Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan

Vierailija kirjoitti:

No esim. liikunta on oikeasti toimiva lääke masennukseen. Tietenkään aluksi ei jaksaisi lähteä ulos, mutta on vaan päätettävä että nyt riittää ja tehtävä muutoksia. Joka päivälle rutiineja, jotka tekee hyvää. Liikunta, ruokailu, uni. Ihmissuhteet. Tässä olisi hyvä olla joku "perseelle potkija" apuna, vähän niin kuin personal trainer. Joku, jolle on vastuussa siitä, että ei jää sänkyyn makaamaan. 

Ei, vaan joku lempeä, tukeva ja rakastava ihminen, joka uskoisi sinuun ja jolle tuntisit olevasi tärkeä ja voisit kertoa murheesi. Siitä se elämä lähtisi nousuun ilman potkimista tai vastuuttamista. 

Tosi moni tässä ketjussa kirjoittaa ikään kuin masentunut olisi tipahtanut tälle pallolle suoraan masentuneena eikä olisi ikinä viettänyt mitään toimivaa ja tuottavaa elämää eikä tajuaisi normaalista elämästä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tarkoitat, että ihminen keksii syitä, et varmaan keksi parempaa ilmausta asialle. Jos taas tarkoitat, että ihminen on näköalaton, luovuttanut, lamaantunut, eksyksissä, sairauden värittämissä ajatuksissa tms, keksit varmasti kuvaavamman ilmauksen kuin "keksiä syitä"'.

Masentuneen ongelmana on pikemmin keksimisen puute kuin kyky keksiä liikaa.

Keksii syitä tai keksii vastalauseita. Varmasti se kulkee usein käsikädessä noiden mainitsemiesi ongelmien kanssa. Se, ja se minäkeskeisyys ja jumiutuneet ajatukset.

Se on varsin tyypillistä masentuneelle.

 

Mitä tarkoitat tuolla minäkeskeisyydellä? Itse taasen olen sitä mieltä että minäkeskeiset ihmiset ovat niitä jotka eivät sairastu masennukseen ja porskuttavat vaan menemään vaikka mitä ympärillä tapahtuisi. Sen sijaan mu

Sitä että ajattelu pyörii vahvasti oman itsensä, oman olonsa ympärillä.

Joku sanoo vaikka että leivonta auttaa joillain masennukseen ja X ajattelee että "minä en tykkää leivonnasta, minua ei leivonta auttaisi", vaikka ei puhutakaan Xstä, vaan yleisellä tasolla asioista.

Myös muiden tarpeet edelle laittava voi ajatella paljon itseään.

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

Asiaa auttaisi varmaan se että edes ympäristö uskoisi heidän parantumiseensa ja yrittäisi. En minäkään usko paranevani kun en saa hoitoa. Ihmeparanemisia ei tapahdu.

Mutta esimerkkinä. Kun valmistuin toiselta asteelta, hoitotaho ei reagoinut asiaan mitenkään. Ei onnitteluja, ei kysymyksiä mitä seuraavaksi. Ei kysymyksiä jaksanko nyt paremmin. Ei mitään, mikä olisi voinut kieliä siitä, että jokin objektiivisesti katsottuna eteenpäin menemisenä mahdollisesti käsitettävä asia olisi heitä hetkauttanut mitenkään.

Ainoa vaihtoehto minulle oli iloita siitä itsekseni eniten. Ts. olla niin minä-keskeinen kuin mahdollista, jotta ymmärtäisin itse toiminnallani olevan silti jotakin merkitystä, vaikka hoitotaho ei sitä huomioi.

Mutta jos katson hoitotahon suhtautumista, niin mitä se todella kertoo heidän työtavastaan, jos he eivät huomioi sanallakaan esim. valmistumista? 

Olen pahoillani, että sinulle(kin) kävi noin. Onneksi olet järjen tasolla ymmärtänyt, että se oli väärin ja haitallista. Mutta sinulta jäi silti saamatta se tunne, että hoitotaho olisi iloinnut kanssasi ja tsempannut sinua eteen päin. 

Luin jostain traumakirjasta siitä, miten hoitotahon neutraali käytös ja suhtautuminen voi olla traumatisoituneelle ihmiselle todella haitallista. Silloin tarvitaan tunteella reagoivaa ja kantaa ottavaa terapeuttia. Muussa tapauksessa terapoitava jää helposti sinne vääristyneen maailmansa vangiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Paraneminen ei ole helppo prosessi. Se pakottaa masentuneen haastamaan omia ajattelu- ja toimintatapojaan ja se on vaikeaa.

Kun ulkopuolelta tulee ohjeita ja neuvoja, masentunut menee herkästi puolustuskannalle, koska ehdotettu asia tuntuu vaikealta. Masentunut yrittää suojella psyykettään, joten vaikean asian hyväksyminen ja vastaanottaminen ei tapahdu helposti.

Lisäksi masentunut on monesti niin vahvasti omien ajatustensa sisällä, ettei pysty hahmottamaan suurempaa kuvaa. Kun joku sanoo että sai apua jostain asiasta, mutta masentunut ei itse pysty samaistumaan siihen asiaan, niin masentunut ajattelee helposti että tämä toinen henkilö on väärässä tai ei ymmärrä masentunutta.

"Kun ulkopuolelta tulee ohjeita ja neuvoja, masentunut menee herkästi puolustuskannalle, koska ehdotettu asia tuntuu vaikealta." Tai koska niitä ohjeita ja neuvoja on saanut kuulla ja kokeilla tuloksetta vuosikaudet/-kymmenet, siihen lässyttämiseen on ihan vain yksinkertaisesti kyllästynyt.

Sitä että ajattelu pyörii vahvasti oman itsensä, oman olonsa ympärillä.

Joku sanoo vaikka että leivonta auttaa joillain masennukseen ja X ajattelee että "minä en tykkää leivonnasta, minua ei leivonta auttaisi", vaikka ei puhutakaan Xstä, vaan yleisellä tasolla asioista.

Myös muiden tarpeet edelle laittava voi ajatella paljon itseään.

Jos sinulla on vakava sairaus, joka johtaa pahimmillaan työkyvyn menettämiseen, kuolemaan ja/tai normaalin elämän menettämiseen niin eikö se nyt ole täysin tarpeellista, oletettavaa, ymmärrettävää jne., että se masentunut keskittyy itseensä. Niin sen kuuluukin tehdä!

Jos syöpäsairaalle sanoo, että siskon anopilla auttoi sädehoito niin pitää ymmärtää, että tässä sanomisen kohteen syövässä ei auta se samanlainen sädehoito. Auttaa sytostaatit tai leikkaus tai ei mikään. Siitä on ihan turha pahastua. 

Narsu raivostuu suunnattomasti, jos joku arvostelee hänen käytöstään. Pilven polttaja raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen polttamaansa päihdettä. Ns. masentunut raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen "minäminä"-maailmankuvaa, tai jos kyseenalaistat häntä. Kukaan noista ihmistyypeistä ei arvosta mitään muuta kuin omaa ja omanlaistensa ihmisten maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa. Kun tuollaisten ihmisten "minäminä"-maailma kollektivisoidaan, niin maailma on kohta täynnä näitä "minäminä"-ihmisiä. Masennustapaukset alkoivat räketoida 90-luvun vaihteessa kun ensimmäinen masennuslääke Prozac keksittiin. SSRI-lääkkeet toimivat alle 30 % potilaista. Kumma juttu? Silti niitä jatkuvasti määrätään. Silti yksikään noiden lääkkeiden käyttäjä ei ole koskaan eläessään kokeillut esim. tryptofaania tai 5-HTP:tä. Kaikki masentujat uskovat siihen, että lääkäri, terapeutti tai pilleri parantaa hänen ongelmansa, eikä itsestään lähtevä muutos heidän omassa "minäminä"-ajatusmaailmassaan. :)

Vierailija kirjoitti:

Narsu raivostuu suunnattomasti, jos joku arvostelee hänen käytöstään. Pilven polttaja raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen polttamaansa päihdettä. Ns. masentunut raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen "minäminä"-maailmankuvaa, tai jos kyseenalaistat häntä. Kukaan noista ihmistyypeistä ei arvosta mitään muuta kuin omaa ja omanlaistensa ihmisten maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa. Kun tuollaisten ihmisten "minäminä"-maailma kollektivisoidaan, niin maailma on kohta täynnä näitä "minäminä"-ihmisiä. Masennustapaukset alkoivat räketoida 90-luvun vaihteessa kun ensimmäinen masennuslääke Prozac keksittiin. SSRI-lääkkeet toimivat alle 30 % potilaista. Kumma juttu? Silti niitä jatkuvasti määrätään. Silti yksikään noiden lääkkeiden käyttäjä ei ole koskaan eläessään kokeillut esim. tryptofaania tai 5-HTP:tä. Kaikki masentujat uskovat siihen, että lääkäri, terapeutti tai pilleri parantaa hänen ongelmansa, eikä itsestään läht

Minulle "Prozac" (puhut ulkomaisesta tuotteesta) ei toiminut, sitä kokeiltiin kyllä. Ja olen kokeillut myös 5-HTP:tä, ei se toimi sen paremmin. Tryptofaani toimii - uneen, ei masennukseen. 

Ihan itse itseni paransin silloin muinoin, ei ollut mitään hienoja hoitoja tai lääkkeitä tarjolla. 

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

Masentunut on tavallaan ohjelmoinut aivonsa ajattelemaan negatiivisesti ja jokainen negatiivinen ajatus vetää puoleensa lisää negatiivisia ajatuksi Siksi on tärkeää olla tietoinen omasta ajatusprosessistaan ja pyrkiä tietoisesti muokkaamaan negatiivisia ajatuksia kohti positiivisempaa suuntaa.

Esimerkiksi, jos huomaat ajattelevasi, että masennuksesta ei voi parantua, voit tietoisesti muuttaa tuon ajatuksen myönteisemmäksi. Voit muistuttaa itseäsi siitä, että monet ovat toipuneet vaikeasta masennuksesta, mikä osoittaa, että parantuminen on mahdollista. Tällainen tietoinen ajatusmuutos voi auttaa muokkaamaan mieltäsi ja edistämään myönteisempää ajattelutapaa.

Ajatuksemme voivat vaikuttaa voimakkaasti tunteisiimme ja käyttäytymiseemme. Pyrkimällä tietoisesti positiivisempaan ajatteluun voimme luoda myönteisemmän mielentilan ja edistää omaa hyvinvointiamme ja parantumistamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esim. liikunta on oikeasti toimiva lääke masennukseen. Tietenkään aluksi ei jaksaisi lähteä ulos, mutta on vaan päätettävä että nyt riittää ja tehtävä muutoksia. Joka päivälle rutiineja, jotka tekee hyvää. Liikunta, ruokailu, uni. Ihmissuhteet. Tässä olisi hyvä olla joku "perseelle potkija" apuna, vähän niin kuin personal trainer. Joku, jolle on vastuussa siitä, että ei jää sänkyyn makaamaan. 

 

Ei, vaan joku lempeä, tukeva ja rakastava ihminen, joka uskoisi sinuun ja jolle tuntisit olevasi tärkeä ja voisit kertoa murheesi. Siitä se elämä lähtisi nousuun ilman potkimista tai vastuuttamista. 

Miten nuo pois sulkevat toisiaan? 

Ainakin itse olen niin tämän masennuksen armoilla, että en pysty hallitsemaan omia tuntemuksiani ja ajatuksiani. Olen perusluonteeltani positiivinen, sinnikäs ja reipas. 

Tänään minusta tuntuu siltä, että kyllä tämä tästä. Tulen selviämään. Viime viikolla olin ihan eri mieltä. Huomisesta en tiedä. Sen tiedän, että matka maaliin on vielä pitkä ja sairaus tekee sen, että kadotan perusminäni itseltäni eikä se tule komentamalla esiin. 

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani söin sen elefantin jo kerran. Se oli iso työ ja kesti vuosikymmeniä. Siinä sivussa opiskelin, tein töitä jne. Sitten se ilmestyi rytinällä takaisin ja laskeutui suoraan päälleni. 

Nyt mietityttää, että 

1. Löydänkö enää voimaa tehdä samaa (vaikeampaa) urakkaa uudelleen

2. Onko minulla mitään realistisia tulevaisuudennäkymiä

3. Mitä se elefantin voittaminen hyödyttää, kun elämä on niin hasardia, että koska vaan voi tapahtua mitä vaan kenelle tahansa. Ei ole mitään takuita, että se elefantti tulee syödyksi tai että kolmea uutta ei ilmaannu tilalle. 

4. Tällä kertaa ei ole kompensoivia hyviä asioita elämässä.

Tämä. Kun on pohjalta noussut jo useammankin kerran ja taas kerran kaikki kaatuu, ei sitä lopulta enää jaksa kuin jäädä odottamaan, että kuolema armahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No esim. liikunta on oikeasti toimiva lääke masennukseen. Tietenkään aluksi ei jaksaisi lähteä ulos, mutta on vaan päätettävä että nyt riittää ja tehtävä muutoksia. Joka päivälle rutiineja, jotka tekee hyvää. Liikunta, ruokailu, uni. Ihmissuhteet. Tässä olisi hyvä olla joku "perseelle potkija" apuna, vähän niin kuin personal trainer. Joku, jolle on vastuussa siitä, että ei jää sänkyyn makaamaan. 

 

Ei, vaan joku lempeä, tukeva ja rakastava ihminen, joka uskoisi sinuun ja jolle tuntisit olevasi tärkeä ja voisit kertoa murheesi. Siitä se elämä lähtisi nousuun ilman potkimista tai vastuuttamista. 

Miten nuo pois sulkevat toisiaan? 

Se potkija on epäolennaninen henkilö, joka pahimmillaan haittaa.

Se tukija on henkilö, jota tarvitaan kipeästi ja se helpottaisi ja nopeuttaisi paranemista SUURESTI. Se vaan puuttuu monelta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

 

Masentunut on tavallaan ohjelmoinut aivonsa ajattelemaan negatiivisesti ja jokainen negatiivinen ajatus vetää puoleensa lisää negatiivisia ajatuksi Siksi on tärkeää olla tietoinen omasta ajatusprosessistaan ja pyrkiä tietoisesti muokkaamaan negatiivisia ajatuksia kohti positiivisempaa suuntaa

Olet väärässä. Masennus on vallannut aivot. Masentunut ei mitenkään ohjelmoi aivojaan tavallaan tai mitenkään ajattelemaan negatiivisesti. Ohjelmointi on aktiivista ja tietoista tekemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Nämä "pikkuhiljaa pienin askelin" -tarinat voivat toimia joidenkin kohdalla, jos sitä intoa ja tahtoa on edes jonkin verran.

Minun tapauksessani masennus ja uupumus on kuin viiden tonnin kivenjärkäle, jota minun joidenkin neuvojien mielestä pitäisi nostaa ihan pikkuisen ja sitten aina pikkuisen enemmän joka päivä. On ihan selvää, että ei se nouse, joten intoa sen nykimiseen ei ole vähääkään.

 

Desmond Tutu sanoi kerran viisaasti, että "on vain yksi tapa syödä elefantti: pala kerrallaan." Hän tarkoitti tällä sitä, että kaikki elämässä, mikä vaikuttaa pelottavalta, ylivoimaiselta ja jopa mahdottomalta, voidaan saavuttaa vähitellen. Eli kyllä sen viiden tonnin kivenjärkäleenkin pystyy siirtämään kun keskitytään siirtäämän vaikkapa 100g kerrallaan.

Omal

"3. Mitä se elefantin voittaminen hyödyttää.."

Tuo on masentuneen ajattelua,varoitusmerkki että olet luisumassa taas sinne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Narsu raivostuu suunnattomasti, jos joku arvostelee hänen käytöstään. Pilven polttaja raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen polttamaansa päihdettä. Ns. masentunut raivostuu suunnattomasti, jos arvostelet hänen "minäminä"-maailmankuvaa, tai jos kyseenalaistat häntä. Kukaan noista ihmistyypeistä ei arvosta mitään muuta kuin omaa ja omanlaistensa ihmisten maailmankuvaa ja ajatusmaailmaa. Kun tuollaisten ihmisten "minäminä"-maailma kollektivisoidaan, niin maailma on kohta täynnä näitä "minäminä"-ihmisiä. Masennustapaukset alkoivat räketoida 90-luvun vaihteessa kun ensimmäinen masennuslääke Prozac keksittiin. SSRI-lääkkeet toimivat alle 30 % potilaista. Kumma juttu? Silti niitä jatkuvasti määrätään. Silti yksikään noiden lääkkeiden käyttäjä ei ole koskaan eläessään kokeillut esim. tryptofaania tai 5-HTP:tä. Kaikki masentujat uskovat siihen, että lääkäri, terapeutti tai pilleri

 

"Tryptofaani toimii - uneen, ei masennukseen. "

Ja ilman unta olisit täysin hajalla. Olen huomannut vähien unien johtavat negatiiviseen ajatusmaailmaan ja jatkuviin negatiivisiin ajatuksiin. Ja varmasti moni muukin. Yksi mikä auttaa myös mielentilaan ja rauhottumiseen, on CBD-tipat ennen nukkumaan menemistä.

"Ihan itse itseni paransin silloin muinoin, ei ollut mitään hienoja hoitoja tai lääkkeitä tarjolla. "

Niin. Jokainen parantuu tuollaisesta sairaudesta itse, paitsi jos kyse on FYYSISESTÄ ongelmasta, elikä aivokemian ongelmista tms. Tosin uusi tutkimus paljastaa, että serotoniinien vajaus ei olisikaan syy masennukseen:

https://www.nature.com/articles/s41380-022-01661-0

"The main areas of serotonin research provide no consistent evidence of there being an association between serotonin and depression, and no support for the hypothesis that depression is caused by lowered serotonin activity or concentrations. Some evidence was consistent with the possibility that long-term antidepressant use reduces serotonin concentration."

Masennuslääkeet myös pitkäaikaisella käytöllä mahdollisesti vähentävät serotoniinin määrää.

Siinähän masennus katoaakin kun kiloja tulee herkuista joita on leiponut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä laitoin sen kommentin "Jotkut keksii aina jonkun syyn sille miksi eivät voisi parantua masennuksesta. Se on jotenkin surullista."

Se otettiin ilmeisen hyökkäävänä. Yritin miettiä miten voisin tuoda ajatukseni paremmin ilmi ja tässä on sama asia toisin muotoiltuna:

"On surullista, miten jotkut masentuneet uskovat niin vahvasti että eivät voisi parantua."

 

"Keksii syyn", ei tarkoittanut sitä että masentuneet keksii tekosyitä ja selittelevät muille tekojaan. Se tarkoitti sitä, että masentuneen mieli puhuu masentuneelle itselleen.

Asiaa auttaisi varmaan se että edes ympäristö uskoisi heidän parantumiseensa ja yrittäisi. En minäkään usko paranevani kun en saa hoitoa. Ihmeparanemisia ei tapahdu.

Kukaan toinen henkilö ei voi olla vastuussa masentuneen parantumisesta. Suurimman työn tekee aina masentunut itse, ei muut. 

Miksi kukaan vaivaisi pullataikinaa? Pullaa saa kaupasta valmiina. Itseäni ei ainakaan kiinnosta leipominen pätkääkään. Mieluummin vaikka luen kirjoja.