Kertokaapa naiset: miksi niin moni nainen haluaa erota 40-50 -vuotiaana?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja jouduin rakenteellisten ja kulttuurillisten seikkojen takia uhraamaan yhden parhaista vuosistani armeijan harmaissa.

Ja edelleen miehen uran kannalta katsotaan miehen hyväksi se armeija. Tiedän monta tapausta, jossa kaksi tasaväkistä hakijaa, mutta vain toisella armeija. Se menee sen armymiehen hyväks.

Mten voit olla varma että valinnan on kallistanut nimenomaan armeijan käynti eikä jokin muu ominaisuus?

Oletko ollut valintaprosesseissa mukana vai mistä tiedät useissa tapauksissa molempien kandidaattien taustat? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On vaikea erota kun lapset on pieniä, ja yhteiskunta opettaa, että silloin pitää vain yrittää ja tsemapta, että se on lasten etu. Kyllä siinä sitten lopulta huomaa, että ei toimi. Oikeastihan naiset eroaisi vielä aikaisemmin, jos sitä ei paheksuttaisi ja jos siitä ei seurasi taloudellisia ongelmia. Ulkoapäin kaikki näyttää usein hyvältä, kotona täysi helvetti.

Mihin tuo vuodatuksesi perustuu? Mutuiluun vai pienen vääristyneen piirin tarinointiin ja sepittelyyn?

Omiin ja toisten kokemuksiin ja yhteiskuntatieteisiin. Tosiaankin täällä meillä Suomessakin on rakenteellisia ja kulttuurisia seikkoja, jotka tekevät perhe-elämästä ja vaimon paikasta naisille todella kusista hommaa. Kauhea propagandakoneisto

 

No kylläpä oli taas asenteellinen pläjäys kuin suoraan naistutkimuksen agendasta. Mikään muuhan ei saa olla nyt totta kuin tämä tulkinta naisen elämästä. 

Saa onneksi epäillä ihan vapaasti. Siis sitä lähtökohtaista kurjuutta ja surkeaa loukkua mitä hetetoavioliitosta naiselle maalataan.

Nainen löytää ensin itsensä ja haluaa omaa aikaa. Sen jälkeen sen löytää uuden mies korvikkeen, ja kohta seuraavan mies korvikkeen, jota riemua kestää ehkä muutaman vuoden. Sen jälkeen nainen löytää itselleen yleensä enää kissan ja sitten alkaa se viha ja katkeruus kaikkea ympäröivää yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan. Ja tähän yleensä yhdistyy se kaiken ja kaikesta tietävä elämänasenne. Näitä esimerkkejä on Suomi täynnä. Tässäkin rivarissa missä minä asun, löytyy niitä jo kaksin kappalein. 5 asunnon rt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja jouduin rakenteellisten ja kulttuurillisten seikkojen takia uhraamaan yhden parhaista vuosistani armeijan harmaissa.

Ja edelleen miehen uran kannalta katsotaan miehen hyväksi se armeija. Tiedän monta tapausta, jossa kaksi tasaväkistä hakijaa, mutta vain toisella armeija. Se menee sen armymiehen hyväks.

Mten voit olla varma että valinnan on kallistanut nimenomaan armeijan käynti eikä jokin muu ominaisuus?

Oletko ollut valintaprosesseissa mukana vai mistä tiedät useissa tapauksissa molempien kandidaattien taustat? 

 

Ei tarvitse olla itse prosessissa mukana. Riittää, että on twkemisissä niiden kanssa, jotka näitä valintoja tekee ja kuuntelee, kun he kertovat. Sivari ei edelleenkään ole monasri mikään suositus työpaikoilla.

Huom. Tässä ei ole omaa mielipidettä mukana. Toistan vaan sen, mitä olen kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Nainen löytää ensin itsensä ja haluaa omaa aikaa. Sen jälkeen sen löytää uuden mies korvikkeen, ja kohta seuraavan mies korvikkeen, jota riemua kestää ehkä muutaman vuoden. Sen jälkeen nainen löytää itselleen yleensä enää kissan ja sitten alkaa se viha ja katkeruus kaikkea ympäröivää yhteiskuntaa ja muita ihmisiä kohtaan. Ja tähän yleensä yhdistyy se kaiken ja kaikesta tietävä elämänasenne. Näitä esimerkkejä on Suomi täynnä. Tässäkin rivarissa missä minä asun, löytyy niitä jo kaksin kappalein. 5 asunnon rt.

No onneksi sulla löytyy noin kattava otos meistä naisista. Kyllä se meidän elämä sit noin menee. Kaikilla. Ja jos täällä toisin kukaan kirjoittaa, omasta elämästään, valehtelee. 

Onneksi eivät ole tänne palstoille vielä löytäneet, noin typerän asenteelliset kissanaiset.

Siksi haluaisin erota kun tuntuu ettei meillä ole enää miehen kanssa muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Lapset ovat teini-ikäisiä ja omaa aikaa on vihdoin enemmän, itse tykkään mm. harrastaa liikuntaa ja matkustella, mies makaa sohvalla tai pelaa pleikkaria. Mies ei pidä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja joka asiasta saa pyytää/muistuttaa. Minulla on vain tunteet hiipuneet. Ero on kieltämättä käynyt mielessä usein viime vuosina.

N44

Oma tarinani ei ole varmaan kovin erikoinen, mutta kerron, kun todellakin mietin eroa nyt, 59 v.

Tapasimme mieheni kanssa, kun olin 27 ja hän 26, emme siis aivan nuoria enää, siihen aikaan tuossa jo odoteltiinkin perhettä ja aviota. Menimme yhteen ja naimisiin, mies alkoi kärttää lapsia, koska hän on perhekeskeinen ja haluaa olla osallistuva isä. Mikään kodinihme ei ollut koskaan, esim. ruokaa ei osannut laittaa yhtään, mutta kuulemma sitten osallistuu enemmän lasten hoitoon. Minä hullu höynähdin.

Kun ensimmäinen lapsi oli tulollaan, miehellä oli opinnot loppusuoralla, joten oli ymmärrettävää, että nyt on panostettava kodin ulkopuolelle. Kun lapsi syntyi, oli juuri saatu ensimmäinen työpaikka, joten oli ymmärrettävää, että nyt siihen on panostettava. Toinen lapsi syntyi lyhyellä väliajalla ensimmäiseen, suoraan sanottuna vahingossa, koska en olettanut voivani tulla raskaaksi niin nopeasti. No ei se mitään, koska hänhän on perhekeskeinen ja todella iloinen raskaudesta.

Mutta kun siinä vaan oli se, että töissä vihjailtiin, että lisäkoulutus olisi tarpeen ja ymmärränhän minä, että olisi koko perheen etu että hän niin toimii. Ja sitten saatiin lisäkoulutuksen jälkeen lisää vastuita ja ehdotettiin myös uraa edistävää vapaaehtoistyötä, josta toki maksettiinkin vähän. Minähän ymmärrän. Ja sitten olikin niitä vastuita ja tekemisiä ja kyllä tässä vaiheessa pitää panostaa.

Minä tingin omista unelmistani, ei kai ne niin kummoisia olekaan, hoidin 1,4 kk välein syntyneet lapset, heidän harrastuksensa, koulunsa, jne jne kaikki tietää nämä. Muistan kun aikanaan vähän hymähtelinkin siskolle, joka riiteli välillä railakkaasti miehensä kanssa niinkin pienestä asiasta kuin siitä, että siivoaminen kuuluu molemmille!

Nyt olemme sitten siinä tilanteessa, että lapset ovat lähteneet kotoa ja miehen urakin on hyvin tasaisessa vaiheessa, tai ainakin hän on asemassa, jossa voi asioista ja menoista enemmän päättää. Eläkekin on jo siintämässä kun on johtajasopimus.

Syy eroon tulee tässä: nyt olisi sitten minun, meidän vuoro. Kaikki ne "ymmärräthän sinä" asiat on nyt hoidettu. Siitä huolimatta mikään, mitä ehdotan, ei onnistu. Aina on töissä kiirettä, työmatka, vapaaehtoisharrastusporukan kokoontuminen tai mikä vain.

Minä hullu oikeasti luulin, että minulla on joku merkitys hänelle. Mutta merkitykseni olikin vain huoltaa ja mahdollistaa hänelle perhekeskeisyys, joka siis tarkoitti rusinoiden nyppimistä pullasta ja meriittiä.

Kyllä, olen katkera ja mietin eroa. Etenkin kun katselen siskoa, jolla on hauskaa miehensä kanssa, nuoruudessa on tapeltu velvollisuudet ja oikeudet. Kateellinenkin olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketjussa paistaa läpi erojaien katkeruus, viha sekä kyvyttömyyt kantaa vastuuta omista valinnostaan. 

Tehdessään valinnan eivät ota siitä vastuuta? Vai mitä ihmettä höpiset?

Se vastuun kantaminen tarkoittaa tuossa sitä, että jos on kerran _valinnut_ imuroida eteisen, pitää sitten imuroida eteinen joka päivä elämänsä loppuun asti eikä saa vaatia miestä koskaan imuroimaan.

Siis jos on nainen. 

Jos on mies, niin sitten riittää, että on kerran elämässään imuroinut, sitten onkin aina naisen vuoro ja imurointi menee tasan kun kumpikin on imuroinut. 

Tämä ei nyt liity vastuuseen, mutta eroamiseen kyllä. Mulla oli avioliiton aikana yksi yhden yön suhde, joka jäi siihen yhteen yöhön. Miehellä oli usean vuoden salasuhde, jossa rakastuttiin. Miehen mielestä oltiin tasoissa, kun kumpikin oli pettänyt toista vain yhden kanssa eli kerran. 

Vierailija kirjoitti:

Oma tarinani ei ole varmaan kovin erikoinen, mutta kerron, kun todellakin mietin eroa nyt, 59 v.

Tapasimme mieheni kanssa, kun olin 27 ja hän 26, emme siis aivan nuoria enää, siihen aikaan tuossa jo odoteltiinkin perhettä ja aviota. Menimme yhteen ja naimisiin, mies alkoi kärttää lapsia, koska hän on perhekeskeinen ja haluaa olla osallistuva isä. Mikään kodinihme ei ollut koskaan, esim. ruokaa ei osannut laittaa yhtään, mutta kuulemma sitten osallistuu enemmän lasten hoitoon. Minä hullu höynähdin.

Kun ensimmäinen lapsi oli tulollaan, miehellä oli opinnot loppusuoralla, joten oli ymmärrettävää, että nyt on panostettava kodin ulkopuolelle. Kun lapsi syntyi, oli juuri saatu ensimmäinen työpaikka, joten oli ymmärrettävää, että nyt siihen on panostettava. Toinen lapsi syntyi lyhyellä väliajalla ensimmäiseen, suoraan sanottuna vahingossa, koska en olettanut voivani tulla raskaaksi niin nopeasti. No ei se mitään, koska hänhän on per

Oletko kokeillut riidellä ne riidat nyt? Osa naisista on niin kilttejä, että eivät koskaan laita kovaa kovaa vasten. Mieluummin sitten erotaan kuin huudetaan edes kerran pää punaisena, että nyt jos ei meno muutu, niin tulee ero. 

En ole mikään perheriitojen suuri ystävä, mutta kyllä riidoillekin on paikkansa. Ennen eroa kannattaa kokeilla erouhkaista kehotusta semmoisella äänensävyllä ja -voimakkuudella, että naapurikin tietää mitä pitää nyt muuttaa ja heti. Ei siinä ole mitään menetettävää.

Totta kai se mies kokee sen ah niin kovin kohtuuttomana, voihan kyynel sentään. Mutta aika usein se ottaa lusikan kauniiseen käteen ja asiat muuttuvat, kun pysyy vaan lujana eikä pyytele aivan aiheellista suuttumusta anteeksi. Eivät ne asiat muutu heti lopullisesti eivätkä yhdestä kerrasta, mutta ihan kohtuullisella työllä voi saada hyvää jälkeä aikaan.

Vierailija kirjoitti:

Ne naiset eivät voi hyvin parisuhteessa ja kun lapset alkavat muuttaa omilleen, on naisella hyvä sauma lähteä samaan aikaan pois suhteessa. Naiset yleensä käyttävät aikansa perheestä huolehtimiseen ja sitten kun tajuaa, että se ei lopu koskaan, koska isoin aikuisvauva pysyy siinä maailman tappiin, on helppo tehdä päätös. On ihanaa, kun voi käyttää aikansa muuhun kuin loputtomiin kotitöihin. Fiksut miehet tajuavat, että lasten lähtemisen myötä heidän elämä muuttuu myös eivätkä he odota entisen kaltaista hotellielämää. Sellaisista miehistä ei erota.

Kun lasten huolehtiminen ei ole enään yhtä intensiivistä, niin eikö silloin ole entistä enemmän aikaa ja intoa huolehtia miehestä ja hänen tarpeistaan.  Nainenhan tuntee itsensä tarpeettomaksi, jos ei ole huolehdittavia.

Onhan se niinkin, että lapset saavat lapsia ja mikä onkaan mukavampaa kuin huolehtia lasten lapsista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäinen nainen on aamuisin kuin ikkunaan lentänyt koppelo. Mies säikähtää joka aamu ja lopulta nainenkin tajuaa, että miehelle pitää antaa mahdollisuus nauttia rakkaudesta ja rakastelusta nuoremman ja kauniimman naisen kanssa.

Ja mies on kuin pystyyn nostettu sika. Siinähän yrittää etsiä nuorempaa ja kauniimpaa naista ihan rauhassa... :D

Sinä olet vain saanut tasoisesi miehen. Älä yleistä.

Minun mieheni on oikein komea ja ihana. Emme aio erota. Vastasin vain sinulle, miessika, jonka mielestä vanhempi nainen on aina ruma ja mies sen kuin komistuu. Näin ei todellakaan ole. Sinulla on vielä ruman naaman lisäksi ruma sisin.

Valehtelet. Kuulin lähipiiriltäsi, että olette kumpikin kuin pystyyn nostettuja sikoja, sinä olet emakko ja miehesi on karju.

Vierailija kirjoitti:

Oma avokkini kuoli noin vuosi sitten yllattaen sairaskohtaukseen. Suhde oli hyva ja olimme yhdessa vuosia. Vaan nyt kun suruaika on takanpain niin paatoksen olen tehnyt etta en koskaan enaa miehen kanssa asu. Jestas kun on ihanaa kun asunto on siina kunnossa mihin sen jatin toihin lahtiessa. Eika kukaan natkuta rahan kaytosta. Mina siis meista se hyvatuloinen puolisko. Se oli ehka ainoa asia josta han kunnolla natkutti vuosien aikana koska kuulemma "en ansainnut palkaani".

Yksikään mies ei puhuisi edesmenneestä vaimostaan noin törkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tekee (avio)miehellä 40-50-vuotiaana?

Entä mitä tekee kriiseilevällä ja tyytymättömällä naisella tuossa samassa iässä? Paitsi tietysti jos se on sellainen täyden palvelun kodinkone. Sittenhän sen konseptin ymmärtää, mutta että muuten? 

Suomalainen nainen ei ole ollut vuosikymmeniin sellainen, että tältä hoituisi minkäänlainen miehen helliminen ja hemmottelu.

Vierailija kirjoitti:

Samaa olen miettinyt, ja saman olen myös omassa tuttavapiirissäni havainnut. Itse olen 47-vuotias ja myös itse alkanut kyseenalaistamaan monia asioita suhteessani. Omalla kohdalla ehkä kyse on siitä etten enää ole valmis samalla tavalla kompromisseihin kun nuorempana ja tietyt piirteet miehessä ja kaavat parisuhteessani on alkaneet nyppimään todella paljon. Niin lapsellinen en ole ettenkö ymmärtäisi kaikissa ihmisissä olevan vikoja ja ymmärrän, että asiat eivät välttämättä vaihtamalla parane, mutta toisaalta ehkä sitten mieluummin olen yksinäni kuin vuodeseta toiseen ärsyynnyn näistä asioista.

Kannattaa olla yksin jos ihmiset ärsyttää. Teet suuremman palveluksen muille.

"Oletko kokeillut riidellä ne riidat nyt? Osa naisista on niin kilttejä, että eivät koskaan laita kovaa kovaa vasten. Mieluummin sitten erotaan kuin huudetaan edes kerran pää punaisena, että nyt jos ei meno muutu, niin tulee ero. "

Sepä siinä onkin, että ei minua kiinnosta alkaa riitelemään tästä asiasta. On kuin silmäni olisivat avautuneet ja tunne, että miten en ole tätä aiemmin tajunnut. Mistä minä oikeasti huutaisin: siitäkö, että toinen ei halua viettää kanssani aikaansa, vaan haluaa jatkaa erilaisten itse haalimiensa velvollisuuksien parissa? Ja jos saisinkin hänet pää punaisena huutamalla viettämään aikaansa kanssani, minkähän laista se aika sitten olisi.

Kyllä minä olen sitä mieltä, että sisko teki viisaasti, kun alusta lähtien piti huolta nimenomaan siitä, että velvollisuudet kotona jakaantuvat tasan. Sillä selvästi se nosti hänen miehensä arvostusta, eikä heistä tullut kahden kerroksen tai porukan väkeä, jossa toiselle kasaantuu työt kotona ja toiselle ulkomaailmassa. He ovat aivan toisella tapaa läheisiäkin, kun ovat tukeneet toisiaan niin kotona kuin ulkomaailman töissä.

Tyhmä siis olen ollut minäkin, en tarkoita syyttää miestä yksin, mutta ehkä nyt kertomuksena siitä, kun kysytään, miksi me naiset eroa mietimme. Itse mietin ainakin siksi, että nyt vasta tajuan, että ei minun aikani varmaan koskaan koita, ellei sitten sen vuoksi, että mies alkaa sairastelemaan ja taas sitten tarvitsee minua.

Olen minä puhunutkin tästä, mutta näennäisten hyvittelyn lisäksi ei ole mitään muutosta tullut.

Vierailija kirjoitti:

Siksi haluaisin erota kun tuntuu ettei meillä ole enää miehen kanssa muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Lapset ovat teini-ikäisiä ja omaa aikaa on vihdoin enemmän, itse tykkään mm. harrastaa liikuntaa ja matkustella, mies makaa sohvalla tai pelaa pleikkaria. Mies ei pidä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja joka asiasta saa pyytää/muistuttaa. Minulla on vain tunteet hiipuneet. Ero on kieltämättä käynyt mielessä usein viime vuosina.

N44

Kiva kuitenkin että sinulla on ollut parisuhde jossa varmasti on koettu onnellisiakin hetkiä, kaikki eivät saa sellaista kokea.

Tsemppiä täältä sivusta elämäänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne naiset eivät voi hyvin parisuhteessa ja kun lapset alkavat muuttaa omilleen, on naisella hyvä sauma lähteä samaan aikaan pois suhteessa. Naiset yleensä käyttävät aikansa perheestä huolehtimiseen ja sitten kun tajuaa, että se ei lopu koskaan, koska isoin aikuisvauva pysyy siinä maailman tappiin, on helppo tehdä päätös. On ihanaa, kun voi käyttää aikansa muuhun kuin loputtomiin kotitöihin. Fiksut miehet tajuavat, että lasten lähtemisen myötä heidän elämä muuttuu myös eivätkä he odota entisen kaltaista hotellielämää. Sellaisista miehistä ei erota.

Kun lasten huolehtiminen ei ole enään yhtä intensiivistä, niin eikö silloin ole entistä enemmän aikaa ja intoa huolehtia miehestä ja hänen tarpeistaan.  Nainenhan tuntee itsensä tarpeettomaksi, jos ei ole huolehdittavia.

Onhan se niinkin, että lapset saavat lapsia ja mikä onkaan mukavampaa kuin huolehtia lasten lapsista

 

Kommenttisi on vitsiksikin huono.

Vierailija kirjoitti:

Siksi haluaisin erota kun tuntuu ettei meillä ole enää miehen kanssa muuta yhteistä kuin lapset ja asuntolaina. Lapset ovat teini-ikäisiä ja omaa aikaa on vihdoin enemmän, itse tykkään mm. harrastaa liikuntaa ja matkustella, mies makaa sohvalla tai pelaa pleikkaria. Mies ei pidä huolta omasta hyvinvoinnistaan ja joka asiasta saa pyytää/muistuttaa. Minulla on vain tunteet hiipuneet. Ero on kieltämättä käynyt mielessä usein viime vuosina.

N44

Tässä ehkä on vastaus aloituksen kysymykseen. Kun lapset kasvavat, alkaa olla aikaa ja tilaa miettiä, mitä sitä oikeasti haluaa omaan elämäänsä. Ja jos sitä perheen huoltoa ei olla yhdessä jaettu, on elämät puolison kanssa eriytyneet. 

Ehkä enemmänkin ihme, että jotkut parit jäävät yhteen. 

biologisesti 40v nainen on täysin turha ja sitä ei lasten lähdettyä enää tarvita mihinkään.

evoluutio on helpottanut miehen elämää, kun miehen ei ole enää tarvinnut elättää naista lasten aikuistuttua

Vierailija kirjoitti:

Oma tarinani ei ole varmaan kovin erikoinen, mutta kerron, kun todellakin mietin eroa nyt, 59 v.

Tapasimme mieheni kanssa, kun olin 27 ja hän 26, emme siis aivan nuoria enää, siihen aikaan tuossa jo odoteltiinkin perhettä ja aviota. Menimme yhteen ja naimisiin, mies alkoi kärttää lapsia, koska hän on perhekeskeinen ja haluaa olla osallistuva isä. Mikään kodinihme ei ollut koskaan, esim. ruokaa ei osannut laittaa yhtään, mutta kuulemma sitten osallistuu enemmän lasten hoitoon. Minä hullu höynähdin.

Kun ensimmäinen lapsi oli tulollaan, miehellä oli opinnot loppusuoralla, joten oli ymmärrettävää, että nyt on panostettava kodin ulkopuolelle. Kun lapsi syntyi, oli juuri saatu ensimmäinen työpaikka, joten oli ymmärrettävää, että nyt siihen on panostettava. Toinen lapsi syntyi lyhyellä väliajalla ensimmäiseen, suoraan sanottuna vahingossa, koska en olettanut voivani tulla raskaaksi niin nopeasti. No ei se mitään, koska hänhän on per

Voi hurja! Ja kurja!! Jotenkin niiiin ymmärrän, vaikka oma tarina ei ole ihan samanlainen. Mutta saman ikäinen olen ja lapset myös samassa tahdissa, kuin teillä. 

Toi on niin väärin ja surullista. Jotenkin tuntuu siltä, ettei miehesi ihan ymmärrä edes, mitä nyt menettää. Kun ei ole koskaan panostanut sinuun ja lapsiin, on jotenkin elänyt teidän ohi. Vaikea selittää, mut ei osaa kaivata jotain, mitä hänellä ei koskaan ole ollutkaan. Syvempää yhteyttä. 

Jos miehesi ei todellakaan tajuu, kannattanee ero. Ehdit vielä luoda oman näköisen elämän.