Miten vanhempana voi tukea sisarussuhdetta ja estää sisarusten kilpailuasetelman kehittymisen?

Vierailija kirjoitti:

Terve henkinen kilpailu on osa kasvua ja kehitystä. Ja elävää oppimateriaalia, jota ei kannata ohittaa. Lapsuus, jossa kasvatetaan siihen, että nallekarkit menee tasan on valheellista

Ei ihme, ettei suomalaisista ole mihinkään. Kun sisaruksista ja sukulaisista kasvatetaan vahva tiimi. jossa jokainen tukee toistansa, seuraa menestystarina.

Mutta jos tuetaan kilpailuasemaa, eikä edes siinä läheisimmissä ihmissuhteissa löydy tukea, on tuloksena katkera ja luuserisuku.

Valitse siitä vaan.. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kilpailu kaikesta kuuluu asiaan kuten pieni nahistelukin eikä sitä pidä yrittää estää.

Lapsille pitää antaa tilaa käydä omat sotansa. 

Mun vanhempani antoivat sisaruksilleni tilaa käydä omat sotansa. Nyt on jo toinen vanhemmista kuollut ja sisarukset keski-ikäisiä, mutta sodat jatkuvat. Aika monessa suvussa perinnönjako viimeistään vetää välit ruvelle.

En tiedä mitä pitäisi tehdä, mutta tässä muutama, näin sivusta seuranneen lapsen näkökulmasta.

Älä tee lapsia liian pienellä ikäerolla. Älä ota suosikkia. Älä kitsastele kehujen kanssa. Älä sido hyväksyntääsi tekoihin tai suorituksiin. Älä korosta yksin pärjäämisen merkitystä. Älä odota lasten selvittelevän välejään keskenään.

Aivan ihanat ohjeet! Sinunlaisiasi pitäisi olla enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omat huoneet kaukana toisistaan. Hyvä kasvatus, ettei toinen kiusaa toista tai mene kimppuun. Omaa tilaa ja rauhaa. Omia juttuja, oma elämä. Kummallekin omat lelut ja tavarat, joihin toinen ei saa koskea. Kummallekin omat namit ja riittävästi jälkiruokaa ym. Ei kilpailuasetelmia. Myös persoonat huomioidaan, kumpaakin huomioidaan tai kaikkia. Ulkomaanmatkalla huomioidaan rauhallisen lapsen toiveet ja ei pakkoja. Ei pakoteta väkisin jos ei jotain halua. Vanhemmat vastuussa kotitöistä, lapset omissa kodeissaan sitten tekevät isona. Jos joku haluaa voi opetella pesemään pyykkiä nuorena tai muuta taitojuttuja vaikka jälkiruuan teko. Riidat ratkaistaan, kaikkien tunteita huomioiden.

Tässä oli paljon sellaista jota ei missään nimessä kannata noudattaa. 

Miksi sinä ääliö haluat, että muistakin tulisi yhtä kitkeriä kuin sinusta. Minusta nuo ohjeet ovat aivan lyömättömiä, mutta vaativat vaan vanhemmilta kypsyyttä ja ymmärrystä erilaisuudesta ja sitä uupuu valitettavasti niin monelta kuten sinun kommentista "...Tässä oli paljon sellaista jota ei missään nimessä kannata noudattaa. .." joutuu lukemaan. Häpoeä.

Meillä isosisko oli äidin kopio ja pienestä pitäen kuolemaansa saakka ehdoton suosikki. Kaikki mitä tuo keksi haluta toteutettiin, pikkusiskon toiveet tyrmättiin "turhina" ja "tyhminä". Oli sitten kyse menoista, harrastuksista, vaatteista...

Isosisko nautti asemastaan, mutta hänen kunniakseen on sanottava, että vähän ennen kuolemaansa kertoi tienneensä varsin pienestä, että hänellä oli erityisasema, ja vaikka nautti siitä, koki myös häpeää ja yritti sitten myöhemmällä iällään edes jollain tavalla korvata pikkusiskon kokemaa syrjintää.

Minusta ehdotus: älkää hankkiko lapsia liian pienellä ikäerolla on erittäin hyvä. Jos ikäeroa kertyy esim kahdeksankin vuotta, ei pikkuisen ja ison välille pääse syntymään niin helposti kilpailuasemaa.

Paitsi jos olet valmis työstämään omia tunteitasi ja torjumaan kiusauksen nostamaan omanlaisen lapsesi sen isänlaisen lapsen edelle.

Pitää valita kultainen keskitie. Ollaan läsnä ja oikeasti puututaan niihin tilanteisiin, jos toinen jatkuvasti härnää toista. Sanoitetaan lapsille, että miksi mistäkin asiasta tulee rangaistus ja annetaan lapsille mahdollisuus puolustautua ja kertoa oma kanta asioihin. Isommat riidat käydään läpi ja molemmat saavat kertoa oman kantansa ja lopuksi tehdään sovinto ja jotain yhteistä mielekästä tekemistä, jossa vanhempi luonnollisesti huomioi kaikkia. Nukkumaan ei saa mennä vihaisena/surullisena. 

Pitää osata lukea tilanteita ja tuntea lapsensa. Se kiltti ja tunnollinen lapsikin voi helposti vääristellä tilanteita ja vanhempi ei heti saa asettua hänen puolelleen, jos ei ole itse ollut näkemässä mistä tilanne on eskaloitunut. Pitää olla tasavertainen ja ketään ei saa suosia. Itse puutun ns. Pieneenkin härnäämiseen, jotta siitä ei tule lapsille tapa saada huomiota. Kysyn suoraan, että miltä sinusta tuntuisi, jos minä tai sisarus tehtäisiin sinulle noin. Yritän keksiä heitä yhdistäviä leikkejä ja asioita. Otan myös päivän aikana aikaa kaikille lapsille ihan erikseen, jotta kokevat olevansa yksilöitä (minulla on 3 lasta).

Kaikilla on tähän mennessä ihan rakastavat välit, mutta on tämä kasvattaminen kyllä yksi ikuinen työmaa.. tsemppiä kaikille vanhemmille! 

Alle 1,5 vuoden ikäero ja lasten sama sukupuoli pahentavat tutkimusten mukaan kilpailuasetelmaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä isosisko oli äidin kopio ja pienestä pitäen kuolemaansa saakka ehdoton suosikki. Kaikki mitä tuo keksi haluta toteutettiin, pikkusiskon toiveet tyrmättiin "turhina" ja "tyhminä". Oli sitten kyse menoista, harrastuksista, vaatteista...

Isosisko nautti asemastaan, mutta hänen kunniakseen on sanottava, että vähän ennen kuolemaansa kertoi tienneensä varsin pienestä, että hänellä oli erityisasema, ja vaikka nautti siitä, koki myös häpeää ja yritti sitten myöhemmällä iällään edes jollain tavalla korvata pikkusiskon kokemaa syrjintää.

Minusta ehdotus: älkää hankkiko lapsia liian pienellä ikäerolla on erittäin hyvä. Jos ikäeroa kertyy esim kahdeksankin vuotta, ei pikkuisen ja ison välille pääse syntymään niin helposti kilpailuasemaa.

Paitsi jos olet valmis työstämään omia tunteitasi ja torjumaan kiusauksen nostamaan omanlaisen lapsesi sen isänlaisen lapsen edelle.

 

Yleensä vaikeinta on suhde sen itsensä kaltaisen lapsen kanssa, murrosiässä etenkin. Sen sijaan toista vanhempaa muistuttavan lapsen kanssa suhde on usein seesteisempi, ainakin jos vanhemmat ovat onnellisia yhdessä.



Toinen kysymys on sitten se, tajuavatko kaikki aikuiset edes sitä, millaisia itse ovat. Usein ihmisillä on isojakin sokeita pisteitä esimerkiksi oman jääräpäisyytensä suhteen. Näitä asioita kannattaisi miettiä jo ennen vanhemmaksi tuloa.

En tiedä auttaako mutta kerron miten sisarusten välit saa takuuvarmasti poikki. Olin leikki-iässä kun nuorempi sisarus syntyi ja sen jälkeen ei ollut mitään omaa, kaikki oli YHTEISTÄ. Perusteluna se että noin ISON täytyy oppia jakamaan. Ei ollut omaa huonetta, ei omia leluja, ei omia leikkejä. Huuto tuli jos erehdyin olemaan ystävällinen naapurin tytölle tai pojalle, miten voit tehdä noin kun sinulla on omakin sisarus? 

Sisaruksesta tuli lähes palvonnan kohde, minä muutuin ilkeäksi, itsekkääksi, anopin kaltaiseksi ja ISOKSI yhdessä yössä. Minua sai sai haukkua, pilkata, alistaa mutta suuni pestiin saippualla jos erehdyin sisarusta arvostelemaan. Sisarus ja äiti kuuluivat sekä ulkonäön että hienon luonteensa perusteella äidin porvarisukuun, minä ja isä taas olimme selkeästi perineet isän suvun paljon heikommat luonteet ja ulkomuodon, olimme lihavia, isokorvaisia ja käyttäydyimme huonosti. 

Äiti puolusti tasa-arvoa ja se toimi näin: Jos minä tarvitsin tai sain jotain, sisarus sai myös, koska ei häntä voinut montaa vuotta odotuttaa. Aina löytyi hyvä perustelu sille miksi sisarus sai enemmän tai ikävuosiin nähden aikaisemmin. Asuin teiniksi asti kahdessa lastenhuoneessa missä kaksi vaatekaappia, hyllyt ja kaikki mahdollinen oli jaettu puoliksi, ei lähes mitään omaa. Viikkorahat, harrastukset, opiskeluajan matkakulut "korvattiin" sisarukselle kasvatusmielessä. 

Jos sisarus tarvitsi perheellisenä apua tai rahaa tai ruokaa niin aina löytyi. Minulle kerrottiin että ei nyt, vaikea rahatilanne tai olisi kiva nähdä mutta meille ei mahdu. Edes sisaruksen omakotitaloon "ei mahtunut" vaikka lasten kaverit majailivat siellä pitkiäkin aikoja. Välimatkaa useita satoja kilometrejä. Äiti uskoi sisaruksella olevan taikavoimia joiden ansiosta epärehellinen isäni ei uskaltanut/voinut hänelle valehdella. Eli jos isä sanoi sisarukselle jotain, se oli totuus joka ei pala tulessakaan. 

Suosittelen vanhaa Benjamin Spockin kirjaa soveltuvin osin, en nyt muista nimeä. Äitini sen aikanaan osti, häneltä ja sisarukselta se jäi lukematta. Minä luin ja sanoisin että valikoiden lukien löytyy paljonkin hyvää. 

Anna lasten kasvaa. Älä puutu joka asiaan ja puolusta pienempää joka asiassa. 

Rakkautta ja välittämistä pitää näyttää. Niin lapset oppivat rakastamaan ja välittämään, vaikka välillä tappelevatkin. 

Minulla on kaksi vuotta nuorempi sisko ja olemme olleet aina toistemme parhaat ystävät. Näin liki nelikymppisinä välimme ovat vain tiivistyneet entisestään. Soittelemme lähes päivittäin toisillemme tai vähintään laitamme viestiä, käymme mielettömiä keskusteluja ja aina yhdessä ollessamme on yhteneväisten huumorintajujen ansiosta mielettömän hauskaa. Sisko on elämäni tärkein ihminen.

Miten tähän on tultu, varmasti paljon henkilökemioiden ansiosta, mutta myös tiettyjen kasvatullisten asioiden:

1. Kumpikaan meistä ei ikinä ollut suosikki, vaan meitä kohdeltiin aina tasa-arvoisesti. Tämä kohtelu myös avattiin meille esim. jos minä sain yhden joululahjan ja sisko kaksi, asia kerrottiin avoimesti, että koska minun yksittäinen lahjanitoiveeni oli kalliimpi kuin siskon, sisko sai tasapuolisuuden nimissä toisenkin lahjan

2. Meitä ei vertailtu koskaan. Minä opin lukemaan nopeasti, mutta siskolla oli isoja haasteita (myöhemmin todettiin lukihäiriö). Siskon oppimista ei koskaan verrattu minun oppimiseeni tai käsketty ottamaan minusta mallia

3. Edelliseen viitaten, olimme aina yksilöitä joiden heikkoidet ja vahvuudet tunnistettiin vertaamatta niitä toisiimme. Taitojamme pidettiin tasavertaisina, vaikka ne olivat erilaisia

4. Meitä ei vastuutettu toisistamme, minulle isosiskona ei koskaan annettu vastuuta pikkusiskosta

5. Silloin harvoin kuin meille syntyi riitoja, vanhemmat auttoivat ratkomaan ne niin, että kumpikin tuli kuulluksi ja riidat päättyivätkin sitten aina vilpittömään molemminpuoliseen anteeksipyyntöön

Kiva, että pohdit asiaa ja toivon kovasti, että lapsillesi rakentuu hyvä suhde toisiinsa. Hyvä suhde omaan sisarukseen on valtaisa rikkaus.

Älkää tehkö lapsia kahden vuoden ikäeroilla ja vastuuttako vanhinta lapsista vastaamaan sisaruksistaan. Jostain syystä vanhin lapsista saa niskaansa äidin huolet nuoremmista. Nämä nuoremmat eivät aikuistu äidon silmissä koskaan. Älkää ihmetelkö, jos vanhin lapsista eijuuri soittele tai käy kotona. Kukaan ei jaksa olla varavanhempana kasvattamatta jääneille sisaruksilleen. 

Uppista

Viesti 31 kertoi oleelliset.

Kääntäen, nämä asiat saavat helposti sisaruussuhteen väärälle raiteelle:

-Lasten "kasvattaminen" toisiin vertailemalla. Katsopas, pikkusiskokin osaa jo syödä siististi, mutta sinä vain murustat pitkin pöytää. Nyt pikkusisko saa palkkioksi tikkarin paremmuudestaan. --> Asia, joka ei alun perin mitenkään liittynyt sisarukseen, aiheuttaa nyt voimakkaan häpeän tunteen ja liittyy nimenomaan sisarukseen.

-Sisarusten käyttäminen syynä kaikelle epämieluisalle. Esim. lapsi haluaisi leikkiä tai äidin syliin, mutta äiti kivahtaa että ei onnistu, vauva on nyt sylissä ja se on vauvalle paljon tärkeämpää! Sinun pitäisi jo osata leikkiä itseksesi. Ei voida lähteä leikkipuistoon, on vauvan päiväuniaika! Ei voida mennä uimarannalle, vauvalle tulisi liian kuuma! Et pääse eläintarhaan, koska isoveli on allerginen kaikille eläimille! Et saa sellaista lelua, koska isoveljelle juuri ostettiin kallis puhelin jne. --> Lapsi päättelee nopeasti, että kaikki kiva olisi mahdollista, jos sisarusta vain ei olisi.

-Isomman sisaruksen jättäminen ulkopuolelle vauvasta huolehtimisessa. Varo!!! Älä tee noin! Mene kauemmas! Älä koske vauvan tuttiin! --> Helposti käy niin, että kaikki positiivinen kiinnostus uutta sisarusta kohtaan saa negatiivisen palautteen, ja kiinnostus katoaa ja korvautuu kateudella.

-Ikävä kielenkäyttö toisia kohtaan ihan yleisesti. Jos vanhemmat puhuvat ikävästi toisistaan ja lapsista, lapset ottavat nopeasti mallia. Rumat sanat jäävät vaivaamaan myös lasten välille. Vastaavasti lapset oppivat puhumaan arvostavasti toisilleen, jos kuulevat sitä kotona.