Tasapalkka päiväkotiin!
Kaksinaismoralismi nykyisessä varhaiskasvatuksessa on ajanut päiväkodit henkilöstövajeeseen ja pahoinvoinnin syvenevään kierteeseen ainakin Suomen suurimmissa kunnissa.
Etenkin yliopistokaupungeissa, joissa koulutetaan varhaiskasvatuksen opettajia, on vuonna 2018 uudistetun varhaiskasvatuslain jälkeen ollut nähtävissä selkeä muutos huonompaan työhyvinvointiin kunnallisissa päiväkodeissa. Oaj, heidän jäsenistöään kouluttavat yliopistot ja oikeistopoliitikot ajoivat lakitason muutosta yhden ryhmän etuja nimellisesti parantamalla (yo-kandit ja maisterit). Tämä tehtiin ensisijaisesti muiden päiväkotihenkilöstöryhmien asemaa, palkkaa ja arvostusta huonontamalla, jolloin sisältäpäin näyttäisi, että opettajien edut muka paranivat.
Ala-arvoista toimintaa. Lopputuloksena palkat, työolot, tehtäväkuvat ja asema sementöitiin jokaiselle henkilöstöryhmälle (opettajat, sosionomit, hoitajat, avustajat) surkealle tasolle, eikä vaiheessa 2, eli nyt, edes kehitysmahdollisuuksia ole, koska (jälleen hallitukseen päästyään) oikeisto lukitsi sote- ja opetusan palkankorotukset vientialojen määrittelyn alaisiksi.
Summa summarum: naisvalta-aloja kyykytetään miesten maailmassa yhä vain tuhansia vuosia hyvin toimineella strategialla: laita ne kanat tappelemaan vähistä murusista keskenään, niin saat luotua näennäisen voittajan. Pysyvät hiljaa ja huomaavat olevansa häkissä vasta kun seuraava matsi alkaa: Kuka tuottaa eniten munia saa jatkaa pelissä, muut pataan. Ja kukko huutaa tunkionsa päällä koreana.
Jos ei sorruttaisi tuon pelin nappuloiksi, vaan lähdetään ajamaan yhdessä rintamassa tasapalkkaa kaikille päiväkodin tehtäville johtajasta avustajaan, koska "kaikki tehtävät ovat tärkeitä ja jokainen toimii lasten parhaaksi juuri sen oman osaamisensa antaen", niin hyvinvointi lisääntyisi. Niin aikuisten työntekijöiden kuin kasvatettavien lasten hyvinvointi.
Tuhannet nyt irtisanoutuneet, koulutetut ja osaavat työntekijät, palaisivat päiväkoteihin töihin, kun heidän ammattitaitoaan arvostettaisiin tasa-arvoisesti suhteessa työyhteisön muihin tehtäviin. Aiemmin tämä arvostus näkyi käytöstavoissa, tehtävissä, yhteistyössä ja varsin vähäisinä palkkaeroina. Nyt toiset alennettiin ja yksi ryhmä ylennettiin tarkoitushakuisilla retorisilla keinoilla, nimeämisillä, rakennemuutoksilla ja julkisella propagandalla. Tasapalkka olisi tälle vastakkainen metodi. Erilaisuuksia aidosti arvostava tasa-arvo. Kaikilla olisi sama mahdollisuus ostaa terveellistä ruokaa, turvallinen koti, työhön lämpimät toppavaatteet ja kura-asut. (Nyt opettajilla on paremmin varaa, sosionomeilla ja hoitajilla taas on varaa vähempään ja huonompaan laatuun, tarpeethan ovat silti samat. )
Kysymys onkin: MIKSI ei? Miksi, aidosti miksi, toisesta tehtävästä maksettaisiin vähemmän kuin toisesta? Jos siis kaikkia tarvitaan.
Kommentit (157)
Nyt jos olis tasapalkka, niin tulisi erilainen joulu monelle ihmiselle...
Tasapalkka ei kyllä mun logiikalla ole yhtä kuin tasavertainen. Jos toinen on kokeneempi, koulutetumpi ja pätevämpi, niin on kyllä tällöin oikeutettu parempaan palkkaukseen. Mutta siitä olen samaa mieltä, että yleisesti ottaen monet ansaitsisivat työstää parempaa palkkaa. Etenkin monia naisvaltaisia aloja vaivaa alipalkkaus, työstä saatava korvaus ei vastaa työn kuormittavuutta, eikä ole muutenkaan riittävä, kun otetaan huomioon nykyajan hintataso ja kulut.
Vierailija kirjoitti:
Vakaope on varhaiskasvatuksen asiantuntija joka on vastuussa varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ryhmässä. Vakahoitaja ja vaka-avustaja sen sijaan vastaavat tukitoiminnoista kuten lastenhoidosta.
Olin lastenhoitaja ja ajattelin kouluttautua.
Kisiisnviikset, jo harjoitteluissa huomasin, että "sama pas*a eri paketissa" Samalla lailla vessassa kökit...Ainoa oli ne paperityöt, siitä muutama kymppi lisää, en nyt muista, oliko 150€ eli ei mitään!
Yhtä tyhjän kanssa koko kouluttautuminne. No, teoriassa tiesin kaikkee hianoo...joopajoo...

Mutta nyt moni tekee jotakin työtä (tai ainakin solmii sen työtehtävän mukaisen sopparin, vaikkei työtä oikeasti olisi pätevä tai osaava edes tekemään) pelkästään siksi, että saisi enemmän rahaa.
Pienet lapset ei tajua rahasta mitään eikä raha ole heille mikään arvo. Rahalla ja häikäilemättömyydellä työntekijöiden motivointi ei sovi ollenkaan pienten lasten hoitoon, kasvatukseen ja opettamiseen. Silloin juuri ne kaikkein karmeimmat tyypit ovat siellä isoimmilla palleilla.
Nytkin kunnat solmivat opettajien tehtäviin sopimuksia ihmisten kanssa, jotka eivät ole korkeakoulua nähneetkään saati sitten yhtään opintopistettä siellä suorittaneet. Sellaiset tyypit, jotka ovat omasta mielestään aivan päteviä ja ansaitsevat oman erinomaosuutensa vuoksi muita paremman palkan mesovat siellä päiväkodeissa opettajan paikalla. Jo 10 vuotta on noita pellejä hihhuloinut kirjaamassa lasten kasvatussuunnitelmia ja erityisen tuen tarpeiden kartoituksia... SIIS HALOO, eikö kukaan oikeasti ymmärrä, mitä korvaamatonta pahaa tuollainen osaamaton tyyppi saa aikaan omassa voimantunnossaan? Niiden parin hassun satasen takia otetaan riski, että joku lastenhoitajan ammattikoulututkinnon siorittanut ihan itse keksii lapsille varhaiskasvatuksellisia tukitoimia ja vielä pahempaa, on siellä oikeasti vetämässä sitä kasvatusta?!!
Tasapalkka systeemillä ne valeopet juuri lähtisivät ekana omiin töihinsä hoitajaksi tai avustajaksi, samoin muut, jotka eivät oikeasti tajua sen kasvatustieteen ja kehityspsykologian merkitystä ihmisen varhaisten vuosien osalta. Se on yksilön koko elämän pohja.
Nyt niistä oman itsensä ehdoilla ajattelevista ja vain rahan takia opettajan tehtäviin tunkevista ei päästä eroon millään. Ne taas aiheuttavat sen, että oikeasti koulutetut opettajat lähtevät alalta pois, koska työtä tehdään tiimissä, eikä kukaan oikeasti osaava voi kantaa vastuuta moisen mesojan aiheuttamasta kaaoksesta, kun itse koittaa pitää homman kasassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vakaope on varhaiskasvatuksen asiantuntija joka on vastuussa varhaiskasvatuksen toteuttamisesta ryhmässä. Vakahoitaja ja vaka-avustaja sen sijaan vastaavat tukitoiminnoista kuten lastenhoidosta.
Olin lastenhoitaja ja ajattelin kouluttautua.
Kisiisnviikset, jo harjoitteluissa huomasin, että "sama pas*a eri paketissa" Samalla lailla vessassa kökit...Ainoa oli ne paperityöt, siitä muutama kymppi lisää, en nyt muista, oliko 150€ eli ei mitään!
Yhtä tyhjän kanssa koko kouluttautuminne. No, teoriassa tiesin kaikkee hianoo...joopajoo...
Jep, päiväkodit paikkana ovat jo täysin aikansa eläneitä. Eivät sovi edes ideatasolla millään tavalla 2020-luvun maailmaan. Siellä ei viihdy kukaan, ei lapset, työntekijät, vanhemmat eikä pomot.
Lapset ovat siellä, koska niiden on pakko olla, kun vanhempansa vievät ne sinne.
Työntekijät ovat siellä, koska joka ainoan niistäkin on pakko olla siellä, että saisi jostain rahaa elämiseen.
Olot päiväkodeissa on sen mukaiset.
Ehkä silloin 1920-80-luvuilla oli ihan ok kasvattaa lapset laitoksissa ja joukoissa, hygieniaopetuksessa ja ties missä neuvostoleirien malleissa.
Ei todellakaan vastaa nykymaailman tarpeita. Päinvastoin.
Alas koko laitokset. Joku vapaaehtoinen kerhotoiminta, lastenhoitaja kotiin ja erilaisia puistoja ja harrastustiloja niiden tilalle olisi parempi. Jokainen perhe hankkisi omalle lapselleen sellaisen paketin, mihin pystyy. Nyt päiväkodissa 60-80% lapsista vaan "pärjäilee mukana", kun niiden parin hassun työntekijän kaikki huomio menee johonkin 40-20% lapsen tarpeisiin, ryhmään inklusoidun vaativan tason oireilijan kaitsemiseen. Moni niistä oireilee just sitä päiväkotia itseään ympäristönä ja taistelee, että pääsisi pois.
Mitä järkeä?
Kuulostaa oikein hyvältä.
Laitetaan kaikille se 7000€ kuukausipalkaksi. Saadaan varmasti samalla lisää väkeä, sitä tarvitaan.
Sitten vain kulujen jyvitys lasten vanhemmille. Samalla poistetaan sitten nuo alennukset eli yhteiskunnan tuki pois. Pidetään lasten määrä kasvattajaa kohden pienenä eli max 5 lasta nykyisen 7 sijaan.
7000 € palkka siihen sivukulut päälle tekee 11200€ , työvälineet ja vuokrat... nehän pitää olla hyvässä kuosissa eli laitetaan 15 000 € kasvattajan kuluiksi. Sehän on nätisti 3000€ lasta kohden, kuukausittain.
Sitten päälle ruokailut ja varmaan hallintokin pitäisi jyvittää... ryhmän koko saa olla kolmen kasvattajan verran... eli hallintokuluja tuleekin 5000€ lisää ja ruokailut... riittääkö pienokaisille 20€ päivässä? Pyöristetään 500€ kuussa.
4500€ kuussa lasku vanhemmille koska sitä ei kompensoida, Miltä kuulostaa?

4500€ alv0%
Siihen verot päälle vielä.

Tai sitten korvataan nämä kasvattajat perinteisillä tarhan tädeillä. Joka osastolla voisi olla 5 tätiä joille maksettaisiin 2000 euroa kuussa mikä on ihan normaali ammattikoulun käyneen palkka. Kaikki turha hallinto pois. Siihen ei tarvita mitään hallintokoneistoa että hoidetaan ja leikitetään lapsia.
Saako päiväkodissa ylimääräisiä lisiä, jos on töissä varahoitopäiväkodissa, kun muut ovat lomalla?
Jokaisessa päivähoitoyksikössä ilmapiiri on tärkeä.
Outoa, että ollaan ihmissuhdealalla ja teksti on tällaista, asiantuntematonta, panettelevaa ja räyhäävää. Ongelmana on jo monet vuodet ollut epäpätevä henkilöstö ja liian vähäinen määrä aikuisia suhteessa lasten määrään.
Räyhääjä pilaa päiväkodin sisäisen yhteistyön kateudellaan, kyttäämällä jokaista askelta, ja maineen räyhäämällä myös vanhemmille, nimimerkki Kokemusta on, ja aina he ovat näitä epäpäteviä lähihoitajia, päiväkotiapulaisia ja lastenhoitajia. Monillahan on ollut vuosikaudet onnenpäivät, kun ovat tulleet yhä uudelleen "valituiksi" ilman koulutusta, kun pätevät eivät halua työskennellä näin huonossa ilmapiirissä ja alalle soveltumattomien kanssa. "Syömällä" pätevät epäpätevät jatkavat vuodesta toiseen.
Mielestäni jokaisen johtajan pitäisi saada valita työntekijänsä, vain pätevät ja työhönsä sopivat henkilöt omaan yksikköönsä, eikä yhtään epäpätevää, tiedettäisiin ainakin, mistä puhutaan eikä tällaista outoa raivokasta huutelua tarvitsisi seurata. Työsuhdeasiat erikseen ja kasvatusasiat erikseen. Ja molemmista pitää tietää ja olla kunnolla perillä, ennenkuin aletaan edes keskustella, muutenhan se on vain juuri tällaista, tyhjänpäiväistä rähjäämistä, kaunaa, kateutta ja panettelua.
Päiväkodissa toiminnan, juhlat jne. suunnittelevat kaikki yhdessä. Niin opet kuin hoitajatkin. Monta päiväkotia olen kolunnut, mutta missään ei opettaja yksin suunnittele mitään. Opettajat myös ovat mukana kaikessa toiminnassa, pyyhkivät pyllyt, pukevat, laittavat vaatteet kuivumaan jne. Lastenhoitajat ovat kasvatusvastuullisia. Eivät mitään pikkuapulaisia.

Oikeesti ei ole mahdollista, että se ope tekisi kaikki samat asiat kuin hoitaja ja sen päälle jotenkin ihmeen kaupalla myös ne opettajalle pelkästään kuuluvat hommat, joita on noin 10-25 tuntia viikossa riippuen ryhmästä ja toimintakauden vaiheesta.
Vasuaikaan, eli kun kirjataan eniten ja pidetään siirtopalaverit ja huoltajakeskustelut sekä arvioinnit ja aloituskeskustelut tai vasu - hyve4 keskustelut plus erkkapalaverit, niin ei kyllä ole opettajalla aikaa olla ryhmässä. Jos neljä tuntia päivässä on 3 kasvattajaa ryhmässä, niin sen ajan ope tekee noita töitään ja hoitajat hoitaa silloin lapset ilman opea, tietysti sen yhdessä sovitun ja suunnitellun mukaisesti. Sitten aamupäivällä ennen klo 9.30 ja iltapäivisin klo 14 jälkeen, kun iltavuoro ei ole vielä tullut tai aamuvuoro lähtee jo kotiin tulee opettaja ryhmään, ettei se hoitaja jää yksin niiden lasten kanssa. Tietysti oletuksella, ettei se opettaja itse ole se ilta- tai aamuvuoron tekijä, joka lähtee kotiin työvuoronsa lopuksi ja tulee töihin vasta kun vuoro alkaa.
Vai onko oletus, että opettaja tekee työaikansa 38h 15 /vk hoitajan kanssa samaa työtehtävää ja sitten ennen työvuoronsa alkua ja työvuoronsa päätyttyä ne opettajan tehtävänsä, silleen ihan vain huvikseen tai hyvää hyvyyttään, velvollisuudesta tai koska hoitajat niin vaatii, ihan ilmaiseksi?
Sekä open että hoitsun työaika on ihan sama 7h 39 min /päivä miinus se 12 min mittainen kahvitauko. Siinä työajassa pitää hoitaa kaikki oman työsopimuksensa mukaiset tehtävät, koska sopimus on sitova. Jos opettaja jättää ne omat työnsä tekemättä ja on vaan koko työaikansa ryhmässä leikkimässä, pukemassa ja riisumassa lapsia, pulkkailemassa ja vessassa vaihtamassa vaippoja, niin silloin hän tekee tosiasiassa hoitajan työtä eikä opettajan eikä ole oikeutettu myöskään opettajan palkkaan (koska ne työt on yhä tekemättä).
Sillon hoitsu vaan kohauttaa hartioitaan ja sanoo itse tehneensä omat hommansa (vaikka oikeasti ope auttoi tekemään niistä puolet tai 1/3) ja ansainneensa oman palkkansa. Silloin hän ei kyllä puolusta opettajaa ja muista tämän jättäneen oman työnsä tekemättä, koska hoitaja ei selvinnyt yksin omastaan.
Ja taas vedotaan lapsiin, no kun ne tarvitsi... Oikeasti hoitajienkin, samoin kuin opettajien, työnkuva on muuttunut uuden lain myötä mahdottomaksi. Siitä kärsivät kaikki. (Paitsi kunnan johto, joka ohjaa "budjettisäästön" muualle.)
No niin. Jos olis ollut tasapalkka tavoitteena, niin koko kasvatusala yhtenä rintamana olis varmasti saanut palkkatason nousemaan jo edellisellä vaalikaudella.
Sen sijaan opettajajärjestöt omalla itsekkyydellään ja ylemmyydentunnollaan aiheutti sen, että koko joukko jäi sinne tappelemaan keskenään niistä pikkuruisista murusista. Parhaat osaajat lähti muille aloille.
Nyt työministeri Salonen persukokoomushallituksineen ruuvaa arkun kannen kiinni semmoiseen sementtiin, ettei teistä vakalaisista kukaan enää koskaan tule saamaan tämän maan keskipalkkaa. Päinvastoin, suhteellinen palkka jää vuosi vuodelta pienemmäksi kuin millään muulla alalla.
Mites se olikaan, yhdessä olemme vahvempia kuin yksin? Hyvä OAJ, pilasit sekä omienne että muiden palkkakehityksen mahikset. Pysyvästi.
Lisäksi oaj pilasi koko alan, siellä ei halua työskennellä enää kukaan, koska opettajiin ei voi luottaa. Ne ajaa vain omaa etuaan, muiden kustannuksella.
No, tuliko se tasapalkka?
Ei tainnut tulla. Päinvastainen kehityssuunta.
Yhä kasva segregaatio on Suomen uusi linja.
Tasapalkka olisi pitänyt hakea jo 40 vuotta sitten, niin nyt siellä olisi samat 4000-5000 duron kuukausipalkat kuin koulussa perusopettajilla.
Suomessa ei arvosteta pikkulapsia ja vielä vähemmän aikuisia ihmisiä, jotka tekee niiden kanssa töitä.
Lapsiasianvaltuutettukin, joka puuttuu vauvan lyömiseen, siis aikuisen taholta pikkulapseen kohdistuneeseen väkivaltaan, ollaan valmiita haastamaan oikeuteen toiminnastaan.
Ei täällä mitään vauvojen puolia saa pitää! Eikä niiden hoitajien.
Miksi kukaan tekisi lapsia tämmöiseen yhteiskuntaan? Tai menisi töihin päiväkotiin?
Siis enää nykyään, 2020-luvulla?
Suurin osa suomalaisista ei tosiaankaan tiedä, siis oikeasti tiedä, millaista päiväkotityö nykyään on.
Ennemminkin 1000 euroa lisää noiden jokaisen siellä työskentelevän ihmisen kuukausipalkkaan. Porrastettu verotaulukko tasaa eroja käteen jäävän osuuden osalta niin paljon, että ei kyllä päiväkodin eri työntekijöiden nettopalkat paljon toisistaan eroa.