Lue keskustelun säännöt.
Mä en tajua miten niin moni voi vain yhtäkkiä lakata rakastamasta omaa puolisoaan?
10.11.2023 |
Tuntuu ajatuksena yhtä oudolta kuin että yhtäkkiä lakkaisin rakastamasta omaa lastani ja alkaisin haikailla jotain uutta lasta tilalle. Tai että lakkaisin rakastamasta vanhempia, tai sisaruksia. Eri asia jos toinen on väkivaltainen tms. Mutta että rakkaus vain yhtäkkiä loppuu? Puoliso on osa perhettä. Miten perhettä voi yhtäkkiä vain lopettaa rakastamasta? Perhe on kaikkein tärkeintä.
Onko ne jotka kyllästyvät puolisoonsa, valinneet vain alun perin ihan väärin? Ei sellaiseen ihmiseen, joka on sun perheenjäsen ja sielunkumppani, kyllästytä vain yhtäkkiä.
Kommentit (119)
Vierailija kirjoitti:
Naiset lihoo ja pillu löystyy, kuka sellaista jaksaa katsella?
Ukko veltto ja mulkku veltompi, kuka sellaista jaksaa katsella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä eron syynä on yhden puolison vähä-älyisyys ja/tai lapsuudesta johtuvat puutteet sosiaalisissa taidoissa.
Samasta syystä voi olla "hahmotushäiriö" sille, millaisen ihmisen kanssa haluaa olla pysyvästi ja jatkaa sukua? Silloin ei tosin eron välttämättömyyttäkään ehkä tajua, vaikka se olisi parasta.
Liitossa ei enää kysytä, rakastetaanko - se on vala.
Tietysti liitto voi olla myös puhtaasti laskelmoitu hyväksikäyttö, puolin ja toisin, mutta harvemmin kai niin.
Luonteen ongelmat ovat tosiaan yleisiä (normatiivista) ja monesti kai sellaisia, että liitossa on mahdotonta olla.
Moni ei tiedä mitä rakkaus on.
Ja toki on heitäkin, josta se rakkaus on piiskattu ulos. Ja naista saa aika kauan piiskata, ennenkuin se kuolee.
Jaaha POIKALAPSIHULLU on myös PERHEHULLU...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen! Olemme olleet yhdessä nuoresta asti ja nyt mies ei enää rakasta, tuosta noin vain keski-ikäisenä ilmoitti että haluaa eron. Kyllä minä ymmärrän että eroja tulee pitkissäkin suhteissa mutta mihinkä se yli 30 vuoden rakastaminen noin vain loppuu?! Sitä en vain tajua. Eikä mies muka itse edes tiedä kun yritän keskustella. Vielä vuosi sitten rakkautta oli selvästi ja nyt ei enää mitään, yhtikäs mitään. Kyllä tuntuu pahalta!
En enää rakasta on miesten koodisana sille, että minulla on toinen nainen.
Niin muuten on!
Minunkin mieheni sanoi, ettei enää rakasta minua ja haluaa eron, keski-ikäisenä, ihan ok avioliitostamme (16 vuoden avioliitto).
Ja niin hänellä kappas vain oli toinen nainen, ollut jo suhteemme aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä tavallaan ymmärrän. Kun on vuosien myötä joutunut pettymään tietyissä asioissa, esim. vastuun jakautumisessa ja yhdessä sovituista asioista luistamisessa niin kyllä se tahtoa ja työtä välillä vaatii muistuttaa itselleen, mihin puolisossa rakastui. Itse silti rakastan, mutta sanoisin, että jos kyseessä olisi kuka tahansa muu kuin juuri tuo ihminen, olisi rakkaus loppunut. En tiedä kertooko se suuresta rakkaudesta sitten.
Korostan, että näistä on puhuttu, puoliso ei nää samoja asiota ongelmaksi, kun hän pääsee helpomalla ja saa asiat menemään mielensä mukaan ja jos sanoisin että rakkaus loppui noiden syiden takia, hän ei varmaan ollenkaan pystyisi käsittämään.
Kun parisuhteessa jää usein yksin kantamaan niitä elämän raskaita asioita, joko muuttuu sitkeäksi ja rakastaa silti tai sitten se rakkaus kuolee.
Puoliso ja perhe sillä erotuksella että perhettä ei ole itse saanut valita.
En usko että rakastamisen loppuminen yks kaks ns. ilman mitään syytä on olemassa, kyllä siinä taustalla pitää olla jo hieman pidempi aikanen tunteiden laimeneminen toista kohtaan. Toki voihan sitä muille ja itselle uskotella jotain muuta.
Jos läheinen on tehnyt jotain pahaa/ hirvittävän teon joka on omia moraalisia käsitteitä vastaan, ymmärrän rakkauden loppumisen vähän nopeammin pettymyksen, petetyksi tulemisen, vihan, surun... tunteiden kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole ollut intohimoista rakkautta alunperinkään. Intohimo ja kemia on se mikä kestää kaikki muunlainen ns. rakkaus kuluu pois ilman niitä.
no kerropas mikä olisi ratkaisu kohdallani eli mulla oli erittäin epävakaa ja sekopää lapsuus, kiitos minun alkoholisti-isäni, joka on myös väkivaltainen. Hänellä on todettu niitä pahimpia persoonallisuushäiriöitä eli epävakaa, narsistinen ja asosiaalinen. Lapsuuteni oli kauhea. Niin kaikki miehet joihin olen rakastunut ovat olleet mieslapsia joko alkoholisteja, narsistisia piirteitä omaavia tai varattuja.. eli rakastun ihmiseen jonka kanssa saan vain epävakaan suhteen. Tiedostan tämän itse, kyse on siitä että rakastun isäni kaltaisiin miehiin. Ja joo, isäni soitteli ihan avoimesti muille naisille vaikka oli/on naimisissa äitini kanssa.
Nyt olen yhdessä miehen kanssa joka vai
Mitäpä jos olisit ihan vain itseksesi, etkä sekaantuisi kehenkään? Ei tarvitsisi näytellä, eikä toistaa lapsuudessa päähän taottuja muiden toimintamalleja.
Olen itse kasvanut myös kauheissa oloissa, enkä pysty luontevaan kanssakäymiseen kunnollisten miesten kanssa, ne pitää olla jotain retkuja ja nilkkejä. Kun tämän aikoinaan tajusin, niin päätin, että parisuhde, minkäänlainen, ei tule minun kohdalla valitettavasti kyseeseen. Käyttäisin vain näitä ihmisiä terapointivälineinä, miehellä itsellään ei olisi mitään väliä, kunhan edustaa vain kategoria 'renttu', 'nilkki', 'kusipää'.
Hyvin on mennyt, kiitos kysymästä. Nyt näin vanhempana, olen alkanut seurustella normaalin, tavallisen miehen kanssa. v
Myös sellaisesta ilmiöstä kuullut, että jos mies jää työttömäksi niin naisella paukahtaa jalat kiinni.
Ei välttämättä tahallaan ja laskelmoiden, vaan voi myös olla niitä liskoaivo - juttuja.
Onko tuttua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihminen muuttuu monesti psykologisesti ikävuosien 20-50 välillä niin paljon, että kyseessä on ikäänkuin täysin eri ihminen. Siksi on mahdotonta vaatia laulun sanoin, että koskaan muuttua et saa. Samoin esimerkiksi toisen ulkonäön kommentointi jos ei ole 50-vuotiaana samannäköinen ja -tyylinen kuin 20-vuotiaana.
Tämä. Jos ei saa rupsahtaa iän myötä rauhassa vaan pitää stressata jatkuvasti ja vuosittain lisääntyvällä vauhdilla onko tarpeeksi enää sitä, tätä, ja tuota, ja vielä tuotakin, niin se stressihormoni kortisoli kyllä tappaa kehosta muutakin kuin vain ne tunteet.
Ei puolisoa voi tunnesiteeltään verrata omiin lapsiin, vanhempiin tai sisaruksiin ap:n esittämällä tavalla.
Se tunneside on ihan toinen ihmiseen, jonka on tavannut joskus jossain, alkanut sen kanssa ensin seurustelemaan ja siitä on kehittynyt parisuhde ja se perhe-elämä.
Siksi puolisoa voi todellakin lakata yhtäkkiä rakastamasta, kun taas rakkaus noihin muihin on niin syvällä ihmisessä, ettei se pääty koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei puolisoa voi tunnesiteeltään verrata omiin lapsiin, vanhempiin tai sisaruksiin ap:n esittämällä tavalla.
Se tunneside on ihan toinen ihmiseen, jonka on tavannut joskus jossain, alkanut sen kanssa ensin seurustelemaan ja siitä on kehittynyt parisuhde ja se perhe-elämä.
Siksi puolisoa voi todellakin lakata yhtäkkiä rakastamasta, kun taas rakkaus noihin muihin on niin syvällä ihmisessä, ettei se pääty koskaan.
Joo mutta jos olet ollut kymmeniä vuosia puolisosi kanssa yhdessä ja ns. oman perheesi vain osan tuosta niin kyllä siinä ajassa vain kerkeää voimakas tunneside tulla!!! Et välttämättä edes välitä jostain sisaruksesta yhtään.
Omalla kohdalla tilanne ei muuttunut yhtäkkiä, vaan vähitellen. Olemme olleet yhdessä 30 v. Ei tapahtunut mitään dramaattista, vaan perinteinen eri suuntiin kasvaminen. Olemme aivan eri maailmoissa. Meillä on eri arvot ja kiinnostuksenkohteet. Miehen asenne ja lösähtänyt ulkonäkö suorastaan puistattaa minua.
Mies on muuttunut, samoin minä. Ja täysin eri suuntiin. Minulle oli pitkään ok hoitaa lapset ja koti käytännössä täysin yksin. Sitten asia alkoi ärsyttää enemmän ja enemmän. Ja miestä alkoi nalkutukseni ärsyttää, kun aloin pyytää häntä osallistumaan edes silloin tällöin.
Mies arvosti ennen työtä. Nykyisin pitää sitä vain valtion menoreikänä (olen esihenkilönä ihan tavallisella sote-alalla). Hänen tuottava työnsä on paljon arvokkaampaa muka. Palkkanikin (n. 4500 e/kk) on naurettavan pieni ja kertoo miehen mielestä siitä, kuinka turhaa työni on.
Mies arvosti ennen kokkaustaitojani. Nyt lähes jokaisen ruoan kohdalla sanoo, että ei se kotona tehty vaan koskaan ole niin hyvää kuin ravintolaruoka. Vaikka kuinka sanon, että jos söisit tämän perheen muiden perheenjäsenten syömää kasvisruokaa (me kaikki muut olemme siis kasvissyöjiä), niin saisit hyvää ja uusia reseptejä. Miehelle sitten teen perinteisiä liharuokia hänen toivomuksestaan. Ei kuitenkaan suostu maistamaan, koska kasvisruoka on maistamatta pas*aa (heh, heh).
Tunne siis on molemminpuoleinen ja molemmat ovat muutuneet, mutta kai tässä kämppiksinä voidaan asustella, kun nähdään niin vähän toisiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se ei ole ollut intohimoista rakkautta alunperinkään. Intohimo ja kemia on se mikä kestää kaikki muunlainen ns. rakkaus kuluu pois ilman niitä.
ja kun tulee tarpeeksi vanhaksi ja hormoonit vähenevät, ei ole mitään toivoa aidosta rakkaudesta enää.....vai?
Ei ihme ,että maailma on niin kylmä varsinkin nykyään.
sivu
Vierailija kirjoitti:
Kaksi kolmasosaa miehistä pettää jossain vaiheessa. Se tappaa suhteen ja tunteet nopeasti.
Ja taas väärin! Yli 50% miehistä ja naisista pettää jossain vaiheessa.
Vai ajattelitko noiden pettävien miesten pettävän vain sinkkunaisten kanssa?
Ihminen ei jaksa pitkään olla saman ihmisen kanssa. Kyllästyvät vaan ja rakkaus loppuu.
Mä opin vasta yhteenmuuton jälkeen miehen melkeinpä vaativan omaa pesutornia,tiskikonetta ja moppaavaa robotti-imuria. Nykyään kuulee paljon pareja jotka elää eri osoitteissa (viisasta)
Uskon monien kyllästyvän sotkuun ja kasvaneisiin kuluihin.
Vierailija kirjoitti:
Olemme aivan eri maailmoissa. Meillä on eri arvot ja kiinnostuksenkohteet. Miehen asenne ja lösähtänyt ulkonäkö suorastaan puistattaa.
Mies arvosti ennen työtä. Nykyisin pitää sitä vain valtion menoreikänä (olen esihenkilönä ihan tavallisella sote-alalla). Hänen tuottava työnsä on paljon arvokkaampaa muka. Palkkanikin (n. 4500 e/kk) on naurettavan pieni ja kertoo miehen mielestä siitä, kuinka turhaa työni on.
Mies arvosti ennen kokkaustaitojani. Nyt lähes jo
Huh huh, miehesi on ukkoontunut kunnolla. Mikä on tämä ilmiö, mitä toisille miehille keski-iässä käy? Muututaan kärttyisiksi, henkisesti joustamattomiksi ja itseriittoisiksi. Hyi.
Ei ihme, että lapset oireilevat erosta psyykkisesti. Jos äiti tai isä pystyy hylkäämään toisensa, perheenjäsenensä, ihan yhtäkkiä niin ihan hyvin pystyisi tekemään saman lapsellekin.
Tietysti parisuhteen ulkopuolisia ihastuksia voi tulla. Joko niille ei tee mitään tai voi sopia avoimesta suhteesta. Mutta jonkun hormonaalisen vietin takia hylkää PERHEEN?! Elämänarvot hieman pielessä jos ajattelee että perheen hylkääminen on sen arvoista.
Ei se nyt hetkessä käykään.
Jos jonkun puoliso niin väittää, niin olen pahoillani puolestasi. Kyseessä on itsepetos tai petos. Jotakin on haudottu jo vuosia, mutta liekö sitten itsekään tiedetty mitä.
Ja minunkin rakkaus loppui, tai ainakaan ei enää riittänyt meitä pitämään yhdessä, mutta ei se nyt edes eksälle tullut hetkessä. Yhdessä pitkään tehtiin yritystä mutta ei auttanut. Ei tainnut eksäkään enää rakastaa.