Nyt sit meidän rakas poikamme on

Voimia. Just luin siskon vanhoja kirjeitä hänen nuoruudestaan kun oli huumehoidossa ja aina sortui ja sortui.  Tuli tuska niin syvältä ja itku. Kipeää teki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

rukous tuskin auttaa

Kyllä se auttaa. 

 

Niin, sinua ehkä auttaa kun voit ulkoistaa kaiken henkisille voimille eikä tarvitse ajatella omaa rooliaan asioissa.

Kyllä se rukoileminen auttaa, nimenomaan sitä rukoilijaa itseään. Ei pelkästään siksi, että voisi väistellä omaa vastuutaan, vaan myös jotta voi selkiyttää itselleen asioita, vähän kuin keskustella jonkun kanssa, vaikkei se toinen aktiivisesti keskusteluun osallistukaan. 

Sinänsä olen kyllä sitä mieltä, että ap todella on väistellyt vastuutaan ja kodin ilmapiiri on varmasti ollut todella ahdistava nuorille kasvaa. Minäkin olisin varmaan vetänyt ranteet auki jos olisin ollut ap:n mies.

 

Mikä helvetin selvännäkijä luulet olevasi? Oksennus!

16 vuotiaana poikani pääsi sijoitukseen, on muutaman kuukauden ollut siellä. Siihen asti monesti mieheni kanssa anoimme lastensuojelusta, eikö häntä voida ottaa johonkin kun emme pärjää. 

Monta kertaa haettiin putkasta, kunnes viimeisen kerran kieltäydyimme julmasti. Ja niin hänet sijoitettiin keskukseen. Häntä ei oltaisi muuten otettu mihinkään, koska me kuitenkin huolehdimme hänestä. 

Kymmeniä kertoja käyty etsimässä, kun ei ole tullut ajoissa kotiin, kymmeniä soittoja poliisiin, lasuun, kriisipäivystykseen... ja olen ollut etsimässä häntä kun on ollut keskuskesta hatkoilla.

Hänellä on adhd, mutta lääkitystä ei jatketa ennenkuin on täysin kuivilla. Isällänsä oli adhd, ja kyllä, teki itsemurhan kun ei saanut apua, vaikka sitä pyysi. Ei päässyt hoitoon koska ei kyennyt selvinpäin sinne hakeutumaan.

Olen murheellinen, kun olen pojalleni joululahjaksi ostanut kaikkea ihanaa, mutta nyt totesimme ohjaajan kanssa jutellessa, että hänelle ei voi antaa lahjaksi mitään sellaista arvokasta, minkä hän pystyy myymään eteenpäin. Olin jo etukäteen antanut hänen avata lahjan, mitä oli toivonut kovasti. Se oli hieno lippis. Se sopi niin hyvin pojan päähän. 

Ja nyt hän oli myynyt sen toiselle laitoskaverille. Hän myönsi kyllä että kaduttaa sen myyminen..

Säästän ne ostamani lahjat, ja annan ne sitten kun hän on päässyt päihteistä. Mutta olin jotenkin niin odottanut että saisin antaa hälle jotain sellasta, mikä ilahduttaisi häntä. Toivon että hänen joulunsa ei mene pilalle tämän takia..Ap

Vierailija kirjoitti:

Pakkohoito ei auta mitään, eikä ketään. Kun poika pääsee pois pakkohoidosta niin eka päivänä on jo pöllyssä.

Toivon kuitenkin että tuon kuukauden aikana tapahtuisi muutos parempaan. Ainakaan hän ei pääse sieltä hakemaan huumeita ym päihteitä. Ap

 

Ap vaikuttaa vähän sellaiselta tyypiltä, joka kirjoittelee vankilaan murhamiehille, ja kuvittelee parantavansa heidät. Pojan isällä siis jo oli päihdeongelma, oliko myös rikostaustaa?

Minusta on hauskaa lukea näitä juttuja. Kauppakeskuksissa nauran narkeille. Ne ovat viihdyttäviä sekoillessaan.

Vierailija kirjoitti:

Kuulehan kasvatusintoilija, mulla on kotona koulufiksu ja muutenkin järkevä teini. Ei ole ikinä lapsena huutanut tyhmää äitiä tai nyt teininä käskenyt haistaa sitä tai painua sinne. Silti ajattelen joka päivä että nuoren mielessä voi myllertää niin että tekee tai kokeilee jotain tyhmää. Siksi olen kerta toisensa jälkeen sanonut että pahan olon kanssa ei saa jäädä yksin ja synkistä ajatuksista kannattaa aina kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle. 

 

Usein päihteiden käyttö "periytyy" esimerkin ja kokemuksen kautta, geenitkin voivat vaikuttaa. Aina se ei mene niin, raittiiden tai kohtuukäyttäjien lapsista voi tulla päihderiippuvaisia. Miettisin että ehkä liika kieltäminen tai kyttääminen voi myös olla pahasta. 

 

Hienoa että tämä teini on nyt saanut apua ja hoitoa ja hänen perhe saa hengittää ainakin vähän helpommin. Toivon että hän pystyy jättämään päihteet.

Osuit ilmeisesti tietämättäsi ytimeen. Riippuvuuksien takana on usein kyvyttömyys puhua vaikeista tunteista ja kokemuksista muille ihmisille. Harva vanhempi ilkeyttään tai tietoisesti lastaan traumatisoi, mutta päihderiippuvaisten määrä Suomessa on hyvä indikaattori sille, miten heikoissa kantimissa tunnekasvatus on ollut ja osin edelleen on. On vaikea opettaa lapselleen sellaista, mitä ei itsekään ole saanut.

Itse jouduin humalaisen isäpuoleni ahdistelemaksi, enkä osannut kertoa asiasta kenellekään. Mielenterveysongelmia on ollut asian vuoksi nyt neljännesvuosisadan ajan. Äitini on jälkikäteen ihmetellyt, että "miksi et sanonut mitään". Varmaan siksi, kun ei meillä ikinä puhuttu mistään ikävistä asioista, enkä ollut saanut minkäänlaista mallia tai kokemusta niistä kesksutelemiseen.

Lisäksi: on vanhemman tehtävä varmistaa, että tietää mitä lapselle kuuluu. Oikeasti ja kiinnostuneena kysellä, eikä vain tyytyä joojoohon keskittymisen ollessa omissa huolissa ja murheissa. Äärimmäisen vaativa tehtävä, jossa moni epäonnistuu tietämättään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulehan kasvatusintoilija, mulla on kotona koulufiksu ja muutenkin järkevä teini. Ei ole ikinä lapsena huutanut tyhmää äitiä tai nyt teininä käskenyt haistaa sitä tai painua sinne. Silti ajattelen joka päivä että nuoren mielessä voi myllertää niin että tekee tai kokeilee jotain tyhmää. Siksi olen kerta toisensa jälkeen sanonut että pahan olon kanssa ei saa jäädä yksin ja synkistä ajatuksista kannattaa aina kertoa jollekin luotettavalle aikuiselle. 

 

Usein päihteiden käyttö "periytyy" esimerkin ja kokemuksen kautta, geenitkin voivat vaikuttaa. Aina se ei mene niin, raittiiden tai kohtuukäyttäjien lapsista voi tulla päihderiippuvaisia. Miettisin että ehkä liika kieltäminen tai kyttääminen voi myös olla pahasta. 

 

Hienoa että tämä teini on nyt saanut apua ja hoitoa ja hänen perhe saa hengittää ainakin vähän helpommin. Toivon ett

Osuit ilmeisesti tietämättäsi ytimeen. Riippuvuuksien takana on usein kyvyttömyys puhua vaikeista tunteista ja kokemuksista muille ihmisille. Harva vanhempi ilkeyttään tai tietoisesti lastaan traumatisoi, mutta päihderiippuvaisten määrä Suomessa on hyvä indikaattori sille, miten heikoissa kantimissa tunnekasvatus on ollut ja osin edelleen on. On vaikea opettaa lapselleen sellaista, mitä ei itsekään ole saanut.

Itse jouduin humalaisen isäpuoleni ahdistelemaksi, enkä osannut kertoa asiasta kenellekään. Mielenterveysongelmia on ollut asian vuoksi nyt neljännesvuosisadan ajan. Äitini on jälkikäteen ihmetellyt, että "miksi et sanonut mitään". Varmaan siksi, kun ei meillä ikinä puhuttu mistään ikävistä asioista, enkä ollut saanut minkäänlaista mallia tai kokemusta niistä kesksutelemiseen.

Lisäksi: on vanhemman tehtävä varmistaa, että tietää mitä lapselle kuuluu. Oikeasti ja kiinnostuneena kysellä, eikä vain tyytyä joojoohon keskittymisen ollessa omissa huolissa ja murheissa. Äärimmäisen vaativa tehtävä, jossa moni epäonnistuu tietämättään.

Hyvin sanottu! Moni luulee olevansa hyvä vanhempi, mutta on tosiasiassa aivan kujalla lapsensa edesottamuksista, eikä edes yritä päästä kärryille.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on hauskaa lukea näitä juttuja. Kauppakeskuksissa nauran narkeille. Ne ovat viihdyttäviä sekoillessaan.

Et ole ainoa lajissaan. Jengi naureskelee myös noille kuoleman kauppiaille. Helvetin säälittävää sakkia. 

Helvetilliset huutikset jos totta. Näihin ei pitäisi laittaa yhteiskunnan rahoja penniäkään, senkus hyysätkää pentuanne. Ja kun harvat pääsevät kuiville kunnon rikollis- ja käyttökierteen jälkeen, juhlitaan tietenkin sankarina parin kk:n kuivilla oloa. Kaikista ei ole eläjiksi.

Vierailija kirjoitti:

Helvetilliset huutikset jos totta. Näihin ei pitäisi laittaa yhteiskunnan rahoja penniäkään, senkus hyysätkää pentuanne. Ja kun harvat pääsevät kuiville kunnon rikollis- ja käyttökierteen jälkeen, juhlitaan tietenkin sankarina parin kk:n kuivilla oloa. Kaikista ei ole eläjiksi.

Tämä. Turha menoerä kaikkinensa. On paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat apua eivätkä sitä saa kun se menee tällaisten hyysaamiseen eli pohjattomaan kaivoon.