Onko mielestänne alisuoriutumista, jos valitsee duunariammatin, vaikka kyvyt riittäisivät pidemmällekin opiskeluun?

Ihmisillä on hyvin monia eri syitä valita ammattinsa. Joltain voi esim. puuttua kunnianhimo haastavampiin tehtäviin ja uralla etenemiseen, ja hän haluaa työn olevan vain työtä, jonka voi jättää työpaikalle ja jolla rahoitetaan eläminen ja vapaa-aika.

Tiedän kaksi henkilöä, jotka opiskelivat itsensä työttömiksi yliopistossa. Kumpikaan ei ole tehnyt päivääkään töitä ja ovat äiti ja poika.

Toisaalta, mistä sen voi tietää etukäteen, pärjäisikö korkea-asteen opinnoissa ja haastavammissa työtehtävissä vai ei? Kuitenkin kiinnostus ja motivaatio vaikuttavat asiaan aika paljon.

Jos valitsee noin muuten kuin laiskuuttaan, siis ihan tietoisesti siksi että pitää duunariammattia parempana, ei se silloin ole. Mutta sitten ei parane jälkeen päin rutista.

Kykyjä ja taitoja on myös hyvin erilaisia. Itse pidän duunarituttaviani joissain asioissa jopa itseäni fiksumpina. Heillä on paljon ns. käytännön taitoja, jotka puuttuvat itseltäni kokonaan, koska olen täysin teoreettinen ihminen.

Itseä olisi aikoinaan kiinnostanut paljon historian opiskelu, mutta mietittyäni en nähnyt sen papereilla mitään kummia mahdollisuuksia työllistyä, joten hylkäsin idean.

Sattuman ja tuurin kautta päädyin vanhanaikaisesti kesätöiden kautta vakkariksi teollisuushommiin seitsämän vuotta sitten. Sille tielle jäin. Palkka on palkansaajien mediaanitasoa ja historiaa, filosofiaa yms. tulee omaksi iloksi luettua töissä tauolla ja kotona. Ehkä parempi näin, että mielenkiinto pysyi harrasteena.

Edustaako välimerkkitutkija-humanisti korkeita kykyjä? Kaikkia ei myöskään kiinnosta samat asiat.

Duunarin ammateissa yhdistyy käsillä tekeminen sekä ajattelutyö.

Korkeakoulutetut keskittyy vain ajattelutyöhön.

Kuka vaan kuka on mieleltään terve pystyy opiskelemaan esim amk tutkinnon itselleen.

Itse olin aikanani yläasteella luokkani priimus ja lopulta olen päätynyt duunariammattiin. En koe alisuoriutuneeni. Tärkeintä on ollut löytää vaan se mukava työpaikka johon ei aamuisin vtuta herätä. Tämän hetkisestä paikasta en vaihtaisi vaikka saisin muualla 5€ enemmän tunnilta.

Pitää tehdä mitä tykkää ja elää itselleen mielekästä elämää. Älyllä voi tehdä keksintöjä, mutta keksinnöistä voi pitkällä tähtäimellä olla myös harmia ihmiskunnalle ja planeetalle.

Ystäväni oli nuorena matikkanero. Kun töissä 60-luvulla oli luppoaikaa, työmiehet laskivat ajanvietteekseen laskuja. Ystäväni laski laskut järjestään nopeammin päässä kuin toiset paperilla. Toiset oli ihmeissään.

Toinen intohimo oli urheilun puolella, mutta ei lopulta edennyt ammattilaistasolle.

Kolmas luonnonsuojelussa.

Hän oli työkseen vain teollisuuden veturinkuljettaja, mihin oli tuohon aikaan kolmen kuukauden koulutus. Hän oli nuorena umpi ujo ja jäi kotitilalleen poikamiehenä asumaan muiden sisarusten lähtiessä maailmalle.

Jokainen elämä on ainutlaatuinen, eikä sitä mitata ulkoisella statuksella.

Varmaan kannattaa hakeutua alalle mikä kiinnostaa. Tuskin sinusta menestyvää tutkijaa tulee jos se ei sinua kiinnosta pätkääkään, mutta jos kiinnostusta ja taitoa on niin menestyvän putkifirman tms. voi perustaa.

Nykyään olisi jopa järkevää ensin opiskella joku duunariammatti, jolla tienaa melko varmasti elannon. Akateemisen opiskelun voisi suorittaa töiden ohella. Opintotuesta varmaan karsitaan jatkossa, eikä maisterina välttämättä työllisty. Ainoana poikkeuksena näkisin lääkisopinnot, niihin kannattaisi panostaa nuorena, koska lääkäreistä on pulaa.

Toisaalta, mitä väliä sillä on, vaikka olisikin, jos kuitenkin itse pitää työstään ja viihtyy siinä? Itseään vartenhan täällä eletään eikä muita miellyttääkseen.

Vierailija kirjoitti:

Duunarin ammateissa yhdistyy käsillä tekeminen sekä ajattelutyö.

Korkeakoulutetut keskittyy vain ajattelutyöhön.

Kuka vaan kuka on mieleltään terve pystyy opiskelemaan esim amk tutkinnon itselleen.

Riippuu alasta. Onhan esim. lääkärin, hammaslääkärin tai liikunnanopettajankin työssä käsillä tekemistä. Ero duunarityöhön on siinä, ettei ole selkeitä ohjeita siihen, miten työnsä tekee, vaan sen saa/joutuu itse päättämään ja suunnittelemaan.

En oikein saa kiinni tuosta "alisuoriutuminen" -sanasta. Mitä se merkitsisi, jos alisuoriutuisit?

Vierailija kirjoitti:

En oikein saa kiinni tuosta "alisuoriutuminen" -sanasta. Mitä se merkitsisi, jos alisuoriutuisit?

En ole ap, mutta ymmärrän alisuoriutumisen tarkoittavan että henkilö ei käytä kaikkia kykyjään riittävän hyvin. Aloittajan tapauksessa viitataan henkilöön joka on pärjännyt hyvin peruskoulussa ja hänellä olisi kaikki edellytykset edetä halutessaan tohtoriksi asti, mutta valitsee silti ammattikoulun ja perinteisen duunariammatin. Aloittaja miettii että toimiiko tällainen henkilö jotenkin väärin ja pitäisikö hänen hakeutua akateemiselle polulle, vaikka se ei häntä itseään kiinnostaisi.

Ei, mutta kannattaa sitten mielellään valita sellainen duunariala, jolla on töitä ja hyvät mahdollisuudet työllistyä.

Kiitos käsiteselvennyksestä. Tuo yhteiskuntamoraalia koskeva ulottuvuus onkin kiintoisa. Yleensä ihmiset ajattelevat vain itseään. Ehkä ennen meilläkin ja nykyään sosiaalisesti ongelmallisemmissa yhteiskunnissa on nähty velvollisuudeksi, että "parhaat kyvyt" koulutetaan kansakunnan parhaaksi ikään kuin kunnia-asiana. Pitäisikö nyt tehdä niin? Mielestäni ei, koska siihen ei ole tarvetta. Jos omaa intoa ei ole, ei pelkällä korkeamman tutkinnon suorittamisella saavuteta mitään erityistä. Kiinnostuneita ja lahjakkaita riittää kyllä muutenkin.

Ei välttämättä, riippuu tosiaan siitä, tekeekö niin laiskuuttaan vai muista syistä.

Duunariammatti on muutenkin aika häilyvä käsite. Yleensä sillä tarkoitetaan suorittavaa työtä, joka ei ole esim. asiantuntijatyötä tai johtamistyötä.

Esim. monet lentäjät määrittelevät tällä perusteella itsensä duunareiksi, vaikka palkka on parempi kuin kansanedustajalla.

Mitä väliä on jollain "alisuoriutumisella"? Eikö koko ajatus ole vain omassa päässäsi. Joku rima on hyvä olla on ainoastaan siinä, että kuinka kohtelet muita ihmisiä ja hoidat omat velvollisuutesi. Millään muulla ei ole mitään merkitystä, eikä varsinkaan yhteiskunnan odotuksilla.  Tärkeintä on että oma työ on edes siedettävää, en sano että tärkeintä on tykätä työstään koska sekään ei ole aina mahdollista.