Hautajaiset ja kutsumattomat vieraat
Onko teille käynyt niin että läheisenne hautajaisiin olisi tullut tai yrittänyt tulla kutsumattomia vieraita?
Isäni kuoli psri viikkoa sitten ja hänen hautajaisensa olivat eilen. Hän oli paljon mukana erilaisessa toiminnassa ja hänellä oli paljon tuttuja, mutta omaisten toiveesta hautajaiset järjestettiin yksityisesti pienemmällä porukalla perheen ja lähisuvun kesken. Kutsutuille vieraille soitettiin ja heille kerrottiin aika ja paikka. Huomasin jo siunaustilaisuudessa kirkossa, että paikalla oli muitakin. Osalla heistä oli jopa kukat mukana.
Kun siirryttiin muistotilaisuuteen, yritti sisään tulla omaisyen ja muiden läheisten seassa myös näitä muitakin ihmisiä, jotka oli seuranneet siunaustilaisuusesta muistotilaisuuspaikalle. Jotkut pääsikin, ja osa käännytettiin takaisin. Heistä jotkut jäi pihaan pyörimään kuitenkin. En tiedä mitä sitten tapahtui koska sitten keskityin jo itse siihen tilaisuuteen. En kuitenkaan ole varma oliko kaikki kutsuttuja, koska ihmisiä oli sen verran paljon ja kaikkia en tuntenut niin hyvin. Ymmärrän että jotkut tuttavat ja kaukaisemmat sukulaiset olisi ehkä halunneet osallistua, mutta eikö tuo ole jo aika outoa, että saavutaan paikalle vaikka ri ole kutsuttu?
Kommentit (190)
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei laita kuolinilmoitusta nykyään lainkaan.
Ihan syystä, kuokkavieraat ovat persiistä.
Vierailija kirjoitti:
Millanen ihminen menee aikasemmin kirkkoon ja piiloutuu sinne? Minne piiloutuu?
Sellainen joka haluaa nähdä jonkun siunautilaisuuden, esim. jonkun julkisuuden henkilön. Kirkkoahan ei mitenkään vartioida ja sinne voi hyvin jonnekin penkistöön piiloutua, ei sillä että olisi tullut kokeiltua 🤭
"Yksityisesti pienemmällä porukalla" on meidän suvussa tarkoittanut, että hautajaisiin tulee puoliso, jos hän on elossa vielä, lapset ja heidän jälkikasvunsa, jos sitä on, ja vainajan vanhemmat, jos ovat vielä elossa. Ehkä lisäksi muutama läheisin ystävä. Serkkuja, sisaruksia yms. sukulaisia on ollut vaikea saada paikalle viime vuosina.
Esim. isäni hautajaisissa kirkossa oli viisi henkilöä.
Jos sadan hengen hautajaiset ovat jonkun mielestä pieni porukka, täytyy taaskin todeta, että kaikki on suhteellista.
Mielestäni todella törkeää tuppautua paikalle vaikka ei ole kutsuttu. Jos ei kutsuta voi lähettää adressin.
Yleensähän tällä palstalla ollaan supertarkkoja hautajaispukeutumista että pitää olla mustaa ja joku bleiseri tai jakkupuku. Käytöstavat näyttää sen sijaan olevan useimmille se ja sama.
Ethän sinä mitenkään voin tietää toisen ihmisen, vaikka äitisi, koko elämää. Itse olen ollut läheinen molempien vanhempieni kanssa, mutta silti tiedän, että heillä on ollut elämän varrella ihmisiä, joista en välttämättä tiedä mitään. Tai olen kuullut jonkun nimen joskus mainittavan. Koen, että myös heillä on oikeus tulla muistelemaan vanhempaani niin halutessaan.
Olen ollut useammissa hautajaisissa lähiaikoina. Henkilön elämästä on kerrottu mm. Vain Lastenlasten näkökulmasta. Se on ollut viimeisen 20-vuoden elämään. Vainajalla on ollut sitä ennen elämään 50-60 vuotta. Ystäviä ja tuttavia myös siltä ajalta. Merkittäviä elämänvaiheita.
Vainajalla on myös voinut olla tosi suuri merkitys jollekin ihmiselle jossakin elämänsä vaiheessa. Mm. Auttanut elämässä eteenpäin tms. Olen kuullut minulle on jopa kirjoitettu kirjeitä, miten vanhempani ovat auttaneet jossakin vaiheessa ihmistä, olleet tosi hyviä työnantajia jne. Miksi kieltäisin esim. Heiltä osallistumisen hautajaisiin?
Vierailija kirjoitti:
"Yksityisesti pienemmällä porukalla" on meidän suvussa tarkoittanut, että hautajaisiin tulee puoliso, jos hän on elossa vielä, lapset ja heidän jälkikasvunsa, jos sitä on, ja vainajan vanhemmat, jos ovat vielä elossa. Ehkä lisäksi muutama läheisin ystävä. Serkkuja, sisaruksia yms. sukulaisia on ollut vaikea saada paikalle viime vuosina.
Esim. isäni hautajaisissa kirkossa oli viisi henkilöä.
Jos sadan hengen hautajaiset ovat jonkun mielestä pieni porukka, täytyy taaskin todeta, että kaikki on suhteellista.
Minkä sille voi jos pelkästään lähisuku, puoliso, lapset perheineen ja vainajan omat sisarukset lapsineen on jo lähemmäs puolet kutsutuista?
Ei kaikilla ole pientä sukua.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä mitenkään voin tietää toisen ihmisen, vaikka äitisi, koko elämää. Itse olen ollut läheinen molempien vanhempieni kanssa, mutta silti tiedän, että heillä on ollut elämän varrella ihmisiä, joista en välttämättä tiedä mitään. Tai olen kuullut jonkun nimen joskus mainittavan. Koen, että myös heillä on oikeus tulla muistelemaan vanhempaani niin halutessaan.
Olen ollut useammissa hautajaisissa lähiaikoina. Henkilön elämästä on kerrottu mm. Vain Lastenlasten näkökulmasta. Se on ollut viimeisen 20-vuoden elämään. Vainajalla on ollut sitä ennen elämään 50-60 vuotta. Ystäviä ja tuttavia myös siltä ajalta. Merkittäviä elämänvaiheita.
Vainajalla on myös voinut olla tosi suuri merkitys jollekin ihmiselle jossakin elämänsä vaiheessa. Mm. Auttanut elämässä eteenpäin tms. Olen kuullut minulle on jopa kirjoitettu kirjeitä, miten vanhempani ovat auttaneet jossakin vaiheessa ihmistä, olleet tosi hyviä työnantaj
Tuossa on asiaa. Noin voi olla joten älkäämme tuomitko.

Kutsutte ketä kutsutte. Ei voi olla niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä mitenkään voin tietää toisen ihmisen, vaikka äitisi, koko elämää. Itse olen ollut läheinen molempien vanhempieni kanssa, mutta silti tiedän, että heillä on ollut elämän varrella ihmisiä, joista en välttämättä tiedä mitään. Tai olen kuullut jonkun nimen joskus mainittavan. Koen, että myös heillä on oikeus tulla muistelemaan vanhempaani niin halutessaan.
Olen ollut useammissa hautajaisissa lähiaikoina. Henkilön elämästä on kerrottu mm. Vain Lastenlasten näkökulmasta. Se on ollut viimeisen 20-vuoden elämään. Vainajalla on ollut sitä ennen elämään 50-60 vuotta. Ystäviä ja tuttavia myös siltä ajalta. Merkittäviä elämänvaiheita.
Vainajalla on myös voinut olla tosi suuri merkitys jollekin ihmiselle jossakin elämänsä vaiheessa. Mm. Auttanut elämässä eteenpäin tms. Olen kuullut minulle on jopa kirjoitettu kirjeitä, miten vanhempani ovat auttaneet jossakin vaiheessa ihmistä, olleet tosi hyviä työnantaj
Yleensä sitä osallistujamäärää on pakko rajata jotenkin. Varsinkin muistotilaisuuden osalta esimerkiksi tilojen mitoituksen ja ruoan määrän vuoksi on pakko arvioida osallistujamäärää etukäteen. Siksi on usein pakko vetää se raja johonkin, ketä kutsutaan ja ketä ei. Ystäviä oli isän hautajaisissa paikalla kyllä myös suuri määrä, esimerkiksi lapsuudenystäviä.
Mutta jos joku haluaa pitää hautajaiset vain ihan lähipiirin kesken, niin se on omaisten oikeus. Omaiset kun niistä asioista päättää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ethän sinä mitenkään voin tietää toisen ihmisen, vaikka äitisi, koko elämää. Itse olen ollut läheinen molempien vanhempieni kanssa, mutta silti tiedän, että heillä on ollut elämän varrella ihmisiä, joista en välttämättä tiedä mitään. Tai olen kuullut jonkun nimen joskus mainittavan. Koen, että myös heillä on oikeus tulla muistelemaan vanhempaani niin halutessaan.
Olen ollut useammissa hautajaisissa lähiaikoina. Henkilön elämästä on kerrottu mm. Vain Lastenlasten näkökulmasta. Se on ollut viimeisen 20-vuoden elämään. Vainajalla on ollut sitä ennen elämään 50-60 vuotta. Ystäviä ja tuttavia myös siltä ajalta. Merkittäviä elämänvaiheita.
Vainajalla on myös voinut olla tosi suuri merkitys jollekin ihmiselle jossakin elämänsä vaiheessa. Mm. Auttanut elämässä eteenpäin tms. Olen kuullut minulle on jopa kirjoitettu kirjeitä, miten vanhempani ovat auttaneet jossakin vaiheessa ihmistä, olleet tosi hyviä työnantaj
Jokainen toimii niin kuin parhaaksi näkee. Mikään tai kukaan ei estä sinua kutsumasta ketä haluat tai järjestämästä vaikka miten suuria juhlia.
Mutta ylläripylläri, kaikki eivät tee samoin kuin sinä teet tai haluaisit tehdä.
Törkeetä tulla paikalle jos ei olla kutsuttu. Ihan jo sillä ettei tarjottavia olla mitoitettu kun pienelle joukolle. Tosin jos 100 hengelle on varattu tarjottavat ja 120 ihmistä olisi paikalla niin en tuossa tapauksessa käännyttäisi ketään pois kun todennäköisesti tarjottavat riittäisi. Varsinkin jos kukkalaitteiden/kukkien kanssa tultaisiin.
Itselle ei tulisi mieleenkään mennä mutta vanhemmassa ikäpolvessa saattaa olla eri meininki eli hautajaisiin mennään matalammalla kynnyksellä. Varsinkin jos ollut tunnettu henkilö kylällä ja monessa mukana niin ihmiset voivat olettaa että hautajaisiinkin on ok mennä.
Mun isä nyt ei oo mikään julkisuuden henkilö mutta pienehköllä kylällä ikänsä asunut (suku myös) ja alkuperäiset asukkaat tuntevat toisensa. Toivottavasti ei tarvi pitkään aikaan hautajaisia miettiä mutta vastaisuuden varalle vois olla hyvä ajatus tehdä iso kattilallinen lohikeittoa, sämpylöitä/muuta leipää ja kahvin kanssa vaan useampi kakku pullineen ja pikkuleipineen ja jatkopaikaksi paikallinen seurakuntatalo. Sitten ei tarvitsisi miettiä jos tulee ihmisiä kutsun ulkopuolelta.
Sopivasti tuli väliin mainos "lautaset tyhjänä? Mitä olisikaan tilaisuus ilman arvoisiaan tarjoiluja" jonkun cateringin mainos. Silloin voikin olla lautaset tyhjänä jos joukossa on kuokkavieraita.
Tosiaan muistotilaisuuteen ja tarjoilujen äärelle kutsumattomina menevät ovat kuokkavieraita. Se on ihan selvää. Luulisi silloin itsekin tajuavan, ettei kuulu kutsuttuihin ja voi aiheuttaa sen, ettei tarjottavia riitä kutsutuille vieraille.
Mistä he tiesivät tulla edes paikalle, jos vain muutamalle lähimmälle on kerrottu aika?
Piditte hautajaiset jo kahden viikon kuluttua kuolemasta? Miten onnistuitte tuossa. Yleensä menee viikkoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis saatoitte käännyttää myös kutsuttuja pois? Oliko kuinka iso tilaisuun ja kuinka paljon oli kutsumattomia vieraita?
Tuskin. Lähinnä sisarukseni ja enoni yritti seuloa ketkä on kutsuttuja ja ketkä ei. Suurin osa toki tunnettiin, mutta välillä käytiin kysymässä joltain muilta että onko tuttu vai ei jotta olisi saatu selvyys onko kustuttu vai ei. Ei siis sieltä ketään alettu poistamaan, vaan asia yritettiin selvittää jo pihalla tai eteisessä. Kutsuttuja oli noin 100 ja paikalla ihmisiä noin 120.
Teillä oli isot hautajaiset.
Vierailija kirjoitti:
Ihanko oikeasti joku menee jonkun hautajaisiin vaikka ei ole kutsuttu? Miksi?
Isäni ex oli ainakin vahvasti sitä mieltä, että hänen olisi kuulunut päästä hautajaisiin ja jos hän olisi saanut edes pientä vihiä ajasta tai paikasta, hän olisi tunkenut sisään väkisin. Isän viimeisin naisystävä kysyi meiltä tyttäriltä hyvin varovasti, haluammeko ilmoittaa toiselle ex:lle hautajaisista. Me tyttäret totesimme miltei yhteen ääneen, että ilkeät ihmiset eivät paikalle tule. Lukekoot lehdestä isän kuolemasta. Ilmoitus laitettiin jälkeen päin. Metelihän siitä nousi, exältä on kuulemma riistetty oikeus olla läsnä hautajaisissa. Sen oikeuden hän menetti jo avioliiton aikana kohdellessaan isää ja meitä tyttäriä huonosti. Eikä hautajaisiin pyydetty äitiäkään, joka oli se ensimmäinen ex.
Mummuni hautajaisiin taas ilmaantui papan sukua, vaikka mummu oli erikseen sen kieltänyt eläessään. Syylliseksi epäilemme vanhinta tytärtä, jonka mielestä mummun puheita ei tarvinnut kuunnella missään vaiheessa. Ei hän tunnusta mitään sanoneensa, mutta jostain sana on lähtenyt kiertämään. Muut kunnioittivat mummun toivetta, jonka mukaan papan suvun ei tarvitse edes kuulla kuolemasta.
Jos yksityiset hautajaiset, niin kuolinilmoitus lehteen vasta hautajaisten jälkeen, samalla hoituu kiitokset muistamisesta ja hoitajille, jos heitä haluaa kiittää. Fiksut tekee näin. Vähemmän fiksut kuten apn sakki.
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni todella törkeää tuppautua paikalle vaikka ei ole kutsuttu. Jos ei kutsuta voi lähettää adressin.
Yleensähän tällä palstalla ollaan supertarkkoja hautajaispukeutumista että pitää olla mustaa ja joku bleiseri tai jakkupuku. Käytöstavat näyttää sen sijaan olevan useimmille se ja sama.
Hohhoijakkaa, sinäkö ajattelet, että ne tuppautuvat tarkistavat tältä perssaastojen miehittämältä pascaoalstalta käytöstavat ennen tilaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mistä he tiesivät tulla edes paikalle, jos vain muutamalle lähimmälle on kerrottu aika?
Piditte hautajaiset jo kahden viikon kuluttua kuolemasta? Miten onnistuitte tuossa. Yleensä menee viikkoja.
Mitä kummallista tuossa ajassa nyt on?
Äitipuoleni haudattiin viikon kuluttua kuolemasta. Avaus tehtiin seuraavana päivänä, sitten sai hautausluvan. Tilat hankittiin siten että ensimmäinen vapaa aika kirkkoon, joku vapaa pappi ja muistotilaisuus pidettiin kotona.
Toki viikko on tavallista nopeammin, mutta järjestelyistähän kaikki on kiinni. Sekä toki siitä, tarviiko avausta ja odotella sitä, ja mistä löytää vapaat tilat ja siunaavan papin jne.
Vierailija kirjoitti:
Jos yksityiset hautajaiset, niin kuolinilmoitus lehteen vasta hautajaisten jälkeen, samalla hoituu kiitokset muistamisesta ja hoitajille, jos heitä haluaa kiittää. Fiksut tekee näin. Vähemmän fiksut kuten apn sakki.
Mitä he nyt muka on vain tehneet? Mistä ihmeestä tiedät aikooko he laittaa kuolinilmoitusta lehteen hautajaisten jälkeen? Ilmeisesti hautajaiset on vasta olleet joten nythän sen vasta voisikin laittaa.
Mikä into edes sinne kirkkoon tai kappeliin on tuppautua jos ei ole kutsuttu?
Eikö se ole käytöstapojen vastaista että yritetään kävellä yli omaisten tahdon?