Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että vakavassa masennuksessa on kyse ajatuksista
24.11.2023 |
En missään nimessä tarkoita olevani oikeassa, ja ymmärrän, että ihmiset ovat erilaisia, mutta puhun kahden läheisen, vakavasti masentuneen seuraamisesta. Toinen niistä on ollut oma aikuinen lapseni. Nykyään parantunut.
Se, mikä näitä kahta yhdistää on ajatukset. He itse ruokkivat masennustaan ajattelemalla, ettei mikään kannata, mistään ei ole apua, ei viitsi lukea mitään, ei halua ottaa apua vastaan. Tiedän, että se kuuluu masennukseen, mutta kyse ei heillä ole pelkästään tunteista, vaan _ajatuksista_. Lumipallo paisuu paisumistaan.
Ei, en tarkoita, että positiiviseen ajatteluun pitäisi kyetä. Ei tarvitse. Mutta josko pysäyttäisi sen negatiivisen ajattelun? Ei ruokkisi sitä.
lapseni on itse sanonut, että paraneminen alkoi, kun hän lähti päivittäin kävelemään. Kun hän pääsi sen yli, ettei kävelemisestä ole kuitenkaan mitään hyötyä.
Olenko ajatuksillani täysin väärässä?
Kommentit (406)
Masennus on aivokemiaa, aivojen kemiallisen tasapainon häiriötila. Liittyy tiettyjen aineiden, esimerkiksi serotoniinin, puutteeseen aivoissa. Ei siitä voi parantua niin että vain päättää. Ihan kuten ei migreenistä tai syövästäkään. Terveisin erikoistuva psykiatri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lääketieteellisen koulutuksen saaneet uskovat tietenkin lääketieteen pyhään voimaan. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. Kartoittaisin koko elinympäristön ja yrittäisin löytää ne tekijät mitkä estää onnellisen elämän. Yleensä masennus on seuraus ja oire. Miksi lääkitä vain oiretta?
*Jos ajatuksesi ja uskomuksesi on, että elämässä ei ole mitään tarkoitusta/merkitystä, masennus lienee looginen seuraus.*
Olen eri, mutta pakko kommentoida tähän. Minusta uuvuttavinta ja masentavinta on pakkopositiivisuus, ja etenkin se loputon illusoristen merkityksien metsästys ja pahimmillaan niiden keksiminen. Sen sijaan juurikin olemassaolemisen merkityksettömyydelle antautuminen helpottaa kummasti. Ja kuten kirjoittaja totesi; olemme yksilöitä ja jokaiselle merkityksellisyys on subjektiivista, jollekin merkityksellistä on ymmärtää, ettei merkitystä ole. Tiedän ihmisiä, joille merkityksellisyydeksi elämään riittää alkukantaisesti lisääntyminen: levitetään siementä/porsitaan rinta rottingilla ja ollaan iloisia sekä ylpeitä. Näin me olemme erilaisia 😅
Vierailija kirjoitti:
Masennus on aivokemiaa, aivojen kemiallisen tasapainon häiriötila. Liittyy tiettyjen aineiden, esimerkiksi serotoniinin, puutteeseen aivoissa. Ei siitä voi parantua niin että vain päättää. Ihan kuten ei migreenistä tai syövästäkään. Terveisin erikoistuva psykiatri
ERÄS psykiatri sanoi, ettei serotoniinit ym autakaan, pahentaa, kun serotoniinia voi ollakin omasta takaa liikaa...Kuuntelin pari vuotta takaperin alfa-kanavalla. SITÄ en tiedä, mikä hoito auttais parraiten.
Vierailija kirjoitti:
*Jos ajatuksesi ja uskomuksesi on, että elämässä ei ole mitään tarkoitusta/merkitystä, masennus lienee looginen seuraus.*
Olen eri, mutta pakko kommentoida tähän. Minusta uuvuttavinta ja masentavinta on pakkopositiivisuus, ja etenkin se loputon illusoristen merkityksien metsästys ja pahimmillaan niiden keksiminen. Sen sijaan juurikin olemassaolemisen merkityksettömyydelle antautuminen helpottaa kummasti. Ja kuten kirjoittaja totesi; olemme yksilöitä ja jokaiselle merkityksellisyys on subjektiivista, jollekin merkityksellistä on ymmärtää, ettei merkitystä ole. Tiedän ihmisiä, joille merkityksellisyydeksi elämään riittää alkukantaisesti lisääntyminen: levitetään siementä/porsitaan rinta rottingilla ja ollaan iloisia sekä ylpeitä. Näin me olemme erilaisia 😅
Odotan täällä poppareiden kanssa sitä hetkeä, kun joku taas kerran tulee sulle kertomaan, että _ajattelet_ ja _analysoit_ liikaa, sun pitää vain _elää_ hei! Tämä on se toinen klishee lenkkeilyn ja terveellisen ruoan lisäksi, jonka voimalla onanoidaan ja pädetään masentuneille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on aivokemiaa, aivojen kemiallisen tasapainon häiriötila. Liittyy tiettyjen aineiden, esimerkiksi serotoniinin, puutteeseen aivoissa. Ei siitä voi parantua niin että vain päättää. Ihan kuten ei migreenistä tai syövästäkään. Terveisin erikoistuva psykiatri
ERÄS psykiatri sanoi, ettei serotoniinit ym autakaan, pahentaa, kun serotoniinia voi ollakin omasta takaa liikaa...Kuuntelin pari vuotta takaperin alfa-kanavalla. SITÄ en tiedä, mikä hoito auttais parraiten.
Eikös serotoniiniselitys olla todettu jo tieteellisestikin höpöhöpöksi?
Vierailija kirjoitti:
Masennus on aivokemiaa, aivojen kemiallisen tasapainon häiriötila. Liittyy tiettyjen aineiden, esimerkiksi serotoniinin, puutteeseen aivoissa. Ei siitä voi parantua niin että vain päättää. Ihan kuten ei migreenistä tai syövästäkään. Terveisin erikoistuva psykiatri
Höpö höpö, et voi olla mikään erikoistuva psykiatri, jos hoet tuota jo vuosia sitten virheelliseksi todettua väitettä, että masennuksessa olisi kyse yksinomaan tiettyjen aineiden puutoksesta aivoissa. Jokainen tieteellisiä julkaisuja lukenut tietää, että kyse on paljon monimutkaisemmasta asiasta, mitä ei aivojen kemiaa korjaavalla lääkityksellä paranneta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olet väärässä.
Masennus on aivojen kemiallista häiriötilaa.
Se ei todella ole mistään "ajattele positiivisesti"-ajatuksen omaksumisesta kiinni.
-lääket.lis.
Masennuksen välittäjäaineiden epätasapaino on myytti, jota on markkinoitu lähinnä lääkeyhtiöiden toimesta myymään masennuslääkkeitä. Esimerkiksi Moncrieff et a (2022) julkaisivat viime vuonna laajan systemaattisen tutkimuskatsauksen The serotonin theory of depression: a systematic umbrella review of the evidence, joka käsitteli serotoniinin ja masennuksen yhteyttä tutkivia meta-analyyseja. He tutkivat katsauksessaan kuutta eri hypoteesia liittyen serotoniiniepätasapainoon masennuspotilailla. Ensimmäinen hypoteesi liittyy siihen, että masennuspotilailla olisi serotoniinia ja serotoniinin aineenvaihduntatuotetta 5-HIAA määrää selkäydinnesteessä. Serotoniini metabolisoituu nopeasti 5-HIAA:ksi, ja sen määrää voidaan mitata selkäydinnesteestä. Meta-analyysin mukaan masennuspotilailla ei ollut kohonnutta 5-HIAA määrää selkäytimessä, mutta masennuslääkkeillä oli selvä itsenäinen yhteys matalampiin 5-HIAA tasoihin. Toinen hypoteesi liittyy serotoniinireseptoreihin ja niiden määrään. Ainoa reseptori josta on riittävästi tutkimusta, on 5-HT1A reseptori, jonka tarkoituksena on vähentää serotoniinin eritystä synapsirakoon. Meta-analyysien mukaan ei ole mitään näyttöä siitä, että masennuspotilailla olisi kyseinen reseptori aktiivisempi suhteessa muihin. Eroa ei ollut myöskään kyseisten reseptorien määrässä. Tutkijat tuovat esille, että toinen analyysi oli erittäin heikkotasoinen ja kärsi julkaisuharhasta. Kolmas hypoteesi liittyy serotoniinitransporteeriin SERT ja sen kohonneeseen määrään masennuspotilailla. Serotoniinitransporteeri kuljettaa serotoninia pois synapseista, jolloin sitä on vähemmän synapsiraossa. Tutkimuksissa löydettiin jollain aivojen osa-alueella SERT aktiivisuutta, mutta pikemminkin heillä löydettiin enemmän SERT eikä vähemmän. Tutkimuskatsauksissa viitattiin eläinkokeisiin, joiden mukaan masennuslääkkeet toimivat vähentämällä SERT määrää ja täten lisäämällä serotoniinia synapsiraoissa. Toisin sanoen on todennäköistä, että löydetty ero johtui masennuslääkkeistä, koska lääkitysnaiiveja potilaita ei yleensä noissa kokeissa käytettä.
Neljäs hypoteesi liittyy tryptofaanin puutteeseen masennuksessa. Tryptofaania tarvitaan serotoniinin synteesiin, joten sen vajeen ollaan oletettu liittyvän masennukseen. Meta-analyysin ja yhden tutkimuskatsauksen mukaan ei löytynyt näyttöä siitä, että tryptofaanivaje aiheuttaisi mielialan laskua. Viides ja kuudes hypoteesit liittyivät SERT:n geenin polyformismiin ja SERT geenin ja stressin vuorovaikutukseen. Laajat meta-analyysit eivät kuitenkaan ole löytäneet yhteyttä stressin ja SERT-geenin väliselle vuorovaikutuksen ja masennuksen välillä.
Jokainen voikin omalla tahollaan kysyä lääketieteen lisensiaateilta, että minkälaiseen näyttöön SSR-lääkkeiden syöttäminen heillä pohjautuu, koska tutkimusnäyttöön se ei ainakaan perustu. Silti jostain syystä arviolta 80 % ihmisistä on saatu kuvittelemaan, että järjestysasteikollisilla väitelauseilla kuten "Olen niin onneton, etten enää kestä" tai "Tunnen olevani ruma ja vastenmielisen näköinen" mitataan jotain spesifiä epätasapainoa henkilön aivoissa. SSRI-lääkkeiden vaste on keskimäärin yhtä suuri kuin plasebovaste, ja vain pienellä osalla vaste on kliinisesti merkitsevä eli erotettavissa plasebosta.
Epätoivo ja stressi ovat masennuksen oireita. Sekin on ihan siitäkin kiinni kuinka syvästi on masentunut, että mikä keino kellekin auttaa parantumaan. Itselläni auttoi masennukseen elämäntilan muuttuminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masennus on aivokemiaa, aivojen kemiallisen tasapainon häiriötila. Liittyy tiettyjen aineiden, esimerkiksi serotoniinin, puutteeseen aivoissa. Ei siitä voi parantua niin että vain päättää. Ihan kuten ei migreenistä tai syövästäkään. Terveisin erikoistuva psykiatri
ERÄS psykiatri sanoi, ettei serotoniinit ym autakaan, pahentaa, kun serotoniinia voi ollakin omasta takaa liikaa...Kuuntelin pari vuotta takaperin alfa-kanavalla. SITÄ en tiedä, mikä hoito auttais parraiten.
Minulla serotoniini pahentaa, joten on nostettu dopamiinia sekä käytetty muita lääkkeitä kuin SSRI.
Sääliksi käy tuota psykiatriksi erikoistuvaa, kun tässäkin ketjussa ummikkomaallikot alapeukuttaa. On varmaan "kiva" työ yrittää hoitaa tuollaisia.
Oma elämä meni niin huonoksi ja tarkoituksettomaksi, että lopulta en vaan jaksanut ylläpitää sen kaiken keskellä toiveikasta mielialaa vuodesta toiseen, kun kaikki vaan paheni ja paheni ihan objektiivisesti katsottuna. Sitten masennuin.
En siis masentunut siksi, että asenteeni olisi ollut jotenkin sellainen, että elämä on huonoa ja tarkoituksetonta. Se valitettavasti on. Nyt vaan pitää yrittää jaksaa elää sitä olematonta ja huonoa elämää masentumatta. = toivon oikeaa ja toimivaa lääkitystä, että mieli jaksaa pysytellä pinnan yläpuolella vaikeuksista huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lääketieteellisen koulutuksen saaneet uskovat tietenkin lääketieteen pyhään voimaan. Ihminen on kuitenkin psykofyysinen kokonaisuus. Kartoittaisin koko elinympäristön ja yrittäisin löytää ne tekijät mitkä estää onnellisen elämän. Yleensä masennus on seuraus ja oire. Miksi lääkitä vain oiretta?
Eihän se lääkäri voi muuttaa kenenkään elämää. Jos muu perhe kuoli kolarissa, talo pakkohuutokaupattiin konkurssin jälkeen ja on tehnyt pelaamalla sadan tonnin velat ja laiton perijä niskassa niin ainoa mitä se lääkäri voi tehdä, on keksiä sopivia lääkkeitä kannattelemaan jaksamista ja hillitsemään pelihimoa ja kirjoittaa lähetteen terapiaan ja kannustaa jaksamaan siellä surun ja vaikeuksien keskellä ja ottamaan elämän haltuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Epätoivo ja stressi ovat masennuksen oireita. Sekin on ihan siitäkin kiinni kuinka syvästi on masentunut, että mikä keino kellekin auttaa parantumaan. Itselläni auttoi masennukseen elämäntilan muuttuminen.
Omakin masennukseni on reaktiivinen. Paranen aina heti elämäntilanteen muututtua, mutta kun tilanne palaa takaisin, palaa masennuskin.
Onneksi oma psykiatrini on sen verran taitava, että sai minut yli tuon lääkevastainen propagandan, jota olen kuunnellut vuosia, ja myös kokenut ei-toimivia lääkitys yrityksiä ja kirjoitti sopivia lääkkeitä, ettei tarvitsisi olla koko mielenterveyden niiden ulkoisten tekijöiden käsissä, joihin ei voi vaikuttaa.
Itsellä on psyykehistoriaa ja olen myös läheltä seurannut myös ystävän masennusta. Aiemmin joku sanoi, että masentunut on käpertynyt itseensä ja se pitää täysin paikkansa. Elämään ei mahdu mitään muuta kuin omat tunteet ja ajatukset. Se on raskasta masentuneelle, mutta erityisesti muille. Olen tunnistanut, että siitä jonkinasteista mielihyvää, kun saa velloa siinä kurassa ja passivoitua. Ajatus ehkä siitä, että itsellä menee kaikista huonoiten ja kukaan ei ymmärrä ja voi kuinka olenkin surkea?
Masennus on toki myös aivokemiaa ja lääkkeistä on valtava apu eteenpäin pääsemisessä. Suurin tekijä on mielestäni kuitenkin ajatukset ja vastuun ottaminen omista tunteistaan. Olen ollut ihan hirvittävä energiasyöppö läheisilleni. Lääke ei sitä poistanut vaan erikseen oli tehtävänä repiä katse omasta navasta kaikkeen ympärillä olevaan ja lopettaa itsestä puhuminen ja asioiden ylianalysoiminen. Se ajatus auttoi myös, että minulla ei ole mitään merkitystä ja vaikka kuolisin, niin elämä jatkuu. En voi kokea oikeudekseni tässä mittakaavassa kaataa asioita terveydenhuollon, perheen ja läheisten harteille vaan ottaa itse vastuu omasta paranemisestani ja katkaista kehäajatukseni sekä tehdä muutos.
Ystäväni ei voi edelleenkään hyvin. Sama kela pyörii ja ulkopuolisen silmin tilanteeseen olisi oikeasti tehtävissä paljonkin. Mietin myös sitä, että masentuneita kohdellaan myös silkkihansikkain, koska pelätään reaktioita. Ystäväni kohdalla terapiastakaan ei ole apua, koska terapeutti on kuulemma huono eikä ymmärrä häntä. Hänen tilanteensa on niin paljon poikkeusellisempi kuin muiden. Olisin itse halunnut kuulla pahimpina aikoina, että olen ihan järkyttävän raskas ja käskyn lopettaa rypeminen välittömästi. Menneet ovat vaikuttanut ihmissuhteisiini ja minua harmittaa se jälkikäteen. Masentuneen kanssa tulee kierteenä se, että kun masentuneen ympäriltä ihmiset hiljaa liukenevat, koska eivät jaksa, niin masentunut vajoaa enemmän siihen itsesääliin ja takertuu pahaan oloonsa entistä hanakammin. Ja kokee olevansa jälleen kaikessa kaikista suurin uhri. En tiedä, olisiko ravistelusta apua, mutta tuskin siitä haittaakaan on, kun lopputulos epäonnistuessaan on kuitenkin sama. Masentuneen kela pyörii ja pyörii ja pyörii edelleen.
Masentuneen elämä rullaa väkiselläkin oman navan ympärillä. Masentuneiden kämpät on syystä kaatopaikkoja. Elinympäristö= mieli
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on vuosikymmenten kokemus vaikeasta, kroonisesta masennuksesta. Tulen sen kanssa toimeen nyt myöhäisessä keski-iässä, ja se toki on jo osa persoonaani.
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että oikeastihan elämässä _ei_ ole mitään tarkoitusta/merkitystä, mutta ns terve ihminen on kykenevä niitä itselleen luomaan, niihin uskomaan ja niiden voimalla jatkaa eteenpäin. Minulle pitkän terapian jälkeen voimavaraksi nousi se, ettei millään todellisuudessa ole merkitystä, minun jaksamisellani ei ole merkitystä, voin vain olla. Olemiseni jatkuu tasan niin pitkään kuin valitsen sen jatkuvan, kärsimyksen määrä on aika vakio. Ennen sain ihottumaa kaikesta positiivisuudesta, nykyisin pystyn suhtautumaan siihen(kin) kyynisen nihilistisesti, jopa huumorilla; ihmiset tarvitsevat illuusionsa jatkaakseen, jaksaakseen.
Ei-masentuneet, elämänhaluiset ihmiset tuntevat toisin. Heille asiat ovat totta, täynnä merkityksiä, eivätkä illuusioita.
Olen keskustellut lääkärini kanssa siitä, olenko masentunut vai en. Minä kun en tunnista itsessäni mitään tuollaista kurjuudessa ja ankeudessa vellomista.
Ulospäin kulissi on pystyssä ihan hyvin. En yksinkään mieti kurjuuksia tai ole onneton. En vaan jaksa tätä elämääni. Se on niin vaativaa ja raskasta ja siitä puuttuu niin monta ihmisen perustarvetta. Olisin ihan terve saman tien, jos minut teleportattaisiin johonkin toiseen elämään.
Olen päivästä suurimman osan hidas robotti tai jossain toisessa ulottuvuudessa, parikymmentä prosenttia tyytyväinen elämän minimaalisin iloihin = lunta puunoksilla, raikas sää, puhdas pusero, housut mahtuu päälle... Hetkittäin tunnen surua ja kaipausta, tyytymätömyyttä, vihaa, toivottomuutta. Jonain päivänä viisi prosenttia, joinain en lainkaan.
Ajatuksia ei pysty muuttamaan, mutta entä jos yritätte olla ajattelematta mitään. Olla läsnä tässä hetkessä. Tarkkailla vaan mitä juuri nyt tapahtuu. Periaatteessa elämä tapahtuu tässä hetkessä, mutta ajatustenne kautta elätte (murehditte) mennyttä tai tulevaa, mutta ette osaa olla läsnä nykyhetkessä. Jos vaan voisitte lopettaa sen omissa ajatuksissa vellomisen. Se olisi hyvä alku.
Jos ajatuksesi ja uskomuksesi on, että elämässä ei ole mitään tarkoitusta/merkitystä, masennus lienee looginen seuraus.