kaipaisi äidiltään selitystä tämän toimintaan tyttären lapsuudessa tai anteeksipyytöä, jotta heidän välisensä suhde voisi korjaantua. Kumpikin on lapsia hyväksikäytäneen isoisän uhri. Kumpikin on uhri ja kumpaakin voi ymmärtää, mutta kyllä ainakin itselle jää sellainen tunne, että on väärin, ettei äiti suostu kohtaamaan tyttärensä kohtaamaa kaltoinkohtelua. Hän kuitenkin itsekin tahtoo tulla kuulluksi, mutta ei voi samaa antaa omalle lapselleen.

Isäni pyysi minulta anteeksi kovaa käytöstään ja ankaruuttaan 80-vuotiaana. Vastasin, että siihen aikaan meni näin ja eipä ole jäänyt katkeria muistoja. Sitä en kertonut, että kävin kolme vuotta terapiassa. Hän oli asia miettinyt enkä nähnyt tarpeelliseksi ruveta toistamaan, miltä silloin tuntui, kun olin lapsi. Ei hän kummemasta tiennyt ja oli sitten esimerkiksi funtsannut, miten kasvatin omat lapseni tolkullisiksi aikuisiksi ilman piiskamista ja tukasta riuhtomista. Olivat udelleet, että antaako äiti remmiä ja tukistaako.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen sitä mieltä, että syyllistäminen täytyy vaan käydä läpi. Se on osa asioiden käsittelyä. Sitten voi päästää irti ja jatkaa eteenpäin.

Miksi ihmeessä ketään pitäisi syyllistää? 

 

Eikö terapian tulisi ennemminkin tarjota positiivisia keinoja ratkaista mahdollisia ongelmia sen sijaan, että haetaan niihin jotain syyllistä?

 

Tätäkin palstaa kun lukee, niin osa ihmisistä tuntuu jääneen täysin jumiin siihen ajatukseen, että heidän vanhempansa on syyllisiä kaikkeen ja elämä onkin sitten pelkkää katkeruutta heitä ja jo elettyä elämää kohtaan sen sijaan, että elettäisiin tätä hetkeä ja kyettäisiin suuntautumaan tulevaisuuteen ymmärtäen että jokainen aikuinen on lopulta kuitenkin ihan itse vastuussa omista tunteistaan ja elämästään.

Silloin se on vastuullinen ratkaisu, jos vanhempi jatkaa huonoa vanhemmuuttaan ja kohteluaan. Ja välien katkaisu myös tuo välienkatkaisijalle jatkuvaa parempaa oloa ja rauhaa. Kostotoimenpiteenä se ei loppujen lopuksi toimi.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku joskus hyötynyt tällaisesta vanhemman syyllistämisestä? Onko vienyt eteenpäin omassa elämässä, auttanut toipumisessa tai parantanut suhdetta vanhempaan? 

 

Minulla oli vaikea lapsuus, vanhempien taholta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tiedän kuitenkin vanhempieni persoonallisuuden ja uskon, ettei asioiden esiin ottaminen muuttaisi mitään, korkeintaan pahentaisi tilannetta. 

Eivät myöntäisi mitään, vaan manipuloisvat minut syylliseksi. Näin on ollut aina. 

 

Itse olen todennut parhaimmaksi etäisyyden ottamisen. Olen tekemisissä vain pinnallisesti ja välttämättömän esim. sukujuhlat.

 

En pidä heistä ihmisinä enkä olisi tekemisissä heidän (tyylisten ihmisten) kanssa, jos vaikka olisivat satunnaisia naapureita/työkavereita tms. 

Sinusta itsestäsi on kuitenkin tullut ihan erilainen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina neuvotaan puhumaan, mutta entä kun ei kaikki vaan osaa  puhua tunteistaan? Kaikilla ei ole siihen taitoa eikä kaikki ole tottuneet puhumaan toiselle sisimmästään. 

Joko opettelee tai hyväksyy, että ihmissuhteet jäävät etäisiksi.

Olen lukenut tätä ketjua ajatuksella ja palaan tähän kommenttiin. 



Vastauksessa käsketään opettelemaan puhumaan. Tuossa neuvossa ei oteta ollenkaan huomioon sitä, että ihmiset ovat erilaisia. On ihmisiä joille puhuminen tunteista ja omasta itsestään on helppoa, mutta on niitäkin, joille ei ole eikä se ole mikään opettelun asia. Tuossa neuvossahan käsitetään asiat kovin mustavalkoisina ja ikään kuin rangaistaan, joko puhut niin kuin sinun halutaan puhuvan tai ole yksin. 

 

Eihän kaikki edes halua kenenkää

Kunhan vain nämä puhumattomat jötikät edes tajuaisivat olla tekemättä lapsia. Terv. Kahdenkymmenen vuoden mykkäkoululapsuuden tuhoama

Sama tilanne. Raskasta on. 

Pitäiskö tehdä kuten äitini eli vältellä lastansa. 

Itse en ollut hankala kuin teini-iässä. Nyt tää jatkuu. Oon ihan poikki. Puuttuu kaikkeen ja päsmäröi.

Ennen käytettiin järeämpiä keinoja. Nykyään pitää joustaa liikaa. 

Kullan nupun olis aika jo ottaa vastuuta sekä antaa mulle rauhaa elää. 

 

Itse olen ihmetellyt sitä, miten aikuisen lapsen terapeutti on voinut vanhempia kertaakaan tapaamatta tai heidän kanssaan puhumatta tehdä vanhemmille diagnoosit? Diagnosoinut toisen vanhemmista läheisriippuvaiseksi tietämättä ollenkaan heidän elämäntilannettaan.

Ei ole terapeutti ollenkaan ottanut huomioon sitä, mikä on nykyinen elämäntilanne ja mitkä seikat mihinkin vaikuttavat  ja ovat vaikuttaneet jo aikaisemmin. On niin helppoa nähdä asiat mustavalkoisina ja se sama tarjoilla sille terapiassa käyvälle. 

Vierailija kirjoitti:

Sama tilanne. Raskasta on. 

Pitäiskö tehdä kuten äitini eli vältellä lastansa. 

Itse en ollut hankala kuin teini-iässä. Nyt tää jatkuu. Oon ihan poikki. Puuttuu kaikkeen ja päsmäröi.

Ennen käytettiin järeämpiä keinoja. Nykyään pitää joustaa liikaa. 

Kullan nupun olis aika jo ottaa vastuuta sekä antaa mulle rauhaa elää. 

 

Mullekin äiti sanoi, että puutun hänen asioihinsa (eli en saa neuvoa missään asiassa) ja antaisin hänen jo elää elämäänsä. Jätin rauhaan, soittelin harvemmin, niin takertui ja alkoi vihjailla, että se ja se löytyi muumioituneena kotoaan kun lapset ei käyny kattomassa. Hän se myös aina kaikkeen puuttui mutta näkee asian niinkuin sinä. Nyt on välit kokonaan poikki, onkohan jo hyvä? 

Nosto

Niin on, minun syytä kaikki, jos yhdenkin virheen teet, välit poikki loppu elämäksi, ei virheitä saa tehdä (sark) ja pitää olla täydellinen  ja aina vaan myötäillä ja myötäillä ja myötäillä, ettei vaan rakkaat lapset herkkähipiäiset kullannuput mieltänsä pahoita!

Miten voikin saada tuon luontoisia kova sydämisiä lapsia?

Pitäisi oppia anteeksi annon rikkaus ja jos haluaa , niin olla läheisiinsä hyvissä väleissä, koska varmasti eripura syö sisintä vaikka kuinka pitäisi välit poikki, pitäisi osata selvittää asiat,väärinymmärryksiä on maailma pullollaan ja ennen kaikkea pitäisi kunnioittaa toista ja hänen periaatteitaan, jos ne periaatteet ei vahingoita ketään muita kanssaihmisiä..

Vierailija kirjoitti:

Niin on, minun syytä kaikki, jos yhdenkin virheen teet, välit poikki loppu elämäksi, ei virheitä saa tehdä (sark) ja pitää olla täydellinen  ja aina vaan myötäillä ja myötäillä ja myötäillä, ettei vaan rakkaat lapset herkkähipiäiset kullannuput mieltänsä pahoita!

Miten voikin saada tuon luontoisia kova sydämisiä lapsia?

Itsepähän kasvatit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin on, minun syytä kaikki, jos yhdenkin virheen teet, välit poikki loppu elämäksi, ei virheitä saa tehdä (sark) ja pitää olla täydellinen  ja aina vaan myötäillä ja myötäillä ja myötäillä, ettei vaan rakkaat lapset herkkähipiäiset kullannuput mieltänsä pahoita!

Miten voikin saada tuon luontoisia kova sydämisiä lapsia?

Itsepähän kasvatit.

          Ei lapsia kasvateta kovikseksi! Kyllä se luonteenpiirre kumpuaa jostain muualta, esim. vaikka kaukaa jostain suvusta , en usko , että kovasydämiseksi voi ketään kasvattamalla kasvattaa!

           Itse en ole kovis, vaan herkkä ja tunteilla elävä, mutta osaan antaa anteeksi ja ymmärtää, että ihmiset tekee virheitä, sanonta " se mikä ei tapa, vahvistaa" pitää hyvin paikkansa!

           Esim. en ole pitkävihainen.

Onneksi olen lapseton!

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi oppia anteeksi annon rikkaus ja jos haluaa , niin olla läheisiinsä hyvissä väleissä, koska varmasti eripura syö sisintä vaikka kuinka pitäisi välit poikki, pitäisi osata selvittää asiat,väärinymmärryksiä on maailma pullollaan ja ennen kaikkea pitäisi kunnioittaa toista ja hänen periaatteitaan, jos ne periaatteet ei vahingoita ketään muita kanssaihmisiä..

Juuri tämä! 

Nimenomaan pitäisi puhua, selvittää ne hiertävät asiat ja puolin ja toisin pyytää anteeksi. Puhua niin kauan, että kaikki asiat on selvitetty ja kissat nostettu pöydälle. 

Välien katkaisulla ei asiat korjaannu mitenkään. Toista pitäisi osata ymmärtää eikä se ole myöskään mikään ratkaisu, että sitä lasta pitäisi vaan myötäkarvaan silitellä. Myös sen lapsen pitää miettiä, missä hän itse tekee väärin. Yksin ei voi kukaan riidellä. 

Olen ihmetellyt miksi aikuinen lapsi on katkaissut välit kaikkiin sukulaisiinsa kuten serkkuihin kun heidän kanssaan oli nuorempana paljonkin tekemisissä, samoin sisaruksiinsa ja vanhempiinsa? Ei ole yhteyksissä kehenkään. 



Eikö perhe ja sukulaiset kuitenkin ole ihmiselle tärkeitä? Hehän ovat ne juuret ja linkki juuriinsa. Eihän ystävät ja puolison perhe ole kuitenkaan se biologinen suku. Keneltä voi joskus kysellä suvustaan ja sukunsa vaiheista, jos kaikkiin on sillat poltettu?

Jos hän syyttääkin vanhempiaan, niin eihän koko perhe ja suku voi olla syyllisiä mihinkään. 

Joskus tuntuu, että terapeutti on saanut koko suvun jotenkin mustamaalattua vaikka olen varma, että sellainen on täysin väärin tehty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäisi oppia anteeksi annon rikkaus ja jos haluaa , niin olla läheisiinsä hyvissä väleissä, koska varmasti eripura syö sisintä vaikka kuinka pitäisi välit poikki, pitäisi osata selvittää asiat,väärinymmärryksiä on maailma pullollaan ja ennen kaikkea pitäisi kunnioittaa toista ja hänen periaatteitaan, jos ne periaatteet ei vahingoita ketään muita kanssaihmisiä..

Juuri tämä! 

Nimenomaan pitäisi puhua, selvittää ne hiertävät asiat ja puolin ja toisin pyytää anteeksi. Puhua niin kauan, että kaikki asiat on selvitetty ja kissat nostettu pöydälle. 

Välien katkaisulla ei asiat korjaannu mitenkään. Toista pitäisi osata ymmärtää eikä se ole myöskään mikään ratkaisu, että sitä lasta pitäisi vaan myötäkarvaan silitellä. Myös sen lapsen pitää miettiä, missä hän itse tekee väärin. Yksin ei voi kukaan riidellä. 

 

Miksi on alapeukutettu?