Miisa Nuorgamin autistien pilkkaaminen tuntuu pahalta
Olen autismin kirjolla olevan lapsen äiti. Miisa Nuorgam on nyt omien sanojensa mukaan autisti ja hän perustelee sillä ilkeää ja itsekästä käytöstä. Hän myös kuvailee, että mediassa autistit ovat hänen mielestään hupsuja hassuttelijoita.
On jotenkin voimaton olo, kun 31 000 seuraajaa saa kuunnella tätä ilosanomaa. Autismin ei pitäisi olla mikään leikin asia. Tämä Miisa ei kärsi autismista, vaan nauttii ja kerjää huomiota sekä ihmisten seuraa.
Hän ei tajua, miten pahalta tuo pilkkaaminen ja sketsien tekeminen autisteista tuntuu, kun oma lapseni ei pysty koskaan olemaan esim. työelämässä.
Kommentit (550)
Kaffebulla kirjoitti:
Sille joka sanoi, ettei kukaan ole syntynyt narsistina: juttelepa jonkun lastenlääkärin, erityislastentarhanopen tai hoitajan kanssa joka on tehnyt paljon töitä lastenpsykiatriassa niin saat tietää, että kyllä todellakin syntyy.
Narsistiset ja psykopaattiset piirteet nimenomaan ovat synnynnäisiä ja hyvin pysyviä.
jokainen joka on kehitysvammaisia ollut hoitamassa, tietää mistä puhun. Moni kehitysvammainen on autisti ja hirvittävän narsistinen. Liittyy aivorakenteiden kehittymättömyyteen.
myös joissain aivovammoissa on tuloksena persoonan muuttuminen autistiseen/narsistiseen suuntaan, erityisesti oikeaan aivolohkon vaurioissa.
Sinä kyllä sekoitat asioita aika lailla. Narsistisia piirteitä on meillä kaikilla, se on ihan normaalia. Kun sanot jonkun olevan narsistinen, tarkoitat ilmeisesti itsekeskeisyyttä. Kehitysvammaiset voivat olla itsekeskeisiä, koska se oma elämänpiiri on niin suppea, sama ilmiö on nähtävissä esim vanhuksilla, joilla on kipua ja särkyä aiheuttavia sairauksia. Ei enää kyetä näkemään muuta kuin se oma tilanne. Patologinen narsismi taas on eri asia. Siinä kyse on persoonallisuushäiriöstä, jossa toisilla ihmisillä on vain välinearvo. Se on ihan eri asia kuin sairaan ihmisen käpertyminen oman itsensä ympärille.
Miisalla on valttipakassaan naiseus, autismi ja saamelaisuus.
Onko muita?
Aikuinen ihminen joka on elänyt helpon elämän ei voi edes ottaa vastuuta niistä pienimmistäkään hankaluuksista. Nekin pitää laittaa neurologisten poikkeamien piikkiin. Jos olisin autisti itse niin olisin raivoissani tästä ilmiöstä.
Sori vaan mutta kuinka moni oikea autisti pyörii seurapiirijuhlissa pikkumustissa vailla mitään ongelmaa? Tää homma on mennyt jo aivan naurettavaksi. Ensi vuonna nähdään varmaan wokettajia murtamassa omia jalkojaan ettei tarvi enää edes kävellä...
Vierailija kirjoitti:

No, nyt on tämä vaihe menossa. Ensi vuonna uhriutuu jollain muulla asialla ... anteeksi, tarkoitan tietysti voimaantuu kun on "boss lady".
Vierailija
Sinä kyllä sekoitat asioita aika lailla. Narsistisia piirteitä on meillä kaikilla, se on ihan normaalia. Kun sanot jonkun olevan narsistinen, tarkoitat ilmeisesti itsekeskeisyyttä. Kehitysvammaiset voivat olla itsekeskeisiä, koska se
Minä puhuin siis nimenomaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus, osa autismikirjoa.
🇺🇦🇮🇱
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Narsismi on autismikirjon häiriö. Eli makes sense.
Ei todellakaan ole. Mistä ihmeestä olet tuollaista saanut päähäsi?
Kyllä se yhden psykiatrisen selitysmallin mukaan on. Eli perusongelma on sosiaalisen informaation tulkitseminen. Sekä autismissa että narsismissa väärin tulkitsemista esiintyy paljon. Auristi ei tajua mitään, narsisti tulkitsee minämäisesti.
Empatiakyvyn puutteen vuoksi ihmisillä on autistille ja narsistille yleensä vain välinearvo. Kummallekin häiriöille, erityisesti narsismille, on tyypillistä toisten tarve jotakin funktiota varten, mutta toisten tarpeita on vaikea ymmärtää. Narsisti saattaa ne jotenkin hatarasti ymmärtää, mutta ne eivät merkkaa hänelle mitään. Autisti taas ei hahmota niitä yleensä lainkaan.
Mielestäni narsismi on lievempi muoto autismista.
Huh huh . Nepsykuntouttajana tällaiset "tietäjät" nostaa niskakarvat pystyyn
Vierailija kirjoitti:
Miisalla on valttipakassaan naiseus, autismi ja saamelaisuus.
Onko muita?
Kyllähän noilla jo uhriutuu mukavasti...
Vierailija kirjoitti:
Miksi autistit tekevät lapsia sellainen pitäisi kieltää jo laissa!
Tämä on tabu ja kielletty mielipide, mutta olen samoilla linjoilla.
Olen itse saanut autismi-diagnoosin jo lapsena ja kyllä on elämä ollut monin tavoin hankalaa ja haasteellista. Jätin lapset tekemättä siksi, koska näillä voimavaroilla vanhemmuudesta ei todennäköisesti olisi kunnialla selvinnyt ilman epätoivottavaa lastensuojelua. Myöskään tukiverkkoa ei olisi ollut, koska nämä ongelmat ovat suvussa jyllänneet ennenkin.
Aiemmin näistä ei tiedetty ja jossakin vaiheessa ei ollut ehkäisyä käytettävissä. Nyt kun on sekä tietoa, että ehkäisyä olemassa, minusta on vastuutonta olla näistä välittämättä. Eikö sitä voisi verrata jo jonkinasteiseen pahoinpitelyyn syntymätöntä lasta kohtaan, kun tietää millainen elämä hänellä on odottamassa? Samaan tapaan kuin vaikka HIV:n tartuttaminen tahallisesti tai välinpitämättömyyden seurauksena katsotaan jopa vakavaksi pahoinpitelyksi.
Ja ei nyt tarvitse vetää mitään Einstein-korttia tähän. Puhun siitä suuresta enemmistöstä autisteja, en niistä muutamista historiaa muuttaneista poikkeusyksilöistä.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija
Sinä kyllä sekoitat asioita aika lailla. Narsistisia piirteitä on meillä kaikilla, se on ihan normaalia. Kun sanot jonkun olevan narsistinen, tarkoitat ilmeisesti itsekeskeisyyttä. Kehitysvammaiset voivat olla itsekeskeisiä, koska se
Minä puhuin siis nimenomaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus, osa autismikirjoa.
Sinähän puhut ihan täyttä soopaa. Näytäpä se lähde mihin perustat tuon "narsistinen persoonallisuus on osa autismikirjoa". Mutuilu ei tee asiasta totta.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija
Sinä kyllä sekoitat asioita aika lailla. Narsistisia piirteitä on meillä kaikilla, se on ihan normaalia. Kun sanot jonkun olevan narsistinen, tarkoitat ilmeisesti itsekeskeisyyttä. Kehitysvammaiset voivat olla itsekeskeisiä, koska se
Minä puhuin siis nimenomaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus, osa autismikirjoa.
Vaan kun narsistinen persoonallisuushäiriö ei ole osa autismikirjoa, eikä edes synnynnäistä.
Sä et pysty myöskään vastaamaan suoraan autistille, joka kysyy, että miksi levität käsittämättömiä valheita siitä, etten pystyisi kokemaan empatiaa tai käsittämään toisten ihmisten oikeutta erilaiseen kokemusmaailmaan. Me ollaan ihan ihmisiä, jotka voidaan suoraan kertoa sulle, että olet väärässä. Meiltä voi kysyä, niin ei tarvii ite kehitellä paikkaansapitämättömiä teorioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi autistit tekevät lapsia sellainen pitäisi kieltää jo laissa!
Tämä on tabu ja kielletty mielipide, mutta olen samoilla linjoilla.
Olen itse saanut autismi-diagnoosin jo lapsena ja kyllä on elämä ollut monin tavoin hankalaa ja haasteellista. Jätin lapset tekemättä siksi, koska näillä voimavaroilla vanhemmuudesta ei todennäköisesti olisi kunnialla selvinnyt ilman epätoivottavaa lastensuojelua. Myöskään tukiverkkoa ei olisi ollut, koska nämä ongelmat ovat suvussa jyllänneet ennenkin.
Aiemmin näistä ei tiedetty ja jossakin vaiheessa ei ollut ehkäisyä käytettävissä. Nyt kun on sekä tietoa, että ehkäisyä olemassa, minusta on vastuutonta olla näistä välittämättä. Eikö sitä voisi verrata jo jonkinasteiseen pahoinpitelyyn syntymätöntä lasta kohtaan, kun tietää millainen elämä hänellä on odottamassa? Samaan tapaan kuin vaikka HIV:n tart
En mä ole kokenut omaa itseäni sellaiseksi, etten haluaisi kenenkään muun olevan tällainen. En ikinä haluaisi olla neurotyypillinen. Ja mun mielestä mun lapset on ihan mielettömiä tyyppejä, enkä todellakaan toivo, että olisin jättänyt heidät tekemättä. Ei sillä, en mä lapset saadessani kyllä tiennyt olevani autisti.
Mutta et sä tosiaan voi yleistää oman kokemuksesi perusteella noin.
Eikä se oo joku yksittäinen Einstein vaan, vaan kyllä oon aika varma, että autistit on nimenomaan aivan välttämättömiä ihmiskunnan tieteellisen kehityksen kannalta.
Kun oot tavannut yhden autistisen ihmisen, niin olet tavannut yhden autistisen ihmisen.
Et voi sen perusteella tietää, kuinka muiden autismi ilmenee ulospäin.
Kaffebulla kirjoitti:
Sille joka sanoi, ettei kukaan ole syntynyt narsistina: juttelepa jonkun lastenlääkärin, erityislastentarhanopen tai hoitajan kanssa joka on tehnyt paljon töitä lastenpsykiatriassa niin saat tietää, että kyllä todellakin syntyy.
Narsistiset ja psykopaattiset piirteet nimenomaan ovat synnynnäisiä ja hyvin pysyviä.
jokainen joka on kehitysvammaisia ollut hoitamassa, tietää mistä puhun. Moni kehitysvammainen on autisti ja hirvittävän narsistinen. Liittyy aivorakenteiden kehittymättömyyteen.
myös joissain aivovammoissa on tuloksena persoonan muuttuminen autistiseen/narsistiseen suuntaan, erityisesti oikeaan aivolohkon vaurioissa.
Anteeksi, mutta mitä v**tua minä juuri luin? Et selkeästi tiedä asiasta mitään niin anna olla. Olisiko minkäänlaisia linkkejä tai lähteitä väitteillesi? Jos ei, niin ylläpidolle lähtee vihapuheilmoitus.
Olen saanut diagnoosin jo lapsena, ja tämä nykyajan "itseasiassa kaikki on autismikirjon piirrettä" ja "mä olenkin selvinnyt elämästä niiiin helpolla diagnoosista huolimatta koska oon niiiiiiin fiksu" jankkaus saa aikaan halun paukuttaa päätä seinään. Tämä on häiriö, häiriö joka on haitannut omaa elämääni ihan käsittämättömän paljon. Itsediagnosoinnin aikakausi on saanut aikaan sen että jopa itse itseään autistisiksi kutsuvat henkilöt ovat kiusanneet minua "oudosta käytöksestä". Useampaan otteeseen ja eri piireissä. Tämä on ihan p..rseestä.

Ei missään väitetä, että kaikki on autismikirjon piirrettä. En oo myöskään kuullut kenenkään väittävän, että ois selvinnyt elämästä helpolla.
On tietenkin ihan väistämättä niin, että niillä, jotka ei oo saaneet diagnoosia vielä lapsena, tämä ilmenee ulospäin vähemmän huomattavalla tavalla kuin niillä, jotka on diagnosoitu jo lapsena. Ei se tarkoita, ettei me oltais autisteja. Et sä voi vaatia, että kaikkien autismin tulee ilmetä niinkuin sun autismi, etkä sä voi vaatia, että meidän kaikkien pitää kokea meidän autismi yhtä paljon elämää haittaavana kuin sä koet.
Oon itse saanut diagnoosini vasta näin keski-ikäisenä, kun eihän tätä mun lapsuudessa edes diagnosoitu tytöillä. On tää multa estänyt koulutuksen ja työelämän, ja sosiaalisuuttakin on pitänyt harjoitella useampi vuosikymmen. Ahdistus ja masennus on vaivannut myös koko elämän ajan. Silti olen henkilökohtaiseen elämääni tyytyväinen, pidän autismia myös suurena vahvuutena, enkä ikinä vaihtaisi tätä neurotyypillisyyteen.
Meidän molempien kokemukset on täysin valideja, eikä sulje toisiaan pois. Mä en saa lässyttää sun puolesta, että autismi on kaikille vahvuus ja positiivinen asia, ja sä et saa väittää mun puolesta, että kaikkien autistien pitää kärsiä ja pitää autismiaan haitallisena häiriönä.
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Narsismi on autismikirjon häiriö. Eli makes sense.
Vaikka osa oireista on samanlaisia, narsistisen persoonallisuushäiriön ja autismin kirjolla olevan henkilön taustalla on erilaiset syyt.
Kum narsistinen yksilö nauttii huomiosta, autistinen ei ole edes kovin kiinnostunut siitä, mitä muut ajattelevat.
Narsistisilla ihmisillä on myös kova kilpailuvietti, mikä usein puuttuu autisteilta.
Myös se, miten ihminen lukee erilaisia tilanteita niin yksi tunnetuimpia tilanteita autisteilta, koska he ymmärtävät asiat kovin kirjaimellisesti ja sarkasmin tunnistaminen on heille vaikeaa, ja siten sosiaaliset tilanteet vaikeita. Narsismissa henkilö lukee paljon rivien välistä ja sosiaaliset tilanteen ovat heille vääristyneitä omasta näkökulmastaan.
Jos ymmärtää autismin sisällä olevia vahvoja tunteita läheisiään kohtaan ja ymmärtää aiempien asioiden y
Narsismi on persoonallisuushäiriö, autismi ei ole
Vierailija kirjoitti:
Aspergerit, jotka nykyisin kuuluvat autisteihin, todellakin sanovat suoraan, usein loukaten. Hän siis hyvinkin voi olla autisti. Moni asperger autisti on ihan normaalisti työssä. Sitten on tietenkin myös autisteja, joista ei ole työelämään. Molemmilla samaa diagnoosia, kuitenkin kuin eri vaiva. Ei kaikki lihavatkaan ole saman painoisia ja näytä prikulleen samalta. Skaala on laaja. Miisa hyvinkin voi olla autisti ja sinun lapsesi myös, vaikka näyttävät olevan eri planeetoilta. Ongelmia hänelläkin vaivastaan.
Autisteilla on erilainen tapa kommunikoida kuin neurotyypillisillä.
Neurotyypilliset kokevat usein autistin kommunikoinnin loukkaavaksi. Vastaavasti autistit kokevat usein neurotyypillisen kommunikoinnin loukkaavaksi.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija
Sinä kyllä sekoitat asioita aika lailla. Narsistisia piirteitä on meillä kaikilla, se on ihan normaalia. Kun sanot jonkun olevan narsistinen, tarkoitat ilmeisesti itsekeskeisyyttä. Kehitysvammaiset voivat olla itsekeskeisiä, koska se
Minä puhuin siis nimenomaan narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, joka on pysyvä ja synnynnäinen ominaisuus, osa autismikirjoa.
Kaffepulla ole hiljaa. Persoonallisuushäiriöllä ei ole mitään tekemistä autismikirjon kanssa. Lopeta väärän tiedon levittäminen. Muutenkin voisit miettiä mitä tänne palstalle kirjoittelet.
Vierailija kirjoitti:
Aikuinen ihminen joka on elänyt helpon elämän ei voi edes ottaa vastuuta niistä pienimmistäkään hankaluuksista. Nekin pitää laittaa neurologisten poikkeamien piikkiin. Jos olisin autisti itse niin olisin raivoissani tästä ilmiöstä.
Sori vaan mutta kuinka moni oikea autisti pyörii seurapiirijuhlissa pikkumustissa vailla mitään ongelmaa? Tää homma on mennyt jo aivan naurettavaksi. Ensi vuonna nähdään varmaan wokettajia murtamassa omia jalkojaan ettei tarvi enää edes kävellä...
Edes aspergerit eivät pyöri missään juhlissa, liikaa hälyä joka vie henkiset voimat ja seuraava viikko menee palautteessa, jos edes viikko riittää
uudenmaan caravaanarit yhtyvät hämeeseen emme todella halua loukata teitä ostamalla kaupustelelemaanne rihkamaa. ajamme norjaan jossa emme loukkaa ostoksillamme. voitte ihan keskenänne miettiä miks turilaat ajaa ohi