Onko omia vanhempia aina velvollisuus auttaa?

Asetat muuton kerrostaloon avun ehdoksi. Jonkin aikaa kitisevät ja sitten sopeutuvat.

Ei ole pakko auttaa. 

Maaseuduilla on usein omakoti/kesämökkitalkkareita. Helpottaisiko se? 

Vierailija kirjoitti:

Maaseuduilla on usein omakoti/kesämökkitalkkareita. Helpottaisiko se? 





 

Joku tällainen olisi hyvä. Epäilen vaan etteivät suostuisi, koska "vieras". Pitää yrittää varovasti ehdotella.

ap

Ei. Jos ovat perseilleet välinsä lapsiinsa ja koko sukuunsa, niin käyttäköön loppuelämänsä sen miettimiseen, että kannattiko.

Ehkä se on joku sukupolvijuttu, kun tosiaan minullekaan ei tulisi mieleenkään vaatia lapsiani jatkuvasti hoitamaan asioitani! Täysin selvä asia, että jos ei enää itse pysty/jaksa hoitaa esim. omakotitaloa, niin sitten muutto rivi/kerrostaloon!

Vierailija kirjoitti:

Ei. Jos ovat perseilleet välinsä lapsiinsa ja koko sukuunsa, niin käyttäköön loppuelämänsä sen miettimiseen, että kannattiko.

Ei meidän väleissä sinällään mitään vikaa ole. Välillä vaan tuntuu, että ei ehdi elää omaa elämää kun koko ajan pitää jotain heidän asiaa hoitaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maaseuduilla on usein omakoti/kesämökkitalkkareita. Helpottaisiko se? 





 

Joku tällainen olisi hyvä. Epäilen vaan etteivät suostuisi, koska "vieras". Pitää yrittää varovasti ehdotella.

ap

 

Mulla kesti pari vuotta puhua vanhempani ympäri palkkaamaan siivousfirman. Se kuitenkin lopulta onnistui, koska en mäkään siellä käynyt siivoamassa. Äiti ei enää osaa ja isä liikkuu jo sen verran huonosti, että isohkon asunnon siivoaminen alkoi käydä isän voimille. Toki isä olisi halunnut, että mä kävisin siellä siivoamassa, mutta mä en koskaan edes aloittanut heillä siivoamista. He sentään asuvat mun naapurissani, joten matka ei ole pitkä, mutta mä autan heitä sellaisissa asioissa, joihin ei ole ulkopuolista apua saatavilla. Siivoukseen on, samoin kaupoilla on kotiinkuljetukset, joten en mä ala noita hommia heillä tekemään. 

Ei tartte auttaa, jos ei siltä tunnu. Me ei olla pyydelty vielä apua, mutta itse ollaan apua  annettu aina tarvittaessa. Toivottavasti pärjäillään omillaan, vaikka lapset auttaisivat varmasti. Muutetaan kaupunkiin kun ei enää pärjätä, tai ulkomaillekin vois oikeastaan  lähteä jo ennen sitä. 

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

No mulla on vähän sama tilanne ja eihän se reilua ole.

ap

Noin yleisesti ottaen sanoisin, että ei kannata edes aloittaa auttamista. Tarkoitan siis sitä, että juoksee vanhempiensa luona milloin minkäkin asian takia, kun tarvitsevat apua. Jos on muutenkin menossa vanhempiensa luona käymään, silloin voi tottakai vähän jeesatakin. Jos otat vastuullesi jonkin asian, on myöhemmin ihan älyttömän vaikea päästä siitä asiasta eroon. Ja valitettavasti vanhempien ikääntyessä niitä asioita tulee koko ajan lisää. Kun ilmenee uusia avuntarpeita, kannattaa auttaa siten, että selvittää vanhusten puolesta, millaisia palveluita heidän asuinpaikkakunnallaan on saatavilla. Lisäksi voi vaikka yhden tai kaksi kertaa auttaa vanhempiaan laittamaan juoksevat menot kuten asumiskulut, vakuutukset, sähkölaskut yms menemään pankkitililtä suoraveloituksena. 

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Epäreilu asetelma. Rahallinen korvaus sinulle avustasi olisi reilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Jos ovat perseilleet välinsä lapsiinsa ja koko sukuunsa, niin käyttäköön loppuelämänsä sen miettimiseen, että kannattiko.

Ei meidän väleissä sinällään mitään vikaa ole. Välillä vaan tuntuu, että ei ehdi elää omaa elämää kun koko ajan pitää jotain heidän asiaa hoitaa.

ap

Ymmärrän sinua oikein hyvin. Itse sain vanhempani, tietysti hyvin perustellen avun tarpeen lisääntymisellä ikääntymisen myötä, muuttamaan korttelin päähän minusta upouuteen kerrostaloon. Oli muutaman vuoden prosessi. Kannattaa myös kertoa elämän realiteetit, että kaupungissa sairaalat ovat lähellä ja ambulanssilla lyhyt matka. Kotihoidon piiriin pääsee ja sen lisäksi voi tarpeen mukaan palkata yksityiseltä hoiva-apua. Olivat aivan innoissaan uusista kävelylenkkireiteistä ja paluusta opiskelukaupunkiinsa, jossa olikin kovasti tuttuja.

Äiti joutui rollaattoria käyttämään lonkkamurtuman leikkauksen jälkeen lopun ikänsä ja isä lopulta sairastui syöpää, johon annettiin vahvoja kipulääkkeitä. Varsinkin isä oli kumollaan vähän väliä ja sinne juoksin keskellä yötäkin auttamaan ja tarvittaessa ambulanssia soittamaan. Oppivat sitten itsekin soittamaan hälytyskeskukseen.

Ovat jo edesmenneitä ja minulla on vain muutama hassu km heidän haudalleen. Taas yksi etu.

Isästä jäi yksi tapahtuma naurattamaan vieläkin. Hän kaatui eteisessä ja äiti soitti hätääntyneenä, aivan poissa tolaltaan pyysi tulemaan. Isä sanoi jotain kovalla äänellä ja äiti tulkkas, ettei tänne tarvita lisää voivottelijoita ja apua on soitettu. Naurettiin äidin kanssa puhelimessa, kun kysyin, että oletko siellä voi voi voi voi kamalaaaaa :D

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Noin yleisesti ottaen sanoisin, että ei kannata edes aloittaa auttamista. Tarkoitan siis sitä, että juoksee vanhempiensa luona milloin minkäkin asian takia, kun tarvitsevat apua. Jos on muutenkin menossa vanhempiensa luona käymään, silloin voi tottakai vähän jeesatakin. Jos otat vastuullesi jonkin asian, on myöhemmin ihan älyttömän vaikea päästä siitä asiasta eroon. Ja valitettavasti vanhempien ikääntyessä niitä asioita tulee koko ajan lisää. Kun ilmenee uusia avuntarpeita, kannattaa auttaa siten, että selvittää vanhusten puolesta, millaisia palveluita heidän asuinpaikkakunnallaan on saatavilla. Lisäksi voi vaikka yhden tai kaksi kertaa auttaa vanhempiaan laittamaan juoksevat menot kuten asumiskulut, vakuutukset, sähkölaskut yms menemään pankkitililtä suoraveloituksena. 

 

Hyvä kommentti. Noin se juuri tuppaa menemään. Lopulta jää omat hommat tekemättä, kun ei yksinkertaisesti ehdi!

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Ei heillä ole mitään velvollisuutta olla tekemisissä, eikä auttaa. Kuten ei sinullakaan. Sinä voit toki itse ottaa sen "velvollisuudeksesi" mutta turha sitten syyttää siitä muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Ei heillä ole mitään velvollisuutta olla tekemisissä, eikä auttaa. Kuten ei sinullakaan. Sinä voit toki itse ottaa sen "velvollisuudeksesi" mutta turha sitten syyttää siitä muita.

Helppo sivusta sanoa näin. Kuitenkin kun perheessä on tietty asetelma ollut vuosikymmeniä: vanhemmat tietävät kuka on se kiltti ja tunnollinen lapsi ja pyytävät aina sitä. Ja kun on ikänsä ollut kiltti ja tunnollinen, niin on erittäin vaikea kieltäytyä ja jättää vanhemmat "oman onnensa nojaan".



Eri

Ihan omantunnon mukaan voi auttaa. Kaikkein parasta vanhuksille olisi, jos voisivat miettiä sitä tulevaa asumismuotoa ennen kun kunto heikkenee niin paljon, että on pakko muuttaa. Kokemuksen rintaäänellä kerron, että käy sulle turhan raskaaksi hoitaa vanhempien asioita tunnin matkan päästä. Tiimiin pitää ehdottomasti saada muitakin vaikka ostopalveluna vanhempiesi tarve ja varakkuus huomioon ottaen Kylätalkkari jo mainittiinkin. Vanhukset normaalisti ja tavan takia potkii vastaan, mutta kun siinä pari kertaa on käynyt kiva lumenauraaja tai ruohonleikkaaja, tavallisesti ne ei pääse pihalta pois ilman että niille juotetaan pannullisia kahveita ja syötetään pari vatia pullia. Jätä itsellesi vaikka ne tietsikkajutut ja pankkiasiat. Ja tärkein, pidä huoli omasta jaksamisesta. Jos itse uuvut, et voi auttaa!

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Eihän tuo reilua ole. Mun siskoni on kyllä ihan läheisissä väleissä vanhempieni kanssa, mutta hän viettää puolet viikosta mökillään 300 km päässä. Asuu tässä samassa rivitaloyhtiössä, joten ei ole hänelläkään pitkä matka vanhemmille silloin, kun on kotona. Mä aloin tänä syksynä tekemään niin, että niinä öinä, kun siskoni on kotona, mä laitan kännykkäni illalla äänettömälle. Isällä kun on ollut tapana soittaa aina mulle. Ei koskaan siskolleni. Nyt, kun mulla on kännykkä äänettömällä eikä isä soittaessaan tavoitakaan mua, ei hänelle jää muuta vaihtoehtoa kuin soittaa siskolleni. Tai sitten odottaa asiansa kanssa aamuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitä olette mieltä siitä, jos toinen lapsista ei halua olla missään tekemissä vanhempiensa kanssa ja toinen "joutuu" tekemään kaiken auttamisen? En ole katkera, mutta ottaahan se vähän päähän, että toinen on sitten vapaamatkustaja tässä.

Ei heillä ole mitään velvollisuutta olla tekemisissä, eikä auttaa. Kuten ei sinullakaan. Sinä voit toki itse ottaa sen "velvollisuudeksesi" mutta turha sitten syyttää siitä muita.

Helppo sivusta sanoa näin. Kuitenkin kun perheessä on tietty asetelma ollut vuosikymmeniä: vanhemmat tietävät kuka on se kiltti ja tunnollinen lapsi ja pyytävät aina sitä. Ja kun on ikänsä ollut kiltti ja tunnollinen, niin on erittäin vaikea kieltäytyä ja jättää vanhemmat "oman onnensa nojaan".



Eri

Jokainen voi myös opetella sanomaan ei. Muutenkin olisi hyvä luoda jonkinlaiset rajat sille minkä verran suostuu muiden auttajaksi ihan vain velvollisuudentunnosta.