Mieheni sopi isänpäivästä exänsä kanssa
Elämme uusperheessä ja meillä on kaksi yhteistä lasta sekä molemmilla yksi lapsi aiemmasta suhteesta.Eli aikamoinen palapeli pyöritettävänä.
Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen. Hän sanoi ehdottavansa sitä exälleen eikä palannut sen jälkeen asiaan.
Eilen olimme sitten syömässä lounasta, kun mies alkoi puhumaan, että voisimmekin lähteä ex tempore hänen isäänsä onnittelemaan, josta minä olin ihan ihmeissäni, kun samaan aikaan piti olla tytön vienti harrastukseen. Mies sitten totesi siihen, että ei tyttö menekään harrastukseen eikä lähde silloin kun olimme sopineet. Eli miehen exälle ei ollutkaan sopinut tuo palautus harrastuksesta ja mieheni oli sitten sopinut, että he tekevät kuten ex haluaa. Mutta mieheni ei vaan muistanut kysyä minulta onko tämä minulle ok, että hänen exänsä päättää meidän isänpäivän ohjelman eri tavalla mitä itse isä olisi halunnut.
Onko muissa uusperheissä vastaava ongelmaa ja millä miehen saisi sopimaan meidän perheeseen ja kotiin liittyvistä asioista minun kanssani ennen kun sopii mitään exänsä kanssa? Minulle riittäisi ihan ehdotus ja sopiiko, koska minulle lähtökohtaisesti sopii kaikki. Nytkin minulle olisi tietysti sopinut, että tyttö olisi vaikka nukkumaanmenoon saakka, mutta tapa jättää minut pimentoon ja toimia vastoin mitä mies itsekään toivoi siksi, että exä niin halusi, on minusta väärin. Ja tätä tapahtuu aivan jatkuvasti, mikä aiheuttaa sitten jatkuvia ongelmia.
Kommentit (231)
Mikä ongelma ap. että lapsi olisi viettänyt aikaansa isänsä luona ja isänsä kodissa kauemmin ja käyneet tapaamassa isoisäänsä.
Minusta outoa, jos miehesi ei ole käynyt tervehtimässä isäänsä isänpäivänä. Tai siihen olisi pitänyt olla erikseen sinun lupa.
Ainakin meillä, mies ei ole koskaan kysynyt minulta lupaa, saako käydä tervehtimässä vanhempiaan. Nytkin oli ilmoitus luontoinen asia, kun eilen vieraili isänsä luona. Eikä siitä edes neuvotella. Sama itselläni. En lupia kysele.
Vierailija kirjoitti:
Eli siis sinä oli miehesi kanssa sopinut jotain, mikä ei sopinutkaan eksälle ja nyt sitten yrität mesota miten eksä on syypää tilanteeseen?
Tsihih.
mut ku näin on käynyt ennenkin
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja mun ex vaimolla ei ole lapsista tapaamis-, eikä elatussopimusta.
Me olemme keskenämme sopineet asiat niin, että lapset saavat tulla ja mennä molempien luona vapaasti siten, kun se vaan vanhemmille sopii. Jos toisella vanhemmalla on omaa menoa, niin toinen hoitaa.
Meillä on kouluikäiset lapset. Asumme ex:n kanssa noin 1.5 km päässä toisistamme ja lapset osaavat itse kulkea tuon matkan.
Tuumasimme asian niin, että vaikka avioliitto meni vituiksi (ex petti salasuhteessa) ja ero tuli, niin se ei ole lasten vika. Näin lapset saavat olla molempien vanhempien luona mahdollisimman paljon ja ostamme yhdessä lapsille sen, mitä lapset tarvitsevat.
Näemme molemmat lapsiamme lähes päivittäin. Lapset saattavat olla esimerkiksi päivän minun luona ja mennä yöksi äidilleen.
Älkää tehkö erossa lapsista riitojenne välikappaleita. Ei ole lasten vika, kun aikuiset hölmöilevät.
Lisään vielä sen, että sekä minulla, että ex vaimolla on kummallakin uudet puolisot ja he ovat sopeutuneet järjestelyymme lasten osalta aivan loistavasti.
Minusta esimerkiksi viikko-viikko järjestely olisi aivan kauhea, en haluaisi olla lapsistani viikkoa erossa.
- eronnut, mutta onnellinen isä
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja mun ex vaimolla ei ole lapsista tapaamis-, eikä elatussopimusta.
Me olemme keskenämme sopineet asiat niin, että lapset saavat tulla ja mennä molempien luona vapaasti siten, kun se vaan vanhemmille sopii. Jos toisella vanhemmalla on omaa menoa, niin toinen hoitaa.
Meillä on kouluikäiset lapset. Asumme ex:n kanssa noin 1.5 km päässä toisistamme ja lapset osaavat itse kulkea tuon matkan.
Tuumasimme asian niin, että vaikka avioliitto meni vituiksi (ex petti salasuhteessa) ja ero tuli, niin se ei ole lasten vika. Näin lapset saavat olla molempien vanhempien luona mahdollisimman paljon ja ostamme yhdessä lapsille sen, mitä lapset tarvitsevat.
Näemme molemmat lapsiamme lähes päivittäin. Lapset saattavat olla esimerkiksi päivän minun luona ja mennä yöksi äidilleen.
Älkää tehkö erossa lapsista riitojenne välikappaleita. Ei ole lasten vika, kun aikuiset hölmöilevät.
Mutta kuka antaa periksi ja luopuu omista menoistaan jos sattuu molemmille menoa samalle ajalle? Siinä se katkeruus sitten livahtaakin pirtin nurkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli siis sinä oli miehesi kanssa sopinut jotain, mikä ei sopinutkaan eksälle ja nyt sitten yrität mesota miten eksä on syypää tilanteeseen?
Tsihih.
mut ku näin on käynyt ennenkin
Ai että ennenkin ap ja mies on keskenään sopineet asiat ja sitten ihmetelleet kun eksälle ei sovikaan kaikki?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestäni isä päättää mitä tehdään isänpäivänä ja sopii siitä lapsen äidin kanssa. Jos sinä et voi joustaa piirun vertaa tästä ja syytät puolisosi eksää kaikesta, olet ongelma. Älä vain projisoi vihaasi tyttöön. Hän ei ole millään tavalla syypää aikuisten ongelmiin.
(Meillä oli lasten kaikissa harrastuksissa isänpäivä vapaa, by the way).
Miten isä voi päättää perheen ulkopuolisen kanssa mitä meidän perheemme tekee kun asia koskee myös meidän kahta yhteistä lasta, kenen isä hän on ja minä heidän äiti? Eli pitäisikö isän mielestäsi päättää tytöt äidin kanssa mitä isä tekee tytön kanssa ja milloin ja kahden lapsensa äidin, eli minun kanssa, mitä me teemme ja milloin?Itsekin ajattel
Aloittajan alkuperäinen suunnitelma olisikin vasta ollut reilu. Miehen lapsi viety treeneihin ja muut sisarukset tapamaan isoisäänsä. Kenelle edes tulee mieleen tuollaista sopia?
Ongelma oli, että mies ei ilmoittanut muuttuneesta tilanteesta. Kuten ydinperheissäkin niin uusperhressäkin perheensisäiset aikataulujen yms. muutokset sovitaan yhdessä ja hyvissä ajoin.
Kuinkahan moni ex mukisematta suostui aikanaan miehen yksipuolisiin päätöksiin esimerkiksi lasten kuljetukssissa tms. Ja yleensä siihen kun asiasta ilmoitetaan viime tipassa. Varsinkin kun oli jo aiemin sovittu jotain muuta.
Jokainen tämän aloittajan ongelman käsittää, kunhan vänkäävät ja ilkeilevät.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja mun ex vaimolla ei ole lapsista tapaamis-, eikä elatussopimusta.
Me olemme keskenämme sopineet asiat niin, että lapset saavat tulla ja mennä molempien luona vapaasti siten, kun se vaan vanhemmille sopii. Jos toisella vanhemmalla on omaa menoa, niin toinen hoitaa.
Meillä on kouluikäiset lapset. Asumme ex:n kanssa noin 1.5 km päässä toisistamme ja lapset osaavat itse kulkea tuon matkan.
Tuumasimme asian niin, että vaikka avioliitto meni vituiksi (ex petti salasuhteessa) ja ero tuli, niin se ei ole lasten vika. Näin lapset saavat olla molempien vanhempien luona mahdollisimman paljon ja ostamme yhdessä lapsille sen, mitä lapset tarvitsevat.
Näemme molemmat lapsiamme lähes päivittäin. Lapset saattavat olla esimerkiksi päivän minun luona ja mennä yöksi äidilleen.
Älkää tehkö erossa lapsista riitojenne välikappaleita. Ei ole lasten vika, kun aikuiset hölmöilevät.
Voisiksä selittää tän rautalangasta vääntäen mun exälle? Pliis!
Sääliksi käy sekä ap:n miestä että miehen tytärtä. Miehellä on oletettavasti "ydinperheensä" lisäksi työ, varmaan jotain omia harrastuksia, ja sitten vielä lapsi edellisen puolison kanssa. Joillain voi olla lisäksi vielä ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista ja vaikka omia huolia. Työkään ei aina ole leppoisaa. Ja sitten pitää aina muistaa ihan kaikki.
Ja sitten niillä on vaimoina ap:n kaltaiset kontrolloijat jotka haluavat päättää kaikesta. Ei, en usko sanaakaan mistään että "riittää kun infotaan ajoissa" koska tuon taakse sisältyy ajatus siitä että ap saa sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa suunnitelmaan. Tilanne olisi eri, jos olisitte oikea ydinperhe, mutta kun ette ole. Teidän perheeseen kuuluu ne kaksi edellisen liiton lasta ja heidän vanhemmat on mukana kuviossa aina ja ikuisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä mikä oli se ongelma?
Se ettei asioita tehtykään sinun mielesi mukaan?
Varmaan se, ettei asioita tehty, kuten oli etukäteen sovittu. Ärsyttäisi minuakin.
-Eri
Okei, eli ap ja tämän mies vaan voi sopia asioita, eikä lapsen äitiä tarvitse kuulla?
No asiahan oli porukassa jo sovittu, MUTTA ex halusi kaiken uusiksi. Ja ap sanoi, että tällainen on tapana tällä exällä.
Kukas se onkaan se ikävä ihminen?
"Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen.
Jos ei asiaa enää puida, on normaali reaktio käsittää, että homma siis menee sovitusti. Ap kertoo, että voi hyvin joustaa, kunhan hänet otetaan huomioon. Nyt ei otettu, vaan hänet sivuutettiin. Mies on vässykkä ja heittopussi.
Lapsi ansaitsee kuitenkin isänsä seuran, mutta on näköjään kiistakapulana, koska ukko on edelleen exänsä talutushihnassa. Isänpäivä on vain kerran vuodessa, ex olisi voinut sanella ehtojaan jo paljon aikeisemminkin, mutta viime hetkellä piti muuttaa systeemit. Niin tyypillistä.
"Tätä tapahtuu koko ajan", siteeraan ap.tä...
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja mun ex vaimolla ei ole lapsista tapaamis-, eikä elatussopimusta.
Me olemme keskenämme sopineet asiat niin, että lapset saavat tulla ja mennä molempien luona vapaasti siten, kun se vaan vanhemmille sopii. Jos toisella vanhemmalla on omaa menoa, niin toinen hoitaa.
Meillä on kouluikäiset lapset. Asumme ex:n kanssa noin 1.5 km päässä toisistamme ja lapset osaavat itse kulkea tuon matkan.
Tuumasimme asian niin, että vaikka avioliitto meni vituiksi (ex petti salasuhteessa) ja ero tuli, niin se ei ole lasten vika. Näin lapset saavat olla molempien vanhempien luona mahdollisimman paljon ja ostamme yhdessä lapsille sen, mitä lapset tarvitsevat.
Näemme molemmat lapsiamme lähes päivittäin. Lapset saattavat olla esimerkiksi päivän minun luona ja mennä yöksi äidilleen.
Älkää tehkö erossa lapsista riitojenne välikappaleita. Ei ole lasten vika, kun aikuiset hölmöilevät.
Amen. Näin toimii fiksut ja sivistyneet ihmiset!
Siinä olisi vielä monella opittavaa.
Mitä olisi ap:n mielestä pitänyt tehdä?
Eli ex ehdotti, että lapsi viettääkin koko isänpäivän isänsä kanssa. En näe tässä mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla ja mun ex vaimolla ei ole lapsista tapaamis-, eikä elatussopimusta.
Me olemme keskenämme sopineet asiat niin, että lapset saavat tulla ja mennä molempien luona vapaasti siten, kun se vaan vanhemmille sopii. Jos toisella vanhemmalla on omaa menoa, niin toinen hoitaa.
Meillä on kouluikäiset lapset. Asumme ex:n kanssa noin 1.5 km päässä toisistamme ja lapset osaavat itse kulkea tuon matkan.
Tuumasimme asian niin, että vaikka avioliitto meni vituiksi (ex petti salasuhteessa) ja ero tuli, niin se ei ole lasten vika. Näin lapset saavat olla molempien vanhempien luona mahdollisimman paljon ja ostamme yhdessä lapsille sen, mitä lapset tarvitsevat.
Näemme molemmat lapsiamme lähes päivittäin. Lapset saattavat olla esimerkiksi päivän minun luona ja mennä yöksi äidilleen.
Älkää tehkö erossa lapsista riitojenne välikappaleita. E
Meillä on aina myös se suunnitelma B. Sehän on selvää ettei kaikki voi mitenkään mennä aina tismalleen oikein niin kuin itse suunnittelee ja siihet tulee olla varautunut.
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy sekä ap:n miestä että miehen tytärtä. Miehellä on oletettavasti "ydinperheensä" lisäksi työ, varmaan jotain omia harrastuksia, ja sitten vielä lapsi edellisen puolison kanssa. Joillain voi olla lisäksi vielä ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista ja vaikka omia huolia. Työkään ei aina ole leppoisaa. Ja sitten pitää aina muistaa ihan kaikki.
Ja sitten niillä on vaimoina ap:n kaltaiset kontrolloijat jotka haluavat päättää kaikesta. Ei, en usko sanaakaan mistään että "riittää kun infotaan ajoissa" koska tuon taakse sisältyy ajatus siitä että ap saa sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa suunnitelmaan. Tilanne olisi eri, jos olisitte oikea ydinperhe, mutta kun ette ole. Teidän perheeseen kuuluu ne kaksi edellisen liiton lasta ja heidän vanhemmat on mukana kuviossa aina ja ikuisesti.
Asiaa!
Itse olen kasvanut uusperheessä ja äitipuoli on myös, mutta ei olisi tullut mieleenkään että tämä olisi kohdellut minua noin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma oli, että mies ei ilmoittanut muuttuneesta tilanteesta. Kuten ydinperheissäkin niin uusperhressäkin perheensisäiset aikataulujen yms. muutokset sovitaan yhdessä ja hyvissä ajoin.
Kuinkahan moni ex mukisematta suostui aikanaan miehen yksipuolisiin päätöksiin esimerkiksi lasten kuljetukssissa tms. Ja yleensä siihen kun asiasta ilmoitetaan viime tipassa. Varsinkin kun oli jo aiemin sovittu jotain muuta.
Jokainen tämän aloittajan ongelman käsittää, kunhan vänkäävät ja ilkeilevät.
Ja se on miehen exän vika kun mies ei infonnut nykyistä vaimoaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä mikä oli se ongelma?
Se ettei asioita tehtykään sinun mielesi mukaan?
Varmaan se, ettei asioita tehty, kuten oli etukäteen sovittu. Ärsyttäisi minuakin.
-Eri
Okei, eli ap ja tämän mies vaan voi sopia asioita, eikä lapsen äitiä tarvitse kuulla?
No asiahan oli porukassa jo sovittu, MUTTA ex halusi kaiken uusiksi. Ja ap sanoi, että tällainen on tapana tällä exällä.
Kukas se onkaan se ikävä ihminen?
"Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrast
Hienosti lainattu aloituksesta lause joka sopii siihen oman pään pyhään totuuteen. :D
"Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen. Hän sanoi ehdottavansa sitä exälleen eikä palannut sen jälkeen asiaan."
Mutta tämä muutoshan ei sun elämää vaikeuttanut millään tavalla. Mies halusi pitää tytön isänpäivän ajan luonaan ja lähteä tapaamaan omaa isäänsä, tytön isoisää. Sanot, että mies saa viettää isänpäivän haluamallaan tavalla. No hän vietti ja sinä vänkäät, että mutta ku multa ei kysytä. Ei sulta tarvi kysyä. Ois kai se mennyt sinne isälleen muutenkin käymään, nyt otti tytön vastaan. Sinä oot siellä ihan ylimääräinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerrotko ap vielä mikä oli se ongelma?
Se ettei asioita tehtykään sinun mielesi mukaan?
Varmaan se, ettei asioita tehty, kuten oli etukäteen sovittu. Ärsyttäisi minuakin.
-Eri
Okei, eli ap ja tämän mies vaan voi sopia asioita, eikä lapsen äitiä tarvitse kuulla?
No asiahan oli porukassa jo sovittu, MUTTA ex halusi kaiken uusiksi. Ja ap sanoi, että tällainen on tapana tällä exällä.
Kukas se onkaan se ikävä ihminen?
Ap ja mies sopii = porukassa sovittu :D Ja paha paha ex sotki tämän porukan suunnitelman.
Ap:n mies sanoi hoitavansa asian, eli ehdotti exälle toimintatapaa. Ex ei suostunut, mutta ap:lle ei siitä ilmoitettu, eli ei voitu enää edes keskustella, kun ex oli jo määrännyt miten tehdään. Ap käsitti, että aiempi ehdotus hyväksyttiin. Ap jätettiin lopuksi ulkopuolelle.
Ap kertoo, että hän joustaa aika pitkälle, ja myös, että häntä jurppii, kun hänen ylitseen kävellään. Ja näin tuossa tapahtui. Tapana on siis. Erittäin ikävä ihminen tuo ex, eli pitää tapoinaan hämmentää.
Meilläkin kuvio eteni vähän niin kuin aloittajankin tapauksessa, mies alkoi "unohtelemaan" mitä oli exänsä kanssa sopinut kun minä olin kuulemma heti nyrkit pystyssä, kun hän mainitsikin lapsensa nimen.
- kaksi kertaa suhteessa jossa miehellä oli lapsi, ensinmäisen ja viimeisen