Mieheni sopi isänpäivästä exänsä kanssa
Elämme uusperheessä ja meillä on kaksi yhteistä lasta sekä molemmilla yksi lapsi aiemmasta suhteesta.Eli aikamoinen palapeli pyöritettävänä.
Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen. Hän sanoi ehdottavansa sitä exälleen eikä palannut sen jälkeen asiaan.
Eilen olimme sitten syömässä lounasta, kun mies alkoi puhumaan, että voisimmekin lähteä ex tempore hänen isäänsä onnittelemaan, josta minä olin ihan ihmeissäni, kun samaan aikaan piti olla tytön vienti harrastukseen. Mies sitten totesi siihen, että ei tyttö menekään harrastukseen eikä lähde silloin kun olimme sopineet. Eli miehen exälle ei ollutkaan sopinut tuo palautus harrastuksesta ja mieheni oli sitten sopinut, että he tekevät kuten ex haluaa. Mutta mieheni ei vaan muistanut kysyä minulta onko tämä minulle ok, että hänen exänsä päättää meidän isänpäivän ohjelman eri tavalla mitä itse isä olisi halunnut.
Onko muissa uusperheissä vastaava ongelmaa ja millä miehen saisi sopimaan meidän perheeseen ja kotiin liittyvistä asioista minun kanssani ennen kun sopii mitään exänsä kanssa? Minulle riittäisi ihan ehdotus ja sopiiko, koska minulle lähtökohtaisesti sopii kaikki. Nytkin minulle olisi tietysti sopinut, että tyttö olisi vaikka nukkumaanmenoon saakka, mutta tapa jättää minut pimentoon ja toimia vastoin mitä mies itsekään toivoi siksi, että exä niin halusi, on minusta väärin. Ja tätä tapahtuu aivan jatkuvasti, mikä aiheuttaa sitten jatkuvia ongelmia.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy sekä ap:n miestä että miehen tytärtä. Miehellä on oletettavasti "ydinperheensä" lisäksi työ, varmaan jotain omia harrastuksia, ja sitten vielä lapsi edellisen puolison kanssa. Joillain voi olla lisäksi vielä ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista ja vaikka omia huolia. Työkään ei aina ole leppoisaa. Ja sitten pitää aina muistaa ihan kaikki.
Ja sitten niillä on vaimoina ap:n kaltaiset kontrolloijat jotka haluavat päättää kaikesta. Ei, en usko sanaakaan mistään että "riittää kun infotaan ajoissa" koska tuon taakse sisältyy ajatus siitä että ap saa sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa suunnitelmaan. Tilanne olisi eri, jos olisitte oikea ydinperhe, mutta kun ette ole. Teidän perheeseen kuuluu ne kaksi edellisen liiton lasta ja heidän vanhemmat on mukana kuviossa aina ja ikuisesti.
Miksi ei saisi? Koskeehan ne suunnitelmat häntäkin. Kummallinen on ajatus, että parisuhteessa ja perheessa kaikki asiat on vaan ilmotusasioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sääliksi käy sekä ap:n miestä että miehen tytärtä. Miehellä on oletettavasti "ydinperheensä" lisäksi työ, varmaan jotain omia harrastuksia, ja sitten vielä lapsi edellisen puolison kanssa. Joillain voi olla lisäksi vielä ikääntyvistä vanhemmista huolehtimista ja vaikka omia huolia. Työkään ei aina ole leppoisaa. Ja sitten pitää aina muistaa ihan kaikki.
Ja sitten niillä on vaimoina ap:n kaltaiset kontrolloijat jotka haluavat päättää kaikesta. Ei, en usko sanaakaan mistään että "riittää kun infotaan ajoissa" koska tuon taakse sisältyy ajatus siitä että ap saa sanoa mielipiteensä ja vaikuttaa suunnitelmaan. Tilanne olisi eri, jos olisitte oikea ydinperhe, mutta kun ette ole. Teidän perheeseen kuuluu ne kaksi edellisen liiton lasta ja heidän vanhemmat on mukana kuviossa aina ja ikuisesti.
Asiaa!
Itse olen kasvanut uusperhee
Ai miten? Että olisi olettanut, että hänelle kerrotaan myös teidän suunnitelmista ja että myös hän voi niihin vaikuttaa? Onhan se tietenkin ihan kohtuuton vaatimus.
Vierailija kirjoitti:
Mutta tämä muutoshan ei sun elämää vaikeuttanut millään tavalla. Mies halusi pitää tytön isänpäivän ajan luonaan ja lähteä tapaamaan omaa isäänsä, tytön isoisää. Sanot, että mies saa viettää isänpäivän haluamallaan tavalla. No hän vietti ja sinä vänkäät, että mutta ku multa ei kysytä. Ei sulta tarvi kysyä. Ois kai se mennyt sinne isälleen muutenkin käymään, nyt otti tytön vastaan. Sinä oot siellä ihan ylimääräinen.
Miten hän on ylimääräinen, kun on miehen lasten äiti?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sua, ap. Olen kokenut parisuhteessa samanlaista käytöstä ja paininut samantyyppisissä tunteissa. Meidän onni oli, ettei yhteisiä lapsia ollut, ja pystyin lopettamaan suhteen, vaikka se kipeää tekikin.
Olen paljon miettinyt omaa osuutta ja tuijotellut peiliin, mutta päätynyt lohduttamaan itseäni sillä, ettei ne tunteet ihan pelkästään omasta päästä tulleet. Jos parisuhteen toinen osapuoli suhtautuu puolisoon ohittavalla ja dissaavalla tavalla, liittyy se asia sitten lapsiin tai mihin tahansa, niin kyseessä on kunnioituksen puute. Ja se on kyllä parisuhteen tärkeimpiä peruspilareita.
Sen verran omaksikin vastuuksi luen, että en enää voisi lähteä uusperheparisuhteisiin, koska en yksinkertaisesti uskalla. Kunnioituksen puute on niin syvää haavaa tekevä juttu. Keskeneräiset, käsittelemättömät erot ja niihin liittyvät ongelmalliset valtasuhteet on syytä pitää erossa uusperhekuvioista.
Eli sinulle oli dissausta se, että lapsesi jättääkin yhden harrastuskerran väliin eikä sitä kysytä sinulta vaan kerrotaan. Sitten tämä sama lapsi menee isänsä kanssa käymään isoisän luona isänpäivänä.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kun kysyn, mutta kun en ymmärrä: mitä se tytön tuleminen oikein sotki?
Teettekö te paljonkin asioita ydinperheenä niin, ettei siihen mahdu entiset lapset mukaan?
Ei sen tarvitse sotkea mitään erityisesti. Se vaan käy raskaaksi, jos kaikki tulee jatkuvasti yllätyksenä. Aika äkkiä tulee tunne, että mielipidettä ei kunnioiteta lainkaan. Ongelmahan tässä on miehen kyky kommunikoida, jos kerta ap:lle syntyy kuva, että exä kävelee jatkuvasti hänen ja hänen miehensä sopimusten yli.
-Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä olisi ap:n mielestä pitänyt tehdä?
Ai mitä olisi pitänyt tehdä? No kertoa aloittajalle heti, mieluummin jo ennen, kuin sopi exän kanssa muuttuneesta tilanteesta. Eiköhän ydinperheissäkin näin toimita?
Ei ole mitään ydinfysiikkaa.
Tämän ketjun perusteella ei ilmeisesti toimita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kun kysyn, mutta kun en ymmärrä: mitä se tytön tuleminen oikein sotki?
Teettekö te paljonkin asioita ydinperheenä niin, ettei siihen mahdu entiset lapset mukaan?
Ei sen tarvitse sotkea mitään erityisesti. Se vaan käy raskaaksi, jos kaikki tulee jatkuvasti yllätyksenä. Aika äkkiä tulee tunne, että mielipidettä ei kunnioiteta lainkaan. Ongelmahan tässä on miehen kyky kommunikoida, jos kerta ap:lle syntyy kuva, että exä kävelee jatkuvasti hänen ja hänen miehensä sopimusten yli.
-Eri
Ap itse oli miehen kanssa sepittänyt omat suunnitelmat lapsenkin suhteen kysymättä mitään eksältä ja sitten ihmettelee kun eksälle ja lapselle ei nämä heidän suunnitelmat käyneetkään noin vaan. Ap:n mielestä taas koko homma oli eksän vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kun kysyn, mutta kun en ymmärrä: mitä se tytön tuleminen oikein sotki?
Teettekö te paljonkin asioita ydinperheenä niin, ettei siihen mahdu entiset lapset mukaan?
Ei sen tarvitse sotkea mitään erityisesti. Se vaan käy raskaaksi, jos kaikki tulee jatkuvasti yllätyksenä. Aika äkkiä tulee tunne, että mielipidettä ei kunnioiteta lainkaan. Ongelmahan tässä on miehen kyky kommunikoida, jos kerta ap:lle syntyy kuva, että exä kävelee jatkuvasti hänen ja hänen miehensä sopimusten yli.
-Eri
Tulee yllätyksenä, että.lapsi ei mene harrastukseen??? Jos tämä on raskasta, on kyllä.peiliin katsomisen paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi kun kysyn, mutta kun en ymmärrä: mitä se tytön tuleminen oikein sotki?
Teettekö te paljonkin asioita ydinperheenä niin, ettei siihen mahdu entiset lapset mukaan?
Ei sen tarvitse sotkea mitään erityisesti. Se vaan käy raskaaksi, jos kaikki tulee jatkuvasti yllätyksenä. Aika äkkiä tulee tunne, että mielipidettä ei kunnioiteta lainkaan. Ongelmahan tässä on miehen kyky kommunikoida, jos kerta ap:lle syntyy kuva, että exä kävelee jatkuvasti hänen ja hänen miehensä sopimusten yli.
-Eri
No mutta miten se exä käveli minkään sopimuksen yli kun eikö se mies ollut se joka ei kertonut suunnitelmien muuttumisesta? Eksä saattoi todeta miehelle, että "voisitteko mielummin pitää tytön aikaan x asti, niin ehdin itse käymään isällä ja tyttökin näkisi toisen vaarin pitkästä aikaa?" johon mies ehkä totesi, että "Ai, joo toki." Mitä pahaa tuossa on? Ja jos näin "vakavat" yllätykset ottaa koville, niin miksi ihmeessä ottaa miehen jolla on jo valmiiksi lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta tämä muutoshan ei sun elämää vaikeuttanut millään tavalla. Mies halusi pitää tytön isänpäivän ajan luonaan ja lähteä tapaamaan omaa isäänsä, tytön isoisää. Sanot, että mies saa viettää isänpäivän haluamallaan tavalla. No hän vietti ja sinä vänkäät, että mutta ku multa ei kysytä. Ei sulta tarvi kysyä. Ois kai se mennyt sinne isälleen muutenkin käymään, nyt otti tytön vastaan. Sinä oot siellä ihan ylimääräinen.
Miten hän on ylimääräinen, kun on miehen lasten äiti?
Kun hän ei ole kenenkään isä eikä kukaan heistä ole hänen isänsä.
Se ei ollut miehen ex, joka salasi alustavan suunnitelman muutokset. On pintapuolista selittää asioita exän kautta, ongelmat on paljon syvemmällä teidän suhteessa.
Vierailija kirjoitti:
Se ei ollut miehen ex, joka salasi alustavan suunnitelman muutokset. On pintapuolista selittää asioita exän kautta, ongelmat on paljon syvemmällä teidän suhteessa.
Ja lisäksi Ap oletti, että hän voi kahdestaan miehensä kanssa päättää päivän aikataulun ilman, että eksältä tarvii kysyä yhtään että mikä hänelle sopisi.
Ymmärrän, että sinulle saattoi tulla ohitettu olo. Kuten sanoit, asia oli sinulle fine, mutta tiedottaminen ontui.
Mikä oli miehen motiivi salata aloittajalta ettei exälle sopinut heidän ehdotus?
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että sinulle saattoi tulla ohitettu olo. Kuten sanoit, asia oli sinulle fine, mutta tiedottaminen ontui.
Kiitos, juuri näin. Tässä yhdistyy kaksi asiaa, exän vuosia jatkunut yhteistyöhaluttomuus sekä yksinkertaisimmankin asian hankaloittaminen sekä se, että viimeisen vuoden mies on sitten kyllästynyt taistelemaan kaikesta ja tekee sitten mielummin miten ex haluaa. Ja sitten samalla mies joko tahallaan tai vahingossa jättää minut kaiken ulkopuolelle. Exällähän on tosissaan oikeus yrittää vääntää ja hankaloittaa ihan joka asiaa, mutta mieheni pitäisi mielestäni jaksaa edes informoida minua millä porukalla isänpäivää vietämme, kuka meillä kulloinkin on syömässä yms. Ei ole siis ensimmäinen isänpäivä, jossa ex yrittää toimia vastoin mieheni toiveita, hän on kokeillut monia (varmaan kaikkia) eri tyylejä (menemättä niihin nyt sen enempää).
ap
Vierailija kirjoitti:
Saako tämä lapsi siis käydä isänsä luona muutoin ollenkaan jos isänpäiväkin on tervetullut vain muutamaksi tunniksi?
Ja tämä "Olimme sopineet mieheni kanssa, että hänen tyttärensä tulee meille aamulla ja lähtee sitten harrastukseensa päivällä ja sieltä äidilleen". Eli sinä olit päättänyt ja ilmoitusluontoisena asiana ilmoittanut tämän miehelle? Ja nyt tuli ongelma kun tahtosi ei olekaan laki? Anna nyt vähän miespololle armoa. Hälle on isänpäivä varmasti vuoden ahdistavin päivä!
Kerroin jo, että minä en ehdottanut miehelleni mitään vaan tuo oli hänen toiveensa miten tytär olisi meillä. Ja minä sanoin, että minulle sopii mikä vain. Tai sen verran ehdotin, että ehdotin, että tyttö tulisi jo aamusta, jotta voisimme syödä isänpäiväaamiaisen yhdessä, koska se on meille se isänpäivän kohokohta. Mutta poislähdöstä en ehdottanut mitään vaan mies itse ajatteli sen sopivan harrastuksen ajankohtaan. Kun aiempina vuosina tytär on tullut vasta iltapäivällä harrastuksen jälkeen.
ap
Ihmettelen, miten monien eronneiden miesten on tärkeintä pitää se exä hyvällä tuulella ja tyytyväisenä vaikka on kuitenkin kuviossa uusi kumppani ja ehkä yhteinen lapsikin. Kauhea selitys, että kun exä suuttuu ja on sitten hankalaa. Mutta mites hankalaa on kun uusi suuttuu ja loukkaantuu, eikö se ole kuitenkin sitä elämää, jota mies nyt elää. Järki käteen. En oikein käsitä tätä miesten logiikkaa.
Monelle, vaikka on uudessa suhteessa niin ensisijaista on pitää ex-vaimo tyytyväisenä ja hänen aikataulunsa ovat etusijalla ja sitä vielä puolustellaan. Uusi kumppani on pahis ja liian vaativa jos toivoo, että olisi selvilla oman kotinsa aikatauluista ja suunnitelmista. No ei ole. Tietenkin miehen/naisen pitää ilmoittaa muutoksista kun kyseessä on molempien yhteinen koti ja perhe.
Nämä, jotka nyt pyörittelevät silmiään ja siunailevat, että mitä nyt on tehty väärin eivät takuuvarmasti ole eläneet päivääkään uusperhe-elämää. Jokainen uusperheessä elänyt uusi kumppani tajuaa mitä aloittaja kertoo ja miltä hänestä tuntuu. Laittakaa nyt hurskastelijat ja siunailijat kätenne ristiin ja toivokaa, että ydinperheenne kestää. Muuten saatte ehkä ihan kantapään kautta kokea, mistä tässä ketjussa on kyse.
Saattaapi ääni kellossa silloin muuttua toiseksi.
Kokeileppa sellaista missä laitat miehesi valitsemaan joko sinut tai lapsensa. Tulos voi yllättää.
Tai sitten elät elämää etkä tee miehesi elämästä sen hankalempaa kuin mitä se jo nyt on. Ei ole ihan helppo paikka sopia kaikilla on aina hyvä mieli.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, miten monien eronneiden miesten on tärkeintä pitää se exä hyvällä tuulella ja tyytyväisenä vaikka on kuitenkin kuviossa uusi kumppani ja ehkä yhteinen lapsikin. Kauhea selitys, että kun exä suuttuu ja on sitten hankalaa. Mutta mites hankalaa on kun uusi suuttuu ja loukkaantuu, eikö se ole kuitenkin sitä elämää, jota mies nyt elää. Järki käteen. En oikein käsitä tätä miesten logiikkaa.
Monelle, vaikka on uudessa suhteessa niin ensisijaista on pitää ex-vaimo tyytyväisenä ja hänen aikataulunsa ovat etusijalla ja sitä vielä puolustellaan. Uusi kumppani on pahis ja liian vaativa jos toivoo, että olisi selvilla oman kotinsa aikatauluista ja suunnitelmista. No ei ole. Tietenkin miehen/naisen pitää ilmoittaa muutoksista kun kyseessä on molempien yhteinen koti ja perhe.
Nämä, jotka nyt pyörittelevät silmiään ja siunailevat, että mitä nyt on tehty väärin eivät takuuvarmasti ole eläneet päivääkään
Kiitos tästä, sinä selvästi ymmärrät asian ja tiedät mistä puhut .