Hei te tyttöjen vaaleanpunaiset äidit, joille pojat on kauhistus!

En ole ap mutta pojan äiti. Aivan uskomattomia juttuja kuulee tyttöjen äideiltä, ennakkoluulot ovat todella hämmentäviä ja tietoinen syrjiminen uskomatonta. :O

onkohan tässä poikien äideillä myös pientä stereotypiaa tai jotain vastaavaa..? Itse olen kolmen tytön äiti ja AINA lapsuudessa leikin poikien kanssa ainoana tyttönä joukossa.. Joten kyllä se poikien maailma on tuttu.. Sitä kautta..

Sitten leikilläni olen sanonut että en varmaan osaisi poikia edes hoitaa, kun on vaan tyttöjä itsellä..

En ole ap mutta pojan äiti. Aivan uskomattomia juttuja kuulee tyttöjen äideiltä, ennakkoluulot ovat todella hämmentäviä ja tietoinen syrjiminen uskomatonta. :O

Mua kyllä nyt kiinnostaa että millaista on TIETOINEN syrjintä, mitä olet kokenut (tai lapsesi) ja ne ennakkoluulot myös??

Mua taas tyttöjen äitinä ärsyttää se että kaikki olettaa että mulla on helpompaa kuin esim. kolmen pojan äidillä.. lapset on yksilöitä!

en vastannut edes kysymykseen koska en kai ole itseäni ikinä kokenut vaaleanpunaiseksi äidiksi sillä kauhistus ovat vain ja ainoastaan huonosti kasvatetut lapset, sukupuolella ei väliä!!

Isällä meidän perheessä on tärkeä rooli: painijaleikkijä, äidin tuki, metsään tutustuttaja, pisin pinna... ym.ym.. :)

nimenomaan poikien äideiltä, että kyllä sulla on helppoa, kun on vaan tyttöjä. Ja hah, kyllä temperamentti on ihan muusta kiinni kuin sukupuolesta.

Monet tyttöjen äidit saa kuulla jatkuvasti säälittelyjä kun ei oo saatu poikaa ja mitä isä miettii kun on pelkkä naislauma ympärillä jne. Kostoksi nämä äidt sitten puhuvat että pojat on kamalia jne. Noin minäkin ajattelin ja uskottelin itselleni etten poikaa haluakaan, kunnes tytöt saivat pikkuveljen ja jopas! Että ne pojat on kivoja ja nyt voin sen myöntää ääneenkin kun itsellänikin on poika :D.



Molempi parempi, kummatkin kivoja.

tai ei ole mitään heitä vastaan, mutta en vaan heistä tykkää. Älä kysy miksi, en tiedä itsekään, niin vain on aina ollut (aikuisiässä siis). Enkä ole "vaaleanpunainen äiti", joka haluaa vain tyttöjen juttuja, todellakaan. Itselläni on useita miespuolisia läheisiä ystäviä (ihan ystäviä), tulen jopa miesten kanssa ehkä paremmin toimeen kuin naisten. Ne poikalapset vaan ärsyttää jostain syystä...

Meillä esikoinen tyttö (5v) ja kuopus poika (1,5v).



Tyttömme on aina leikkinyt enemmän poikien kanssa, nyt vasta viime aikoina tullut tyttöjäkin enemmän läheisiksi kavereiksi. Mutta tyttömme ei siis koskaan ole ollut ns. "prinsessatyyliä"; ei pidä vaaleanpunaisesta, ei juuri leiki nukeilla eikä barbeille jne...



Saa sitten nähdä millaiseksi poikamme tulee :) Kovasti jo leikkii isonsiskon leikkikeittiöllä ja barbeilla ;)



Minäkään en siis tunnustaudu "vaaleanpunaiseksi äidiksi", vaan yritän opettaa sekä tytölle että pojalle hyviä tapoja ja kasvattaa heidät empaattisiksi aikuisiksi . Sukupuoli ei ole niin hallitseva asia. Saa nähdä miten käy ;)

Tyttöni on täysin esimerkillinen tapaus, poika todella villi.

t. kahden tytön äiti

ihmisiltä, joiden pitäisi tunnistaa itsensä ap:n kuvauksesta.

Itsekin kuulun niihin jotka toivoivat tyttöja lisääkin ensimmäisen jälkeen, mutta en siksi että pitäisin poikia jotenkin kamalina, vaan siksi että itse olisin aina halunnut sisaria itselleni, ja nyt toivoin sisaria omalle tyttärelleni.



Poikaa odottaessani sain sitten kyllä muutamalta poikien äidiltä sellaisia "odotapa vain, pojat on riiviöitä" -kommentteja.

Mulla ei ole mitään POIKIA vastaan vaan sitä millaiseksi yhteiskunta koittaa pieniä poikia muovata.



Ihan pienille pojille jo tuputetaan pääkalloprinttiä, lelut jotain kamalia action-ukkeleita, väkivaltaisia taistelupiirrettyjä jne jne.



Tytöt saavat sentään hiukan kauemmin olla lapsia ennen kuin koitetaan tunkea pissismuottiin. Kukaan ei naura vielä 7-vuotiaalle tytölle, joka tykkää Nalle Puhista tai Halinalleista, mutta samaa ei voi sanoa saman ikäisestä pojista. Ei ihme, että Suomessa nuoret miehet erityisesti voivat niin pahoin ja itsemurhaluvut ovat korkeat miehillä!

itse olen ollut lapsena hirveän poikamainen, joten kohta 2vuotiaalle pojalleni on hirveän helppo ostaa vaatteita, leluja yms.



Ja kun meille tuli tyttö niin olen kyllä osannut näin 'poikamaisten' värien maailmasta mennä myös näihin 'tyttöjen' värien maailmaan.



Joten en ymmärrä mikä ihmeen kauhistus on saada poika, kun ensimmäistä odottaessani toivoin hirveästi poikaa ja sen sainkin ja tyttö toisena on ollut kanssa suuri siunaus. Molemmat yhtä ihania!!

itse tunnen kuitenkin yhden, hänellä yksi lapsi (=tyttö).



Olisiko niin, että tuollaiset "vaaleanpunaisiksi" muuttuvat tyttöjen äidit ovat itse jotenkin hukassa minäkuvansa kanssa, ja he hakevat tästä tyttöydestä vahvistusta omalle naiseudelleen? Ehkä he eivät ole ikinä tutustuneet "poikamaiseen" puoleensa eivätkä halua niin tehdäkään.



Poikien äideillä on se hyvä lähtökohta, että heidän maailmassaan mieheys (lapsien kautta) ja naiseus (oman itsen kautta) ovat jatkuvasti läsnä.

Ihanaa huomata etteivät poikani ole mitään rymyäjiä. Tyttö haluaa olla välillä prinsessa ja lempiväri on vaaleanpunainen. Onneksi on molempia sukupuolia, vaikka aluksi toivoinkin tyttöjä, niin toinen poikakin oli todella tervetullut.



Tapasin tällä viikolla harvinaisen vanhuksen. Hän sanoi, että hänellä on kolme jo aikuista poikaa. Hän kertoi toivoneensa aina vain tyttöä, mutta ei saanut. Ehkä lapsenlapsissa? Monet kun tuntuvat arvottavan pojan yli tytön... tämä tunnusti, että on kadehtinut tyttölasten vanhempia.

Isä on perheessä todella tärkeässä roolissa. Tekevät ruokaa, retkeilevät, leikkivät, nikkaroivat jne. Isä todellakin tekee paljon kaikkea lastensa kanssa. ovat kaikki todella rakkaita toisilleen. itse seuraan tätä kaikkea onnellisena, koska toivon tyttöjeni saavan hyvän miehen mallin elämäänsä. Toivottavasti aikuisena etsivät itselleen isänsä kaltaista rehtiä ja perhettä arvostavaa miestä.



Meillä ei poikalapsi olisi todellakaan mikään kauhistus! Haaveillaan kolmannesta lapsesta ja sukupuolella ei ole väliä. Tosin itse uskon vahvasti, että meille tulee lisää tyttöjä...



Varsinkin nuorin tyttäreni pelkää poikia. Pihalla on poikien leikit ollut niin raisuja ja kovaäänisiä, että tyttöni on ruvennut pelkäämään. Talossamme asui yksi poika, joka huomasi tyttöni pelon ja käytti sitä hyväkseen. Töni ja vei leluja tytöltäni. Ei siinä mitään, kyllä ne tytötkin osaavat saman! Toisaalta sitten tämän tytön paras leikkikaveri on poika ja ystäväpiirissä muutenkin paljon poikia. Ovat kuitenkin aikasta rauhallisia tapauksia.



Minäkin olen törmännyt tuohon, että tyttöjen äidillä olisi muka helpompaa! Kyllä se lapsen persoonasta on kiinni enemmän kuin sukupuolesta. Totta on, että tytöillä eri " kujeet " kun pojilla.

Minulla on vain yksi lapsi, tyttö. En voi saada enempää lapsia.

Nimenomaan monet poikien äidit surkuttelevat miten kurjaa on kun

ainokaiseni piti nimenomaan olla tyttö. Törmään paljon useimmin sellaisiin

äiteihin joilla on vain poikia ja tyttölapsi olisi kauhistus, kuin tyttöjen äiteihin joille poika olisi kauhistus.

Olen usein miettinyt surullisena, että näistä äitiensä jumaloimista pojista

tulee ehkä tyttärelleni tulevaisuudessa poikaystäviä ja myöhemmin aviomiehiä.

Ymmärrän nykyisin paremmin mistä näitä kauhujen anoppeja syntyy, joiden mielestä KUKAAN ei ole tarpeeksi hyvä heidän pojalleen.

Meidän perheessä se känkkäränkkä on tytär. Pojat ovat melko rauhallista väkeä.

Onneksi tyttärilläni on isä, joka on miehinen mies, lämmin ja rakastava isä.

Nythän on todettu, että naisten väkivaltaisuus on lisääntynyt huomattavasti, joten eikös tämä ap:n ongelmakin korjaannu siinä?

(kaikkea sitä onkin...)

Millainen sija isällä on perheessänne?

Onko se isä vain välttämätön paha, joka tuo oman tuulahduksensa "siitä toisesta maailmasta"? Tuli vain mieleen kun luen näitä juttuja pelkkien tyttöjen äideistä, joille koko ajatus pojasta olisi kauhistus. Olen tullut siihen tulokseen tämän palstan ja ystäväpiirini perusteella, että tyttöjen äidit loksahtavat yllättävän helposti "tyttöjen maailmaan", jossa hoetaan että poikavauva olisi kauhistus, jokainen äiti haluaa tytön ja pojat ovat väkivaltaisia ja meluisia.

Omasta sukupuolestaan kai harvalla on kovin lukkiutuneita ennakkoluuloja, mutta jos äidillä ei ole poikaa, pojat näyttäytyvät näköjään helposti vain negatiivisten stereotypioiden kautta. Poikien äitien horisontit laajentuvat väkisin, he tutustuvat ihan eri tavalla poikien maailmaan ja oppivat siinä sivussa ymmärtämään paremmin miehiäkin.

Pojat kyllä tykkäävät noista mainitsemistasi pääkalloista ja action-ukoista, mutta kyllä 7-vuotias poikakin vielä katselee pikkukakkosta ja muumeja, sänky on täynnä uninalleja ja -pupuja. Eikä ole mikään poikkeus, tunnen useita tuonikäisiä poikia ja vähän vanhempiakin.

Mä olin puolestani siinä mielessä helpottunut siitä kun mun lapset olikin poikia, että POJAT pysyy pidempään lapsina. Musta tuntuu että nykyään tytöt revitään aikuisten maailmaan aiemmin kuin pojat, alkavat aikaisemmin seuraamaan kaiken maailman Idolseja, muotia yms. kuin pojat. Ulkonäköpaineet on paljon kovemmat kuin pojilla.

Mulla ei ole mitään POIKIA vastaan vaan sitä millaiseksi yhteiskunta koittaa pieniä poikia muovata.

Ihan pienille pojille jo tuputetaan pääkalloprinttiä, lelut jotain kamalia action-ukkeleita, väkivaltaisia taistelupiirrettyjä jne jne.

Tytöt saavat sentään hiukan kauemmin olla lapsia ennen kuin koitetaan tunkea pissismuottiin. Kukaan ei naura vielä 7-vuotiaalle tytölle, joka tykkää Nalle Puhista tai Halinalleista, mutta samaa ei voi sanoa saman ikäisestä pojista. Ei ihme, että Suomessa nuoret miehet erityisesti voivat niin pahoin ja itsemurhaluvut ovat korkeat miehillä!