Terapeutti esti puhelinnumeroni, tuntuu että olen aivan tyhjän päällä. Mitä teen?
Taustatiedoksi siis minulla on ollut vuosia epävakaaseen persoonaan liittyvää oireilua ja sukulaiset saivat minut kokeilemaan dialektista käyttäytymisterapiaa. Olen nyt muutamia kuukausia nähnyt tätä terapeuttia ja sovimme jo terapian alkuvaiheessa, että jos vapaa-ajalla tulee voimakkaita tunteita joita en pysty hillitsemään, saan tarvittaessa olla tiettyihin aikoihin terapeuttiin yhteydessä jotta hän ohjaa minut niiden tunnekokemusten läpi.
No tänä iltana sain voimakkaan tunnereaktion koska on perjantai-ilta ja näin että ystäväni ovat menossa ulos ilman minua. Tämä aiheutti voimakkaan hylkäämisen kokemuksen ja tulin voimakkaan masentuneeksi. Olin sitten heti puhelimitse ja sitten tekstiviestitse yhteydessä terapeuttiin, koska hän ei vastannut puheluuni. Kun en saanut vähään aikaan viestiä takaisin, saatoin tölväistä aika rumastikin ja totesin hänelle viestitse ettei hän välitä minun hyvinvoinnistani. Sitten kun noin puolen tunnin jälkeen tilanne rauhoittui, lähetin anteeksipyyntöviestin, tämä ei enää mennyt läpi Whatsapissa missä tulee ne kaksi hakamerkkiä jos viesti on toimitettu. Yksi mahd. syy tälle on se, että vastaanottaja on estänyt lähettäjän, mitään ilmoitusta tästä ei erikseen minulle tule.
Oletan nyt että hänkin on yhtä kyllästynyt minuun kuin muutkin läheiseni. Mitä teen? Mistä löydän äkkiseltään uuden terapeutin tällä varoitusajalla kun viikonloppukin on tulossa?
Kommentit (52)
Voi olla puhelin suljettuna ja kun hän ei ole töissä, tarvitsee terapeuttikin vapaata
Siis terapeutti sanoi että voit olla tiettyihin aikoihin yhteydessä virka-aikojen ulkopuolella, nämä tietyt ajat ovat sinulle varmasti erikseen kerrottu. En usko että perjantai-ilta on tämä aika.
Mutta mitä tulee terapeuttiin, on mahdollista että hän on myös paikassa jossa ei ole kenttää. Malta nyt mielesi vaikka tunteikkaana tekisikin tiukkaa.
Hullut eivät osaa käyttäytyä vol. 523. En yhtään ihmettele että terapeutilla tuli mitta täyteen kun et sitoudu terapian sääntöihin.
Todennäköisintä on se että työpuhelin on suljettuna tai nettiyhteys pois päältä.
Ne on naisille ilkeitä. Miesasiakkaalle annetaan numero ja sanotaan että voit soittaa koska haluat
Se sovittu aika ei varmasti ollut perjantai ilta. Se terapeuttikin on kohta psyykepotilas jos ei lepää. On varmasti puhelin kokonaan pois päältä
Se sovittu aika ei varmasti ollut perjantai ilta. Se terapeuttikin on kohta psyykepotilas jos ei lepää. On varmasti puhelin kokonaan pois päältä
Hän ei ole sinua hylännut eikä estänyt. Hänellä on nyt vapaa-aikaa, jolloin työpuhelin ei ole käytössä ( ei vastaanota viestejä). Teidän työskentely jatkuu taas, kun sinulla seuraava aika.
Oletteko ehtineet vielä opetella DKT:ssä jotain harjoitteita, joita voisit nyt kokeilla rauhoittaaksesi itseäsi?
Aloittaja on kuin osa minun asiakkani. Soittelevat iltaisin ja viikonloppuisin asioista, millä ei ole mitään kiirettä. Yhteistä näille näyttää olevan, että on muutakin kuin ajanhallintaongelmia.
Toisaalta, jos en vastaa, joku voi puhua vastaajan tukkoon. Toinen voi soittaa kymmenen kertaa asiasta, mikä ei edes minulle kuulu. Kunhan vain on joku numero, mihin soittaa.
Vierailija kirjoitti:
Silti epäammattimaista käytöstä
Ei ole. Terapeutin ei tarvitse sietää uhkaavaa käytöstä. Etenkään vapaa-ajalla.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja on kuin osa minun asiakkani. Soittelevat iltaisin ja viikonloppuisin asioista, millä ei ole mitään kiirettä. Yhteistä näille näyttää olevan, että on muutakin kuin ajanhallintaongelmia.
Toisaalta, jos en vastaa, joku voi puhua vastaajan tukkoon. Toinen voi soittaa kymmenen kertaa asiasta, mikä ei edes minulle kuulu. Kunhan vain on joku numero, mihin soittaa.
Mitä muutakin?
Löytyy toinen terapeutti ja apu. On myös kriisikeskus kaupungeissa ja yksityiset terapeutit. Lekurikin voi ehkä auttaa resepteissä tai ohjeissa.
Tarvitsisit joitain hallintamenetelmiä ahdistavien tilanteiden varalle. Voit esim. kirjoittaa ylös sen mitä sanoisit siinä tilanteessa terapeutille, mitä tunteita ja ajatuksia sinulla on tapahtuneeseen liittyen. Kun tapaat terapeutin, voit antaa tekstin hänelle.
Ei terapeutti voi koko ajan olla asiakkaiden tavoitettavissa.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Onkos epävakaa juurikin sellainen,joka kokee heti tulleensa hylätyksi?
Taisin katsoa areenasta akuutista sellaisen jakson.
Ap jotain rajaa tuohon käyttäytymiseesi. Älä piiloudu diagnoosin taa, koska sinun on silti otettava vastuu. Siksihän käyt terapeutillakin. Tekoja ap, tekoja ja muutosta. Vain sinä voit itsesi käyttäytymistä muuttaa ja valita toisin.
No ei noista väkäsistä kannata vetää mitään johtopäätöksiä.
Terapeutti voi olla vaikka pikkujouluissa ja hänellä on siellä luultavasti muuta ohjelmaa kuin kytätä puhelinta.
Tai tuhat yhtä hyvää syytä. Vaikkapa vaan että haluaa olla vapaalla.
Älytöntä olettaa, että hänen pitäisi olla joka hetki tavoitettavissa.
Silti epäammattimaista käytöstä