Tinder deiteillä 2 kertaa. Jo ekalla tapaamisella mies sanoi rakastuneensa
Viestittelee. Haluaa nähdä koko ajan. Sanoo rakastavansa. Hei Haloo!!! Ollaan nähty kaksi kertaa. Itselläni ei todellakaan rakastuminen tapahdu nopeasti. Olen hitaasti lämpenevää tyyppiä. Ahdistaa jo nyt miehen kyselyt rakastanko jne.
Sanoin miehelle, että hänen kämppäänsä on ihan poikamies boxin näköinen eikä erityisen puhdas, vaikka kaikki tavarat olikin paikallaan.
Mies kertoi että oli sitten tilannut kaksi siivoojaa siivoomaan kämpän ikkunoiden pesua myöten, jotta viihtyisin paremmin hänen luonaan, kun kahviteltiin ja juteltiin.
Tuntuu, että mies menee vaikka mihin mutkalle kunhan olisin tyytyväinen. Oikeesti se on vaan ahdistavaa.
Kommentit (100)
Mun yksi kaveri on joutunut tollasen verkkoon. Kaveri pelkäsi sitä miestä ja ei osannu lähteä pois sen takia. Niin se miten pääsi eroon siitä tyypistä oli, kun sen miehen kaksi kaveria oli tullut kerran sinne sen asuntoon. Eka jätkä sano moi ja toinen sano mun kaverille, että sinä siinä vedät kengät jalkaan ja me heitetään sut nyt kotiin. Sit se tindermies niiden kaveri alko meuhkaa, niin ne kaksi jätkää sano sille, että sä et tuhoo enää yhtään elämää tässä maailmassa. Ne kaksi jätkää vei mun kaverin sitten hänen vanhemilleen, kun ei halunnut mennä kotiin. Mutta siitä tyypistä ei kuulunut enää mitään sen jälkeen. En tiedä onko ne sitten mennyt tekemään vielä asioita selväksi, kun siitä ei tosiaan kuulunut mitään enää. Yleensä noi tollaset innostuu vaan lisää eikä lopeta.
Ne jätkät oli sitten kertonut minkälainen tyyppi se on oikeasti eikä ne ole oikein sen sellasia kavereita enää niiden juttujen takia, mutta olivat kuulleet yhdeltä naiselta, että sillä on uusi nainen (mun kaveri). Olivat heti puuttuneet. Ihan kivasti tehty niiltä, kun eivät edes ole ikinä nähnyt mun kaveria ja tollai tuli sitten pelastaa.
En tiedä saako tätä kysyä, mutta onko tuo mies ulkomaalainen? Ei, en halua ruveta matuvääntämään, vaan usein tuollainen hullaantumisen esittäminen on ulkomaalaisilla yleisempää kuin suomalaisilla. Enkä tarkoita mitään tiettyä maata tai kulttuuria, vaan sitä, että täällä pohjolassa ollaan vähän jäyhempiä. Jo esim virolaiset saattavat käyttäytyä noin, että hyvin kulttuurikohtaista, miten on kotona opetettu naisia kohtelemaan, joillakin ihastus voi olla aitoakin, mutta ohimenevää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme kun enemmistö miehistä ei saa viestejä ollenkaan saati treffejä.
No onko ihme, jos käytös on kuin läheisriippuvaisella stalkkerilla. Naisten on oltava todella varovaisia miesten suhteen.
Silti naiset eivät opi ikinä olemaan varovaisia miesten kanssa. Naiset osaavat olla varovaisia vain rumien miesten kanssa, mutta ihannemiehen kanssa ei paljoa ole väliä varovaisuudella.
Ihannemies, jonka ominaisuuksiin kuuluu henkinen tasapaino, ei stalkkaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteeseen meno tuollaisen kanssa on eräänlaista henkistä venäläistä rulettia. Pahimmillaan olet kuin terapiasuhteessa eli hoivaat hänen masennuskausiaan ja sitten hänen maniakausiaan. Aikuista, vakaata ja tasapainoista rakkautta et tule saamaan kuin ehkä pieniä välähdyksinä joilla mies pitää sinut koukussa.
Voi olla ihan tavallinen tyyppi, mutta ei vaan tiedä yhtään miten naisten kanssa pitää toimia, eli tyypillinen kilttimies. Itse olin samanlainen, kunnes luin muutaman pua-oppaan ja homma alkoi pelittää.

Noi pick up artistit on kyllä säälittävimmästä päästä ihmisiä, vielä pahempia ovat hölmöt, jotka maksavat heidän kirjoistaan ja kursseistaan. Sillä rahalla voisi tehdä jotain oikeasti itseään kehittävää, lähteä vaikka meditointireissulle.
Yhdellä oli pakkomielle uimisesta rakkausviestittelyn ohessa. Aina olisi pitänyt lähteä hänen kanssaan uimaan tai melomaan lähialueille ja ympäri Suomea. Tai retkeilemään. Kun en aina ehtinyt hän suuttui ja lähti yksin. Tai jälkeenpäin tajusin, että oli toisinaan ottanut mukaansa toisia naisia.

Ei tarvitse maksaa, niitä löytyy ihan ilmaiseksi ja ne toimii. Perus psykologiaahan niissä lähinnä on.
Vierailija kirjoitti:
Yhdellä oli pakkomielle uimisesta rakkausviestittelyn ohessa. Aina olisi pitänyt lähteä hänen kanssaan uimaan tai melomaan lähialueille ja ympäri Suomea. Tai retkeilemään. Kun en aina ehtinyt hän suuttui ja lähti yksin. Tai jälkeenpäin tajusin, että oli toisinaan ottanut mukaansa toisia naisia.
Hyi. Kuulostaa yhdeltä eteläsuomen retkeilijältä.
Vierailija kirjoitti:
Olette varmaan oikeassa, kaikki tähän vastanneet. Silti (miehenä) näitä lukiessa, tulee joskus ylidiagnosoinnin fiilis. Tämä IT-deittailu on tehty niin analyyttiseksi, varmaan toki hyvästä syystä, että joskus se tuntuu kuin ajaisi yksipyöräistä polkupyörää. Mitään ei saisi tehdä, ja kuitenkin pitäisi osoittaa kiinnostusta ja aktiivisuutta? Mutta tuo tulisi tehdä "Oikealla Tavalla"? Ottakaa, naiset, joskus huomioon se tosiseikka, että kaikki miehet eivät oikeasti ole narsisteja. Ainoastaan tietämättömiä. Ei miehet lue Me Naiset lehteä, vaan Tuulilasia. Ei miehet seuraa pintamuotia tai ranskalaisen keittiön uusimpia virtauksia, vaan SM-liigaa. Tuolla teoriapohjalla ei deittimarkkinoilla välttämättä osaa laittaa enempää pöydälle. Jos lähtökohdat eivät teille riitä, niin poistukaa takavasemmalle. Mutta vastaus ei löydy analysoimalla jotain sellaista, jota ei ole.
Vaikka mies ei olisikaan tavannut naista netissä ensimmäistä kertaa, vaan vaikka vanhanaikaisesti harrastuksessa tms niin kai nyt jokainen tajuaa ettei kaksien treffien jälkeen ruveta rakkautta julistamaan ja painostamaan toista samoihin fiiliksiin. Ei myöskään joka päivä ja joka tunti tarvitse viestitellä, sekin on painostavaa. Vastavuoroisia yhteydenottoja.
Moni mies on kiinnostunut muustakin kuin Tuulilasista ja kaljaliigasta, ei ehkä muotiviikoista, mutta vaikka siitä ruuanlaitosta ja erilaisista ruuanlaittoon kuuluvista laitteista ja välineistä. Kuvauksesi on toki kärjistetty, mutta antaa hyvin juntin kuvan kaikista miehistä. Harva nainen tosiaan junttia haluaa kumppaniksi, joten silloin etsitään niitä joilla on sitä tilannetajua, sosiaalista taitoa, empatiakykyä. Joskus se tuntuu toki kuin etsisi Graalin maljaa Ämmässuolta, mutta joskus arkeologia voi kannattaa.
Eräs mies viestitteli öisinkin. Ei antanut nukkua rauhassa. Odotti, että öisinkin olisi pitänyt heti vastata, muuten tunsi itsensä hylätyksi. Oli ihan kauheaa, voimat loppui siihen viestiralliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parisuhteeseen meno tuollaisen kanssa on eräänlaista henkistä venäläistä rulettia. Pahimmillaan olet kuin terapiasuhteessa eli hoivaat hänen masennuskausiaan ja sitten hänen maniakausiaan. Aikuista, vakaata ja tasapainoista rakkautta et tule saamaan kuin ehkä pieniä välähdyksinä joilla mies pitää sinut koukussa.
Voi olla ihan tavallinen tyyppi, mutta ei vaan tiedä yhtään miten naisten kanssa pitää toimia, eli tyypillinen kilttimies. Itse olin samanlainen, kunnes luin muutaman pua-oppaan ja homma alkoi pelittää.
Noi pick up artistit on kyllä säälittävimmästä päästä ihmisiä, vielä pahempia ovat hölmöt, jotka maksavat heidän kirjoistaan ja kursseistaan. Sillä rahalla voisi tehdä jotain oikeasti itseään kehittävää, lähteä v
Ei tarvitse maksaa, niitä löytyy ihan ilmaiseksi ja ne toimii. Perus psykologiaahan niissä lähinnä on
Manipulointi voi toimia vähemmän välkkyihin naisiin. Onko se sitten kiva tunne, että on manipuloimalla ja huijaamalla saanut kaadon, harvemmin noilla jipoilla parisuhdetta haetaan, no olisiko sekään sitten mukavaa, kylmää ajatella ihmissuhteita pelinä.
Vierailija kirjoitti:
Miksei kilttimies kelpaa?
Kilttimies ja oikeasti kiltti mies ovat täysin eri asioita, valovuosien päässä toisistaan. Sitten on "kilttimies" eli mies kiltissä. Jos hänellä on palikat (ylä) päässä hyvässä järjestyksessä, niin miksei.
Kovasti efforttia alussa on näiden miesten motto. Vaikka menisi ylikin. Sillä saa naisten pään sekaisin. Ainakin saa huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Kovasti efforttia alussa on näiden miesten motto. Vaikka menisi ylikin. Sillä saa naisten pään sekaisin. Ainakin saa huomiota.
Sitten kun arki astuu kuvaan, niin homma lässähtää kuin ilmapallo, josta ilmat päästetty ulos. Tämän ketjun vastauksista näkee, että ei mene päät naisilla sekaisin, vaan ennemminkin pakene-moodiin.
Vierailija kirjoitti:
Mitäpä arvot, onko ehkä syytäkin ahdistua tuollaisen tarran kanssa? Sillä ei ole pää kunnossa ja se pitää sua yksinkertaisena. Haluaa pllua kun ei ole ikinä saanut. Epäonnistuu siinä ja luultavasti vihaa naisia, kun tajuaa että me todellakin ollaan häntä parempia ihmisiä.
Pillu on ällöttävä kolo jossa muhii monet sairaudet.
"Manipulointi voi toimia vähemmän välkkyihin naisiin. Onko se sitten kiva tunne, että on manipuloimalla ja huijaamalla saanut kaadon, harvemmin noilla jipoilla parisuhdetta haetaan, no olisiko sekään sitten mukavaa, kylmää ajatella ihmissuhteita pelinä."
Manipuloinnista en tiedä, yleensähän noista opitaan perusjuttuja jotka ei ole kaikille miehille selviä, kuten älä nosta naista jalustalle, jne. Mutta miksei manipuloinnilla saatu kaatokin olisi oikein mukava, jos sitä "kaatoa" ei muuten olisi saanut ja molemmat osapuolet on tyytyväisiä.
Moi, kulta! Tulin etsii sua täältä, kun et vastannut viesteihin ja muistin että luet tätä palstaa. Ihanaa, että ajattelet mua! Tästä tulee hyvä tarina kerrottavaksi meidän lapsille! <3 Pusipusipusi!

Sinulla ei ole ketään kultaa. Pusspuss
Kun naamiot tippuu paljastuu yleensä todellisuus. Toinen ei ollutkaan empaattinen vaan kylmä, itsekäs, kateellinen ja ilkeä ihminen.