Miksi ihmisistä tulee yksinäisiä ja miksi jotkut syrjäytyy?
Onko tähän jotain syytä ja mikä tuota aiheuttaa? Onko niissä ihmisissä jotain vikaa vai huonot geenit?
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin moni täällä luulee, kysehän ei ole siitä, että yksilössä on jotain vikaa. Vika on suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa ihmsistä täällä on todella epäsosiaalisia - myös ne jatkuvasti äänessä olevat. Koska se, että käyttää muita pakkoyleisönään, ei ole sosiaalisuutta.
Muutenkin suomalaisethan eivät edes arvosta kaverisuhteita, vaan kaikki panokset ladotaan aina siihen parisuhteeseen ja kun kumppani sitten löytyy, kaikki muut ihmissuhteet hylätään ja illanvietotkin järjestetään enää muiden pariskuntien kanssa, ettei kukaan vaan veisi sitä omaa kumppania. Ja koska suomalainen on myös vahvasti luokkatietoinen, silloinkin valintoja ohjaa luokkatausta eli keskiluokka viettää aikaa vain keskenään. Köyhillä ja muualta tulleilla ei tässä yhteiskunnassa ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuuksia kaverisuhteisiin.
Miksi köyhälle ei kelpaa kaveriksi toinen köyhä? Eikö olisi parempikin, että kaikkeen yhdessä tekemiseen kummallakin on suunnilleen saman verran varaa?
Mulle kelpaa! Parempi, että me köyhät sinkut käydään yhdesssä kävelyllä ja puhtaan köyhien juttuja. Jotkut pariskuntaillanvietot olis todella kiusallisia. Olis ikävää olla sellaisessa ilman kumppania ja pienempituloisena kuin muut (=eri elämäntapa kun eri lailla mahdollisuuksia tehdä asioita).
Yksinäisyys johtuu usein myös siitä, ettei kelpuuta niitä vaihtoehtoja joita itsellä olisi. Esim. sosiaalinen käy naapurin mummolla kahvilla ja välillä auttamassa, yksinäinen ei osaa/halua tutustua naapureihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei jaksa ihmisiä.
Liian paljon petytty ihmisiin. Väsytään itsekin kaikenlaiseen esittämiseen. Yksin ei tarvitse esittää enää mitään, ellei sitten luo jotain sivupersoonia nettiin.
Turvattomuuden kokemukset varhaisissa ihmissuhteissa johtaa siihen, että kokee, ettei voi / uskalla olla oma itsensä, vaan täytyy esittää. Eikä esittämistä jaksa, joten pitää olla yksin, jotta voi olla autenttinen. Ristiriitainen tai turvaton kiintymyssuhdemalli näkyy erakoitumisena aikuisena.
Jos on lapsena tullut hyväksytyksi ja tunteineen nähdyksi sekä fiksusti ohjatuksi, osaa aikuisenakin olla muiden kanssa eikä syrjäydy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen yksinäinen.Asunut eri maissa ja löytänyt kavereita, mutta aina vaan jään yksin.
Olen omasta mielestäni aika reilu.rakastan kauniita kattauksia ja hyvää ruokaa tarjoan.
Sievä koti ja elämä paikallaan ,mutta siltikin yksin.
Joskus mietin että kapakkalinnut löytävät seuraa.Minä hieman arka haluaisin löytää rehellisen kaverin rinnalleni .Joku joka haluaisi lähteä vaikkapa alpeille pyöräilemään tai patikkaan kesällä.
Kateus !
Ehkä karkoitat ihmisiä jos väität että sinulle ollaan kateellisia. Se on tosi vastenmielistä.
Minulla oli kaveri joka kuvitteli että muut kadehtii hänen kauneuttaan, koulutustaan, matkojaan, kotiaan... milloin mitäkin. En jaksanut hänen ylimielisyyttään. Ihan samanlainen hän oli kuin muutkin, en tiedä miksi kuvitteli itseään jotenkin yli
En ole ollenkaan leuhkijatyyppi, päinvastoin. Mutta elämäni on hyvin taloudellisesti .Olen myös tehnyt hienon työuran ja ollut myöskin mallina nuorena . En kadehdi enkä vähättele .
Vierailija kirjoitti:
Ei sisarruksia eikä serkkuja ( ei siis luontaisia verkostoja), yksinäinen työ, muutamat hyvät kaverit kuolleet, muuttaneet ulkomaille /kauas ja sellaisilla "arkiystävillä" on jo sosiaaliset verkostot täynnä. Suurin osa tutuista on töistä- työttämänä olisi tosi vaikeaa aikuisiällä tutustua ja pitää yhteyttä, toiset sitten lasten kautta niiden kavereiden vanhempia.
Eli, ilman sukulaisia, töitä, lapsia ja muutamat muutot niin että asuu satojen km päästä lapsuuden ja nuoruuden maisemista, siihen päälle joku pidempiaikainen sairaus joka vie voimat pitää sitäkään vähää yhteyttä- niin siinä on helposti syrjäytetty.
Sisaruksetkaan ei takaa seuraa. itselläni kaksi sisarusta mutta ei juuri pidetä yhteyttä. Heille olen aina ollut se vähän huonompi sisarus, ovat mieluummin olleet keskenään. Perheellistyttyään toinen sisarus vetäytyi jokseenkin kaikesta yhteydenpidosta. Omat huonot sukulaiset ei nyt häntä kiinnosta kun on saanut uudet paremmat.
Ne ei halua halata Akia. Niin voi käydä...
sairastelut aiheuttaa erakoitumista
Vierailija kirjoitti:
En viihtynyt koskaan isoissa porukoissa, enkä ollut kiinnostunut pelailemaan Sos pelejä en lapsena, en aikuisena. Olen elämäniloinen luonnonlapsi, ja vielä nätti. Se erottaa mut muista, lisäksi kuormitun seurassa jossa en viihdy, toleranssini myös sietää huonoa käytöstä on tosi huono, ja puutun aina vääryyteen yms, olen sillä lailla maailman parantaja. En ehkä kevytmielinen, tms. Toisaalta siksi viihdyn yksin ja myös osa karsastaa. lisäksi olen rohkea.
Netta cucconen?
Älä varasta ystäviltä ja työnantajilta.
Älä valehtele puolisolle
Noin esimerkiksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin kuin moni täällä luulee, kysehän ei ole siitä, että yksilössä on jotain vikaa. Vika on suomalaisessa kulttuurissa. Valtaosa ihmsistä täällä on todella epäsosiaalisia - myös ne jatkuvasti äänessä olevat. Koska se, että käyttää muita pakkoyleisönään, ei ole sosiaalisuutta.
Muutenkin suomalaisethan eivät edes arvosta kaverisuhteita, vaan kaikki panokset ladotaan aina siihen parisuhteeseen ja kun kumppani sitten löytyy, kaikki muut ihmissuhteet hylätään ja illanvietotkin järjestetään enää muiden pariskuntien kanssa, ettei kukaan vaan veisi sitä omaa kumppania. Ja koska suomalainen on myös vahvasti luokkatietoinen, silloinkin valintoja ohjaa luokkatausta eli keskiluokka viettää aikaa vain keskenään. Köyhillä ja muualta tulleilla ei tässä yhteiskunnassa ole yksinkertaisesti mitään mahdollisuuksia kaverisuhteisiin.
Netta cucconen täällä moi
Miessuhteisiin on mahdollisuus
Tilasin seiskan, jotta tunnistan miljonääriksi miehen jolla on kaulaparta ja merkkivaatteet päällä
Hyvää joulua..hups meni jo
Kun vanhat kaverit alkavat seurustelemaan heitä ei enää näy. Täytyy etsiä uusia kavereita. Jos olet työtön niin rahat eivät riitä mihinkään muuhun kuin kotona olemiseen. Työssäkäyvillä ei ole aikaa käydä ulkona. Köyhänä on aikaa tavata naisia. Työssäkäyvänä on aikaa tehdä ylitöitä.
Yleinen luuserius siis. Ei opiskella hyvään ammattiin, ei harrasteta mitään missä muihin tutustuisi. Märehditään jotakin lapsuuden kiusaamista (haloo, lähes kaikkia on kiusattu jossakin vaiheessa, mutta ei sitä aikuisena enää tarvitse miettiä).
Vierailija kirjoitti:
Paskat ihmiset elää paskaa elämää. Hyvät ihmiset saa rakennettua Suomessa itselleen hyvän elämän kurjasta lapsuudesta huolimatta.
...eli pahaa ei tapahdu hyville ihmisille? Käsittääkseni tämä on ajat sitten osoitettu vääräksi käsitykseksi, sillä pahoja asioita tapahtuu kaikille. Monelle jopa paljon. Ja usein sattumalta. Kuten myös hyviö asioita.
Shit happens.
Monella tilanne on jopa "*he never had a chance". Mahdollisuuksien tasa-arvokin on todettu pätemättömöksi ajatusmalliksi ja lähtökohtien erot ovat merkittävät siinä, millaiseksi elämä muodostuu.
Outo, erilainen, rikkinäinen, lapsuuden perhe, köyhyys, kiusaaminen jne.
Myös sellainen tietty hauraus ja ylvaativuus on vaikeita piirteitä ihmisessä. Jos on kovat vaatimukset, miten toisten pitää itseen suhtautua, jotta voi hyväksyä ystäväkseen. Moni yksinäinen haluaa kovasti ystävää, mutta painostaa liikaa tuttujaan/kavereitaan ja menettää nekin. Esim. loukkaantuu, jos kaverilla/tutulla ei ole aikaa tai ei halua nähdä.