Naimisissa kaksi vuotta, mies ei haluakaan lapsia
Olemme olleet mieheni kanssa naimisissa 2 vuotta ja sitä ennen yhdessä viisi vuotta. Mies on alusta asti tiennyt, että haluan lapsia ja ajatukseni olikin, että sitten, kun olemme naimisissa, ehkäisy jätetään pois. Ostimme häiden jälkeen omakotitalon, johon ensinnäkin upposi tietenkin paljon rahaa, mutta jossa on ollut myös laittamista. Mies sanoi silloin, että nyt ei ole oikea aika aloittaa vauvaprojektia, koska rahat olivat tiukalla ja talon kanssa oli stressaavaa. Olin samaa mieltä, mutta tietenkin hieman pettynyt. Olen jo 35v, joten raskautuminen ei ole mikään läpihuutojuttu ja mielelläni olisin aloittanut yrittämisen jo silloin, mutta suostuin kompromissiin. Nyt meillä alkaa olla taas talous kunnossa ja talokin on hyvällä mallilla, joten otin asian puheeksi uudestaan. Mies suhtautui erittäin nihkeästi ajatukseen siitä, että lopettaisin pillerit, ja hänen mielestään meillä ei ole tässä mikään kiire. Ahdistaa, että pitäisi vielä odottaa ties kuinka kauan, että mies kypsyy ajatukseen isäksi tulemisesta. Ei minulla ole loputtomasti aikaa!
Tiedän, että ketään ei saa pakottaa isäksi, enkä voisi edes kuvitella tekeväni mitään sellaista, mutta tuntuu todella pahalta, että mies tekee näin. Hän on AINA tiennyt, kuinka tärkeää oma perhe minulle on. Nyt meillä on kaiken lisäksi valtava, tyhjä omakotitalo. Mitä me tällaisella edes tehdään, jos lapsia ei koskaan tule? Oikein ivana ivan päällä keskellä pihaa tönöttää edellisen omistajan leikkimökki, kun ei olla raaskittu sitä myydä. Talokin ostettiin kaikkia lapsiperheen tarpeita silmällä pitäen. Aivan täyttä paskaa kaikki. Teenkö nyt vain oman pääni mukaan, ilmoitan, että lopetan pillerit ja pysyn lujana? Tämän kun ei pitäisi olla miehelle mikään yllätys.
Kommentit (583)
Täytyy sanoa, että mulla menisi maku tuossa vaiheessa, jos toinen alkaisi perua yhteisiä suunnitelmia. Vaikka mies nyt sitten haluaisikin alkaa yrittämään sitä lasta, niin en ehkä pystyisi enää tuollaiselle tekemään jälkikasvua.
Minusta tuo on törkeintä ikinä, että vedätetään lupailemalla, että haluaa lapsia ja talon hankinnan jälkeen laitetaan perhe etusijalle. Sitten aletaankin arpomaan, kun tulee aika toteuttaa suunnittelmat.
Eroaisin varmaan tuollaisesta miehestä ja tekisin lapsen mieluusti yksin.
Miehelläsi on oikeus kieltäytyä seksistä kanssasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te väkisin haluatte lapsia miesten kanssa, jotka eivät halua lapsia? Ei nyt voi käsittää tätä aloitusta.
Ehkä se mies ei ole niin oleellinen asia kuin lapset?..
Monelle naiselle perheen perustaminen alusta alkaen (jo ennen lapsia), on itse parisuhteen edellä. Tärkeintä vaan löytää mies jonka voi sitoa asiaan ja ottaa mies holhouksen alle lapsen kautta.
Itseäni tällainen toiminta ei yhtään kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
No sinä lopetat ne pillerit jonku toisen miehen kanssa etkä nykyisen miehen kanssa.
Niin monta asiaa pilalla.
1. saako lapsi koskaan isän rakkautta? (miksi leikkiä lapsen sekä miehen elämästä?)
2. kehotetaan pettämään puolisoaan (missä moraali?)
3. onko edes laillista huijata ihmisiä näin (lailla pitäisi rangaista tällaista toimintaa niin kuin kun miehet ottavat korsut pois seksin aikana)
ja
bonuksena vauvalaiset äänestivät tämänkaltaisen kehotuksen puolesta 158 - 8. Usko naisiin on lähi jo!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi te väkisin haluatte lapsia miesten kanssa, jotka eivät halua lapsia? Ei nyt voi käsittää tätä aloitusta.
Ehkä se mies ei ole niin oleellinen asia kuin lapset?..
Monelle naiselle perheen perustaminen alusta alkaen (jo ennen lapsia), on itse parisuhteen edellä. Tärkeintä vaan löytää mies jonka voi sitoa asiaan ja ottaa mies holhouksen alle lapsen kautta.
Itseäni tällainen toiminta ei yhtään kiinnosta.
Hieno juttu. Mikä estää miestä ilmoittamasta sitten heti kättelyssä, ettei lastenhankinta kiinnosta pätkääkään?
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että mulla menisi maku tuossa vaiheessa, jos toinen alkaisi perua yhteisiä suunnitelmia. Vaikka mies nyt sitten haluaisikin alkaa yrittämään sitä lasta, niin en ehkä pystyisi enää tuollaiselle tekemään jälkikasvua.
Minusta tuo on törkeintä ikinä, että vedätetään lupailemalla, että haluaa lapsia ja talon hankinnan jälkeen laitetaan perhe etusijalle. Sitten aletaankin arpomaan, kun tulee aika toteuttaa suunnittelmat.
Eroaisin varmaan tuollaisesta miehestä ja tekisin lapsen mieluusti yksin.
Aivan sama juttu meillä, sovittiin naisen kanssa että mennään naimisiin kun hän onnistuu laihduttamaan alle 100 kiloiseksi. No kuinkas kävikään ? Paino vaan lisääntyy ja nyt jo 135 kiloa. Sitten ihmettelee ettei kosintaa tule. Yhdessä sovitut asiat lienevät unohtuneen.
Kyllä sen miehen pitää oikeasti niitä lapsia haluta eikä vain pitkin hampain toisen mieliksi suostua. Jos pakottaa toisen lisääntymään, niin mikäs sen itsekkäämpää voi olla. Eikä se missään nimessä ole tulevan lapsenkaan etu ettei toinen vanhempi oikeastaan ikinä edes halunnukkaan hänen syntyvän.
Kannattaa mielummin löytää puoliso jolla on lapsien suhteen samat ajatukset ja toiveet.
Sillehän ei voi mitään jos toinen muuttaa suhteen kuluessa mielipidettään tai jahkaa asian kanssa. Sinun on tehtävä omat päätöksesi ja seurata niitä, oli se vaikka sitten uuden löytäminen.
Vierailija kirjoitti:
Ero edessä joka tapauksessa. Ehkä miestä ei kiinnosta lapsi laisinkaa ja jäät yksinhuoltajaksi. Ehdit vielä hommata lapsiystävällisemman miehen.
Niinpä. Ennustan, että joka tapauksessa tulee ero, tuli lapsia tai ei. Ois ehkä kannattanu aiemmin jo ryhtyy lastentekoon kuin odottaa 35 asti
Teet muksun jonkun toisen kanssa. Suomen laissa miehesi on isä, kun olette naimisissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytyy sanoa, että mulla menisi maku tuossa vaiheessa, jos toinen alkaisi perua yhteisiä suunnitelmia. Vaikka mies nyt sitten haluaisikin alkaa yrittämään sitä lasta, niin en ehkä pystyisi enää tuollaiselle tekemään jälkikasvua.
Minusta tuo on törkeintä ikinä, että vedätetään lupailemalla, että haluaa lapsia ja talon hankinnan jälkeen laitetaan perhe etusijalle. Sitten aletaankin arpomaan, kun tulee aika toteuttaa suunnittelmat.
Eroaisin varmaan tuollaisesta miehestä ja tekisin lapsen mieluusti yksin.
Aivan sama juttu meillä, sovittiin naisen kanssa että mennään naimisiin kun hän onnistuu laihduttamaan alle 100 kiloiseksi. No kuinkas kävikään ? Paino vaan lisääntyy ja nyt jo 135 kiloa. Sitten ihmettelee ettei kosintaa tule. Yhdessä sovitut asiat lienevät unohtuneen.
Raskautuminen on ylipainoiselle naiselle vaikeampaa. Jos naisellasi on lapsihaaveita, voit yrittää tätä kautta.
Meilläkin se olen minä joka päättää lapsiluvun. Ei sitä mieheltä kysytä. Eihän täällä lisääntyisi kukaan jos miehet saisi sen päättää. Korkein joku status vauvaa haluava kokoomus ukko tai random lessu.
Olette varmaan huomanneet että miehet tykkää nauttia elämästä. Tehdä kivoja juttuja. Pelata, harrastaa ja juhlia.
Ei ne jaksa mitään ruuhkavuosia, prismassa kiukkuavia kersoja tai jatkuvaa rahapulaa korvatulehduskierteessä.
Älkää siis kysykö miehiltänne. Ei suostu. Toimia pitää itse. Ei ne miehet kuitenkaan jätä. Jos jättääkin niin maksavat.
Vierailija kirjoitti:
Onko mies sanonut ettei halua lapsia, vai onko se vaan tuommoista "ei kai tässä mikään kiire"-venkoilua vaan? Jos jälkimmäistä, niin voi sillä olla vaan ramppikuume ja jännittää. Eiköhän kannata vaan käydä vielä kunnollinen keskustelu aiheesta, tehdä selväksi että iän puolesta alkaa olla kiire ja mikä miestä tarkalleen ottaen asiassa ahdistaa, haluaako lapsia nyt ylipäätään vai ei. Ja sen jälkeen vasta päätöksiä. Ja toki voi ilmoittaa että pillerit jää nyt, jos ei halua niitä syödä, mutta ei sekään välttämättä vielä mitään ratkaise.
Tämä. Mies ei välttämättä ole tajunnut, miten naisen hedelmällisyys toimii, joten hänelle täytyy vääntää rautalangasta, että kyllä, asialla todellakin on kiire. 35-vuotiaana ei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa, että varmuudella toivottua lastenhankintaa lykätään johonkin tulevaisuuteen. Se on joko ryhdyttävä tuumasta toimeen, tai sitten lähdettävä liikkeelle siitä ajatuksesta, että lapsia ei ole suunnitelmissa.
Minä minä minä ja koska minä haluan.
Sairaan itsekkäitä katkeria ämmiä täällä.
Toivottavasti ette ikinä raskaudu toiveistanne huolimatta. Ei tuollaisista ole vanhemmiksi.
Ai että mä oon niin vahingoniloinen, kun yksi tuttuni kuvittelee jatkuvasti olevansa raskaana, vaikkei ole yrityksistä tärpännyt.
Hänellä alkaa se rajapyykkikin lähestyä.
Ai että mä nautin :D
Lasta kävisi meinaan todella sääliksi kun sillä olisi i d i oo t ti vanhemmat.
Tämä on hyvä kun mies ei halua sinua siittää. Sitten eroatte ja ex mies ottaa 24v. Muijan ja se paksuksi. Näin se vaan menee. Jaxu halia
Mitäs jos lapsi tulisi ja olisi kehitysvammainen tai nepsylapsi, jolla on erityistarpeita, jaksaisiko mies tukea sinua silloin.
Vierailija kirjoitti:
Meilläkin se olen minä joka päättää lapsiluvun. Ei sitä mieheltä kysytä. Eihän täällä lisääntyisi kukaan jos miehet saisi sen päättää. Korkein joku status vauvaa haluava kokoomus ukko tai random lessu.
Olette varmaan huomanneet että miehet tykkää nauttia elämästä. Tehdä kivoja juttuja. Pelata, harrastaa ja juhlia.
Ei ne jaksa mitään ruuhkavuosia, prismassa kiukkuavia kersoja tai jatkuvaa rahapulaa korvatulehduskierteessä.
Älkää siis kysykö miehiltänne. Ei suostu. Toimia pitää itse. Ei ne miehet kuitenkaan jätä. Jos jättääkin niin maksavat.
Vihdoinkin asiaa.
Nuo eroideat on taatusti kaikki katkerilta miehiltä.
Vierailija kirjoitti:
Teet muksun jonkun toisen kanssa. Suomen laissa miehesi on isä, kun olette naimisissa.
Toivottavasti aviomies tekee isyystestin (isyys voidaan kumota isyystestillä kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä), lapsi syntyy vammaisena ja sinä olet yksinhuoltajaäiti loppuelämäsi ;)
Vierailija kirjoitti:
Miehelläsi on oikeus kieltäytyä seksistä kanssasi.
"Miehen ruumis ei ole hänen omassa vallassaan vaan vaimon." -Paavali
Miehethän täällä psykopaatteja on. Sikäli kyllä naisten ei tällä foorumilla kannata kysyä mitään parisuhteeseen liittyvää. Tosielämän Miehet ovat ihan eri asia kuin vauva-foorumin "miehet" eli täältä ei saa realistista kuvaa mistään miehiin liittyvästä asiasta.