Ottaa niin päähän kun sairaita lapsia viedään hoitoon!!!!!!!!!!!!!!
Nytkin yhdellä lapsella perhepäivähoidossa silmätulehdus ja korvatulehdus niin ilmoitettiin että pitävät vain yhden päivän kotona ja tuovat sitten takaisin hoitoon. Itse pidän todella tarkkaan huolen että lapsi on kotona juuri niin kauan kuin tarvitsee. Ottaa oikeasti päähän!
Kommentit (108)
Toisella lapsellamme ei tuota ongelmaa ole.
No ne samat työn sankarit tulevat itsekin sairaina töihin tartuttamaan muutkin vievät lapsensakin sairaina hoitoon.
Jos olisi selvitty yhden työntekijän mahataudilla ja vaikka neljän päivän poissaololla, niin sitten onkin kymmenen kaveria pari päivää sairaslomalla ja sen jälkeen viikon puolikuntoisina.
voi voi on niin vaikeaa ja ei mitenkään pysty hoitaa omaa lasta tai järjestää sille hoitajaa. Sinne vaan tartuttamaan toisten lapset ja hoitajat.
Kun todellisuudessa suurimmalla osalla olisi varaa olla palkattomallakin hoitamassa lasta, jos vähän pystyisi tinkimään omista menoistaan. Mä syön mieluummin viikon kaurapuuroa ja sovittelen laskuja kuin vien oman lapsen sairaana hoitoon. Sitten joku keskituloinen sössöttää tätä, että eihän sitä voi pitää sitä kauemmin, työt odottaa (joo tosi korvaamaton ootkin töissäsi) ja ei oo varaa. Tollasta se on, itsekkyys.
että lapsia tuodaan suorastaan SAIRAINA hoitoon. Räkä vuotaa, kauhea yskä ja vetämätön olo lapsella on kyllä merkki, että silloin huilataan kotona tai hommataan kotiin lapselle mummo tai tuttava hoitamaan. Suurin osa on ihan vastuullista porukkaa, mutta mukaan mahtuu näitä uraohjuksia, joille ei oman lapsen terveys merkitse mitään. Samalla kun tuovat sairaan lapsen hoitoon, tartuttavat muut lapset sekä minut ja minun perheeni. Sitten kehdataan jopa ehdottaa, että eikö voitais olla sisällä kun Nico-Petteri ei jaksaisi olla ulkona. Tässä tapauksessa olen järkähtämättömästi sanonut, että meille tuodaan lapsi siinä kunnossa, että jaksaa päivän touhut muiden mukana, myös ulkona. Jos ei passaa niin sitten kotihoitoon.
t. kyllästynyt pph, kyllästynyt siksi, että mahdollisesti huomennakin saamme taas uuden pöpön kotiimme kiertämään.....
Kun lapsella on kuume tai vatsatauti, vien lapsen heti lääkäriin tai terveyskeskukseen. Ammattilainen arvioi (joskus terveydenhoitaja, jos meitä ei oteta lääkärille vastaan ) lapsen terveyden tilan ja kir joittaa sairaslomalapun työnantajaani varten. Minulla ei ole mahdollisuutta olla töistä poissa ilman sairaustodistusta lapsen sairauden takia.
Lapsemme on ollut paljon korvatulehduksissa. Ja aina terveyskeskuspäivystyksistä annettava lomatodistus on aika lyhyt. Joskus jopa päivän verran, ei enempää. Silmätulehduksissa olemme kotona sen ajan minkä lääkäri määrää.
Usein vien vielä lapsen sairausloman päätyttyäkin uudestaan lapsen arvioitavaksi lääkärille, onko lapsi päiväkotikelpoinen. Joskus on jopa saatu lapsen nimellä " Lisää sairaslomaa" .
Ihanteellista tietenkin olisi, jos olisi mummo tai työtön sukulainen joka voisi hoitaa sairasta lasta. Näin oli myös esikoisemme kanssa. Nyt on mummomme, eli äitini kuollut, eikä ketään hoitoapua ole. Olen yrittänyt saada hoitajaa mm. MLL:n kautta, mutta kun kuuli, että lapsellamme oli vatsatauti, niin hoitaja ei tullut tartuntavaaran vuoksi.
Olisi hyvä jos olisi ostopalveluita, joista saisi sairaanlapsen hoitajia kotiin. Myös kunnalta emme ole saanneet kodinhoitajaa sairasta lastamme katsomaan.
Eli olemme silloin poissa päiväkodista kun saamme lääkärin todistuksen lapsen sairaudesta. Emme muulloin. Vaikka nenä vuotaisi ja " kunto olisi puolikuntoinen" .... tosin viemme poikkeuksellisen herkästi lapsemme arvioitavaksi terveyskeskukseen päivystävälle terveydenhoitajalle, jos epäilemme lapsemme " päiväkotikelpoisuutta."
Pieni nuhaisuus ei ole myöskään aikuisille syy olla mielestäni poissa esim. toimistotyöstä. Kun on kuumetta niin juttu on erikseen....
Lapsellamme on monipuolinen ruoka, oikeaoppinen. Vaatteet ovat sopivat ja reimatecit on hankittu ja goreteksit ja reimatec rukkaset. Lisäksi lapsemme harrastaa mm. yleisurheilua ja on urheilullinen. Joten sairastelu ja nuhaisuus ei ole yleiskunnosta tai ravinnosta kiinni.
Eri perheissä eri tavalla, näin meillä.
Toki jos en olisi töissä, en lastani " puolikuntoisena" veisi päiväkotiin....
Tai jos olisi hoitoapua tai vaikka palkatuita sairaan lapsen hoitajia löytyisi, lapsemme saisi toipua rauhassa täysikuntoiseksi kotona.
Mielestäni päiväkodeissa voitaisiin nuhaisille lapsille järjestää sisäleikkejä, ettei puolikuntoisia lapsia rasitettaisi liikaa.
Pahalta se tuntuu kuitenkin, kun päiväkotihenkilökunta huomauttaa, että lapsenne nenä vuotaa taas... Minkäs sille mahtaa, niinhän se vuotaa koko talven..... ;)
Meillä on kolme lasta ja tuntuu että tarhassa koko ajan _kaikilla_ lapsilla räkä valuu. Musta tuntuu, että kyllä mun lapset nuhan saisi muutenkin jostain. Perjantainakin yksi isä tuli yskänlääkkeen kanssa tarhaan ja antoi ohjeet miten sitä annetaan. Eikä mulle tullut mitään voi hirveetä-kauheeta -reaktioita.
Ymmärrän, että jos lapsi on jtoenkin aivan erityisen infektioherkkä ja pienet taudit kehttyvät vakaviksi, niin asia on toinen, mutta silloin musta sellainen lapsi ei kuulu päiväkotihoitoon.
Oksennustauti on inhottava ja kaikki muut vatsasairaudet mutta pieni nuha on mulle ihan yks haile. Omilla lapsillani on kuumetta todella harvoin, joten mun mittari on se, että lapsi on väsynyt eikä leikkikukuntonen - sillon en vie. Ja vatsataudin jälkeen pidän pitempään kotona. Tosin oma tilanteeni on onnellinen, sillä teen töitä kotoa eikä mulla hengitä pomo niskaan. Voin luultavasti tehdä töitä vaikka sairas lapsi olisi kotona. Ymmärrän silti että useimmilla ei näin ole.
Me ollaan lääkäriltä saatu ohjeeks, että silmätulehduksen jälkeen hoitoon sitten kun silmä ei enää rähmi.
sairas lapsi hoitoon. Se tietää sitä, että oma perheeni johon kuuluu 7 henkeä ja kolmen muun hoitolapsen perheet saavat taudin. Koskettaa siis monia ihmisiä. Ja jos joudun olemaan sairauslomalla niin kuormitan päiväkotia noilla hoitolapsillani.
Päiväkodissa on kova tohina. Eikä tässä kai ollutkaan kyse siitä, että pienestä nuhasta jäätäisiin kotiin, vaan että lapsen selvästi ollessa kipeä (vaikkei olisi kuumettakaan) tai ilmeisesti tulossa esim. flunssaan, silloin oltaisiin reilusti kotona toipumassa. Ei ole kenenkään, lapsen, vanhemman tai muiden lasten, etu, että päiväkodissa on joku tartuttamassa muita. Ja turha mielestäni vedota siihen, että ainahan se nenä talvella valuu. Ei se valu, jos pukeudutaan asiaan kuuluvalla tavalla, nukutaan riittävästi ja syödään monipuolisesti, jotta pysytään hyvässä peruskunnossa. Yleensä nämä jatkuvan räkävanan omaavat ovat niitä jotka viipottavat ulkona milloin takki auki tai ilman kaulaliinaa tai liian pienissä vaatteissa.