HS:n kohujuttu: Mika Aaltola nousi UPI:n johtoon esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä, on myös ylentänyt ja palkannut kavereitaan
HS on julkaissut Ulkopolitiittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta melkoisen jutun. Sen mukaan Aaltola nousi instituutin johtoon mustamaalaamalla ja esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä kilpailijastaan Juha Jokelasta. Nämä väitteet muuttuivat tosiksi, vaikkei niillä ollut mitään totuuspohjaa tai näyttöä. Nimitysprosessista tuli likainen soppa. Myös kerrotaan, että Aaltola on palkannut instituuttiin omia kavereitaan ja tuttujaan ja ylentänyt heitä, vaikka toiset hakijat ovat olleet pätevämpiä. Aaltola on myös palkannut veronmaksajien rahoilla palvelukseen SOMEAVUSTAJAN, jonka tehtävä on "litteroida Aaltolan somepäivityksiä hänen kirjoihinsa". Tämä avustaja on, kuinka ollakaan, Kirsi Aaltolan pelikaveri.
Lisäksi käy ilmi, että Aaltola on puhunut muunneltua totuutta siitä, miten hän ja Kirsi tapasivat. Jutun mukaan Kirsi oli silloin vielä parisuhteessa toisen henkilön kanssa, vaikka Aaltola muuta kertoo. Lopuksi Aaltola on liioitellut kasvaimensa kuolemanriskiä. Hänen mukaansa se oli "80 %", vaikka lääkäreiden mukaan se ei voi pitää paikkaansa. Aaltola myöntää nyt, että asia ei pidä paikkaansa.
Kommentit (385)
Ensin paljastuu uskovaiseksi. Sitten käy ilmi, että on tainnut valehdella yhdestä jos toisestakin asiasta. Ja hommat UPI:ssa ovat suhmuroinnilla saatuja, ja Aaltola itse on jatkanut suhmurointia.
Ei jatkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa oli kerrottu paljon positiivista Aaltolaan liittyen, silti epäilyksiä herättäviä asioita on vähän liikaa.
Propagandassa voidaan mainita positiivisiakin asioita kunhan pidetään huoli siitä että artikkelin kokonaisuus on riittävän negatiivinen ja negatiiviset asiat on esitetty paljon pahempina kuin positiiviset.
Ei ole mitään propagandaa osoittaa, että Aaltola puhuu jatkuvasti potaskaa omaa etuaan tavoitellessaan. Muka hengenvaarallinen leikkaus, UPI-keinottelu, satu vanhasta miehensä elvyttämässä vaimoaan, valtamedian tarjoukset, Kokoomuksen kosiskelut - satukirja on kohta paksumpi kuin Grimmin veljeksillä.
Jep... kyllähän tässä tietty kuva piirtyy herrasta. Äärimmäisen vastenmielistä ja pelottavaakin miten tällaiset tyypit pääsevät yhteiskunnassa merkittäville paikoille. Nyt vaan teki Aaltola ison virheen asettuessaan presidenttiehdokkaaksi. Hän ei hoksannut omassa erinomaisuudessaan, että presidenttiehdokkaana hänet (kuten kaikki) syynätään perinpohjin. Hyvä niin, puhkesipa viimein tämäkin kupla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoitussarja Mäntyniemen pesänjakajat "tutkii presidentinvaalien kärkiehdokkaiden taustat". Viikko sitten kirjoitettiin Stubbista, ei kovin mairitteleva kuvaa antanut. Yksi ehdokas on taas vuorossa ensi sunnuntaina. Kannattanee lukea ja toivoa että tutkitut taustat pitävät paikkaansa. Mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa äänestäjän harkinnan pohjaksi. Nämä kaksi, S ja A ovat jo pudoneet pois minun listaltani. Mitähän mielenkiintoista muista löytyy? Sitä odotellessa.
Hesarin toimittajakin päätti sitten osallistua keskusteluun. Ovelasti.
En ole Hesarin toimittaja enkä minkään muunkaan lehden. Miten ihmeessä niin luulet?
Asian sivusta: Stubbin vaimo puhuu hyvin huonosti suomea, minusta Suomen tasavallan presidentin puolison pitää osata suomea vähintäänkin kohtuullisesti. Haaviston puoliso puhui jotakuinkin kohtuullisesti. Puolisoita oli televisiossa vastaamassa kuinka he tukevat miestään kampanjassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesari lähti näköjään mukaan presidenttipeliin oikein tyypillisellä vassarimeiningillä.
Oikeiston mielestä totuuden esille penkominen on aina vassarimeininkiä. Mitä se kertoo oikeiston totuuskäsityksestä?
Ajattelitko samoin kun PM Marinia ruodittiin lehdistössä vuosien ajan? Siellä vain pengottiin totuutta esille?
Vierailija kirjoitti:
Mika ei ole ehdokkaani mutta kaikesta päätellen HS on aloittanut tiettyjen ehdokkaiden mollaamisen. Ajatuksena lienee erään proffan voitto.
ylioppilaan*
Ihan perinteistä mustamaalaamista nämä kaikki. Ihmiset haluavat uskoa valheita, se on tätä päivää. Jotain tahoa pelottaa todella paljon, että Mika pääsisi toiselle kierrokselle. Itse en luultavasti Mikaa äänestä, mutten ole niin tyhmä että uskon kaikki mitä kirjoitetaan.
Media taas hyökkää Aaltolan kimppuun, jotenkin naurettavaksi mennyt tämä ajojahti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesari lähti näköjään mukaan presidenttipeliin oikein tyypillisellä vassarimeiningillä.
Olet hieman hidas, huomaan. Vasemmisto ja eritoten Vihreät nimenomaan hyötyy, kun Aaltola pelleilyllään hajottaa oikeiston rivejä.
HS:n omistus on tiukasti EK-myönteinen.
Stubb ja Rehn ovat oikeiston parhaat ehdokkaat ja hyviä ovatkin kumpikin.
Vasurit esittää tyypillisesti väitteitä jotka ei vastaa todellisuutta ollenkaan ja joita nuo ei vaivaudu todistamaan mitenkään.
Muutenkin EK:sta ei puhu kuin ay-spämmijät. Ketään tavista ei kiinnosta koko maassa koko EK:n olemassaolo kun se ei näy käytännön elämässä mitenkään.
Tässä väitteelle fakta pohja:
Aaltola vie ääniä Halla-aholta
Perussuomalaisten Halla-aho saa puolueensa kannattajilta 66 prosentin tuen presidentiksi. Hän menettää presidenttikyselyssä perussuomalaisten puoluekannatusta etenkin Aaltolalle, mutta myös Rehnille ja Stubbille.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0e83c3fc-adb0-40c4-b5cb-abfe3c0dc…
Vierailija kirjoitti:
Olihan Haavistollakin kiusaamista ja pelon kulttuurin luomista ministerinä toimiessaan. Miksei tästä kerrottu hänen artikkelissaan?
Koska siitä kerrottiin jo useasti aiemmin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aaltola on suomen trump. Tykkään.
Halla-aho on Suomen Trump.
Trump ei ole antisemitisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
HS voisi nyt tasapuolisuuden nimissä tehdä samanlaiset jutut muista ehdokkaista. Kyllä kaikilla luurankoja on. Mitäs tämä Pekka ja jeri avustaja. Ja limainen stupido.
Voi jestas näitä. Tutustukaa edes hiukan asiaan ennenkuin kommentoitte. Kyseessä on juttusarja, jokaisesta ehdokkaasta tulee oma juttunsa, Rehnistä, Halla-ahosta ja Stubbista oli jo, muista tulee myös.
Halla-ahosta tulee kaksi kun kaikki ei riitä yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mika Aaltola on kotoisin uskovaisesta perheestä
Nehän ne pahimpia rosvoja on.
Siellähän ne "kristilliset" on hallituksessakin ryöstämässä köyhiltä ja vähäosaisilta. Veisivät varmaan mielellään kodittomaltakin teltan. Kammottavia kristillisyyden irvikuvia.
Itse olen vilpittömästi pahoillani siitä, miten Kristillisdemokraatit ovat tässä hallituksessa käyttäytyneet. Ei tietoakaan heikomman puolella seisomisesta. Omatunnonvapauttakin vaaditaan käytettäväksi vain sellaisissa hallituskysymyksissä, jotka koskevat päihteitä tai aborttia, mutta eriarvoisuus, lapsiperheköyhyys ja sairaus eivät tunnu olevan omantunnon asioita. Ulkokullattuja ihmisiä jokainen KD:n edustajista!
äärikonservatiivina ja ääriuskovaisena jouduin äänestämään SDPtä ja teen sitä jatkossakin. Tämä hallitus ei unohdu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoitussarja Mäntyniemen pesänjakajat "tutkii presidentinvaalien kärkiehdokkaiden taustat". Viikko sitten kirjoitettiin Stubbista, ei kovin mairitteleva kuvaa antanut. Yksi ehdokas on taas vuorossa ensi sunnuntaina. Kannattanee lukea ja toivoa että tutkitut taustat pitävät paikkaansa. Mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa äänestäjän harkinnan pohjaksi. Nämä kaksi, S ja A ovat jo pudoneet pois minun listaltani. Mitähän mielenkiintoista muista löytyy? Sitä odotellessa.
Eiköhän kaikista löyty jotain negatiivista kirjoitettavaa. Täydellistä ehdokasta tuskin löytyy. Aika tekopyhää sellaista edes hakea musta.
Ja voi miettiä sitäkin millaisen paljastusjutun Salesta olisi saanut siinä vaiheessa, kun vielä tunnettiin ärhäkkänä valtiovarainministerinä, puolivallattomana poikamiehenä tms. ja
Saulin paras saavutus on nuori vaimo ja lapsi. Siihen ei tarvitse presidentin virkaa. Täysin haamu koko mies.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoitussarja Mäntyniemen pesänjakajat "tutkii presidentinvaalien kärkiehdokkaiden taustat". Viikko sitten kirjoitettiin Stubbista, ei kovin mairitteleva kuvaa antanut. Yksi ehdokas on taas vuorossa ensi sunnuntaina. Kannattanee lukea ja toivoa että tutkitut taustat pitävät paikkaansa. Mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa äänestäjän harkinnan pohjaksi. Nämä kaksi, S ja A ovat jo pudoneet pois minun listaltani. Mitähän mielenkiintoista muista löytyy? Sitä odotellessa.
Eiköhän kaikista löyty jotain negatiivista kirjoitettavaa. Täydellistä ehdokasta tuskin löytyy. Aika tekopyhää sellaista edes hakea musta.
Ja voi miettiä sitäkin millaisen paljastusjutun Salesta olisi saanut siinä vaiheessa, kun vielä tunnettiin ärhäkkänä valtiovarainm
Tätä olen monesti sanonut että me juristit ei olla epärehellisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän kertoi jossain naisten lehdessä elämänarvoista ja siellä paistoi tyypillistä ei-poliitikon yrittämistä ratsastaa kaksilla rattailla ja populismia. Hän kertoi olevansa harras kristitty mutta sitten alkoi tulla niin ateistista arvomaailma settiä että oli pakko lopettaa lukeminen ja käydä vessassa oksentamassa.
Mikä on ateistinen arvomaailma? Ateisteilla ei ole yhteistä arvomaailmaa, se ei ole aate tai uskonto. Aaltolalla on ihan kristillisiä arvoja, esim. abortti- ja homovastaisuus.
Hän hyväksyy abortin.
"Kysymykset kristillisiin tapahtumiin osallistumisesta vaikuttavat osin turhauttavan Aaltolaa. Yhtä hyvin hän olisi omien sanojensa mukaan voinut vierailla vaikkapa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen Pride-tapahtumassa."
Äijä on siis tyypillinen nimikristitty joka koittaa kalastella uskovaisten ääniä.
Loistavaa että nämä asiat pengotaan läpikotaisin. Ja niin pitääkin, ei Suomen johtoon voida valita tällaisia totuutta muuntelevia pellejä.
Hyvä että nämä tiedot ja hänen todelliset karvansa tulevat viimein ilmi.
Se milloin on vaimoonsa tutustunut ei kiinnosta minua tippaakaan eikä sitä olisi hänen edes tarvinnut kertoa. Mutta näyttää siltä, että Aaltola on ihminen, joka rakastaa kertoa tarinoita ja jakaa elämänsä kohokohtia pyytämättä. Se minua kiinnostaa, että hänen tarinansa muuttuvat ja vaativat selittelyä jälkikäteen. Uskottavuus rapisee, ei hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä mies oli sössöttämässä Ukraina-studiossa joka aamu kun sota alkoi ja jutut otettiin totena. Mokasi heti pari päivää sodan alkamisen jälkeen kun väitti että Venäjän talous romahtaa samantien. Silloin tiesin, että samanlainen huru-ukko kuin kenraali evp Toveri, joka väitti että Venäjän armeija on hajoamispisteessä "7-14 vuorokauden kuluessa" ja sanoi tämän maaliskuussa 2022.
Media voisi vähän katsoa näitä pellejä keitä se haastattelee.
Missä asemassa itse olet? Miksei sinua haastatella, vaikka olet niin fiksu?
Ja ei, tämä kommentti ei tarkoita, että olisin Aaltolan fani. Typerryttää vaan nämä kommentoijat, jotka itse ovat olevinaan kaikkitietäviä.
En ole Aaltolan kannattaja, mutta pikkasen tämä juttusarja Hesarissa ärsyttää kyllä kaikkien ehdokkaiden kannalta. Mennyt vähän jenkkiläiseksi loan etsimiseksi touhu.