Lue keskustelun säännöt.
En kiinnosta kumppaneitani ihmisenä
16.11.2023 |
Miksi löydän elämääni aina samanlaisia miehiä? Miehet puhuvat taukoamatta itsestään, omasta elämästään, työkavereistaan, entisistä kavereistaan, kaverin koiran ripulista. Mutta minä en kiinnosta heitä ihmisenä lainkaan. Kun minä alan puhua, he alkavat puhua omia juttujaan isompaan ääneen päälle tai sanovat suoraan, että ei heitä nyt kiinnosta kuunnella. Aivan kaikkien asiat tuntuvat kiinnostavan heitä, paitsi minun, heidän kumppaninsa.
Nämä ovat siis olleet pitkäaikaisia miesystäviä. Kai he alussa jotenkin skarppaavat ja kuitenkin ovat se aktiivinen osapuoli, haluavat suhteen. Haluavat minut myös aina mukaansa kavereiden illanviettoihin ja erilaisiin tapahtumiin, eli jonkinlaisena asusteena olen mieluinen.
Viimeisimmän kanssa muistan huomanneeni käytöksen pian mutta lohduttautuneeni, että ehkäpä itsekeskeinen käytös on vain alkujännitystä. Että ei tämäkin mies taas voi olla tällainen.
Onko kenelläkään vastaavia kokemuksia?
Kommentit (154)
Jos joku ei osaa arvostaa sinua, vika ei ole sinun arvossasi vaan vastapuolen kyvyssä arvostaa. Heiltä ei kannata anoa arvostusta. Aikuista ihmistä ei kannata yrittää opettaa. Kannattaa vaihtaa seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kanssa miehet ei oikein ees halua puhua mitään. Ovat kiinnostuneita vaan mun vartalosta ja sen aukkoihin työntymisestä.
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vikaa on miehissä, mutta myös sinussa kun valitset kerta toisensa jälkeen tuollaisia miehiä. Tutkailisin tätä asiaa itsessäni. Muistuttavatko nämä miehet esimerkiksi jompaakumpaa vanhempaasi, tai ovatko kenties täydellinen vastakohta? Liittyykö piirre jotenkin itseesi, oletko esimerkiksi itse ujo ja vetäytyvä ja sinua viehättää yli-itsevarmuus ja ulospäinsuuntautuneisuus, koska haluaisit itse näitä ominaisuuksia lisää?
Osuit naulan kantaan. Isäni oli tuollainen, mutta en kyllä ymmärrä miksi viehättyisin miehissä piirteestä, joka isäni käytöksessä ärsytti ja loukkasi jo lapsena. Mutta hakeutuvathan alkoholistienkin lapset usein suhteisiin alkoholistien kanssa. Myös arvelusi omasta vetäytyneisyydestäni ja jonkin asteisesta ujoudestani osuu oikeaan.
Pitäisiköhän tässä hakeutua jonkun psykoanalyytikon sohvalle miettimään asiaa.
Tuttu on turvallista ja ennalta arvattavaa. Käy juttelemassa jonkun asiantuntijan kanssa niin tunnistat mekanismin.
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen ja perheen edun mukaisesti toimiminen on "pikkaisen" eri "itsekkyyttä" kuin se, että mies on vauva, jonka henkilökohtaisessa universumissa hän on aurinko ja muut kiertoradoillaan hänen ympärillään.
Ensimmäisessä itsekkyydessä mies kokee olevansa perheyksikön oleellinen osa ja pystyssäpitäjä, toisessa itsekkyydessä mies ei pysty pitämään huolta kuin hädin tuskin itsestään, parisuhde on häntä ja hänen tarpeitaan varten, ei symbioosi, jossa molemmat hyötyvät ja luovat vielä hyvinvoivan seuraavan sukupolven.
Ai että on olemassa "erilaisia itsekkyyksiä"? Pah! Itsekkyys on itsekkyyttä. Sinun mielestäsi on olemassa "hyvää" ja "huonoa" itsekkyyttä. No ei ole. Samaa itsekkyyttä kaikki, samaa pahaa kaikki.
Sanot että "hyvää" itsekkyyttä on toimia vaikkapa oman perheen edun hyväksi? Mutta me koko ihmiskunta olemme yksi perhe! Perhe jossa on 8 miljardia perheenjäsentä. Yksikään hyvä ihminen ei toimi "oman 5-henkisen perheensä hyväksi", vaan jokaikinen hyvä ihminen toimii "oman 8-miljardisen perheensä hyväksi". Jos joku ihminen toimii viiden ihmisen hyväksi, niin se on sitä pahaa itsekkyyttä, koska silloin hän jättää toimimatta kahdeksan miljardin muun ihmisen hyväksi.
Yksikään ihminen ei ikinä voi kyetä olemaan "perheensä pystyssäpitäjä". Koska yksikään ihminen ei voi pitää pystyssä 8 miljardin jäsenen perhettä. Jos joku luulee siihen kykenevänsä niin hän taitaa olla joku jumalharhainen hullu. Eli varmaankin juurikin sellainen "narsisti" joista tässä keskustelussa on jo puhuttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tuli niin monta hutia, että lopulta luovutin koko asian suhteen ja keskityin työhöni, harrastuksiini, läheisiini ja ystäviini monta vuotta. Sitten tapasin miehen, joka yksinkertaisesti halusi minut, mutta minä en halunnut ketään ja myös kerroin sen. Sillä ei kuitenkaan ollut tälle ihmiselle väliä vaan toisti treffitpyynnön säännöllisen epäsäännöllisesti. Lopulta lähdin treffeille ja sillä tiellä ollaan yhä lähes vuosikymmenen jälkeen.
Edelleenkään en oikein tajua tätä konseptia, että toista ihmistä kiinnostaa minä, minun asiani ja mielipiteeni. Vielä vähemmän tajuan sitä, että tämä kiinnostus jatkuu, vaikka olen nähnyt tällaista olevan esimerkiksi isovanhemmillani siihen asti, kun toinen kuoli. Yleensä kiinnostus on karissut hyvin äkkiä, enkä enää tiedä osan kohdalla, oliko kiinnostusta muilla kuin minulla.
Mistä sitten tietää, onko toinen todella kiinnostunut? En tiedä. Itselleni jonkinlainen merkki oli se, että otti kieltäytymiseni asiallisesti joka kerta ja vaihtoi vaan puheenaihetta ja jatkoi tavanomaista keskusteluamme. Ei raivareita, ei piikittelyä, ei jankkaamista. Vain puheenaiheen vaihto ja keskustelun jatkaminen.
Voi aikuinenkin rakastaa ihan yhtä puhtaasti kuin vauva. Aikuisen ja vauvan ero ei ole siinä miten rakastaa. Aikuisen ja vauvan tasan tarkkaan ainoa ero: vauva tarvitsee huolenpitoa muilta, aikuinen osaa huolehtia muista.
Aikuinen VOI toki rakastaa kuin vauva, mutta silloin aikuinen ei oikeastaan ole kehittynyt aikuiseksi tai on jotain muuta mielenterveyshäiriötä meneillään. Aikuisuuteen nimenomaan liittyy se, ettei rakasta kuin vauva. Kuulostaa ihan kamalalta, että omassa helmassa olisi joku (muu kuin vauva), joka on kuin vauva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
Kai jätit hänet tuossa vaiheessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Menestyminen ja perheen edun mukaisesti toimiminen on "pikkaisen" eri "itsekkyyttä" kuin se, että mies on vauva, jonka henkilökohtaisessa universumissa hän on aurinko ja muut kiertoradoillaan hänen ympärillään.
Ensimmäisessä itsekkyydessä mies kokee olevansa perheyksikön oleellinen osa ja pystyssäpitäjä, toisessa itsekkyydessä mies ei pysty pitämään huolta kuin hädin tuskin itsestään, parisuhde on häntä ja hänen tarpeitaan varten, ei symbioosi, jossa molemmat hyötyvät ja luovat vielä hyvinvoivan seuraavan sukupolven.
Ai että on olemassa "erilaisia itsekkyyksiä"? Pah! Itsekkyys on itsekkyyttä. Sinun mielestäsi on olemassa "hyvää" ja "huonoa" itsekkyyttä. No ei ole. Samaa itsekkyyttä kaikki, samaa pahaa kaikki.
Sanot että "hyvää" itsekkyyttä on toimia vaikkapa oman perheen edun hyväksi? Mutta me koko ihmiskunta ole
Älä nyt jaksa jauhaa. Siksi se "itsekkyys" oli lainausmerkeissä, että se ei ollut itsekkyyttä. Se on vastuuntuntoa ja paljon muutakin, että kokee tarvetta elättää itsensä ja perheensä. On todellista itsekkyyttä heittäytyä yhteiskunnan turvaverkkojen varaan.
Perhesuhteessa se nimenomaan ei ole itsekkyyttä, että ottaa huomioon muidenkin tarpeet ja täyttää niitä. Aitoa itsekkyyttä on se, että täyttää vain omia tarpeitaan ja kokee muut yksikön jäsenet omien tarpeidensa täyttäjänä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
On kumman paljon ihmisiä jotka olettavat että "koska olen puhunut tästä asiasta, niin tuo henkilö nyt sitten tietää tämän asian". Mutta eihän se niin mene! Olet voinut puhua ja puhua ja puhua... eikä se toinen henkilö välttämättä sen jälkeen tiedä yhtään mitään.
Joten sinulle neuvo: älä oleta.
Mutta myös toinen juttu. Jos kumppanisi ei osoita vaikkapa sinun työtäsi kohtaan mitään kiinnostusta... niin miksi puhut hänelle työstäsi? Häh? Okei, se työ on sulle tärkeää, toivot että myös kumppanisi tietäisi työasiasi,... mutta miksi toivot että kumppanisi tietäisi jotain sellaista mitä häntä ei oikeasti yhtään kiinnosta tietää? Miksi vaadit, yrität pakottaa jonkun ihmisen tietämään ja muistamaan jotain sellaista, mitä häntä ei kiinnosta tietää eikä muistaa? Jotain sellaista mikä ei ole tärkeää hänelle, sellaista jolla ei ole hänelle mitään merkitystä?
Joten, ehkä nyt vaan pitää tehdä johtopäätös: jos huomaat että sinulle on paljon merkitystä joillain asioilla... ja kumppanillesi niillä samoilla asioilla ei ole mitään merkitystä... niin: ette sovi yhteen. Ette voi olla yhdessä. Teillä on ihan eri "merkitykset", arvot, vaatimukset, toiveet, mielenkiinnonkohteet, asiat joihin panostatte, asiat joihin keskitytte.
Esim on ihmisiä jotka ovat ehdottomasti sitä mieltä että ei saa pettää, eli "sä et saa harrastaa seksiä koskaan kenenkään muun kuin mun kanssa". Se on ok, tuota mieltä saa olla. Mutta sitten on myös päinvastaisia ihmisiä, joita pettäminen ei haittaa yhtään, eli "mulle on ihan sama kenen kanssa sä makoilet kun sä et ole mun seurassa". Sekin on ok, tuotakin mieltä saa olla. Mutta, ihan ilmiselvää: nuo henkilöt eivät sovi yhteen! Jos he menevät yhteen niin he vain kerjäävät ikävyyksiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
On kumman paljon ihmisiä jotka olettavat että "koska olen puhunut tästä asiasta, niin tuo henkilö nyt sitten tietää tämän asian". Mutta eihän se niin mene! Olet
On ihan normaalia, että olettaa ihmisen toimivan yleisten oletusarvojen mukaan. Se on sitten (yleensä ikävä) yllätys, jos toinen ei olekaan sellainen.
On häiriintynyttä olla kiinnostumatta kumppanistaan ja olla kuuntelematta sitä, mitä puhutaan. Ja on normaalia tuohtua ja pettyä, kun huomaa kumppaninsa olevan häiriintynyt ja "piilotelleen" sitä koko suhteen ajan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
Kirjoitin juuri pitkän vastauksen kommenttiisi. Nyt vähän jatkan...
Tosiaan, joku on sitä mieltä että "EI saa pettää". Joku muu on päinvastaista mieltä "TOKI saa pettää". Molemmat kannat ovat aivan yhtä hyväksyttäviä, mutta täysin päinvastaisten kantojen edustajien ei tule mennä yhteen.
No, sinulla on kanta "kumppanin työpaikan pitää kiinnostaa". Jollain muulla on päinvastainen kanta "kumppanin työpaikka on herttaisen yhdentekevää". Eli älä mene hänen kanssaan yhteen, älä mene "päinvastaiskantaisen" ihmisen kanssa yhteen.
Eli minun mielestäni: tuossa sinun tapauksessasi vika ei ollut kumppanissasi. Vika ei ollut hänessä, hänellä oli hyväksyttävä kanta. Eikä vika ollut sinussa, sinullakin oli hyväksyttävä kanta. Vika oli teidän yhteensopimattomuudessanne. Olette tehneet erehdyksen, virheen: erehdyksessä olette menneet yhteen vaikka ette sovi yhteen. No, onneksi virheet voi korjata, virheet voi perua: voi erota. Virheitä ei kannata kasvattaa, virheellisellä tiellä ei kannata jatkaa loputtomiin, vaan virheelliseltä tieltä kannattaa poistua.
Mutta jos vaadit häntä muuttamaan kantojaan jotta voisitte olla yhdessä, jos ajattelet että "sinä teet oikein ja kumppanisi tekee väärin"... niin sitten vika on sinussa. Ainoastaan sinussa.
Vierailija kirjoitti: Mutta myös toinen juttu. Jos kumppanisi ei osoita vaikkapa sinun työtäsi kohtaan mitään kiinnostusta... niin miksi puhut hänelle työstäsi? Häh? Okei, se työ on sulle tärkeää, toivot että myös kumppanisi tietäisi työasiasi,... mutta miksi toivot että kumppanisi tietäisi jotain sellaista mitä häntä ei oikeasti yhtään kiinnosta tietää? Miksi vaadit, yrität pakottaa jonkun ihmisen tietämään ja muistamaan jotain sellaista, mitä häntä ei kiinnosta tietää eikä muistaa? Jotain sellaista mikä ei ole tärkeää hänelle, sellaista jolla ei ole hänelle mitään merkitystä?
Luulisi kumppanista olevan luonnollista tietää edes perusasiat. Työpaikka, mistä on kotoisin, millaisista asioista pitää. Vai voiko olla, että miehelle riittää että kumppani on se vaaleahiuksinen nainen joka on parisuhteessa hänen kanssaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehissä on paljon itsekkäitä tapauksia. Kai kasvatus edelleen vaikuttaa.
Siltähän se vaikuttaa kun yhteiskunnallisesti miesten itsekkyys ei ole hyväksyttävää kun samaan aikaan kaikkien pitää hyväksyä naisten itsekkyys.
Kun ainoastaan toisen sukupuolen itsekkyyttä haukutaan ja toiselta se hyväksytään niin tottakai niitä näkyy enemmän jolta ei hyväksytä kun niitä aktiivisesti etsitään.
Ei siihen vaikuta kasvatus vaan siihen vaikuttaa ainoastaan kaksoisstandardit
Koko yhteiskunta rakentuu miesten itsekkyyksille kun naiset kasvatetaan lapsesta asti uhraamaan itsensä. Tämä näkyy naisten psykiatrisina ongelmina, uupumuksena ja autoimmuunisairauksina, jotka koskee tästä nimenomaisesta syystä 80% naisia. Miehet sairastuttaa naiset loputtomalla vaatimuksella uhrata itsensä ja oma e
Olen huomannut, että monet/useimmat miehet eivät myöskään ota vastuuta mistään. Omia virheitä ei myönnetä, vaan syytetään jotakuta muuta, useimmiten naisia.
Vierailija kirjoitti:
Mulla tuli niin monta hutia, että lopulta luovutin koko asian suhteen ja keskityin työhöni, harrastuksiini, läheisiini ja ystäviini monta vuotta. Sitten tapasin miehen, joka yksinkertaisesti halusi minut, mutta minä en halunnut ketään ja myös kerroin sen. Sillä ei kuitenkaan ollut tälle ihmiselle väliä vaan toisti treffitpyynnön säännöllisen epäsäännöllisesti. Lopulta lähdin treffeille ja sillä tiellä ollaan yhä lähes vuosikymmenen jälkeen.
Edelleenkään en oikein tajua tätä konseptia, että toista ihmistä kiinnostaa minä, minun asiani ja mielipiteeni. Vielä vähemmän tajuan sitä, että tämä kiinnostus jatkuu, vaikka olen nähnyt tällaista olevan esimerkiksi isovanhemmillani siihen asti, kun toinen kuoli. Yleensä kiinnostus on karissut hyvin äkkiä, enkä enää tiedä osan kohdalla, oliko kiinnostusta muilla kuin minulla.
Mistä sitten tietää, onko toinen todella kiinnostunut? En tiedä. Itselleni jonkinlainen merkki oli se, että otti kieltäytymiseni asiallisesti joka kerta ja vaihtoi vaan puheenaihetta ja jatkoi tavanomaista keskusteluamme. Ei raivareita, ei piikittelyä, ei jankkaamista. Vain puheenaiheen vaihto ja keskustelun jatkaminen.
Mulla on elämäni aikana ollut kaksi kertaa joku nainen joka on tahtonut olla kanssani, tahtonut pysyä kanssani loppuelämänsä, kuvitellut että me kuulumme yhteen. Nainen joka on ajatellut että meillä on joku mahtava parisuhde meneillään vaikka minä olen vain vältellyt häntä parhaani mukaan, pysynyt hänestä mahdollisimman kaukana. Ja heillä on tosiaan ollut tuo kyvyttömyys hyväksyä sanaa "ei". Joka kerta kun olen sanonut "ei" niin heidän reaktionsa on ollut juurikin tuota raivareita, piikittelyä, jankkaamista,...
Molempien naisten kanssa tilanne jatkui ja paheni niin pitkälle että lopulta heidän viestinsä minulle oli kutakuinkin: "sun täytyy olla mun kanssa, sun täytyy tehdä mun kanssa lapsia, sun täytyy tavata mun sukulaisia, sun täytyy olla kiinnostunut musta, sun täytyy käydä mun kanssa kirkossa, sun täytyy taipua mun tahtoon, sun täytyy tehdä kaikki mitä mä vaadin, et todellakaan saa kieltäytyä, muutoin mä tapan sut!" Eli molempien naisten kanssa meidän "suhde" loppui siihen kun mä pakenin henkeni edestä! Jouduin ihan kirjaimellisesti juoksemaan ihan täysiä pois, äkkiä ennen kuin se nainen ehti hakea jostain PUUKON.
Ja silti: ne molemmat naiset ovat tuon jälkeen olleet vakuuttuneita siitä että minä olen mukamas heitä törkeästi kohdellut narsisti ja minä olen mukamas hylännyt heidät ja minä olen mukamas käyttänyt heitä hyväksi ja minä olen mukamas... blaablaablaa.
Ja sen jälkeen kun olen henkeni edestä paennut ennen kuin he ehtivät minua puukottaa... niin sen jälkeen he ovat halunneet verisesti "kostaa" minulle sen että minä heidät mukamas "hylkäsin".
Mulla on elämäni aikana ollut kaksi kertaa joku nainen joka on tahtonut olla kanssani, tahtonut pysyä kanssani loppuelämänsä, kuvitellut että me kuulumme yhteen. Nainen joka on ajatellut että meillä on joku mahtava parisuhde meneillään vaikka minä olen vain vältellyt häntä parhaani mukaan, pysynyt hänestä mahdollisimman kaukana. Ja heillä on tosiaan ollut tuo kyvyttömyys hyväksyä sanaa "ei". Joka kerta kun olen sanonut "ei" niin heidän reaktionsa on ollut juurikin tuota raivareita, piikittelyä, jankkaamista,...
Molempien naisten kanssa tilanne jatkui ja paheni niin pitkälle että lopulta heidän viestinsä minulle oli kutakuinkin: "sun täytyy olla mun kanssa, sun täytyy tehdä mun kanssa lapsia, sun täytyy tavata mun sukulaisia, sun täytyy olla kiinnostunut musta, sun täytyy käydä mun kanssa kirkossa, sun täytyy taipua mun tahtoon, sun täytyy tehdä kaikki mitä mä vaadin, et todellakaan saa kieltäytyä, muutoin mä tapan sut!" Eli molempien naisten kanssa meidän "suhde" loppui siihen kun mä pakenin henkeni edestä! Jouduin ihan kirjaimellisesti juoksemaan ihan täysiä pois, äkkiä ennen kuin se nainen ehti hakea jostain PUUKON.
Ja silti: ne molemmat naiset ovat tuon jälkeen olleet vakuuttuneita siitä että minä olen mukamas heitä törkeästi kohdellut narsisti ja minä olen mukamas hylännyt heidät ja minä olen mukamas käyttänyt heitä hyväksi ja minä olen mukamas... blaablaablaa.
Ja sen jälkeen kun olen henkeni edestä paennut ennen kuin he ehtivät minua puukottaa... niin sen jälkeen he ovat halunneet verisesti "kostaa" minulle sen että minä heidät mukamas "hylkäsin".
Joo. Tässä vaiheessa nainen yleensä ihan vaan toteaa, että se mies, joka on toiminut kuten tämän tarinan naiset, oli häiriintynyt päästään ja jatkaa yksin tai normaaleja miehiä etsien, miehet jotenkin jäävät kuvittelemaan, että naiset todella ovat tuollaisia, vaikka tuossa on kaksi häiriintynyttä sekopäätä tarrautunut epävarmaan ja välttelevään mieheen, josta ovat ajatelleet saavan mukavan palvelijan itselleen.
Hei haloo, niinhän ne narsistimiehetkin aina pitävät edellisiä kummpaneitaan narsisteina, siinä ei ole yhtään mitään uutta. Sinun selkärankaasi ei oikein välity viestistäsi, olisiko aika kiinnittää siihen huomiota? Tämä siis kaikella ystävyydellä sanottuna, se auttaisi sinua myöhemmin elämässäsi.
Kirjoitin äsken tuon PUUKKOviestin jossa jouduin pakenemaan kahta naista henkeni edestä. Laitan tähän alle Youtubevideon Australiasta, siinä on minun kohtalotoverini, mies jonka mukamas "suhde" päättyi kutakuinkin samalla lailla. Mutta niin se vain menee, että kun mies pakenee naista henkensä edestä, niin sen jälkeen se mies leimataan hyväksikäyttäjäksi, hylkääjäksi, narsistiksi. Tässä se video:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin äsken tuon PUUKKOviestin jossa jouduin pakenemaan kahta naista henkeni edestä. Laitan tähän alle Youtubevideon Australiasta, siinä on minun kohtalotoverini, mies jonka mukamas "suhde" päättyi kutakuinkin samalla lailla. Mutta niin se vain menee, että kun mies pakenee naista henkensä edestä, niin sen jälkeen se mies leimataan hyväksikäyttäjäksi, hylkääjäksi, narsistiksi. Tässä se video:
Nyt sitä selkärankaa! Ja todellisuudentajua. Vain ne HÄIRIINTYNEET ihmiset ovat leimanneet sinut narsistiksi. Sinä uskot heitä mielummin kuin itseäsi? Terapia on oikea osoite. Sinne naisetkin vastaavassa tilanteessa hakeutuvat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleisönä olemisesta kirjoittanut av-mamma tässä vielä. Lainaus ei toimi, mutta kommentoin tuota viestiä jossa joku kertoi miten miesvauva ei tiennyt naisensa ikää. Mun viimeisin ei tiennyt missä olen töissä. Olin puhunut noin puoli vuotta asiasta, ensin siitä miten avautumassa on yritys johon haluaisin töihin. Sitten puhuin hakemuksen lähettämisestä, sitten haastatteluun pääsystä ja sitten siitä kun paikasta ei kuulu. Sitten kun sain työn puhuin siitä. Jonkin ajan kuluttua kävi ilmi että hän ei tiennyt missä olen töissä. Puolustuksena "ei minua kiinnosta x!" X=ala jolla työskentelen. Sanoin että ei alan tarvitse kiinnostaa, mutta kumppanin pitäisi sen verran kiinnostaa että tietää missä hän on töissä.
Kai jätit hänet tuossa vaiheessa?
No ei varmana jättänyt, vaan alkoi vain tosi lujaa tosi monesti kailottaa ja toistaa loputtomiin niitä samoja työasioitaan sille miehelle niin että varmasti menisi viesti perille, tyyliin "kertaus on opintojen äiti". Mieti nyt jos kumppanille on kerran kerrottu missä ollaan töissä, eikä sen jälkeen kumppani asiaa muista. Ratkaisu: kertaus, eli: kerro vielä ainaskin sata kertaa se ihan tasan sama asia. Johan alkaa jäädä jotain mieleen jopa sille kaikista tyhmimmälle hitaimmalle henkisesti vajaimmalle kumppanille! Nih. Kumppani on vähän vammanen, tosi hidas oppimaan. Mutta kyllä sekin saadaan oppimaan kunhan tarpeeksi monta kertaa ja tarpeeksi pitkän aikaa samoja asioita jankataan ja jankataan ja jankataan.
Mitä kovemmin huudetaan ja mitä pidempään huudetaan niin sitä varmemmin jopa joku tyhmä lopulta muistaa että mitä on huudettu. Ei kumppani mitään sille mahda että hän on tyhmä. Kyllä nainen jaksaa häntä kouluttaa, nainen ei anna periksi. Kaikki riippuu kouluttajasta: kumppani pitää kouluttaa niin johan oppii!
Koska eihän se nyt niin mene että "parisuhteesta erotaan heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla". Vaan se vastoinkäyminen tarkoittaa vain sitä että "parisuhteen eteen tarvitsee tehdä töitä". Ja se "parisuhteen eteen työn tekeminen" on juurikin tuota mitä juuri kuvailin. Niin: jos olet joskus ihmetellyt että mitä se "parisuhteen eteen työn tekeminen" oikein on, niin nyt sitten tiedät. Ole hyvä.
Menestyminen ja perheen edun mukaisesti toimiminen on "pikkaisen" eri "itsekkyyttä" kuin se, että mies on vauva, jonka henkilökohtaisessa universumissa hän on aurinko ja muut kiertoradoillaan hänen ympärillään.
Ensimmäisessä itsekkyydessä mies kokee olevansa perheyksikön oleellinen osa ja pystyssäpitäjä, toisessa itsekkyydessä mies ei pysty pitämään huolta kuin hädin tuskin itsestään, parisuhde on häntä ja hänen tarpeitaan varten, ei symbioosi, jossa molemmat hyötyvät ja luovat vielä hyvinvoivan seuraavan sukupolven.