Mihin kirkko kadottaa nuoret riparin jälkeen?
Rippikoulu on edelleen suosittu nuorten keskuudessa, ja iso osa sen käyneistä aloittaa vähintään isoskoulutuksen. Moni kuitenkin jättäytyy pois kirkon toiminnasta jo vuoden sisällä ja suurin osa muistakin viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi siirtyä nuorten toiminnasta aikuisten toimintaan. Mitä kirkko tekee väärin, kun se ei onnistu pitämään nuoria mukana?
Kommentit (148)
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti suurin motiivi käydä ripari taitaa nykyään olla lahjarahat.
Ei syy ole lahjat, vaan riparilla on hauskaa!
Vaikka se danoma toki on se tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kirkko kadota nuoria. Monet nuoret kadottavat kirkon. Ei onneksi kaikki.
Onko ne nuoret edes koskaan löytäneet kirkkoon tai seurakuntaan. Ripari käydään kun kaveritkin käy ja kavereiden kanssa saa hengata vähintään viikon ilman vanhempia.
Ei minulla ollut nuorena mitään ongelmia omien vanhempieni kanssa, mutta en halunnut uhrata koulun kesälomaviikkoja mihinkään rippikouluun. Olin sen ajan mielummin vaikka kesämökillä omissa oloissani sen sijaan että olisi joutunut kuuntelemaan jotain pappien höpinöitä Jeesuksesta, synnistä ja muusta vastaavasta. Ei sillä ollut mitään vaikutusta minun vakiintuneen kaveripiirini kannalta, jotka olivat pääosin samalla luokalla ja asuivat samassa kaupunginosassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti suurin motiivi käydä ripari taitaa nykyään olla lahjarahat.
Ei syy ole lahjat, vaan riparilla on hauskaa!
Vaikka se danoma toki on se tärkein.
Mikä se sanoma sitten on?
Tiedän tapauksen jossa pappi kävi läpi perusasioita kuten uskontunnustuksen. Vanhemmat valittivat (jotkut riparilaiset olivat valittaneet vanhemmillen) mitä siellä tuollaista opetetaan. Eikö sen pitäisi olla hauskaa.
Olen ollut erään sukulaistytön "aikuistumisjuhlassa", jonka vanhemmat järjestivät protuleirin jälkeen. Suurin osa vieraista ei vielä nytkään ole tajunnut että tyttö ei ole koskaan päässyt ripille;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kirkko kadota nuoria. Monet nuoret kadottavat kirkon. Ei onneksi kaikki.
Onko ne nuoret edes koskaan löytäneet kirkkoon tai seurakuntaan. Ripari käydään kun kaveritkin käy ja kavereiden kanssa saa hengata vähintään viikon ilman vanhempia.
Ei minulla ollut nuorena mitään ongelmia omien vanhempieni kanssa, mutta en halunnut uhrata koulun kesälomaviikkoja mihinkään rippikouluun. Olin sen ajan mielummin vaikka kesämökillä omissa oloissani sen sijaan että olisi joutunut kuuntelemaan jotain pappien höpinöitä Jeesuksesta, synnistä ja muusta vastaavasta. Ei sillä ollut mitään vaikutusta minun vakiintuneen kaveripiirini kannalta, jotka olivat pääosin samalla luokalla ja asuivat samassa kaupunginosassa.
Jotain vanhan polven suhtautumisesta uskontoon ja kirkkoon kertoo oma kokemukseni. Vanhempani olivat tapaluterilaisia (äitini oli uskovainen mutta lahkotausta, suhtautui kirkkoon opilliselta kannalta vihamielisesti ja erittäin kova vasemmistolainen). Jo ehdotus etten kävisi riparia aiheutti järkyttävän itkupotkuraivoreaktion.
Ja samaten kirkosta eroamisen takia melkein katkaistiin välit. Emmekä asuneet millään uskisseudulla.
Kyse oli siitä että piti kuulua joukkoon ja olla kuin kaikki muutkin. Veljeni oli eronnut kirkosta jo 70-luvulla mutta uskalsi kertoa siitä vasta kun eroamisbuumin takia siitä tuli ns.normaali asia. Itse en ole saanut kotona uskonnollista kasvatusta joten minusta ei tullut uskovaista.
Kuten aloittaja kirjoittaa, vastaus on että kirkko kadottaa nuoret. Unohtaa konfirmaation jälkeen. Ei enää kontaktoi. Tekee näin aivan omasta tahdostaan. Kirkkoa ei kai kiinnosta jatkaa yhteistyötä. 219
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti suurin motiivi käydä ripari taitaa nykyään olla lahjarahat.
Ei syy ole lahjat, vaan riparilla on hauskaa!
Vaikka se danoma toki on se tärkein.
Siellä ei ollut hauskaa: uskontoa tuputettiin totena aamusta iltaan.
Hyötyäkin oli siitä viikosta: opin vihaamaan uskontoa ja kaikkea siihen liittyvää.
Siellä vitutti enemmän kuin armeijassa alokkaana -ja se ei ole ihan vähän...
Meillä on kunnan kanssa uskonnon opetussuunnitelma yhdessä seurakunnan kanssa. Eli pidämme oppitunteja 1-9.lk. Nämä oppitunnit eivät ole katsomuksellisia (esim Raamattua voi opettaa ilman uskonnollista kontekstia, uskontojen välistä dialogia, tunnetaitoja), koulukirkot ovat asia erikseen. Mehän (sosionomit) voisimme koulutuksemme vuoksi toimia myös kuraattori virassa ja haluamme osaltamme tukea lasten ja nuorten hyvinvointia. Kaikkia nuoria emme kohtaa iltaisin meidän tiloissamme, koska he eivät koe mielekkääksi tulla niihin. Oppilaitoksissa kohtaamme monenlaisia lapsia ja nuoria, siksi olemme siellä viikoittain.
Ja itse en ajattele "menetettyjä sieluja" siten, että olisimme epäonnistuneet nuorisotyössä. Jos olemme onnistuneet antamaan nuorelle onnistuneen riparin, jonka jälkeen hän käy toiminnassa viikoittain neljä-viisi vuotta, on se hänelle varmasti tärkeää ja merkityksellistä aikaa. Meiltä moni ns erilainen nuori löytää paikkansa, saa olla sitä mitä on, ei tarvitse esittää, kaikki ihmiset ovat tärkeitä. Toki sitä toivoisi, että opiskelija- ja aikuistyö osaisivat järjestää kaikille mieluisaa toimintaa. Jossain seurakunnassa sitä osataankin.
Minulla on nyt isoskoulutuksessa oleva nuori. Hieman patistettuna sinne meni. Paradoksaalisesti mielestäni kirkon suurin ongelma on liika jeesustelu ja uskonnollisuus. Mikäli he himmaisivat uskontoelementtiä edes puoleen siitä tuputuksesta mitä riparilla ja seurakunnissa harjoitetaan, saisivat he ns. norminuoret paremmin mukaan. Ei uskonvoimalla, mutta yhteisöllisyyden ja hengellisyyden voimalla. Totuushan on, että mitä rennompi pappi, sitä mukavampi kokemus myös ripari on.
Esim. Usassa seurakunnissa yhteisöllisyys on pääasia. Uskonto tulee siinä paketissa mukana, mutta se ei ole voima joka saa nuoret liittymään seurakunnan toimintaan.
Meillä on fiksuja ja ajattelevia nuoria, jotka ovat median kautta saaneet oppia, kuinka vanhoillinen ja syrjivä kirkko meillä on. Jos vielä vuonna 2023 pohditaan onko naispappeus ok vai ei, tai kuinka toisenlaisen sukupuolisen suuntautumisen omaavat eivät ole kirkon edustajien silmissä tasavertaisia ns. normiheteroiden kanssa, niin ei ole ihme, jos nuoret äänestävät jaloillaan.
Kävin riparin ja hain isoseksi. Olin meidän pikkupaikkakunnalla ainoa, joka ei päässyt isoskoulutukseen. En ollut mikään kiusaaja tms ja vaikka olisinkin ollut, niin eikö kirkon jos minkä pitäisi antaa kaikille mahdollisuus? Meni kyllä moti ja pahasti.
Mua kiehtoo katolinen kirkko pyhimyksineen ja hienoine puitteineen. Usko on näkyvää ja osa arkea monessa maassa, ei mitään ihmeellistä siis. Ristinmerkit ja kaikki. Perinteiden kunnioitus näkyy.
Luterilaisuus on ankeaa, harmaata, kylmää ja synkkää. Riisutussa kivikirkossa istutaan kovalla penkillä, kirkon ainoana koristuksena ristillä roikkuva Jeesus ja ehkä joku alttarivaate. Uusista moderneista kirkoista en viitsi edes aloittaa. Lisäksi Suomessa uskonnollisuus on noloa ja uskovat aina jollain lailla hihhuleita. Katolisissa maissa uskonnollisuus on ihan normaalia ja tavalliset ihmiset voivat olla jollain tasolla uskossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti suurin motiivi käydä ripari taitaa nykyään olla lahjarahat.
Ei syy ole lahjat, vaan riparilla on hauskaa!
Vaikka se danoma toki on se tärkein.
Höpöhöpö. Kyllähän se sanoma 99 prosentilla riparilaisista meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Ainoastaan hihhulit saattoi jotain jeesusjuttuja riparilla miettiä, mutta esimerkiksi meidän 70 riparilaisesta ei kyllä yksikään ollut vähäisimmässäkään määrin uskovainen.
Tokihan siellä iltaisin vähän hauskaakin pidettiin ja hiukan sutinaakin oli, mutta se hihhulisanoma oli kyllä ihan täyttä pakkopullaa. Kyllähän se itselläkin kaikkein tärkein motiivi ripille pääsyssä oli ne rippilahjarahat ja niillä rahoilla ostettu mopo.
Olen 31v kouluikäisen lapsen äiti ja periaatteessa kiinnostunut uskonasioista. Luterilaisen kirkon ongelma on minusta liiallinen joustavuus ja mielistely: Kirkko ei enää itsekään tiedä, mitä mieltä on. Kirkon pitäisi nojata Raamattuun tai mihin ikinä, ei julkiseen paineeseen tai vasemmiston mielipiteisiin.
Minulle kirkko on perinteinen instituutio, tai siis pitäisi olla. Jos menisin kirkkoon, haluaisin kokea jotain pyhää ja hengellistä kuten katolisessa/ortodoksisessa kirkossa on. En halua kokea sambatanssia tai mitään muutakaan modernia ja mukamas vetoavaa. Niille asioille on ihan muut foorumit. Kirkon tehtävä on tarjota turvaa ja pysyvyyttä ja sitä sieltä ei saa, kun mielipide vaihtelee koko ajan ja yritetään miellyttää kaikkia.
Toinen ongelma: ohjelmaa ei ole. Asun isossa kaupungissa, jossa on monta seurakuntaa. Tapahtumatarjonta näyttää tältä:
vauvakerho
perhekerho
yhteisöruokailu klo 12
muskari
seniorien jumppa
lähetyspiiri ja opintopiiri klo 13
perheiden puuhailta
Ilta-aikaan on tarjolla iltamessuja ja jokunen rukouspiiri. Eli mihin on tarkoitus mennä, jos on työsskäyvä aikuinen? Lapsiperheiden aktiviteetitkin on tarkoitettu pikkulapsille ja kotiäideille. Minne menee 11-vuotias lapsi?
Ylikeitetty, haalea, vihreä papu... tiedättekö? Sellainen löysä, harmahtava, vetelä ja vetinen. Sellainen on suomen ev. lut kirkko.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalia nuorten käytöstä. Mielenkiinto vaihtelee ajoittain.
Tämä. Ja lisäksi kysyisin ketjun aloittajalta, että millaista toimintaa kirkko järjestää 17-25 -vuotiaille? Tai edes 26-40-vuotiaille? Mitä olen kuullut, valtaosa kirkon erilaiseen toimintaan osallistuvista on vanhuksia.
Ainakin täällä Turussa kirkko järjestää nuorten aikuisten toimintaa, johon on helppo siirtyä sitten kun nuorten toiminta alkaa tuntua liian teinimeiningiltä. Kävijöitä vaan on tosi vähän.
Mitähän tämä toiminta on? Sen kerran kun olen seurakuntien tapahtumakalenteria vilaissut, on siellä vain perhekahvilaa, raamattupiiriä ja eläkeläisten kerhoja. Eli mitä se nuorten aikuisten toiminta on?
Vierailija kirjoitti:
Mua kiehtoo katolinen kirkko pyhimyksineen ja hienoine puitteineen. Usko on näkyvää ja osa arkea monessa maassa, ei mitään ihmeellistä siis. Ristinmerkit ja kaikki. Perinteiden kunnioitus näkyy.
Luterilaisuus on ankeaa, harmaata, kylmää ja synkkää. Riisutussa kivikirkossa istutaan kovalla penkillä, kirkon ainoana koristuksena ristillä roikkuva Jeesus ja ehkä joku alttarivaate. Uusista moderneista kirkoista en viitsi edes aloittaa. Lisäksi Suomessa uskonnollisuus on noloa ja uskovat aina jollain lailla hihhuleita. Katolisissa maissa uskonnollisuus on ihan normaalia ja tavalliset ihmiset voivat olla jollain tasolla uskossa.
Vohoi kuule, kun Jeesuskin on epäsopivana siivottu sieltä jo aikaa sitten pois. Hyvä jos malttavat ristiäkään laittaa näkyville ja monesti sekin on muodistettu liki tunnistamattomaksi.
Vierailija kirjoitti:
Ylikeitetty, haalea, vihreä papu... tiedättekö? Sellainen löysä, harmahtava, vetelä ja vetinen. Sellainen on suomen ev. lut kirkko.
Se ei ole kylmä, eikä kuuma, vaan haalea. Mitäs sellaiselle taas tapahtuikaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen 31v kouluikäisen lapsen äiti ja periaatteessa kiinnostunut uskonasioista. Luterilaisen kirkon ongelma on minusta liiallinen joustavuus ja mielistely: Kirkko ei enää itsekään tiedä, mitä mieltä on. Kirkon pitäisi nojata Raamattuun tai mihin ikinä, ei julkiseen paineeseen tai vasemmiston mielipiteisiin.
Minulle kirkko on perinteinen instituutio, tai siis pitäisi olla. Jos menisin kirkkoon, haluaisin kokea jotain pyhää ja hengellistä kuten katolisessa/ortodoksisessa kirkossa on. En halua kokea sambatanssia tai mitään muutakaan modernia ja mukamas vetoavaa. Niille asioille on ihan muut foorumit. Kirkon tehtävä on tarjota turvaa ja pysyvyyttä ja sitä sieltä ei saa, kun mielipide vaihtelee koko ajan ja yritetään miellyttää kaikkia.
Toinen ongelma: ohjelmaa ei ole. Asun isossa kaupungissa, jossa on monta seurakuntaa. Tapahtumatarjonta näyttää tältä:
vauvakerho
perhekerho
yhteisöruokailu klo 12
muskari
seniorien jumppa
lähetyspiiri ja opintopiiri klo 13
perheiden puuhailta
Ilta-aikaan on tarjolla iltamessuja ja jokunen rukouspiiri. Eli mihin on tarkoitus mennä, jos on työsskäyvä aikuinen? Lapsiperheiden aktiviteetitkin on tarkoitettu pikkulapsille ja kotiäideille. Minne menee 11-vuotias lapsi?
Suomen ev.lut-kirkon kanssa sitä miettii joko on pohja saavutettu ja aina löytyy innokkaita lapiomiehiä kaivamaan kuoppaa entistä syvemmäksi. Eräs näistä talkoista oli taannoiset kirkkopäivät, joissa suunnittelivat kirkkoa jossa pakanakin viihtyy ja ottivat puhujaksi citynoidan...
Luterilaiset kirkkorakennukset ja jumalanpalvelukset ovat myös huomattavasti värittömimpiä verrattuna miten samat asiat tehdään katolisten ja ortodoksien piirissä erilaisten seremonioiden kautta. Suomessa tunnetuimmat pyhimykset lienevät piispa Henrik ja Pyhä Nikolaus eli Joulupukki eikä edes Neitsyt Marialla ole mitään erityistä asemaa.