Naimisissa kaksi vuotta, mies ei haluakaan lapsia
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 2 vuotta ja sitä ennen yhdessä viisi vuotta. Mies on alusta asti tiennyt, että haluan lapsia ja ajatukseni olikin, että sitten, kun olemme naimisissa, ehkäisy jätetään pois. Ostimme häiden jälkeen omakotitalon, johon ensinnäkin upposi tietenkin paljon rahaa, mutta jossa on ollut myös laittamista. Mies sanoi silloin, että nyt ei ole oikea aika aloittaa vauvaprojektia, koska rahat olivat tiukalla ja talon kanssa oli stressaavaa. Olin samaa mieltä, mutta tietenkin hieman pettynyt. Olen jo 35v, joten raskautuminen ei ole mikään läpihuutojuttu ja mielelläni olisin aloittanut yrittämisen jo silloin, mutta suostuin kompromissiin. Nyt meillä alkaa olla taas talous kunnossa ja talokin on hyvällä mallilla, joten otin asian puheeksi uudestaan. Mies suhtautui erittäin nihkeästi ajatukseen siitä, että lopettaisin pillerit, ja hänen mielestään meillä ei ole tässä mikään kiire. Ahdistaa, että pitäisi vielä odottaa ties kuinka kauan, että mies kypsyy ajatukseen isäksi tulemisesta. Ei minulla ole loputtomasti aikaa!
Tiedän, että ketään ei saa pakottaa isäksi, enkä voisi edes kuvitella tekeväni mitään sellaista, mutta tuntuu todella pahalta, että mies tekee näin. Hän on AINA tiennyt, kuinka tärkeää oma perhe minulle on. Nyt meillä on kaiken lisäksi valtava, tyhjä omakotitalo. Mitä me tällaisella edes tehdään, jos lapsia ei koskaan tule? Oikein ivana ivan päällä keskellä pihaa tönöttää edellisen omistajan leikkimökki, kun ei olla raaskittu sitä myydä. Talokin ostettiin kaikkia lapsiperheen tarpeita silmällä pitäen. Aivan täyttä paskaa kaikki. Teenkö nyt vain oman pääni mukaan, ilmoitan, että lopetan pillerit ja pysyn lujana? Tämän kun ei pitäisi olla miehelle mikään yllätys.
Kommentit (583)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo. Mieskin voi vaihtaa mielipidettä ja se on ok.
Sellasta se feminismi on jookos kookos.
Joo sitä on feminismi että ketään ei pakoteta. Sinä saat sen kuulostamaan ongelmalle. Miksi? Feminismi suojelee miehiäkin patriarkaatilta ja pakottamiselta.
Tasa-arvo tekee sen sun puolesta. Feministi taas polkee miesten oikeuksia. Feminismillä ei ole sijaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa!
Feminismi antaa miesvihan kukoistaa esteettä! Tasa-arvo sen sijaan varmistaa sen, että kaikilla on hyvä olla yhteiskunnassa!
Anna yksi esimerkki, millä tavalla feministit polkevat miesten oikeuksia.
Tähän en ole ikinä saanut vastausta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä jätin pillerit pois ja kerroin siitä miehelle. En ajatellut pakottaa häntä mihinkään, mutta hänen vastuulle se ehkäisy jäi. Yllätti suuresti, kun mahdollinen raskautuminen olikin yhtäkkiä ihan ok.
Tän takii käytänkin kortsuja, koska en luota naisiin!
Ja hyvät miehet muistakaa käyttää kortsuja. Aina!
Erittäin hyvä asia! Ei tarvitse valittaa jo etukäteen elareista sun muusta, kun pidät itse huolen ehkäisystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo. Mieskin voi vaihtaa mielipidettä ja se on ok.
Sellasta se feminismi on jookos kookos.
Joo sitä on feminismi että ketään ei pakoteta. Sinä saat sen kuulostamaan ongelmalle. Miksi? Feminismi suojelee miehiäkin patriarkaatilta ja pakottamiselta.
Tasa-arvo tekee sen sun puolesta. Feministi taas polkee miesten oikeuksia. Feminismillä ei ole sijaa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa!
Feminismi antaa miesvihan kukoistaa esteettä! Tasa-arvo sen sijaan varmistaa sen, että kaikilla on hyvä olla yhteiskunnassa!
Anna yksi esimerkki, millä tavalla feministit polkevat miesten oikeuksia.
Tähän en ole ikinä saanut vastausta.
Olemalla olemassa. On miesten oikeuksia loukkaavaa, että naiset ylipäätään avaavat suunsa.
Huhuu AP?? Oletko keskustellut miehesi kanssa?
Tässä on vielä aiheeseen liittyvä juttu, toivottavasti AP älyää vielä kerran käydä täällä:
https://www.is.fi/menaiset/ihmiset-ja-suhteet/art-2000009992638.html
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa kokonaishedelmällisyysluku on jo alle väestön uudistumisluvun, joka on enemmän kuin 2.1 lasta naista kohti. Kokonaishedelmällisyysluku on 2022 1,419, eli kyllä suomalaiset vähenevät kovaa vauhtia. Varmaan yksi tekijä on tämänkin keskustelun aihe?
Mitä helve**n väliä sillä on, että suomalaiset vähenevät, kun koko maapallolla on liikaa ihmisiä ja lisää tulee kokoajan. Olemme kaikki ihmiset samanarvoisia, ei suomalainen lapsi ole yhtään parempi kuin intialainen.
Intialainen lapsi ei pidä suomalaista yhteiskuntaa pystyssä, ja kyllä sinunkin pitäisi tajuta, että kaikki kulttuurit eivät ole samanarvoisia. Jotkut vain ovat paljon parempia kuin muut ja se nyt vain on fakta. Ihmiset tekevät kulttuurin.
On Suomen vika, et
Tästä voisi olla esimerkkinä jo valmiiksi koulutettu sairaanhoitaja, jonka tarvitsisi tenttiä mahdolliset puutteet ja suorittaa osaamisensa näyttökokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten täytyy syntyä toivottuna.
Kiristäminen on tyhmää.
Looginen johtopäätös on ero ja itsellinen raskaus tai uusi mies.
Miten erotaan tuossa tilanteessa kiristämättä? Ei kerrota erosta ollenkaan sille toiselle?
Erotaan ILMAN että annetaan sille miehelle mahdollisuutta hädissään alkaa isäksi. Se juna meni jo.
EI kerrota puoli vuotta etukäteen erosta, jättäen ikään kuin ovi auki vielä sille, että mies voi halutessaan vielä laittaa omat halunsa ja selkärankansa roskiin ja alkaa tossumaisesti isäksi.
Eikö tuossa tilanteessa miehen halu ole pysyä naisensa kanssa? Kai nyt aikuinen mies osaa pohtia vaihtoehtoja ja valitsee niistä itselleen parhaan. Ratkaisu ei ole kummallekaan se paras, mutta paras valittavissa olevista.
Jos ei halua lapsia niin ehkäisy kuuluu hänelle. Jos haluan lapsia niin en käyttäisi pillereitä. Ja tämän vääntäisin miehelle rautalangasta...En käytä ehkäisyä joten voin tulla raskaaksi. Vastuu siirtyy miehelle.
Meillä lapsiasia keskusteltiin selväksi jo seurustelun alkuaikana. Molemmat halusi lapsia opiskelujen jälkeen ja ensin myös naimisiin. Mies halusi naimisiin ennen lapsia eikä ole uskis.
Jos mies olisi muuttanut mieltä ja ei olisi halunnut lapsia niin olisi tullut ero. Yhden lapsen olisin halunnut vaikka yksinkin.
Olin 25v ja mies 28v kun menimme naimisiin. Mies vähän hämmästyi kun ehdotin heti niitä lapsia ja mietti vähän aikaa ja tuli tulokseen että ok. No eihän sitä vauvaa sitten niin vaan saatukaan vaan meni 1,5 vuotta ennenkuin tulin raskaaksi. Kaksi ihanaa lasta saimme ja mies olisi halunnut 3.kin mutta minulle riitti 2 raskautta ja synnytystä HUH
Kyllä kannattaisi nyt ruveta kirjoittelemaan kirjeitä jollekin norjalaiselle maajussille ja jättää tuo mies heti kun löydät uuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies ei ole koskaan sanonut että hänkin haluaa lapsia, omilla sanoillaan, olet vain tyhmä etkä käynyt tärkeää keskustelua jo suhteen alussa.
Mies se on tyhmä jos on antanut ymmärtää että ap:n tulevaisuudensuunnitelmat sopii hänelle, vaikkei oikeasti ole halunnut. On ostettu perhetalo leikkimökkeineen jne. Ap on kuitenkin kertomansa mukaan puhunut näistä haaveistaan miehelle ihan säännöllisesti ja tämä on myönnellyt. Jos mies ei oikeasti haluakaan lapsia, hän on joko tietoisesti kusipää tai säälittävä tossukka joka ei osaa puhua.
Miehille tuo on ihan ominaista ensin puhua yhtä ja sitten toista. Voi sanoa että sä vaan halusit että mä sanoisin noin. En mä oikeesti halunnu..
Miksi kukaan ehdottaa ap:lle että kannattaisi hankkia vässykkämiehen geenit lapselleen? Vässykkämiehen lapsista tulee myös vässyköitä (geenien, kasvatuksen ja esimerkin tulos).
Jos haluat fiksun ja kunnollisen pojan lapseksi niin valitse lapsen isäksi fiksu ja kunnollinen mies. Huonon isän valitessaan joutuu kasvattamaan kotonaan kohta laumaa samanlaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmän kauan olet lasten saamisen kanssa odottanut. Oletko ollut miehesi kanssa koskaan ilman pillereitä? Jos et niin voi olla, että lopetettuasi pillerit huomaatkin, että mies tuoksuu sinulle geneettisesti väärälle. Naisen hajuaisti tunnistaa sellaiset miehet, joiden kanssa saa todennäköisemmin terveitä lapsia. Kiirehdi tai katkeroidu!
Mikä sinun ehdotuksesi on, miten aapeen olisi pitänyt elämässään toimia? Olisin kiinnostunut kuulemaan saman muiltakin jotka ovat sitä mieltä, että aapee on tyhmä kun odotti niin kauan. Tässä tapauksessa lapsia oli tulossa. Rakennettiin taloa, haaveiltiin perheestä, laitettiin talous kuntoon. Olisiko aapeen pitänyt 25-vuotiaana ilmoittaa (jollekin) miehelle että lapsi tulee nyt tai ei koskaan? Mitenköhän siinä olisi käynyt?
Itse tapasin mieheni vähän alle kolmekymppisenä. Heti suhteen alussa ilmoitin hänelle että haluan lapsia ja niitä pitää alkaa tekemään aika pian. Kerroin hänelle myös että jos minulla ei ole parisuhdetta niin teen lapsen yksin. Hänelle asia oli ok ja saimmekin lapsen reilun kolmen vuoden päästä. Nyt meillä on kaksi teini-ikäistä. Ei asiat ole niin vaikeita silloin kun molemmat oikeasti haluavat samaa asiaa ja ilmaisevat halunsa ja tarpeensa selvästi. Ja jos ne muuttuu matkan varrella pitää siitäkin pystyä kertomaan avoimesti eikä pimittää asiaa omaksi hyödykseen.
Vaihda pillerit tik tak pastilleihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmän kauan olet lasten saamisen kanssa odottanut. Oletko ollut miehesi kanssa koskaan ilman pillereitä? Jos et niin voi olla, että lopetettuasi pillerit huomaatkin, että mies tuoksuu sinulle geneettisesti väärälle. Naisen hajuaisti tunnistaa sellaiset miehet, joiden kanssa saa todennäköisemmin terveitä lapsia. Kiirehdi tai katkeroidu!
Mikä sinun ehdotuksesi on, miten aapeen olisi pitänyt elämässään toimia? Olisin kiinnostunut kuulemaan saman muiltakin jotka ovat sitä mieltä, että aapee on tyhmä kun odotti niin kauan. Tässä tapauksessa lapsia oli tulossa. Rakennettiin taloa, haaveiltiin perheestä, laitettiin talous kuntoon. Olisiko aapeen pitänyt 25-vuotiaana ilmoittaa (jollekin) miehelle että lapsi tulee nyt tai ei koskaan? Mitenköhän siinä olisi käynyt?
"Ilmoitin että haluan" ja "molemmat haluavat samaa asiaa".
Kuulostaa jyrän ja myötäilevän tossukan suhteelta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lasten täytyy syntyä toivottuna.
Kiristäminen on tyhmää.
Looginen johtopäätös on ero ja itsellinen raskaus tai uusi mies.
Miten erotaan tuossa tilanteessa kiristämättä? Ei kerrota erosta ollenkaan sille toiselle?
Esimerkiksi näin:
Nainen: "Haluan lapsia nyt, koska en voi niitä myöhemmin enää saada. Mitä mieltä sinä olet, aletaanko yrittää?"
Mies: "Eeen tiiä. En nyt ehkä vielä haluaisi..."
Nainen: "Asia selvä. Otan eron sinusta jahankin lapset jonkun muun kanssa tai yksin."
Kiristämistä on tämä:
Nainen: "Nyt aletaan yrittää lasta tai muuten tulee ero! Valitse!"
"Et kai väitä että vain miehen pitää alkaa lapsen tekoon jos on antanut ymmärtää että joskus ehkä se olisi mahdollista. Ei haittaa vaikka mieli olisi muuttunut. "
No ainakin miehen olisi hyvä tajuta että kyseessä on todella iso asia, yksi isoimmista koko ihmisen elämässä. Siinä ei ole syytä leikitellä toisen tunteilla ja elämällä mutisemalla jotain epäselvää ja yrittämällä siirtää asiaa koko ajan eteenpäin.
Jos ei ole varma haluaako lapsia niin sekin pitää kakistaa suusta ulos selvästi jotta se toinen voi päättää mitä johtopäätöksiä siitä tekee.
- Olet kulissi piilopuppelille.
- Hän on löytänyt uuden, ehkä jo pettänyt sinua, Miettii eroa. Omatunto saattaa kertoa jotain tai todennäköisesti ei.
- EI RAKASTA SINUA.
On Suomen vika, ettemme pysty houkuttelemaan päteviä työikäisiä ihmisiä tänne. Tulee paljon halvemmaksi saada tänne valmiiksi koulutettuja ihmisiä kuin kouluttaa ihmisiä 18 vuotta siinä uskossa, että jonain päivänä he kasvavat, kävivät töissä ja maksavat nettoveroja.