Lue keskustelun säännöt.
Onko kaikkien keski-ikäisten pitkät parisuhteet oikeasti näin hirveitä?
18.12.2023 |
Olen alle viisikymppinen. Erosin pitkän harkinnan jälkeen viime keväänä liitosta, joka oli ollut käytännössä täysin kuollut ja kylmä jo muutaman vuoden.
Eron jälkeen ja siitä kerrottuani ja puhuttuani on paljastunut, että ilmeisesti todella monen _ siis tekisi mieli sanoa, että lähes kaikkien_ keski-ikäisten vuosikymmeniä jatkuneet liitot ovat onnettomia. Ihmiset ilmeisesti avautuvat jotenkin nyt eronneelle helpommin myös omista parisuhteensa vaikeuksista. Naapurin varakkaan lääkäriperheen rouva melkein purskahti itkuun kertoessaan, kuinka harkitsee eroa ja kuinka paljon heillä riidellään. Ystäväni, jonka liittoa olin oikeasti pitänyt onnellisena ja paria toisilleen sopivana, kertoi pettävänsä puolisoaan useiden kumppanien kanssa ihan sumeilematta - koska vain kaipaa jotakin vaihtelua, huomiota ja ihastuksen huumaa. Yksi pitkään naimisissa oleva, juuri eläkkeelle jäänyt sukulainen lähes itki avioliittonsa tilaa ruotiessaan - ei haluaisi asua enää yhdessä. Todella monet ystävät, työkaverit ja tutut ovat kertoneet miettivänsä eroa.
Olen jotenkin ihan järkyttynyt tästä. Nämä ovat ihmisiä, jotka eivät koskaan kertoneet vaikeuksistaan silloin, kun minä itse olin vielä naimisissa. En olisi koskaan uskonut heistä tällaisia asioita.
Alan kääntymään oikeasti sille kannalle, että yli 20 vuotta kestävä onnellinen liitto on mahdottomuus. Ihmiset kyllästyvät, leipiintyvät, seksi ja hellyys katoavat. Onko ihmistä edes tarkoitettu elämään yksiavioisessa liitossa koko elämänsä? Ehkä ei.
Kommentit (104)
Toivottavasti ei ole niin. Meillä tulee kesällä 20 vuotta täyteen. Rakkaani haluaisin pitää ja suhteemme yhtä ihanana.
Eronneen näkökulmasta saattaa jnkv tapahtua valikoitumista. Harva kun on niin törppö että eronneelle tai parisuhdeongelmaiselle hehkuttaa onneaan. Eli onnettomat avautuu ja muut on hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on yhteiselämää takana 39 vuotta, ja tuntuu, että kuulumme tiukemmin yhteen. Sanaharkkaa on käyty ja joskus nuorempana saattoi ovikin paukahtaa. Emme ole kumpikaan draamanhakuisia, vaan mieluimmin puhumalla yritetään mahdolliset ristiriidat selvittää. Puoliso ehkä joskus haluaa vastustusta enemmän ja kokee, että minä voisin näyttää tunteeni äänekkäämmin ja isommin.
Ihmiset ovat yksilöitä kuten avioliitotkin.
olemme olleet kohta 30 vuotta naimisissa, päivääkään en vaihtaisi pois, Olen kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin raskaana, näin ympärilläni runsaasti samassa tilanteessa olevia. Kun sairastuin syöpään, huomasin kadulla kulkiessa, kenellä on peruukki. Kun ap erosi, hän huomasi samanlaisessa tilanteessa olevia - mutta ei huomannut sitä, että suurin osa elää ihan hyvässä liitossa. Se kun ei ap:ta tilanteessaan kiinnosta, sitä kun etsii vahvistusta omalle päätökselleen.
Jos ei pysty olemaan ihmisiksi pitkässä suhteessa, ei ole sitä seuraavassa lyhyessäkään. Eikä lyhyt ihmissuhde tarkoita, että siinä olisi kaikki hyvin ja ihanaa.
Juuri näin ihmismieli toimii! Sitä hakee vertaistukea alitajuntaisesti samassa tilanteessa olevista, aivot virittyy näkemään samassa tilanteessa olevat automaattisesti.
Meillä on melkein 20 vuoden suhde takana ja viihdymme edelleen yhdessä todella hyvin, arjessa on paljon huumoria ja yhteistä puuhaa.
Toivottavasti ilmiannat tuon pettäjän puolisolleen, kauheaa jos tartuttaa jonkin taudin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivot kasvaa noin 25 ikävuoteen asti. Jos pistetään hynttyyt yhteen liian nuorina (alle 25v) niin siinä ehtii kasvamaan ihan eri ihmiseksi kuin kumppani. Mutta kun on tottunut siihen kumppaniin vierellä, jonka kanssa ei välttämättä ole enää mitään, niin ei oikein erotakkaan kehtaa.
tuo on hyvä tietää, kun menin miehen kanssa yhteen just kun aivot oli lopettanutt kasvun (26v)
Paitsi, että nykytietämyksen valossa (jota ei näköjään monikaan tiedä) ne aivot ovat valmiit vasta lähempänä 30v iässä.
Itse olen kyllä oikein onnellisessa pitkässä suhteessa, mutta en minä sitä juuri eronneen ystävän tai edes tuttavan naamaan hieroisi.
Ehkä aapeen kannattaa ottaa huomioon se, että hänelle kerrotaan tuossa tilanteessa vain niitä tarinoita, joiden kertojat luulevat tukevan häntä vaikeassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joku vahvistusharha ap:lla menossa, kuten ketjussa on esiin tuotu.
Omassa 20+ vuoden avioliitossani koen, että pikkulapsivaiheessa oli tiukin vaihe ja riski kasvaa erilleen. Siitä eteenpäin on ollut seesteistä ja ajattelen, että jos eläisimme vielä 200 vuotta, silloin olisimme olleet naimisissa 220 vuotta.
Vaimoni on siinä ehkäpä harvinaisuus, että hän ei koskaan ole uhkaillut tai edes puhunut erosta.
Kokisin vieraaksi vaatimuksiin perustuvan avioliiton, liittyivät ne sitten onnellisuuteen, tunteisiin, seksiin tms. Minusta tyytyväisyydessä ja kiitollisuudessa (ja ihmisiksi elämisessä) on jotain realistisempaa, pysyvämpää ja tavoiteltavampaa.
Some-onnellisten pariskuntien aikakaudella tällainen vaatimattomampi meno voi näyttäytyä pliisulta, mutta se on juuri sitä, mikä arjessa tuo sen turvan, rakkauden, välittämisen ja huolenpidon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivot kasvaa noin 25 ikävuoteen asti. Jos pistetään hynttyyt yhteen liian nuorina (alle 25v) niin siinä ehtii kasvamaan ihan eri ihmiseksi kuin kumppani. Mutta kun on tottunut siihen kumppaniin vierellä, jonka kanssa ei välttämättä ole enää mitään, niin ei oikein erotakkaan kehtaa.
tuo on hyvä tietää, kun menin miehen kanssa yhteen just kun aivot oli lopettanutt kasvun (26v)
Paitsi, että nykytietämyksen valossa (jota ei näköjään monikaan tiedä) ne aivot ovat valmiit vasta lähempänä 30v iässä.
Enpä tiedä onko tuolla aivojen kehityksellä kovinkaan paljon tekemistä koko asian kanssa. Sama aivojen kehitys koskee sekä onnellisia että onnettomia pareja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän itse paskassa liitossa, josta en vain pääse irroittautumaan. Suolaa haavoissa: kaikki läheiset ystäväni ovat onnellisia (oikeesti, sexyä on, puhuvat nätisti toisilleen, koskettavat) monikymmenvuotisissa liitoissaan. Olen kade 😣.
eli minun ympärilläni on onnea ja auvoa.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, että kyseessä on vain se, että samaistuttavuus tuo erilaisia piirteitä esiin ihmisissä.
Kun mä puhun sinkkukaverini kanssa, eläydyn omiin sinkkuaikoihini ja silloin mun puheesta saa oletuksen, että sinkkuelämä on parasta ikinä. Koska minun sinkkuaikani OLI huippua. En todellakaan ala sinkkukaverini naamaa hieromaan siihen miten onnellisessa parisuhteessa olen.
Kun kaverini on eroamassa/vaikeassa suhteessa, eläydyn omaan huonoon ex-suhteeseeni ja eron vaikeuteen ja puhun niistä asioista. Tässäkään tilanteessa en todellakaan ala puhumaan omasta nykyisestä ihanasta suhteestani, vaan exästä ja siitä miten hyvä päätös ero oli.
Kun tapaan onnellisissa suhteissa olevia kavereitani, hehkutan nykyistä miestäni ja onnellista suhdettani. Näytän ulos miten onnellinen olen juuri nyt.
Voin siis samaistua sinkkukaveriin, huonossa suhteessa olevaan kaveriin ja onnellisessa suhteessa olevaan kave
Joo jotain tällaista teen itsekin.
Kun ystäväni erosi, niin jotenkin olisi tuntunut tylyltäkin hieroa naamaan miten meilläkin on ollut ongelmia mutta niistä on selvitty. Yhtä pitkään oltu yhdessä, samoissa opiskelupiireissä kaikki tavattu. Joten huomasin kertovani usein meidän ongelmista ja siitä miten hankalia jotkut asiat ovat. Huomasin kyllä itsekin että se oli vähän outoa sekin, ja aloin puhua totuudenmukaisemmin, oikeasti meillä menee ihan hyvin.
Lisäksi aloittajalle todennäköisesti avautuvat herkemmin ne joilla on oikeasti vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä yli 20 vuoden liitto, jossa kerran oltu eropapereita viemässä. Otettiin aikalisä, toinen muutti pois kuukaudeksi, ja sen jälkeen sovittiin yhteistuumin, että jatketaan yhdessä. Siinä oli kuukausi aikaa miettiä liiton hyvät ja huonot puolet, eikä oltu kuukauden aikana missään tekemisissä, ei soiteltu eikä viestitelty. Kumpikin sai tahollaan miettiä asian kunnolla.
Samoin. Kriisin aikana juttelin erään samantyyppisessä tilanteessa eronneen kaverin kanssa. Hän kovasti ehdotteli, että eroaminen voisi tehdä hyvää. Itse taas olin sitä mieltä, että asia pitää käsitellä perusteellisesti ja katsoa mitkä ovat jatkamisen edellytykset. Näin tehtiin. Ja jatkettiin.
Vahvistusharha toimii näinkin. Ihmiset, jotka ovat itse eronneet, haluavat vahvistusta omalle ratkaisulleen, joten tarjoavat melko hanakasti omaa reseptiään kaikille. Kannattaa ottaa tämä huomioon kun keskustelee tilanteestaan muiden ihmisten kanssa.
Ollaan oltu naimisissa yli 40 vuotta. Rakkautta on riittänyt eikä meillä ole ollut riitoja. Yhdessä on tarkoitus jatkaa, kunnes kuolema meidät erottaa. Elämä on helppoa ja mukavaa, ei ole mitään säätöä sun ja mun lasten ja ex-puolisoiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ne hirveitä. Ihmiset kun sai tietää, että sairastan masennusta niin moni terveenä pitämäni tuli kertomaan että on masennuslääkityksellä ja käy terapiassa. Ihmiset ei kehtaa avautua ennen kuin näkee jonkun turvallisen mille uskoutua tietäen ettei tuomita.
Koska valtaosa ihmisistä ei tunne enää Jumalaa eikä halua noudattaa kymmentä käskyä niin tokihan tämä vaikuttaa kaikkeen, myös avioliittoon. Syntinen luontomme vetää meitä jatkuvasti hairahtumaan eli pettämään, ym jos annamme sille vallan. Elämällä sopusoinnussa Jumalan tahtoa noudattaen, myös avioliitot olisivat onnellisempia.
Ei entisinä aikoina erottu jatkuvasti kuten nykyään. Media ym opettaa meidät noudattamaan mielihalujamme, se on tämän ajan henki. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Raamattuun ja mitä siellä opetetaan avioliitosta
Ollaan oltu naimisissa 25 vuotta ja edelleen ikävöin miestäni, vaikka olisi vain pari päivää pois. Toki välillä on ollut ongelmia, mutta mies on silti suuri rakkauteni ja paras ystäväni. Toivottavasti yhteinen taival jatkuu vielä pitkään. Meidän ystäväpiirissä on useampi tällainen pari. Pelkään kovasti jos jompi kumpi sairastuisi vakavasti...
Vierailija kirjoitti:
On ne hirveitä. Ihmiset kun sai tietää, että sairastan masennusta niin moni terveenä pitämäni tuli kertomaan että on masennuslääkityksellä ja käy terapiassa. Ihmiset ei kehtaa avautua ennen kuin näkee jonkun turvallisen mille uskoutua tietäen ettei tuomita.
Minä olen ainakin onnellinen liitossani. Mutta eipä siitäkään kehtaa avautua kuin sellaiselle ihmiselle, josta tietää ettei hän tuomitse pitkiä onnellisia liittoja.
Vierailija kirjoitti:
Koska valtaosa ihmisistä ei tunne enää Jumalaa eikä halua noudattaa kymmentä käskyä niin tokihan tämä vaikuttaa kaikkeen, myös avioliittoon. Syntinen luontomme vetää meitä jatkuvasti hairahtumaan eli pettämään, ym jos annamme sille vallan. Elämällä sopusoinnussa Jumalan tahtoa noudattaen, myös avioliitot olisivat onnellisempia.
Ei entisinä aikoina erottu jatkuvasti kuten nykyään. Media ym opettaa meidät noudattamaan mielihalujamme, se on tämän ajan henki. Suosittelen lämpimästi tutustumaan Raamattuun ja mitä siellä opetetaan avioliitosta
Entisajan ihmiset ei olleet sen hurskaampia kuin nykyisetkään. Silloin ei erottu, koska se oli usein käytännössä mahdotonta. Suurella osalla naisista ei ollut ammattia eikä paikkaa minne mennä, varsinkaan lapsilauman kanssa. Avioeroa ei voitu ottaa noin vain, vaikka asiasta olisi ollut yhteisymmärrys, vaan piti olla joku syy, kuten uskottomuus. Yhteiskuntakin oli suvaitsemattomampi eronneita kohtaan. Tämä ei ole omaa keksintöäni, vaan ihan vanhojen ihmisten minulle kertomaa.
Meillä yli 20 vuoden liitto, jossa kerran oltu eropapereita viemässä. Otettiin aikalisä, toinen muutti pois kuukaudeksi, ja sen jälkeen sovittiin yhteistuumin, että jatketaan yhdessä. Siinä oli kuukausi aikaa miettiä liiton hyvät ja huonot puolet, eikä oltu kuukauden aikana missään tekemisissä, ei soiteltu eikä viestitelty. Kumpikin sai tahollaan miettiä asian kunnolla.