Hautajaiset ja kutsumattomat vieraat
Onko teille käynyt niin että läheisenne hautajaisiin olisi tullut tai yrittänyt tulla kutsumattomia vieraita?
Isäni kuoli psri viikkoa sitten ja hänen hautajaisensa olivat eilen. Hän oli paljon mukana erilaisessa toiminnassa ja hänellä oli paljon tuttuja, mutta omaisten toiveesta hautajaiset järjestettiin yksityisesti pienemmällä porukalla perheen ja lähisuvun kesken. Kutsutuille vieraille soitettiin ja heille kerrottiin aika ja paikka. Huomasin jo siunaustilaisuudessa kirkossa, että paikalla oli muitakin. Osalla heistä oli jopa kukat mukana.
Kun siirryttiin muistotilaisuuteen, yritti sisään tulla omaisyen ja muiden läheisten seassa myös näitä muitakin ihmisiä, jotka oli seuranneet siunaustilaisuusesta muistotilaisuuspaikalle. Jotkut pääsikin, ja osa käännytettiin takaisin. Heistä jotkut jäi pihaan pyörimään kuitenkin. En tiedä mitä sitten tapahtui koska sitten keskityin jo itse siihen tilaisuuteen. En kuitenkaan ole varma oliko kaikki kutsuttuja, koska ihmisiä oli sen verran paljon ja kaikkia en tuntenut niin hyvin. Ymmärrän että jotkut tuttavat ja kaukaisemmat sukulaiset olisi ehkä halunneet osallistua, mutta eikö tuo ole jo aika outoa, että saavutaan paikalle vaikka ri ole kutsuttu?
Kommentit (190)
Olisiko kannattanut julkaista kuolinilmoitus ennen hautajaisia ja siinä ilmoitettu, että muistotilaisuutta vietetään lähimpien ja kutsuttujen kanssa. Näin se olisi ollut reilumpaa. Siunauksen jälkeen kirkossa tai kappelissa voisi tietenkin myös kiittää kaikkia osanotosta ja todeta sitten, että muistotilaisuus on vain läheisille ja kutsutuille, siis jos arkkua ei viedä hautausmaalle, vaan krematorioon.
Lapsena olin sukulaisen hautajaisissa, joissa kirkkoon ja kukkienlaskuun tuli iäkäs mies, jota kukaan ei tuntenut. Iäkäs oli siis tämä sukulainenkin kuollessaan. Mies ei puhunut kenellekään mitään, laski haudalle viimeisenä yhden punaisen ruusun ja lähti ennen muistotilaisuutta. Muistan, kun kaikki kyselivät toisiltaan, että tunsiko kukaan tätä miestä. Joku nuoruudenrakkaus?
Hautajaiset on tilaisuus kaikille tutuille ja ystäville tulla jättämään viimeinen tervehdys ja yleensä sen jälkeen läsnäoleville esitetään kutsu muistotilaisuuteen. Äärimmäisen noloa käännytellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on outoa, että osa kutsumattomista pääsi ja osa käännytettiin pois.
Kaikki kutsumattomat yritettiin käännyttää esimerkiksi sisääntullessa ovilla, mutta se oli liki mahdotonta koska on vaikea suuresta ihmismäärästä valvoa kuka olikaan se tuttu ja kutsuttu ja kuka ei, kun ihmiset kulki sisään ja osa taas ulos hakemaan jotain. Tilaisuudessa asian huomasi siitä että väkimäärä ei täsmännyt kutsuttuihin.
Väkeä oli kuitenkin todella paljon, jo ette edes tunteneet kaikkia kutsuttuja. Todella kummallista, että niin suuri joukko kutsumattomia oli osannut tulla. Ei ne kovin hiljaiset hautajaiset tainneet olla vaan hyvissä ajoin on kutsuja lähetetty.
Se on kieltämättä kiusallista, jos on varattu 120 hengelle tarjoilut muistotilaisuuteen, ja väkeä onkin 230.
Jos ei ole kutsuttu muistotilaisuuteen, sinne ei tietenkään ole menemistä. Järki.
Onko kappeli kuten kirkko, että kuka vaan saa tulla?
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut julkaista kuolinilmoitus ennen hautajaisia ja siinä ilmoitettu, että muistotilaisuutta vietetään lähimpien ja kutsuttujen kanssa. Näin se olisi ollut reilumpaa. Siunauksen jälkeen kirkossa tai kappelissa voisi tietenkin myös kiittää kaikkia osanotosta ja todeta sitten, että muistotilaisuus on vain läheisille ja kutsutuille, siis jos arkkua ei viedä hautausmaalle, vaan krematorioon.
Itse asiassa kuolinilmoitusta ei olisi kannattanut julkaista ollenkaan ennen kuin hautajaisten jälkeen. Eikä mitään mainintaa muistotilaisuudesta kirkossa eikä hautausmaalla vaan ainoastaan kutsun saaneet olisivat osanneet tulla.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko kannattanut julkaista kuolinilmoitus ennen hautajaisia ja siinä ilmoitettu, että muistotilaisuutta vietetään lähimpien ja kutsuttujen kanssa. Näin se olisi ollut reilumpaa. Siunauksen jälkeen kirkossa tai kappelissa voisi tietenkin myös kiittää kaikkia osanotosta ja todeta sitten, että muistotilaisuus on vain läheisille ja kutsutuille, siis jos arkkua ei viedä hautausmaalle, vaan krematorioon.
Miksi?
Ei meillä ainakaan julkaista kuolinilmoitusta missään koskaan. Vainaja ei kuulunut kirkkoonkaan.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset on tilaisuus kaikille tutuille ja ystäville tulla jättämään viimeinen tervehdys ja yleensä sen jälkeen läsnäoleville esitetään kutsu muistotilaisuuteen. Äärimmäisen noloa käännytellä.
Eikä ole. Hautajaiset on tarkoitettu niille ketkä kiitos onnkutsuttu. Muut ovat kuokkavieraita eivätkä tervetulleita.
Vierailija kirjoitti:
Hautajaiset on tilaisuus kaikille tutuille ja ystäville tulla jättämään viimeinen tervehdys ja yleensä sen jälkeen läsnäoleville esitetään kutsu muistotilaisuuteen. Äärimmäisen noloa käännytellä.
Äärimmäisen noloa, kun tarjottava loppuvat kesken kuokkavieraitten vuoksi.
Ei hautajaisissa enää esitetä mitään kutsua muistotilaisuuteen, jos se on esitetty lähipiirille jo henkilökohtaisesti. Kirkossa järjestettävät tilaisuudet ja hautausmaa ovat kaikille avoimia, muistotilaisuus vain kutsutuille.
Mikä hinku sinne hautajaisiin niin monilla on ilman kutsua?
Jos ei ole kutsuttu heitä ei selkeästi hautajaisiin haluta. Fiksuimmat osaa tehdä siitä omat johtopäätökset. Toki yksinkertaisimmat jää vaan hakemaan että kyllä ennen kotona Pohjanmaalla hautajaisiin meni koko kylä.
Siunaustilaisuus kirkossa on julkinen tilaisuus ja sinne saa vapaasti tulla. Myös haudalle voi tulla, mutta muistoltilaisuuteen ei, ellei ole kutsuttu tai sovittu asiasta. Yleensä haudalla kerrotaan, että kaikki ovat tervetulleita muistotilaisuuten, mikä on kaunis tapa ja asia ei jää kenellekään epäselväksi.
Vierailija kirjoitti:
Siunaustilaisuuteenkaan ei saa tulla kuka vaan jos siunaustilaisuus järjestetään jossain yksityisessä paikassa, esimerkiksi kotona.
Aika harvoin ketään kotona siunataan. Yleensä kirkossa tai kappelissa, ja kirkkoon kuulumattomat joko siunataan tai jätetään siunaamatta hautausmaalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirkkoon ei voi ketään estää tulemasta, vaikka henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos ei ole kutsuttu, niin on tökeröä mennä kirkkoonkin. Seurakuntatoimistoon voi halutessaan omainen ilmoittaa, että sieltä ei kerrota siunauksen ajankohtaa, jos joku kysyy. Muistotilaisuus on aina vain kutsutuille.
"ei kerrota siunauksen ajankohtaa"??? No höpsistä. Kun kuulee että tuttu kuollut, niin seuraavana/vina lauantaina voi mennä lähimmän siunauskappelin portille katselemaan näkyykö vainajan sukua paikalla. Ei sitä tarvitse ilmoitella. Eri asia jos vainaja haudataan vaikka toiseen kaupunkiin (mikä on outoa). Myöskään ei pappi saa salata julkista tilaisuutta. Hautaus/avioon vikinnät/kasteet ovat kirkkossamme julkisia tilaisuuksia, siksi seurakunta julkaisee kaikki kuoleet/kastetut/av
Eivät julkaise seurakunnat kaikkia kuolleita. Varma tieto. Kotiseurakunnassani julkaistaan kyllä haudatut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselle ei kyllä tulisi mieleen mennä edes siunaustilaisuuteen, jos kerran tiedetään, että hautajaiset on vain erikseen kutsutuille.
Ei sun tarvitse mennäkään. Etiketin mukaista on kuitenkin käydä siunaustilaisuudessa, jos vainaja oli itselle tärkeä ihminen.
Mistä sinä sitten tiedät milloin se siunaustilaisuus on, kun se on kerrottu vain kutsutulle? Etiketin vastaista ja todella moukkamaista tunkea mukaan, vaikja et kutsua ole saanutkaan.
Et taida tuntea etikettiä. Ei yllätä.
Etiketti on suunniteltu hautajaisvieraille jotta nämä voisivat noudattaa sitä jos eivät muuten osaa kunnioittaa vainajan omaisia. Etiketti on siis tehty omaisten ehdoilla ja
Edelleen: kirkollinen siunaustilaisuus on avoin kaikille. Etiketin mukaan kuka tahansa saa käydä siellä jättämässä viimeiset jäähyväiset.
Muistotilaisuuteen vain kutsutut.
Äärimmäisen noloa käännyttää vieraita pois. Monet haluavat olla saattamassa tuttua ihmistä viimeiselle matkalle. Jos "hiljaisiin hautajaisiin" tulee pari yllätysvierasta, he tietenkin pyydetään myös muistotilaisuuteen. Tuskin tarjottavat loppuvat kesken ja vaikka loppuvat se on sivuseikka.
Vierailija kirjoitti:
Äärimmäisen noloa käännyttää vieraita pois. Monet haluavat olla saattamassa tuttua ihmistä viimeiselle matkalle. Jos "hiljaisiin hautajaisiin" tulee pari yllätysvierasta, he tietenkin pyydetään myös muistotilaisuuteen. Tuskin tarjottavat loppuvat kesken ja vaikka loppuvat se on sivuseikka.
Äärimmäisen noloa tunkea hautajaisiin mihin ei olla kutsuttu. Rajatonta käytöstä.
Ei tunnu todennäköiseltä, että kymmenet ihmiset olisivat tulleet hautajaisiin ja pyrkineet muistotilaisuuteen tietoisena siitä, että heitä ei ole kutsuttu (kun ei nyt kuitenkaan ollut kysymys jostain isosta julkkiksesta). Kyllä tässä on varmaan ollut joku jokin yleinen väärinkäsitys siitä, että näihin hautajaisiin on yleinen kutsu, tai sitten joillakin on ollut väärinkäsitys siitä, että heidät on kutsuttu.
Muutama ihminen voi vielä tarkoituksella tulla kuokkavieraana, mutta tuskin kymmenet.
Onneksi aloitus on provo. Kirkon ovella ei kuulu eikä edes saa olla käännyttämässä sinne tulijoita pois. Itse en menesi sellaiseen tilaisuuteen johon ei ole pyydetty, mutta en todellakaan myöskään alkaisi keskustelemaan saako tulla vai ei keskustelua kenenkään kanssa kirkossa. Olisi todella todella noloa.
Jos vainajaa kohtelee hänen eläessään loukkaavasti ja ilkeilee hänen läheisilleen samoin, on aivan turha toivoa kutsua hautajaisiin. Hautajaiset ovat läheisille ihan riittävän vaikea tilaisuus ilman, että yksi vieras tulee sinne myrkyttämään senkin tilaisuuden. Mekin jouduimme oikein miettimällä miettimään, miten huolehdimme siitä, ettei tuo yksi ihminen pääse enempää loukkaamaan meitä, vielä surun keskellä.