Lue keskustelun säännöt.
Ihmiset jotka tarjoavat leipomista tai kävelylenkkiä lääkkeeksi masennukseen.. ihmiselle joka ei pysty edes suihkuun raahautumaan
19.11.2023 |
Jos itsensä peseminen on jo liikaa niin millä voimavaroilla tämä ihminen vaivaisi pullataikinaa
Kommentit (1272)
Ajatelkaapa tämänkin ketjun joitakin vastauksia masentuneille - ja siinä valossa joidenkin toivetta että olisi suora kansanvalta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä pari viimeistä pitkää viestiä kirjoittanut, täällä on kohtalotoverisi. Itsellä tilanne venyi siihen pisteeseen, että epäilyttää, palautuuko työkyky ja motivaatio elää enää ikinä. Toivon, että löydän kipinän vielä joskus. Nyt on voimat nolla ja elossa pysyminen pakkopullaa, enkä kaipaa siihen lisäksi mitään konkreettisia pakkopullia.
Olen tsempannut ja yrittänyt ja sinnitellyt ja suorittanut koko elämäni. Pitäkää tunkkinne.
Jotkut tässä ketjussa uhkailevat kuolemalla. Ihan sama.Sehän vain ratkaisisi tilanteen. Ei se tuo yhtään lisää voimia tai terveyttä, että rahat loppuu ja koti lähtee alta.
Kyllä se varmasti palautuu, ainakin itse uskon vaikkei se helppoa ole. Tietty ne palautumisajat on aina suhteessa siihen miten pitkään sitä energiapankkia on lainoitettu. Kontrollin ot
Jep. No mutta nyt sitten otat kaiken ajan mitä mahdollista siihen palautumiseen! Sen on sen tien tarkoituskin olla rankka, että viimein oppii itsensä ja rajansa. Ei siinä muuta oikein ole vaihtoehtoa. Tavallaan se koko burnout on yksi iso itsetuntemuskurssi. Kaikki menee lopulta uusiksi, ja jokaista aktiivista, tavallisten asioiden parissa puuhailtua päivää alkaa arvostamaan jumalattomasti.
Tietty, pistäähän tämä miettimään että jos olisin jonkun muun saappaissa jolla ei olisi vaikka sosiaaliturvaa, tukea, ja olisi romahduksen jälkeen joutunut väkisin rimpuilemaan stressaavassa tilanteessa, varmaan vaan kuolisi lopulta.
Toivon että siellä on mahdollisuus nyt rauhassa palautua! <3
Yo. huonosti lainattu viesti oli vastaus -> 280
En nyt tiedä, ymmärsinkö oikein mitä lainattiin ja mitä haluttiin sanoa, mutta voin kertoa, että olin pitkään täysin ilman sosiaaliturvaa ja se on taas mahdollisesti edessä uudelleen. Ihan kuin tässä(kään) maassa kukaan kippaisi rahaa postiluukusta ja moni jää vaille yhteiskunnan turvaverkkoja, kun on ensin pettäneet yksityiselämän turvarakenteet.
Samaa mieltä. Mutta niitä merkityksellisiä ihmissuhteita voi myös etsimällä etsiä. Voi yrittää etsiä parisuhdetta vaikka nettideittisaitilta, tai kavereita kavereiden haku sivulta, tms.
Ihan realistisesti ajateltuna: kuinka moni normaali ja terve ihminen haluaa aloittaa parisuhteen akuutisti masentuneen kanssa? Tai alkaa solmia normaalia vastavuoroista ystävyyssuhdetta masentuneen kanssa?
Ja turha sanoa, että siinä sitä piristyy, jos voi hetkittäin viettää aikaa jonkun kanssa irti masennuksesta. Joskus se vielä auttoi. Nyt vaan tekisi mieli haistatella ja katkoa välit kaikkiin ihmisiin elämässäni. On jo nyt olemassa niitä "ystäviä", joille kelpaa terveenä tai kun näyttelee sellaista. Nimenomaan kaipaan ja tarvitsen läheistä, joka hyväksyisi minut kokonaisena ja heikkonakin, ei vain reippaana ja iloisena. Yhtään sellaista pintaihmistä lisää en elämääni tarvitse enkä jaksa vastaanottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus on viitsimisen ja sietokyvyn ongelma. Maataan kotona toimettomana ja odotetaan, että joku sängynpohjalle kippaisin rahaa, hyvää ilmaa, hyvää mieltä, kivottoman päivän, etelän reissun ja mahtavan työn, sitten voi nousta ylös hyvällä mielellä. Kukaan ei sitä tee toisen puolesta. Mitään ei jakseta, kestetä, sinnikkyys ja sisukkuus on kaukainen muisto enää. Nykyään joka asiasta ahdistutaan sohvan pohjalle somettamaan ja rypemään itsesäälissä.
On älykkyyttä olla hiljaa, kun ei asioista mitään tiedä. Mielipiteitä toki ihmisillä on siinä missä persläpejä, mutta peräänkuulutan taas se itsereflektion perään, että mihin moinen pohjautuukaan kaikessa mustavalkoisuudessaan. "Jokainen on oman onnensa seppä" elää hyvin vahvana.
Jos ei ole kokenut sitä masennuksen aiheuttamaa tuskastuneisuutta, saa olla onnellinen tietämättömyydestään.
Muutama minua auttanut asia vaikean masennuksen pohjalla: tapasin psykiatrisia potilaita joiden mieli oli sirpaleina ja jäljellä pelkkä kuori. Tajusin että minulla on vielä terveitä rakenteita jäljellä ja minun tulee taistella pimeyttä vastaan. Sen tajuaminen että kukaan ei liiemmin välitä minusta oli lopulta aika vapauttavaa, en lataa odotuksia toisiin ihmisiin. Otin eläimen vaistot käyttöön, ei auta itkeä asioita loputtomiin joita en voi ajatustyöllä muuttaa tai poistaa. Pidän huolta itsestäni, teen asioita jotka terästävät aisteja tähän hetkeen ja vahvistavat kehoyhteyttä, esim. joogaa, laulamista ja luonnossa liikkumista, juttelen tuntemattomille, tarkkailen ympäristöä, harrastan taide-elämyksiä. Näistä saan voimia ja hengellisyyttä elämääni. Pyrin elämään arvojeni mukaista elämää muut huomioiden mutta ilman suurempaa maailmantuskaa. Vaikka en ole erityisen onnistunut läheisissä ihmissuhteissa, olen saanut itsetuntemustani vahvistavia kokemuksia järjestötyön parista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse aikoinaan syvästi masentuneena,olin aivan vakuuttunut siitä, etten 'ansaitse' liikuntaa.
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä, ymmärsinkö oikein mitä lainattiin ja mitä haluttiin sanoa, mutta voin kertoa, että olin pitkään täysin ilman sosiaaliturvaa ja se on taas mahdollisesti edessä uudelleen. Ihan kuin tässä(kään) maassa kukaan kippaisi rahaa postiluukusta ja moni jää vaille yhteiskunnan turvaverkkoja, kun on ensin pettäneet yksityiselämän turvarakenteet.
Eikun ainakaan omassa nettiselaimessa tää foorumin "lainaa" ei tietyn pisteen jälkeen toimi vaan sekoaa, eli se koko ko. lainattu viesti oli, jep, sulle vastaus. Kuulostaa pahalta tuo ettei oo tukea ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä videon kuvauksessa on se, mitä masentunut tarvitsee pullan ja suihkun sijaan/lisäksi (tuota tekstiä ei pysty kopioimaan):
Psykiatristeollisen kompleksin aivopesu on tehonnut hyvin, ihmiset todella uskoo näihin diagnooseihin.
Ei ole mitään falsifioitavissa olevia tieteellisiä kokeita, joilla näytetään toteen, että jollain on masennus tai esim. psykoosi.
Ja jos kokee, että ei pysty edes raahautumaan suihkuun, niin pitää todellakin ottaa itseään niskasta kiinni eikö velloa omassa koetussa avuttomuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Psykiatristeollisen kompleksin aivopesu on tehonnut hyvin, ihmiset todella uskoo näihin diagnooseihin.
Ei ole mitään falsifioitavissa olevia tieteellisiä kokeita, joilla näytetään toteen, että jollain on masennus tai esim. psykoosi.
Ja jos kokee, että ei pysty edes raahautumaan suihkuun, niin pitää todellakin ottaa itseään niskasta kiinni eikö velloa omassa koetussa avuttomuudessaan.
Jonkinsortin psykoosi lienee sinullakin.
Mistä ihmiset löytävät tarkoituksen ja halun elää, kun se on vaikeaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska se liikunta auttaa parhaiten masennukseen. Sinne on vaan mentävä vähän kerrallaan. Kävele vaikka sata metriä, mutta kävele. Lääkkeet lihottavat ja nekään eivät paranna ilman sitä omaa aktiivisuutta ja oivallusta.
Liikunta sitä ja liikunta tätä. Itse harrastin monipuolisesti liikuntaa sekä ennen sairastumista että sairastuttuani. Ehkä jaksoin fyysisesti paremmin, mutta masennukseen se ei auttanut yhtään. Luulen että se jopa pahensi sairautta, sillä kun fyysisesti jaksoin, mutta en henkisesti, en osannut levätä ja masennuksen lisäksi tuli ns. loppuun palaminen.
Olin niin huonossa kunnossa etten pystynyt enää edes ymmärtämään lukemaani. Enkä pystynyt esimerkiksi oppimaan tietokonepelejä, vaikka tietokonepelit ovat olleet koko elämäni rakas harrastus.
Jollekin teinille joka angsteissaan riutuu rakkaushuoliensa keskellä, liikunta voi ollakin hyvä neuvo, mutta masennus on ja nyt lue tarkkaan: Sairaus.
Kova asenne ja itsensä repiminen pystyyn joka aamu ei auta sairauteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suihkussa käynti on kyllä rasittavaa.
Itse taas ihmettelen suuresti miksi jotkut pitävät suihkussa käyntiä rasittavana? Itse olen masentunut ja omasta mielestäni on päivän paras hetki kun pääsee lämpöiseen suihkuun ja tulee puhdas ja raikas olo. Vaatteiden riisuminen kestää kymmenen sekunttia ja hana vaan päälle, ei omasta mielestäni kyllä vaadi mitän erityistä ponnistelua. Hiusten pesu itseäkin välillä ärsyttää kun on pitkät ja paksut hiukset, mutta ei niitä nyt joka kerta tarvitse pestä, suihkumyssy päähän vaan.
En ole tällä hetkellä edes masentunut ja pidän silti suihkussa käyntiä rasittavana. En vain pidä siitä. Saunan jälkeen ihan ok. Muuten tulee vaan kylmä.
En nyt haluaisi kuulostaa ilkeältä, mutta jos pystyy menemään vessaan tarvittaessa pystyy menemään myös suihkuun. Se ei vaadi paljon sen enempää ponnistelua. Kyse on siitä ettei haluta mennä tai ei viitsitä mennä, mutta fyysisestä pystymisestä siinä ei ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Psykiatristeollisen kompleksin aivopesu on tehonnut hyvin, ihmiset todella uskoo näihin diagnooseihin.
Ei ole mitään falsifioitavissa olevia tieteellisiä kokeita, joilla näytetään toteen, että jollain on masennus tai esim. psykoosi.
Ja jos kokee, että ei pysty edes raahautumaan suihkuun, niin pitää todellakin ottaa itseään niskasta kiinni eikö velloa omassa koetussa avuttomuudessaan.
Toivottavasti sairastut jompaan kumpaan niin tiedät mitä se oikeasti sitten on.
"niskasta kiinni"_tyypeille: useimmiten sen masentuneen niska on jo valmiiksi täynnä vaikka minkälaista syytösten, itsesyytösten, häpeän ja muiden rautakouraa.
Parempi olisi saada niska tyhjäksi joutavasta paskataakasta, jota teidänkin "neuvonne" syyllistävyydessään ovat.
Vierailija kirjoitti:
En nyt haluaisi kuulostaa ilkeältä, mutta jos pystyy menemään vessaan tarvittaessa pystyy menemään myös suihkuun. Se ei vaadi paljon sen enempää ponnistelua. Kyse on siitä ettei haluta mennä tai ei viitsitä mennä, mutta fyysisestä pystymisestä siinä ei ole kyse.
Kyse on siitä, ettei pysty välittämään edes puhtaudestaan. Millään ei ole väliä.
Minulla oli vuosia sitten hirveän kuormittava jakso elämässä, jonka seurauksena masennuin. Olen aina tykännyt leipomisesta ja sinä aikana leivoin paljon. Koska ne leipomukset piti syödä, lihoin parissa vuodessa ihan järkyttävän määrän, kiloja tuli kaksinumeroinen luku. Leipomisen lopettaminen ei kiloja hävittänyt.