Okei, minä voin olla se joka myöntää tämän (joulusta)

Kaikki aina sanoo, että heille joulussa on tärkeintä yhdessäolo/lasten riemu/rauha/laulut/tunnelma/valmistelu/mikälie hyveellinen vastaus. 

Minulle on tärkeää, että meillä ei riidellä jouluna ja ettei kukaan ole humalassa. Ja on myös hyvin tärkeää, että lapset kokevat että heitä on ajateltu ja kuunneltu. En ole koskaan halunnut, että meillä hukuttaisiin lahjoihin, eikä niin ole ollutkaan. 

Tänään kuitenkin ajattelin tätä asiaa kerrankin ihan rehellisesti :D Ja tuon yllä olevan lisäksi minun on pakko myöntää, että minua mielelläni ottaisin edes kerran vastaan kasan lahjoja :D Sain viiniä ja suklaata mieheltäni, ja anopilta laudeliinan. Muita lahjoja en saanut, enkä ole saanut muinakaan vuosina kirjaa kummempaa. Ja tänään myönsin itselleni, että kyllä muuten v*tuttaa. 

Jotkut asiat teen aina mielelläni, kuten jouluruoat mummini vanhan keittokirjan ohjeilla, ja koristelen meillä ihan mielelläni, ja lahjojen paketointi on minusta aina kivaa. Mutta jostain syystä tämä lahjattomuus on alkanut ottaa päähän. Tiedän että se on pinnallista, ja tiedän että pitäisi ajatella jotenkin syvällisemmin. Jos yhtään ketään lohduttaa, niin olkoot tämä vertaistukena kaikille ketkä ajattelee samoin. 

(Minulla on muutan takana rikkinäinen, lasinen lapsuus ja ennen joulua kävin veljeni ja äitini haudoilla itkemässä. Että turha tulla toivomaan minulle mitään vastoinkäymisiä, että "oppisin olemaan").