Kun tuntuu että on kemiaa ihmisen kanssa ja että hän on ihastunut. Voiko intuitioon luottaa?

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia, onko intuitio ollut oikeassa? Vai homma päättynyt ikävästi pakkeihin?

No minulla päättyi siihen, että tämä toinen osapuoli muuttui äärimmäisen tylyksi, joten eiköhän sen pakeiksikin voi tulkita.

Ja tuossa tapauksessa ei ollut edes kyse pelkästä intuitiosta, vaan kolmannetkin osapuolet kiinnittivät huomiota siihen, miten paljon tuo mies tuijotteli minua. Se ei merkinnyt mitään.

Nolottaa vieläkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia, onko intuitio ollut oikeassa? Vai homma päättynyt ikävästi pakkeihin?

No minulla päättyi siihen, että tämä toinen osapuoli muuttui äärimmäisen tylyksi, joten eiköhän sen pakeiksikin voi tulkita.

Ja tuossa tapauksessa ei ollut edes kyse pelkästä intuitiosta, vaan kolmannetkin osapuolet kiinnittivät huomiota siihen, miten paljon tuo mies tuijotteli minua. Se ei merkinnyt mitään.

Nolottaa vieläkin.

Ei sulla ole syytä nolostua. On aivan luonnollista tulkita silmäpeli siten, että toinen on kiinnostunut. Mies tässä on se jonka pitäis nolostua, kun tolla tavalla pelaili. Ja vielä muuttui tylyksi! Ihan 5-vuotiaan tasolla tuo ns. mies

Pakkaa sekoittaa varmasti myös nuo pelaajat, joiden kanssa on kemiaa ja jotka antavat signaaleja, mutta tekevät sen vaan leikkiäkseen toisen tunteilla / innostus lopahtaa heti kun toinen on saatu kiinnostumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia, onko intuitio ollut oikeassa? Vai homma päättynyt ikävästi pakkeihin?

Ei tullut pakkeja vaan intohimoinen romanssi. 

Ei kannata aina luottaa intuitioon. Itellä jäänyt ikuiset traumat siitä kun olin semmosessa ryhmässä 18-vuotiaana mikä oli tarkotettu sellasille, jotka ei tiedä mihin suuntaan elämässään menee (syrjäytymisen ehkäisemiseen siis) ja siellä tosi kovasti ihastuin yhteen mieheen ja yhtenä päivänä päätin sitten mennä kysymään häneltä numeroa ja en sitä saanut ja oli niin nöyryytetty olo, että huhhuh. No en uskaltanut enää sen jälkeen näyttää naamaani siellä ryhmässä. Tää kummittelee mua vielä nytkin 24-vuotiaana enkä enää ikinä oo lähestynyt (enkä lähesty) ketään sen jälkeen.

Itse ainakin kyllä kykenen toisen ihmisen eleistä ja käytöksestä päättelemään hyvin helposti ja luotettavasti että onko hän ihastunut minuun vai ei.

Onko tosiaan niin että jotkut eivät siis kykene "lukemaan" käytöstä ja eleitä tällä tavoin??

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin kyllä kykenen toisen ihmisen eleistä ja käytöksestä päättelemään hyvin helposti ja luotettavasti että onko hän ihastunut minuun vai ei.

Onko tosiaan niin että jotkut eivät siis kykene "lukemaan" käytöstä ja eleitä tällä tavoin??

Melkein kaikki osaavat "lukea" eleitä ja käytöstä. Ongelma on, että jos on itse ihastunut, niitä eleitä ja käytöstä ylitulkitsee helposti. Näkee romanttista kiinnostusta ystävällisyydessä, jne. On liian helppo nähdä jotain mitä haluaa nähdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertokaa kokemuksia, onko intuitio ollut oikeassa? Vai homma päättynyt ikävästi pakkeihin?

No minulla päättyi siihen, että tämä toinen osapuoli muuttui äärimmäisen tylyksi, joten eiköhän sen pakeiksikin voi tulkita.

Ja tuossa tapauksessa ei ollut edes kyse pelkästä intuitiosta, vaan kolmannetkin osapuolet kiinnittivät huomiota siihen, miten paljon tuo mies tuijotteli minua. Se ei merkinnyt mitään.

Nolottaa vieläkin.

 

Ei sulla ole syytä nolostua. On aivan luonnollista tulkita silmäpeli siten, että toinen on kiinnostunut. Mies tässä on se jonka pitäis nolostua, kun tolla tavalla pelaili. Ja vielä muuttui tylyksi! Ihan 5-vuotiaan tasolla tuo ns. mies

Mitäs se mies on pelaillut jos on vain katsonut tyyppiä muista syistä, vaikka muistuttaa hänen äitiään tms. Tylyksi muuttuminen nyt aivan normaalia ettei vaan anna ihailijalle lisää intoa 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata aina luottaa intuitioon. Itellä jäänyt ikuiset traumat siitä kun olin semmosessa ryhmässä 18-vuotiaana mikä oli tarkotettu sellasille, jotka ei tiedä mihin suuntaan elämässään menee (syrjäytymisen ehkäisemiseen siis) ja siellä tosi kovasti ihastuin yhteen mieheen ja yhtenä päivänä päätin sitten mennä kysymään häneltä numeroa ja en sitä saanut ja oli niin nöyryytetty olo, että huhhuh. No en uskaltanut enää sen jälkeen näyttää naamaani siellä ryhmässä. Tää kummittelee mua vielä nytkin 24-vuotiaana enkä enää ikinä oo lähestynyt (enkä lähesty) ketään sen jälkeen.

Teit teille molemmille palveluksen. Siis sulle ja sille miehelle. Sen on täytynyt pitää sua tosi vastenmielisen näköisenä, jos ei oo kohteliaisuudesta edes puhelinnumeroa pystynyt antaa. Veikkaan, että se mies oli helpottunut, kun sua ei enää näkynyt.

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ajattelen, että kuvittelen vaan. Jälkikäteen tullut ilmi etten kuvitellut. Mutta omaa ystävällisyyttäni on valitettavasti joskus luultu ihastumiseksi vaikka ei ollut sitä.

Juuri näin! Uskon että naisilla tämä on yleistä. Jos heterosuhteista puhutaan, niin miehet taas saattavat kuvitella naisen olevan kiinnostunut vaikkei tämä olisikaan. Mutta omasta kokemuksesta voin todeta naisena että jopa ne kaikkein mahdottomimmat tapaukset on jälkikäteen paljastuneet oikeasti olleen kiinnostuneita. Siis sellaiset, joista olen kiinnostusta aistinut, mutta jotka millään järjellä ei olisi sitä mielestäni voineet olla. Jos nyt viimein olisin oppinut tämän: jos aistin että mies on kiinnostunut, se on!

Ei ole kukaan koskasn myöntänyt olevansa kiinnostunut tuijotteluista ja hienovaraisesta flirtistä huolimatta ja intuitioni on huudellut monta kertaa et täs on nyt jotain. Piutpaut koko intuitiolle!

N47

Jos sopiva tilanne tulisi, niin uskaltaisinko kysyä suoraan että tunteeko toinen myös sen jännitteen meidän välillä? Vai onko parempi olla puhumatta tuollaisista, pitää vielä hulluna? 

Ei.

Vierailija kirjoitti:

Jos sopiva tilanne tulisi, niin uskaltaisinko kysyä suoraan että tunteeko toinen myös sen jännitteen meidän välillä? Vai onko parempi olla puhumatta tuollaisista, pitää vielä hulluna? 

Pyydä nyt kahville tai jotain arkisempaa, ennen kuin alat mistään jännitteistä puhumaan. Nämä asiat myönnetään vasta, kun ollaan toisen sylissä. Eikä aina vielä silloinkaan. 

En ole ikinä uskaltanut luottaa tällaisiin. On liian huono itsetunto. Vasta kun on suoraan asiat todettu sitten voin taaksepäin kelata, että kyllähän se kieltämättä aika tiivisti aina katseli. 

Vierailija kirjoitti:

Jos sopiva tilanne tulisi, niin uskaltaisinko kysyä suoraan että tunteeko toinen myös sen jännitteen meidän välillä? Vai onko parempi olla puhumatta tuollaisista, pitää vielä hulluna? 

Kerrot vaikka ensin siitä miten toisten ihmisten kanssa synkkaa ja toisten ei ja siitä voi jatkaa keskustelua johdattelevasti. 

Ensinnäkin. Kemia on väärinkäytetty sana. Kemia kuuluu kemiantunnille, laboratorioon jne. On kemistejä, jne.

Kemia ei kuulu ihmisten kanssakäymiseen. Ap, olet jo alkuunsa mennyt metsään kun puhut kemiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin. Kemia on väärinkäytetty sana. Kemia kuuluu kemiantunnille, laboratorioon jne. On kemistejä, jne.

Kemia ei kuulu ihmisten kanssakäymiseen. Ap, olet jo alkuunsa mennyt metsään kun puhut kemiasta.

Ihastumisen ja rakastumisen tunteet eivät ole mitään muuta kuin aivokemiaa.

Kyllä kai elämänsä voi niinkin elää että ei koskaan uskalla heittäytyä ja oikeasti rakastua koska pelkää jotain. Tietyllä tavalla kipu on rakkauden hinta. Ennemmin tai myöhemmin rakkaus satuttaa. Vaikka suhde kestäisi hautaan saakka, se vasta satuttaakin kun sitä toista ei enää ole. Se on pakko hyväksyä jos haluaa rakastaa. 

Oman kokemukseni mukaan ei voi luottaa. Toki toinen saattaa olla ihastunut, mutta se saattaa myös olla pelkkää omaa kuvitelmaa ja toiveikkuutta, mikäli itse on ihastunut. 

Minulla oli työkaveri, johon ihastuin todella palavasti. Hän oli sellainen erittäin kohtelias ja hauska tyyppi, joka jutteli kaikkien kanssa, mutta jostain syystä kuvittelin välillämme olleen jotain enemmän. Tämä ei perustunut järkeen, sillä itse en ole kovin kaunis tai valovoimainen muillakaan tavoin. Olimme päivittäin tekemisissä, kävimme lounaalla yms.

No, lähes vuoden sitä kesti, kunnes vaihdoimme molemmat työpaikkaa. Yritin säilyttää välisemme yhteyden, mutta havaitsin, ettei toinen ajatellutkaan samoin. Hänelle olin ollut vain työkaveri. Lopetinkin parin varovaisen yhteydenoton jälkeen hänen vaivaamisensa kokonaan, ja jäin nuolemaan omia haavojani. Nyt yli vuoden jälkeen pahin sydänsuru on alkanut hellittää. Ei kannata rakentaa pilvilinnoja mielessään, ellei halua ottaa riskiä kovasta pettymyksestä.