HS:n kohujuttu: Mika Aaltola nousi UPI:n johtoon esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä, on myös ylentänyt ja palkannut kavereitaan
HS on julkaissut Ulkopolitiittisen instituutin johtajasta Mika Aaltolasta melkoisen jutun. Sen mukaan Aaltola nousi instituutin johtoon mustamaalaamalla ja esittämällä perättömiä kiusaamisväitteitä kilpailijastaan Juha Jokelasta. Nämä väitteet muuttuivat tosiksi, vaikkei niillä ollut mitään totuuspohjaa tai näyttöä. Nimitysprosessista tuli likainen soppa. Myös kerrotaan, että Aaltola on palkannut instituuttiin omia kavereitaan ja tuttujaan ja ylentänyt heitä, vaikka toiset hakijat ovat olleet pätevämpiä. Aaltola on myös palkannut veronmaksajien rahoilla palvelukseen SOMEAVUSTAJAN, jonka tehtävä on "litteroida Aaltolan somepäivityksiä hänen kirjoihinsa". Tämä avustaja on, kuinka ollakaan, Kirsi Aaltolan pelikaveri.
Lisäksi käy ilmi, että Aaltola on puhunut muunneltua totuutta siitä, miten hän ja Kirsi tapasivat. Jutun mukaan Kirsi oli silloin vielä parisuhteessa toisen henkilön kanssa, vaikka Aaltola muuta kertoo. Lopuksi Aaltola on liioitellut kasvaimensa kuolemanriskiä. Hänen mukaansa se oli "80 %", vaikka lääkäreiden mukaan se ei voi pitää paikkaansa. Aaltola myöntää nyt, että asia ei pidä paikkaansa.
Kommentit (385)
Vierailija kirjoitti:
En ole mikään Aaltola-fani enkä päässyt lukemaan juttua, mutta miten se voisi olla Aaltolan vastuulla, ettei Jokela itse osaa haastattelussa kertoa kuinka monta julkaisua hänellä on tai työnantaja ymmärrä olevan muitakin julkaisualustoja kuin google scholar? Turha Aaltolaa syyttää toisten tyhmyydestä ja huonosta valmistautumisesta.
Koska Aaltola masinoi asian utelemalla etukäteen, mikä siteeraustyökalu muilla on käytössä. Minusta piirtää vastenmielisen suhmuroijan kuvan hänestä. Tuotahan se on pahimmillaan tutkijapiireissä, kun tutkimus on toissijaista ja se oman aseman pelaaminen kyynärpäätaktiikalla etusijalla. Ei tuolla menolla ja luonteella kyllä pressapallille ole asiaa. Draamaa tulisi riittämään tämän kaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mika Aaltola on kotoisin uskovaisesta perheestä
Nehän ne pahimpia rosvoja on.
Siellähän ne "kristilliset" on hallituksessakin ryöstämässä köyhiltä ja vähäosaisilta. Veisivät varmaan mielellään kodittomaltakin teltan. Kammottavia kristillisyyden irvikuvia.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoitussarja Mäntyniemen pesänjakajat "tutkii presidentinvaalien kärkiehdokkaiden taustat". Viikko sitten kirjoitettiin Stubbista, ei kovin mairitteleva kuvaa antanut. Yksi ehdokas on taas vuorossa ensi sunnuntaina. Kannattanee lukea ja toivoa että tutkitut taustat pitävät paikkaansa. Mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa äänestäjän harkinnan pohjaksi. Nämä kaksi, S ja A ovat jo pudoneet pois minun listaltani. Mitähän mielenkiintoista muista löytyy? Sitä odotellessa.
Hesarin toimittajakin päätti sitten osallistua keskusteluun. Ovelasti.
Vierailija kirjoitti:
Käsitin, että tämä on juttusarja, jossa kyllä syvennytään muidenkin presidenttiehdokkaiden luurankoihin. Toivoa ainakin sopii. Muuten näyttää aika härskiltä, vaikka en Mika Aaltolasta välitäkään. Ja eikös toimittaja Paavo Teittinen ole syytettynä törkeästä kunnianloukkauksesta yhteen aiempaan juttuunsa liittyen?
Silloin tietää, että toimittaja on oikeasti kirjoittanut totuuden lehteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa oli kerrottu paljon positiivista Aaltolaan liittyen, silti epäilyksiä herättäviä asioita on vähän liikaa.
Propagandassa voidaan mainita positiivisiakin asioita kunhan pidetään huoli siitä että artikkelin kokonaisuus on riittävän negatiivinen ja negatiiviset asiat on esitetty paljon pahempina kuin positiiviset.
Ei ole mitään propagandaa osoittaa, että Aaltola puhuu jatkuvasti potaskaa omaa etuaan tavoitellessaan. Muka hengenvaarallinen leikkaus, UPI-keinottelu, satu vanhasta miehensä elvyttämässä vaimoaan, valtamedian tarjoukset, Kokoomuksen kosiskelut - satukirja on kohta paksumpi kuin Grimmin veljeksillä.
Ja kun vasuri jää kiinni valeesta, se korjataan trumpin tyyliin valehtelemalla lisää.
Hesarin puolueellisuus eli siis puolueettomuuden puute asemassaan oksettaa.
onko siellä ollenkaan päätoimittajaa, valvooko kukaan journalismin tasoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mika Aaltola on kotoisin uskovaisesta perheestä
Nehän ne pahimpia rosvoja on.
Siellähän ne "kristilliset" on hallituksessakin ryöstämässä köyhiltä ja vähäosaisilta. Veisivät varmaan mielellään kodittomaltakin teltan. Kammottavia kristillisyyden irvikuvia.
Eiköhän osa Aaltolan salamannopeasti ilmenneestä kristillisyydestä ole seurausta siitä, että krisut eivät aseta omaa ehdokasta. Siihen seuraan tuo kiipijä kyllä sopiikin.
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää nyt se seniili paavo virkaan niin saadaan nauraa 4 vuotta kuinka hän kokee olevansa jumalasta seuraava.
Tiedoksi trollille että Suomessa presidenttikausi kestää 6 vuotta.
Kyllä tämäkin kertoo siitä että Aaltola on vakavasti otettava presidenttiehdokas. Yritetään kaivamalla kaivaa negatiivista. Kenen asialla HS on tässäkin uutistapauksessa, kysyn vaan ?
Ne jotka seuranneet tätä Aaltolaa tarkempaa tietää minkälainen pöytälaatikkoasiantuntija hän on. Kenellä ei ole mitään todellista osaamista moniinkaan asioihin, joissa hänestä puhutaan asiantuntijana. Se kenelle tämä asia tulee jotenkin yllätyksenä ei ole ollut kyllä kärryillä tilanteesta. Kaveri kertoo "asiantuntijana" tietona asioita joita kuka tahansa voi lukea samoista lehdistä. Se vaan puhuu asiat kuin ne olisi jotenkin hänen tietoa asioista kuinka kaikki menee. Esiintyminen Nato, ukraina, venäjä asiantuntijana on pelkkää pluffia. Ei se tiedä sen enempää kuin kukaan toinenkaan mutta tekee itsestään numeroa kun esiintyy suurena hahmona kaikessa mahdollisessa.
Vierailija kirjoitti:
HS voisi nyt tasapuolisuuden nimissä tehdä samanlaiset jutut muista ehdokkaista. Kyllä kaikilla luurankoja on. Mitäs tämä Pekka ja jeri avustaja. Ja limainen stupido.
Voi jestas näitä. Tutustukaa edes hiukan asiaan ennenkuin kommentoitte. Kyseessä on juttusarja, jokaisesta ehdokkaasta tulee oma juttunsa, Rehnistä, Halla-ahosta ja Stubbista oli jo, muista tulee myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tällainen hävytön huijari voi olla presidenttiehdokkaana?
Ai Vedin-luvut-omasta päästäni-Stubb vai? Tai Caruna-Isis-Haavisto?
Jos verrataan niin stubbin syntinä on shortsit ja yksi lukuvirhe, ja venäjänkannatustaankin tuo on pyytänyt anteeksi ja sanonut virheeksi. Haavistolla taas on virhelistallaan vaikka mitä lähtien nuoruuden treholt-neuvostovakoojan vapautusvaatimuksista, supernolosta "professori" sekoilusta jonka jälkeen tuo ei edelleenkään käyttänyt tarjolla ollutta kymmentä vuotta opiskellakseen tutkintonsa loppuun vaan jumittamalla jossain turhissa broilerien suojatöissä. Plus nuo mainitut. Ja yhtään virhettä pekka ei halua myöntää ääneen vaan muisti katoaa kummasti aina kommenttia kysyttäessä. Ja kumma kyllä se muisti katoaa medialtakin samassa kohtaa.
Eli asteikolla nollasta sataan stubbi on virheiden osalta noin tasolla 2 kun haavisto on reilusti yli 50.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jutussa oli kerrottu paljon positiivista Aaltolaan liittyen, silti epäilyksiä herättäviä asioita on vähän liikaa.
Propagandassa voidaan mainita positiivisiakin asioita kunhan pidetään huoli siitä että artikkelin kokonaisuus on riittävän negatiivinen ja negatiiviset asiat on esitetty paljon pahempina kuin positiiviset.
Ei ole mitään propagandaa osoittaa, että Aaltola puhuu jatkuvasti potaskaa omaa etuaan tavoitellessaan. Muka hengenvaarallinen leikkaus, UPI-keinottelu, satu vanhasta miehensä elvyttämässä vaimoaan, valtamedian tarjoukset, Kokoomuksen kosiskelut - satukirja on kohta paksumpi kuin Grimmin veljeksillä.
Ja kun vasuri jää kiinni valeesta, se korjataan trumpin tyyliin valehtelemalla lisää.
Onko tämä vasuri kanssasi samassa huoneessa nyt?
Olipa taas tärkeä kyllä käydä linkin takana katsomassa kyseistä artikkelia. Aluksi oli jo vähän sellainen kutina hanurissa, mutta lopulta asian varmistuttua olin helpottunut. Teittinenhän se siellä vauhdissa. Kyseisellä toimittajalla on tapana itsekin kirjoittaa totuutta omien intressien pohjalta. Hän omaa sairaalloista antipatiaa oikeistokonservatiiveja kohtaan. Hänhän oli tulessa silloin Rydman -artikkelin aikana myös, ja onnistui vetämään koko lehden kunnianloukkaussyytteen alaiseksi. Rydman sen sijaan on vapautettu kaikista syytteistä siihen liittyen. Povaan myös tämän artikkelin kohdalla samaa kehityskulkua... syytteeseen hän tästä varmasti joutuu. Aaltolakin on tässä vain sijaiskärsijänä, todellisuudessa Teittinen olisi halunnut kirjoittaa Halla-ahosta, mutta sitä asiaa tutkimalla löytää vain pätevän ja analyyttisen tohtorin, joka on tehnyt kersan salasuhteessa ja kirjoittanut ikävällä tavalla nettiin.
Vierailija kirjoitti:
HS voisi nyt tasapuolisuuden nimissä tehdä samanlaiset jutut muista ehdokkaista. Kyllä kaikilla luurankoja on. Mitäs tämä Pekka ja jeri avustaja. Ja limainen stupido.
No hesarihan on tehnyt jutut muistakin ehdokkaista, tämä Aaltolaa käsittelevä oli osa juttusarjaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äänestäkää nyt se seniili paavo virkaan niin saadaan nauraa 4 vuotta kuinka hän kokee olevansa jumalasta seuraava.
Tiedoksi trollille että Suomessa presidenttikausi kestää 6 vuotta.
Viimeiset 2 vuotta menee tietty paavon saavutuksille itkiessä. Doh.
Mutta aikuisten oikeasti suomella ei ole varaa uuteen mariiniin tai trumppiin.
Vierailija kirjoitti:
Jos Aaltola olisi Tylypahkassa, hän olisi Gilderoy Lockhart. Täydellinen omilla päsrstänkuvillaan varustettuja kirjojaan myöten.
Niin olisikin! Ihan täysin! 😭😭
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole mikään Aaltola-fani enkä päässyt lukemaan juttua, mutta miten se voisi olla Aaltolan vastuulla, ettei Jokela itse osaa haastattelussa kertoa kuinka monta julkaisua hänellä on tai työnantaja ymmärrä olevan muitakin julkaisualustoja kuin google scholar? Turha Aaltolaa syyttää toisten tyhmyydestä ja huonosta valmistautumisesta.
Koska Aaltola masinoi asian utelemalla etukäteen, mikä siteeraustyökalu muilla on käytössä. Minusta piirtää vastenmielisen suhmuroijan kuvan hänestä. Tuotahan se on pahimmillaan tutkijapiireissä, kun tutkimus on toissijaista ja se oman aseman pelaaminen kyynärpäätaktiikalla etusijalla. Ei tuolla menolla ja luonteella kyllä pressapallille ole asiaa. Draamaa tulisi riittämään tämän kaverin kanssa.
Ja lisäksi vielä tuo kiusaamishuhun liikkellelaitto ilman näyttöä samasta paikasta kilpailevasta kollegasta. Tuollaista juoruakkamaisuutta ja ketkua peluriutta. Aaltola tosin pelasi itse itsensä pressakisasta jo aiemmin omilla ylimielisillä kommenteillaan: "...kun minulla on osaamista ja muilla ei ole..." Lisäksi nämä kaskinauriit menee jo todella kornin puolelle, niin kornin, että oksettaa. Tämä tyyppi ei ole tarpeeksi rehellinen ja aito presidentiksi.
Vierailija kirjoitti:
Hesarin kirjoitussarja Mäntyniemen pesänjakajat "tutkii presidentinvaalien kärkiehdokkaiden taustat". Viikko sitten kirjoitettiin Stubbista, ei kovin mairitteleva kuvaa antanut. Yksi ehdokas on taas vuorossa ensi sunnuntaina. Kannattanee lukea ja toivoa että tutkitut taustat pitävät paikkaansa. Mielenkiintoista ja tarpeellista tietoa äänestäjän harkinnan pohjaksi. Nämä kaksi, S ja A ovat jo pudoneet pois minun listaltani. Mitähän mielenkiintoista muista löytyy? Sitä odotellessa.
Eiköhän kaikista löyty jotain negatiivista kirjoitettavaa. Täydellistä ehdokasta tuskin löytyy. Aika tekopyhää sellaista edes hakea musta.
Alapeukutin, koska ole ulkonäöstä täysin eri mieltä. Hrrr.