Vietän taas yksinäisen lauantai-illan
Yksi lisää tuhansien joukkoon, eihän sen pitäisi tuntua miltään. Jouluaatto lähenee. Sekin yksin. Yksin yksinään yksinäisesti kaikkialla. Yksin. Yksin. Yksin. Koska mitä muutakaan enää on? Kaikki on yksinäisyyttä. Sellaista se on.
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen täällä, kerropa itsestäsi jotain. Missä päin asut? Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Voin jutella sinun kanssa, nyt ei ole muutakaan tekemistä.
Ei se valitettavasti riitä enää. Tätä on jatkunut jo niin pitkään, ettei tätä voi enää korjata. Kaikki on jo menetetty. Se loppui ennen kuin alkoikaan. En saanut mitään.
Ap
Niin minäkin, mutta en jaksa enää edes välittää. Aivan sama. Kävin just suihkussa lenkin päälle ja taidan alkaa katsoa tuota sekaisin marista- leffaa vaikka aivan sama olisi katsoa beck tai tuo alaston asekin. Evvk.
Ap, koskaan ei ole liian myöhäistä. Vaikka olisit ollut aina yksin, sen ei tarvitse määrittää loppuelämää.
- sivusta
Sivusta kommentoin, että mieluummin sitä on kokonaan ja täysin yksin kuin tuo, että kelpaa juttuseuraksi vain siksi ettei toisella ole muutakaan tekemistä just nyt.
Tuota paremman puutteessa kelpaamista on ainakin itselläni kiintiö aivan täys.
Niin minä voisin avoimesti jutella sinun kanssa. Älä laita luukkuja kiinni, kun yritän täällä jutella. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen täällä, kerropa itsestäsi jotain. Missä päin asut? Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Voin jutella sinun kanssa, nyt ei ole muutakaan tekemistä.
Ei se valitettavasti riitä enää. Tätä on jatkunut jo niin pitkään, ettei tätä voi enää korjata. Kaikki on jo menetetty. Se loppui ennen kuin alkoikaan. En saanut mitään.
Ap
Mites ne nuo alkoholiasiat? Menekkö ainetta? Koska kuulostaa nyt siltä että iniset.
Täh, no eihän kukaan voi lupautua toiselle juttukaveriksi lopun ikää?! Aikamoisia vaatimuksia.
Minä minä minä. Siltä tuo kuulostaa. Uhriutumiselta.
Täällä myös ja lohtua iltaan tuo olut-töllin kylmä suudelma.
Siitä on tasan 26 vuotta, kun menetin peppuneitsyyteni nuorena poikana.
Naispuolisen kaverini mies yhtyi minuun saunassa.
Muistelen tätä ensimmäistä kertaa hyvällä. Tämän muistelu on ainoa ilon aihe elämässäni.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen täällä, kerropa itsestäsi jotain. Missä päin asut? Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Voin jutella sinun kanssa, nyt ei ole muutakaan tekemistä.
Ei se valitettavasti riitä enää. Tätä on jatkunut jo niin pitkään, ettei tätä voi enää korjata. Kaikki on jo menetetty. Se loppui ennen kuin alkoikaan. En saanut mitään.
Ap
Mites ne nuo alkoholiasiat? Menekkö ainetta? Koska kuulostaa nyt siltä että iniset.
En juo lainkaan alkoholia enkä käytä muitakaan päihteitä. Enkä ole mikään hyttynen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siitä on tasan 26 vuotta, kun menetin peppuneitsyyteni nuorena poikana.
Naispuolisen kaverini mies yhtyi minuun saunassa.
Muistelen tätä ensimmäistä kertaa hyvällä. Tämän muistelu on ainoa ilon aihe elämässäni.
Ap
Huoh.
Ap (siis oikea Ap)
Vierailija kirjoitti:
No mites seksiasiat?
Ei mitenkään, kun ei niitä ole. Olisihan se mielenkiintoista, jos olisin aina yksin, mutta seksiä olisi. Tai ehkä ennemminkin pelottavaa.
Ap
Parasta on olla semierakko näin 50v miehenä. Tosin jos täytyisi olla sitä kerrostalossa, ei olisi hauskaa. Näin semimaalla ollessa ihan parasta.
Vierailija kirjoitti:
Oletko nainen vai mies?
Nainen.
Ap
Enkä nyt jaksa mitään naiset saavat aina seuraa ja päläpälä. Eivät saa.
Ap
Saisinpa tuollaisen yksinäisen illan.
Työssäni olen ihmisten ympäröimä, työpäivänä aikana voisin koskettaa tuhansia ihmisiä!
Minulla on kolme lasta ja itsellä kolme harrastusta joissa ihmisiä ympärillä- mies, kaksi veljeä, meidän molempien vanhemmat yms päivittäiselämässä!
En ole milloinkaan itsekseni!
Joskus vien koiran rantaan kävelylle, ja silloinkin olemme kahden
Jos olisin yksin illan, haluaisin kyllä koirani mukaan, niin:
Katsoisin ehkä elokuvaa mutta enimmäkseen vain makaisin hiljaisuudessa. Söisin keksejä. Nauraisin itsekseni. Pierisin äänekkäästi. Joisin teetä ja lukisin.
Minä olen täällä, kerropa itsestäsi jotain. Missä päin asut? Minkä ikäinen olet? Oletko mies vai nainen? Voin jutella sinun kanssa, nyt ei ole muutakaan tekemistä.