Mielisairas läheinen

"Nuohan imee siihen omaan harhamaailmaansa. Miksi kukaan terve nöyryyttäisi pitkään itseään hourupäiden kanssa? Kohteliaasti voi sanoa heipat. Tuohan ei ole mikään ihmissuhde kun toinen elää mielikuvitusmaailmassa, jossa toki voi olla hyvinkin tyytyväinen."

Sinulla ei taida olla paljoakaan kokemusta psyykkisesti sairaista. Suurimman osan aikaahan he ovat ihan normaaleja ja pystyvät tavalliseen kanssakäymiseen. Sairauden hoito on sitten erikseen. On hyvä jos on tavallisia ihmissuhteita, mutta aika monessa tapauksessa suhde alkaa pikkuhiljaa vääristyä pois tavallisen ihmissuhteen säännöistä eli vastavuoroisuus puuttuu. Ja siitä autettavan ja auttajan välisestä sidoksesta nämä ongelmat johtuvat. Koska ei ole helppoa olla aina autettavan roolissa, kun sairautta ja huonoa oloa on muutenkin.

Omalla kohdalla näen nyt pitkän ajan kuluttua omatkin virheeni siinä miten kaikki meni. En kuitenkaan halua enää olla tekemisissä, koska kaikki tuli omalla kohdalla ikään kuin päätepisteeseen tiettyjen tapahtumien ja oivallusten kautta. Voi todellakin olla, ettei ei paras tuki ja auttaja mielenterveyspotilaille olekaan se omainen, vaan joku vieraampi ystävä tai tukihenkilö, jolloin normaalin ihmissuhteen (joita todella tarvitaan) säännöt saadaan paremmin pysymään. Ei tule mitään vanhoja lapsuuden ja nuoruuden kaunoja ja kateuksia mukaan soppaan. Sellaiselta sopalta ap:nkin homma kuulostaa.

Onko läheisellä lääkitys?

Pitkään niitä käyttänyt ja mahdollisesti reilulla annoksella, voi viedä käyttäjän syvälle huonoon vointiin. Lääkkeissä on paljon haittavaikutuksia. Jos on näitä elinkautislääkityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Onko läheisellä lääkitys?

Pitkään niitä käyttänyt ja mahdollisesti reilulla annoksella, voi viedä käyttäjän syvälle huonoon vointiin. Lääkkeissä on paljon haittavaikutuksia. Jos on näitä elinkautislääkityksiä.

Eiköhän kaikilla se lääkitys ole, jos puhutaan vakavista mielenterveysongelmista eli ns. mielisairauksista. Oman läheisen kohdalla mukana on vielä päihdeongelma. 

Nämä ovat tosi vakavia ja pitkäaikaisia ongelmia ja sairauksia. Raskaita kaikille.

Millaisia ajatuksia ap:lla on saamistaan kommenteista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko läheisellä lääkitys?

Pitkään niitä käyttänyt ja mahdollisesti reilulla annoksella, voi viedä käyttäjän syvälle huonoon vointiin. Lääkkeissä on paljon haittavaikutuksia. Jos on näitä elinkautislääkityksiä.

Eiköhän kaikilla se lääkitys ole, jos puhutaan vakavista mielenterveysongelmista eli ns. mielisairauksista. Oman läheisen kohdalla mukana on vielä päihdeongelma. 

Nämä ovat tosi vakavia ja pitkäaikaisia ongelmia ja sairauksia. Raskaita kaikille.

Ei suinkaan kaikilla ole. Esim. psykoosisairashan ei omasta mielestään ole sairas, joten ei itse hakeudu hoitoon. Ja pakkohoitoon ei oteta, vaikka täyttää kaikki tahdonvastaisen hoidon kriteerit, koska lääkärithän ei mistään muualta niiden kriteerien täyttymistä selvitä, kuin siltä sairaalta ihmiseltä itseltään.

Nimimerkillä kymmenen vuotta läheisen sairautta seurannut, ja itse ja suuri osa sairaan lähipiiristä hengenvaarassa tämän vainoharhojen takia, mutta yksikään taho yhteiskunnassa ei auta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tee sinusta pahaa ihmistä. Mutta ihan kaikille sanon, että ihmisten olisi hyvä ymmärtää etteivät monetkaan sairaudet parane, vaan saattavat vaan paheta iän myötä. Älkää odottalo läheisiltänne mitään ihmeparantumisia.

Ei tässä varmaan sellaista ole odotettukaan, että ihmeparantuisi, vaan normaalia hyvää käytöstä. Sairaudella ei voi oikeuttaa törkeää käyttäytymistä. 

Mielenterveysongelmiin ja moniin somaattisiin sairauksiinkin kuuluu käytöshäiriöt. Niin ikävää kuin se onkin. 

Niin esim. Harhainen ja psykoottinen ihminenhän ei ole enää vastuussa käytöksestään, ei hän itse sille mitään mahda. Mikä on tietysti kamalaa ja vaarallista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko läheisellä lääkitys?

Pitkään niitä käyttänyt ja mahdollisesti reilulla annoksella, voi viedä käyttäjän syvälle huonoon vointiin. Lääkkeissä on paljon haittavaikutuksia. Jos on näitä elinkautislääkityksiä.

Eiköhän kaikilla se lääkitys ole, jos puhutaan vakavista mielenterveysongelmista eli ns. mielisairauksista. Oman läheisen kohdalla mukana on vielä päihdeongelma. 

Nämä ovat tosi vakavia ja pitkäaikaisia ongelmia ja sairauksia. Raskaita kaikille.

Ei suinkaan kaikilla ole. Esim. psykoosisairashan ei omasta mielestään ole sairas, joten ei itse hakeudu hoitoon. Ja pakkohoitoon ei oteta, vaikka täyttää kaikki tahdonvastaisen hoidon kriteerit, koska lääkärithän ei mistään muualta niiden kriteerien täyttymistä selvitä, kuin siltä sairaalta ihmiseltä itseltään

Niin, kaikki eivät tosiaan halua ottaa myöskään lääkkeitään, vaikka ne olisikin määrätty. Se on aika yleistäkin jopa.

Päihde- ja psykoosisairaus yhdessä on ehkä viheliäisin yhdistelmä omaiselle ja varmaan sairaalle itselleen myös. Koska päihdesairauksien kohdalla on niin paljon tuomitsemista eikä hoitoon pääse helposti, jolloin kaikki kaatuu omaisen niskoille. 

Minullakin on kokemusta huoli-ilmoituksesta, johon ei reagoitu mitenkään. Varmaan soittivat vain ja ihminen itse sanoi, että kaikki on kunnossa. Eli on kokemusta siitä, että pakkohoidon kriteerit eivät täyty, vaikka ne oikeasti täyttyvätkin. Ja pitäisi tehdä muitakin tutkimuksia kuten muistisairauteen liittyvät, mutta väkisin ei niitäkään tutkimuksia voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Onpa jännä juttu, kun eilen illalla tähän ketjuun kirjoittamani viesti on poistettu, vaikka se oli aivan asiallinen! Kokeillaanpa uudestaan.

Ap puhuu vuosikymmenten tukemisesta, jonka seurauksena häntä kohtaan ollaan oltu vain ilkeitä. Ne jotka syyllistävät voivat miettiä olisiko heistä vuosikymmenten läheisen tukemiseen, useinhan se tapahtuu oman ajan ja perheen kustannuksella. Ja vastineeksi siitä saanut vain v-ttuilua.

Sisaruksen suhteen ei mielestäni ole mitään velvoitetta sellaiseen edes ole. Psyykkisesti sairas purkaa pahaa oloaan omaiseen, jos muita kiukuttelun kohteita ei ole, mutta ei kenenkään velvoite ole olla nyrkkeilysäkkinä vuosikymmeniä tai edes vuosia. Minäkin olen tuollaisen lopettanut. Ihan hyvinhän tuo on ilman minuakin pärjännyt ja hänestä on huolehdittu. Asuu omillaan ja saa etsiä nyt toisen kohteen rähjäämiselle ja raivoamiselleen.

Ihan mielipiteenä, että asia voi kääntyä myös toiseen suuntaan. Mielenterveyshäiriöiden kirjo on hyvin laaja. Ja läheisen ja sairastavan suhde voi olla hyvinkin toksinen "läheisten" puolelta. Ihmisen oma persoona tulee myös esiin niin terveen kuin mieleltään sairaan puolelta. Että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.

"Ihan mielipiteenä, että asia voi kääntyä myös toiseen suuntaan. Mielenterveyshäiriöiden kirjo on hyvin laaja. Ja läheisen ja sairastavan suhde voi olla hyvinkin toksinen "läheisten" puolelta. Ihmisen oma persoona tulee myös esiin niin terveen kuin mieleltään sairaan puolelta. Että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia."

Tässä keskustelun viimeisellä sivullahan on keskusteltu juuri siitä, että on parempi pysyä erossa. Silloin voi toivottavasti kumpikin todeta voivansa paremmin. Toksisen suhteen päättyminen kokonaan on molemmille eduksi. 

"Ja läheisen ja sairastavan suhde voi olla hyvinkin toksinen "läheisten" puolelta. "

Onko sinulla tällainen läheinen tai läheisiä?

En anna kenellekään neuvoa katkaista suhdetta läheiseen, mutta ainahan ihmissuhteita kannattaa pohtia ovatko ne terveellä pohjalla vai eivät. Esimerkiksi taloudellinen hyväksikäyttö ja fyysinen tai henkinen väkivalta eivät kuulu normaaleihin ihmissuhteisiin, vaikka toinen osapuoli olisi psyykkisesti sairas.

.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko läheisellä lääkitys?

Pitkään niitä käyttänyt ja mahdollisesti reilulla annoksella, voi viedä käyttäjän syvälle huonoon vointiin. Lääkkeissä on paljon haittavaikutuksia. Jos on näitä elinkautislääkityksiä.

Eiköhän kaikilla se lääkitys ole, jos puhutaan vakavista mielenterveysongelmista eli ns. mielisairauksista. Oman läheisen kohdalla mukana on vielä päihdeongelma. 

Nämä ovat tosi vakavia ja pitkäaikaisia ongelmia ja sairauksia. Raskaita kaikille.

Ei suinkaan kaikilla ole. Esim. psykoosisairashan ei omasta mielestään ole sairas, joten ei itse hakeudu hoitoon. Ja pakkohoitoon ei oteta, vaikka täyttää kaikki tahdonvastaisen hoidon kriteerit, koska lääkärithän ei mistään muualta niiden kriteerien täyttymistä selvitä, kuin siltä sairaalta ihmiseltä itseltään

Samassa "loukussa" olen itse. Mietin vaan koska, joltain perheestäni lähtee henki. Itse katkaisen melkein kaiken yhteyden sairastuneeseen, mutta läheiset ovat edelleen tekemisissä ja pelkään heidän puolestaan. Sellainen yhteiskunta tää Suomi on.

"Samassa "loukussa" olen itse. Mietin vaan koska, joltain perheestäni lähtee henki. Itse katkaisen melkein kaiken yhteyden sairastuneeseen, mutta läheiset ovat edelleen tekemisissä ja pelkään heidän puolestaan. Sellainen yhteiskunta tää Suomi on."

Olen eri, mutta olen ollut tilanteessa, missä minua jo uhattiin käsi ylhäällä lyöntiasennossa, kun psykoottinen ihminen tuli ovelleni. Kyseinen ihminen ei vieläkään saa hoitoa, mutta en itse enää asuu lähellä enkä ole missään tekemisissä. Jouduin olemaan se joka häntä välillä joutui rajaamaan, joten minua kohtaan oli aggressiivinen.

Onko kukaan saanut apua mistään omaisjärjestöstä näissä väkivaltaisissa psykoositapauksissa? Ajaako mikään taho tätä asiaa? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se tee sinusta pahaa ihmistä. Mutta ihan kaikille sanon, että ihmisten olisi hyvä ymmärtää etteivät monetkaan sairaudet parane, vaan saattavat vaan paheta iän myötä. Älkää odottalo läheisiltänne mitään ihmeparantumisia.

Ei tässä varmaan sellaista ole odotettukaan, että ihmeparantuisi, vaan normaalia hyvää käytöstä. Sairaudella ei voi oikeuttaa törkeää käyttäytymistä. 

EI voi oikeuttaa, ei, mutta mitä luulet saavuttavasi sillä , että menet sormi pystyssä ojentamaan esim. Touretten oireyhtymään sairastavaa tahattomasta kiroilusta tai ilmehtimusestä? Käyt valistamassa, että hyi kuinka rumaa on kiroilla. Ajattelitko, että torumisesi ja mielipahasi lopettaa sen? Ei tuo asenne kerro muusta kuin siitä, että olen ymmärtämätön ja näet asiat vain siitä omasta herkästi kaikesta närkästyvästä näkökulmastasi käsin. Kaikki, mikä poikkeaa siitä mitä et ymmärrä ja hyväksy, on pahaa Ei se tietenkään yleisen normiston mukaan tavallista käytöstä ole, eikä mukavalta tunnu, mutta eipä ole mukavaa sillä sairaallakaan (jos tämä tieto helpottaa), ja uskallan väittää, että hän kärsii tilanteestaan enemmän kuin sinä. Yritä edes hiukan laventaa näkökulmaasi, niin oma mielipahasi ei ole niin hallitseva tunnetila,  elät joskus joku muu kuin minä edellä. 

Oma tekemäsi diaknoosi?

Minulla on skitsofreniaa sairastava sisko. Elämä on ollut yhtä sairaalaan - ulos - sairaalaan-rallia viimeiset 20 vuotta. Ekat kymmenen vuotta jaksoin sitä, sitten en jaksanut ja vetäydyin pois oman hyvinvointini vuoksi. En tunne huonoa omaatuntoa, koska yhden hullun sijaan meitä olisi ollut kohta kaksi. Siskoni pärjäilee nyt kun asuu mielenterveyskuntoutujien asuntolassa ja hänen asiansa hoidetaan sieltä.

Mt-ongelmaista puolisoa pitäisi vaan ymmärtää loputtomasti.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on skitsofreniaa sairastava sisko. Elämä on ollut yhtä sairaalaan - ulos - sairaalaan-rallia viimeiset 20 vuotta. Ekat kymmenen vuotta jaksoin sitä, sitten en jaksanut ja vetäydyin pois oman hyvinvointini vuoksi. En tunne huonoa omaatuntoa, koska yhden hullun sijaan meitä olisi ollut kohta kaksi. Siskoni pärjäilee nyt kun asuu mielenterveyskuntoutujien asuntolassa ja hänen asiansa hoidetaan sieltä.

Millainen asuntola on? Hoidetaanko siellä myös päihdeongelmaisia? Onko siellä oma asunto vai huone? Onko siellä   rauhallista?

Sinullakin on oikeus jaksamattomuuteen. Kirjoituksesi oli kuin omasta elämästä, sisarus minullakin samassa tilanteessa ja vuosikymmeniä takana sitä sirkusta.

Taivas yksin tietää, kuinka monenlaisissa tilanteissa ja tunteissa on tullut ryvettyä. Ei voi edes kuvailla. Ja kun samaa ja entistä pahempaa p skaa vaan jatkuu ja jatkuu...On ollut niin outoja ja pahoja juttuja, että on kuvitellut lukemattomat  kerrat, että pahemmaksi ei vaan VOI muuttua. Mutta todellisuus on paljastanut, että kyllä vaan voi.

Kun rupesin tajuamaan ja sisäistämään, että vaikka kiipeäisin Eiffel-torniin peffa edellä ja hakisin kuun taivaalta, ei tietynlainen mielisairaus minun teoillani parane. Eikä oma osallisuus vaikuta mitenkään, edes helpota toisen oloa. Ainoa, jonka voin "pelastaa", on itseni. Tosin sielu vereslihahaavoilla kaikesta p skasta johtuen. Mutta niin paljon kuin pystyn, olen täysin erossa sisaruksestani.